Afro Art -pilkkutyyny

homevialaura_0285
homevialaura__0289
homevialaura_0286
homevialaura_0287
homevialaura_0290
Haaveilin jo tammikuussa epätäydellisistä pilkuista ja Afro Art -merkin hurmaavasta käsityönä tehdystä tyynystä, mutta maltoin itseni. Kaikkea ei vain voi aina ostaa heti ja tämä kuului osastolle Onkohan tämä nyt viikon villitys vai olenko ihan tosissani ihastunut läntteihin?

Näin tasan kymmenen kuukautta myöhemmin voin todeta, että tämä aavistuksen etninen ja boheemi pala kangasta saa sydämeni edelleen sykkimään. Ja mikä parasta, vähän aikaa sitten tyyny käveli vastaan Bulevardin Nougat-liikkeessä ja tietenkin se oli viimeinen kappale. Kohtalo, you know.

Tyyny on makuuni enemmän keväinen kuin syksyinen, mutta kuka nyt pystyy laittamaan uuden ostoksen kuukausiksi kaapin perukoille, joten ihastuttakoon esillä ainakin ensilumiin asti.

Comments

    • Moi Cara! Pilkut, uusi raita? No ei välttämättä sentään, mutta kiva jos muidenkin mielestä läntit tuntuvat vaihteeksi freesseiltä. Ostin jo kerran välissä edulliseen kokeiluun Henkkamaukka Homen pilkkutyynyn, mutta ei se (tietenkään) ajanut samaa asiaa. Siinä pilkut olivat tyttömäiseen polka dots -henkeen täysin symmetriset, tämä boheemimpi toimii paremmin. :)

  1. Tosi kaunis! Eikä mun mielestä ole ollenkaan sopimaton käytettäväksi nyt syksyllä tai talvella. Ihana! Ja miksipä sitä pitäisi nättejä juttuja piilottaakaan vain siksi että niitä “ei kuuluisi” pitää esillä tähän aikaan vuodesta. Mä olen tällainen venkura ja tykkään heitellä tavanomaisia kausisisustussääntöjä romukoppaan muutenkin. ;)

    • Kiitos! Ja aivan totta. En ole itsekään yhtään sellainen jouluna pukkeja ja kesällä kukkasia -tyyppi. Oikeastaan kun tarkemmin katsoo, pilkut istuvat sesonkiin oikein hyvin. :) Diggaan kovasti sun ennakkoluulottomasta tavasta sekoittaa tekstiilejä. Kun kaikki on selkeästi maailmoista, yhtäkkiä ne sopivatkin veikeästi yhteen.

  2. Hei Laura. Kysyisin vähän tästä tyynystä, ennen kuin lähden sitä tilaamaan ulkomailta. Pohjaväri näyttää tässä ihan puhtaan valkoiselta, nettisivuilla se on luonnonvalkoinen. Onkohan näyttöruutu vähän vaalentanut kuvaa vai onko tuo sinun tyyny ihan puhtaanvalkoinen? Kysyn tätä siksi, että jos omasi on luonnonvalkoinen, uskallan ehkä tilata tyynyn, koska silloin se ei voi olla liian luonnonvalkoinen (you know what I mean).

    Toivottavasti huomaan viestini ja kivaa syksyn jatkoa uudessa kodissa!

    Mai

    • Moi Mai! Enää minulla ei ole tyynyä, mutta muistelisin, että se on maltillisesti luonnonvalkoinen. Tyyny ei siis ole puhtaanvalkoinen, mutta ei tunkkaisen kellertäväkään, vaan enemmänkin murrettu valkoinen. Mielestäni Valkoisen Harmajan Suvilla on myös Afro Art -pilkkutyyny, joten voit googlailla hänenkin kuviaan. :) Muistikuvani mukaan tyyny on tosi kaunis, vaikka pilkut eivät sitten kuitenkaan pidemmän päälle sopineet meidän kotiimme. Kiitos paljon ja kivaa syksyn jatkoa!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram

Copyright © 2019 · Theme by 17th Avenue