2 x kirjasuositus: työn ja perheen yhdistäminen sekä ajatuksia ruuhkavuosista

*Kirjat saatu arvostelukappaleina

Homevialaura, perheen ja työn yhteensovittaminen, Uraäidin selviytymisopas – Tarinoita ruuhkavuosien kuningattarilta, Ruuhkavuosiopas – Rakenna hyvä arki ja kukoista töissä

Minun on jo pitkään pitänyt vinkata teille kahdesta kirjasta, jotka käsittelevät aiheeltaan samaa teemaa, mutta jotka ovat sisällöllisesti sopivan erilaiset, eli nämä voi hyvin lukea vaikka putkeen molemmat.

Kyseessä on Anni Erkon Uraäidin selviytymisopas – Tarinoita ruuhkavuosien kuningattarilta sekä Ruuhkavuosiopas – Rakenna hyvä arki ja kukoista töissä, jonka ovat kirjoittaneet kokeneet työn ja perheen yhteensovittamisen asiantuntijat Laura Hannola, Julia Isoniemi, Johanna Kalliomäki, Linda Rautanen, Laura Rönnholm ja Riina Salmivalli.

Kiinnostavaa on, että kirjat ilmeistyivät aika samoihin aikoihin tänä vuonna. Pidän ilmiötä positiivisena ja tulkitsen sen niin, että me naiset olemme ottamassa tilanteita yhä enemmän omiin käsiimme. Emme enää alistu passiivisiksi uhrautujiksi, vaan otamme aktiivisen roolin siinä, että haemme yhä parempia ratkaisuja työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi, ja osallistamme kokonaisuuteen myös puolisot ja työnantajat.

Homevialaura, perheen ja työn yhteensovittaminen, Uraäidin selviytymisopas – Tarinoita ruuhkavuosien kuningattarilta, Ruuhkavuosiopas – Rakenna hyvä arki ja kukoista töissä

Olen huomannut, että ruuhkavuodet on sanana aika latautunut. Joko sitä viljellään jatkuvasti ja dramaattisesti huokaillen ikään kuin niin, että ruuhkavuodet olisi jokin annettu olotila, kuten sää, johon ei kerta kaikkiaan voi vaikuttaa mitenkään itse. Tässä suossa sitä nyt ollaan seuraavat vuodet.

Toinen koulukunta sanoutuu täysin irti ruuhkavuosi-sanan käytöstä. Jos on elämäänsä tyytyväinen lapsineen ja töineen, elämänvaiheen leimaaminen ruuhkavuosiksi, johon helposti liitetään kaoottisesta kurahousuarjesta selviytymisen mielikuvia, voi tuntua vähättelevältä. Minähän tässä vain elän unelmieni elämää, olenhan saanut niin sanotusti kaiken, sekä uran että perheen.

Oma suhtautumiseni ruuhkavuosiin on neutraali. Minusta on päivän selvää, että pikkulapsiarjen, työn ja muun elämän yhdistäminen on elämän intensiivisimpiä jaksoja, ja hyväksyn sen. Samanaikaisesti kiireen glorifiointi tuntuu tylsältä. Ruuhkavuodet ovat totta, mutta niiden ei tarvitse ohjata meitä, vaan me voimme (ainakin osittain) ohjata niitä.

Homevialaura, perheen ja työn yhteensovittaminen, Uraäidin selviytymisopas – Tarinoita ruuhkavuosien kuningattarilta, Ruuhkavuosiopas – Rakenna hyvä arki ja kukoista töissä

Allekirjoitankin täysin Ruuhkavuosioppaan esittelytekstin: sujuva arki todella vaatii tietoisia valintoja ja itsetuntemusta. Juuri tästä puhuin viimeksi Vanhemmuus saa kohtaamaan omat tunteet ja hyvä niin -kirjoituksessa.

Se, että hoksaa tilata perjantaina intensiivisen viikon jälkeen pitsat elämän helpottamiseksi, niin kuin me tänään ajattelimme tehdä, on hyvä alku, mutta kaikista merkittävimmät asiat tapahtuvat korvien välissä. Se, että naapuri harrastaa neljä kertaa viikossa ei tarkoita, että minun tarvitsisi harrastaa myös. Se, että kaverin kotona tehdään itse pinaattiletut ei tarkoita sitä, ettenkö minä voisi ostaa niitä valmiina.

Se, että tuntee omat voimavaransa ja osaa niin sanotusti valita omat taistelunsa ja olla sinut niiden kanssa ilman häpeää tai vertailua, on minusta kaikista tärkeintä tässä elämäntilanteessa. Juuri näiden kysymysten ja valintojen äärelle pysähtymistä nämä kirjat erinomaisesti tukevat.

Molemmat kirjat, vaikka ovatkin nimetty miten ovat, pyrkivät eroon siitä, että ruuhkavuodet olisivat pelkkää selviytymistä. Uraäidillä ei myöskään tarkoiteta vain jakkupuvussa viilettäviä menestyjiä, vaan kirjat sopivat ihan kaikille perheen ja minkä tahansa työn kanssa tasapainoileville äideille – ja miksi ei myös isille. Molemmat kirjat löytyvät myös BookBeatista.

Nyt: rentouttavaa perjantai-iltaa!

Vartti arjen aikakäsitteenä – pieniä isoja hetkiä

Homevialaura, arki, vartti arjen aikakäsitteenä

Vartti aikakäsitteenä on ollut viime aikoina erityisen paljon mielessäni. Vartti on mainio: niin lyhyt, että sen ajan jaksan tylsempääkin hommaa, mutta sen verran pitkä, että sillä on jo merkitystä kokonaisuuteen. Vartti ei myöskään ole sekunnin tarkka: se voi olla vähän yli tai allekin.

Omaa tekemistäni mietin varteissa erityisesti kotitöiden osalta. Vaikka olen järjestelmällinen, olen samaan aikaan mukavuudenhaluinen. Minulta ei ollenkaan automaattisesti tule se, että jaksaisin esimerkiksi aina viimeiseksi illalla siivota keittiön, vaikka arvostan todella paljon kauniiseen kotiin heräämistä.

Homevialaura, arki, vartti arjen aikakäsitteenä

Tästä syystä olenkin lanseerannut pääni sisällä tsemppivartti-käsityksen kotitöihin. Kun ei yhtään huvittaisi nousta sohvan lämmöstä, mutta mielessään tietää, miten suuri vaikutus kodin harmonialla on mielenrauhalle, on kannattavaa neuvotella itsensä kanssa kompromissi.

Usein, en aina mutta usein, suostunkin siihen, että okei hitto, tsemppaan vartin – ja hei, vartissa saa useimmiten aina tarvittavan tehtyä, nyt kun en puhu suursiivouksesta, vaan esimerkiksi keittiön siistimisestä, muutaman tavaran ja pyykin paikalleen viemisestä ja sohvantyynyjen oikomisesta.

Homevialaura, arki, vartti arjen aikakäsitteenä

Lisäksi mietin varttia suhteessa lapsiin, etenkin kolmevuotiaaseen. Itse kuulun niihin vanhempiin, jotka eivät ole luontaisia leikkijöitä (nyt tää istuis lattialla ja harhailisi ajatuksineen ihan muualle). Omat vahvuuteni vanhempana ovat toisenlaisessa ajanvietossa.

Minua helpottaakin suuresti tieto, että jo vartti keskittynyttä ja läsnäolevaa leikkimistä päivässä lapsen kanssa riittää. Ilman tätä tietoa oloni olisi levoton, epämääräinen ja riittämätön, että onko tässä nyt pakko leikkiä ja kuinka monta tuntia ja millä tavalla. Tieto vartin leikkimisen tärkeydestä ja riittävyydestä on tehnyt elämästä perhearkinäkökulmasta selkeämpää.

Homevialaura, arki, vartti arjen aikakäsitteenä

Toinen lapsiin liittyvä vartti on päiväkotipäivänjälkinen läheisyyshetki. Tästä kuuluu kiitos Äidin puheenvuoro -blogin kirjoitukselle Lapset toivoisivat vanhemmiltaan maailman yksinkertaisinta asiaa ja se ei maksa mitään. Asia, josta puhutaan, on tietenkin yhdessä vietetty aika.

Me vietämme paljon aikaa yhdessä, mutta miten, siihen tarvitsin kollegaltani oivalluksen. Kun tulemme päiväkodista kotiin, alan kiireisesti laittaa ruokaa ja sanon sata kertaa ihan kohta jaloissa pyörivälle lapselle – juuri niin kuin kirjoituksen kirjoittanut Inarikin. Ruoka ei kuitenkaan meillä, joilla ei ole aikataulua harrastuksiin, ole vartista kiinni, mutta koko päivän erossa olleelle lapselle vartti äidin läheisyyttä ja syliä heti ensimmäiseksi, ei joskus sitten kalapuikkojen jälkeen, on hyvin merkityksellinen.

Tässä ajatuksiani siitä, miksi vartti on niin pieni iso asia. Vain viiteentoista minuuttiin mahtuu muutoksia, jotka ovat arjen näkökulmasta jopa käänteentekeviä.

Tervetuloa kurkistamaan varastoon

Homevialaura, varaston järjestys

Kun vilautin storeissa varaston uudelleen järjestämistä, siis suomeksi räjäytystä, joka tapani mukaan sai alkunsa hyvin spontaanisti, niin pyysitte varastosta myös blogipostausta.

Meillä on siis kodin kyljessä lämminvarasto, mikä ei ole kovin suuri, mutta juuri ja juuri riittävä kuitenkin – elinehto tavaroidemme mahtumiselle.

Homevialaura, varaston järjestys

Oikeastaan luulen, että varastoihin pätee sama periaate kuin käsilaukkuihin: ne taitaa aina pakata juuri niin täydeksi kuin tilaa riittää.

Minulla onkin ristiriitainen suhtautuminen esimerkiksi autotalleihin. Haaveilen väljästä säilytystilasta, mutta toisaalta pidän siitä ajatuksesta, että olemme pakotettuja käymään omaisuutta läpi.

Aina kyse ei nimittäin ole pelkästä tilasta, vaan myös mielentilasta. Mieleni kaipaa selkeyttä ja kirkkautta, hallinnantunnetta siitä, mitä kaikkea me omistamme, ja missä kaikkea säilytetään. Nyt viimeisimmän kesäraivauksen yhteydessä luovuimme esimerkiksi rinkoista, joita emme olleet käyttäneet vuosikausiin, ja joita meillä ei ollut ajatuksissa käyttääkään. Se tuntui puhdistavalta.

Homevialaura, varaston järjestys

Mitä me lämminvarastossa säilytämme niin lastenvaunuja, turvakaukaloa, matkalaukkuja, harrastusvälineitä, joitain vaatteita, lumilautoja, työkalupakkia ja remonttitarvikkeita, raclette-pannua, valokuvia ja muita muistoja, kestokuusta ja niin edelleen. Kuvan ottamisen jälkeen tilaan on vielä mahdutettu pihakalusteiden pehmusteet, ja nyt tila kieltämättä on jokaista neliösenttiä myöden hyödynnetty.

Hyödynnämme varastossa aikaisemminkin suosittelemiani säilytyslaukkuja (pienemmät ovat vanhoja Ordning & Reda -kasseja ja isommat Clas Ohlsonin). Taas loistava laatikkosarja varastoon on tummanharmaa pinottava Ikea Klämtare. Laatikot ovat jopa ulkokäyttöön soveltuvia, ja sopivat siis muihinkin varastoihin kuin lämpimiin.

Lue kaikki aikaisemmat Kaunis järjestys -postaukset tästä.

Syksyinen Helsinki flaneeraten (ja kaupungin paras kahvi -salaisuus)

Homevialaura, syksyinen Helsinki

Nyt on kyllä uskomattoman kaunis vuodenaika, luonto upeassa väriloistossa ja Helsinki hurmaavan tunnelmallinen. Kävimme mieheni kanssa ihan muutaman tunnin treffeillä keskustassa ja sellainen hyvä puoli tässä elämäntilanteessa on, että pieniä asioita alkaa oikeasti arvostaa todella paljon.

Homevialaura, syksyinen Helsinki

Miten ihanaa oli vain käydä kahdestaan syömässä ja kävellä rauhassa ulkona. Mietimme ensin menevämme ruoan jälkeen kahvilaan, mutta halusimmekin nimenomaan nauttia raikkaasta mutta vielä lempeästä syyssäästä ulkona.

Homevialaura, syksyinen Helsinki

Kahvit noudimme Korkeavuorenkadun Kaffecentralenista, josta saa, tässä pieni paikallissalaisuus, minun mielestäni Helsingin parasta kahvia – vieläpä reilulla parilla eurolla. Americanotuplaespressollapitkänämukaanmaidonkanssa oli mantrani jo toimistoaikoina, ja ai että sitä onnea, kun vakkarin pääsi tilaamaan pitkän tauon jälkeen. Toinen Kaffecentralen sijaitsee Fredalla.

Homevialaura, syksyinen Helsinki

Yksiä ihanimpia asioita kaupunkikuvassa ovat kivijalkojen kukkakaupat. En ole tavannut laittaa kanervaa ulko-ovelle, mutta nyt tuli hinku siihenkin. Samoin muistin, että minulla on tulppaanit istuttamatta. Toisaalta ehkä ensin olisi hyvä tyhjentää takapihalta kesän yrttiruukut ja miettiä sitten vasta muuta. Onneksi kuitenkin suurin osa pihasta on nyt talviteloille laitettu, koska joka vuosihan siinä käy niin, että syksy yllätti rivitaloasujat.

Homevialaura, syksyinen Helsinki

Takaisin kaupungille. Nyt kun keskustassa kulki tauon jälkeen ajatuksella, oli silmiinpistävää huomata, miten paljon turisteja Helsingissä yhä näin lokakuussakin on. Rakastan kansainvälistä tunnelmaa, ja olen se outo nainen, joka hakeutuu kulkemaan etenkin espanjalaisten ja italialaisten perään ilman turvaväliä vain päästäkseen hetkeksi samalla keskustareissulla myös henkisen kotimaan fiilikseen. Kaiken kaikkiaan oli ihana flaneerauslauantai.

Instagram

Copyright © 2019 · Theme by 17th Avenue