Kuvakulmia kävi kylässä ja Gauhar-muistitaulu

homevialaura_2594
homevialaura_2585
homevialaura_2591
homevialaura_2604
homevialaura_2780
homevialaura_2588
homevialaura_2770
homevialaura_2603
Sain eilen kunnian saada kylään uuden Kuvakulmia-blogin. Yhdessä Nooran ja Royn kanssa kävimme läpi, miten syntyy hyvä sisustuskuva. (Se ei synny siten, että vääntelee asetuksia miten sattuu ja toivoo parasta).

Pääni on positiivisesti pyörällä tiedon määrästä ja ahaa-elämyksistä. Kenestäkään ei tule hyvää kuvaajaa yhdessä päivässä – ei edes yhdessä todella antoisassa ja kivassa päivässä – mutta sain nyt aivan uudenlaiset lähtökohdat kameran takana heilumiseen. Vinkkien ohella sain suosituksen ostaa Canon EF 50mm f/1.8 II -objektiivin, joka kuulemma sopii mainiosti tarpeisiini ja nostaa kuvien laatua pienellä investoinnilla. Noora muisti myös korostaa paljettisen kamerakaulanauhan tärkeyttä.

Aion rientää objektiiviostoksille pian, mutta nämä kuvat on otettu vanhalla. Kun on juuri nähnyt, millaista jälkeä saadaan aikaan paremmilla vehkeillä ja taidoilla samasta kohteesta, kuvat näyttävät silmääni tunkkaisilta, mutta en malttanut olla tallentamatta uutta super kaunista Gauharin muistitaulua.

Palailen itsekin kuvausasioihin myöhemmin, mutta kannattaa klikata myös Kuvakulmia-blogiin, jossa tulee olemaan hyödyllisiä vinkkejä ja niitä parempia otoksia meiltäkin. Kiitos vielä Noora ja Roy!

Comments

  1. Olen tota taulua mietiskellyt työhuoneeseen jo jonkin aikaa. Minkäkokoinen siulla mahtaa? Sitten vielä värin valinta.. Tää vaalea näyttää upeelle! Kivaa alkavaa viikkoa Laura <3

    • Ehdin myös haaveilla muistitaulusta jonkun aikaa ennen tilausta. Ensin kaavailin sitä eteisen lipaston päälle, mutta siihen tulikin hääkuvat. Nyt ajateltuna pikkuhuone on juuri se paikka, joka kaipasi muistitaulua piristykseksi. Sanos muuta, kaikki värivaihtoehdot on niin kauniita! Päädyin itse mustavalkoiseen, koska on mahdollista, että muistitaulu joskus muuttaakin lipaston päälle ja silloin se on raikkaampi värivaihtoehto puun kanssa. Muuten pidän ihan hirveästi myös beigestä, joka löytyy mm. Char & the Cityltä. Yhtä kaikki, kannatan kovasti hankintaa! Sopisi niiin hyvin teille. :) Mulla on isompi koko (75 cm x 60 cm). Samoin, aurinkoa pakkaspäiviin! <3

  2. Onnea ja menestystä objektiiviostoksille, nim. Ostin juuri objektiivin, jonka jälkeen hajosi koko kamera – nyt siis vain rahat pöytään ja uutta kamerakokonaisuutta ostamaan… :)

    • Ou nöy! Arvokkaan tavaran hajoaminen, varsinkin odottamatta, on kyllä aina sellainen pain in the ass. Uuden hankinta kirpaisee, mutta toivon, että saat entistä parempaa tilalle. ;) Kiitos! Jännä nähdä, miltä uudella objektiivilla kuvaaminen tuntuu.

  3. Hei, olen melko vastikään alkanut seurata blogiasi. Se on ihastuttava ja myös oman tyylini mukainen. Pinterest- sivustosi puolestaan on oikea aarreaitta. Kun luin postauksiasi melko pitkälle taaksepäin, näin muutamissa kuvissa mustat neliönmuotoiset alustat, joiden päällä olet pitänyt ainakin kynttilöitä. Olen etsinyt itselleni vastaavia, joten tohdin kysyä, että mistäköhän olet ne löytänyt? Kiitos paljon jo etukäteen. yt, Erika

    • Kiitos paljon kivasta kommentista ja kovasti tervetuloa, Erika! Olen vähän liiankin koukussa Pinterestiin, joten sinnekin on tullut kerättyä yhtä sun toista. ;) Totta kai tohdit kysyä! Verestän muistiani: sanoisin, että alustat ovat S.A.L.I.-liikkeestä Helsingin Korkeavuorenkadulta. Toivottavasti löydät omasi!

      • Kiitos, että vastasit! Täytyykin selvittää, onko heillä niitä ihanuuksia vielä. Ihana liike muutenkin ja olen saanut sieltä ensiluokkaista palvelua. Kerran toivat pöytälamput meille sisälle asti, kun en itse pystynyt kantamaan :) Jatkan ihanan blogisi seuraamista!

    • Hetki voi mennä ennen kuin pääsen objektiivin kanssa kunnolla vauhtiin, mutta lupaan ilman muuta raportoida, miltä se on tuntunut käytössä! Kehuja kyseinen objektiivi on ainakin saanut paljon, joten odotukset hintalaatusuhteen osalta ovat korkealla. :)

      • pitikin seuraavaksi kysyä millä rungolla kuvailet, mutta vastaus löytyikin tuosta alta. itse kuvaan canonin 1000D:llä eli vielä vanhemmalla mallilla. osattiinko tuolta kuvakulmia blogin puolelta suositella jo jonkinlaista päivitystä rungon suhteen? olen miettinyt nimittäin koko paketin päivittämistä ja siksi mietin onko tuo objektiivi sitten kuitenkin tavallaan “liian vähän” jos päädyn ostamaan jonkun paljonkin paremman rungon.. mielessä on käynyt jopa salaa merkin vaihto kun näin olympuksen om-d kameran. kuitenkin tuota ensimmäistä järjestelmäkameraani ostaessa myyjä vannotti koskaan olemaan ostamatta olympuksen kameraa ja tuo lause on jäänyt näköjään kummittelemaan :D tuosta on kyllä tultu jo pitkä aika eli ehkä olympuksenkin kameran hankinta on nykyään jo ihan ok?!

        • Ymmärtääkseni Kuvakulmia-parivaljakon, eli Nooran ja Royn, ideologia on, että millä vain kameralla voi onnistua löytämään kuvaamisen iloa ja ottamaan hyviä kuvia. Royn mukaan esimerkiksi minä pärjään hyvin Canonin perusrungolla uuden objektiivin kanssa, mutta jos joskus haluan ja voin panostaa parempaan, kannattaa suoraan hypätä muutama aste parempiin ja ostaa pro-runko vaikka käytettynä. Mutta tämä oli vain minulle suunnattu, nopeasti höpisty vinkki. Sinulla voi olla ihan eri tilanne, tarpeet ja budjetti. Laita ihmeessä kysymys tai postaustoive Kuvakulmia-blogin kommenttiboksiin!

          Canon ei suinkaan ole ainoa hyvä kameravalmistaja, vaikka onkin vakiinnuttanut asemansa monen luottokamerana. Roy kehui vuolaasti ainakin jonkun muun merkin jotain mallia – kun muistaisi mitä. :D Yhden yksittäisen myyjän sanaa en koskaan pitäisi täytenä totuutena. Suosittelen, että käännyt seuraavaksi itseäni fiksumpien puoleen: http://www.rajalablogi.fi/kuvakulmia/ :)

    • Ihana kun olet löytänyt, lämpimästi tervetuloa! Omistan Canonin kaikista halvimman perusjärkkärin, 1100D:n. Ehkä sekin on jossain vaiheessa ajankohtaista päivittää, mutta toistaiseksi kamera on palvellut riittävän hyvin. Saas nähdä, mikä vaikutus objektiivin vaihdolla on kuvaamiseen kun runko pysyy samana. :)

    • Eikö vaan olekin! Gauharilla on muitakin tosi kivoja jutskia, mutta muistitauluun rakastuin täysin heti ensisilmäyksellä.

      PS. Onnea perheenlisäyksestä ja ihania ensihetkiä karvapallon kanssa! Ei voi olla noin söpö. En oikeesti pysty katsomaan kuvia, kun sekooooooon! Onko kääpiövillis-bichonfrise-risteytys yleinen? Ihan vaan jos joskus meille toinen… ;)

  4. Upea muistitaulu, ihana pöytä ja tosi kiva sommittelu.. Teidän kodissa kyllä silmä lepää.. Jos asuisin teillä, en poistuisi koskaan kotoa! ;)

    • Kiitos! Tämä pikkuhuone on jäänyt muiden tilojen jalkoihin, eikä siihen ole panostettu juuri lainkaan, mutta nyt olen itsekin tyytyväinen näkymään. Näyttää vähemmän keskeneräiseltä ja enemmän viimeistellyltä. Heh, tunnustan, olen kyllä aikamoinen kotikissa, mutta silloin kun meillä kaaos, otan ihan mielelläni hatkat. ;)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram

Copyright © 2018 · Theme by 17th Avenue