Asunnon stailaus ja kuvaus myyntiin

Homevialaura, asunnon stailaus ja kuvaus myyntiin

Vapise Mira ja miljoonakodit sekä Kaisa ja luksuskodit – nyt tulee Laura ja kaupungin kauneimmat kerrostalokodit. Sain ystävältäni pyynnön, tulisinko kuvaamaan heidän asuntonsa myyntiä varten. Innostun aina kaikkeen asunnonmyyntiin liittyvästä, niin tästäkin (olisin varmaan kiinteistövälittäjä, jos hommassa ei tarvitsisi lukea pykäliä ja olla sunnuntaisin töissä).

Homevialaura, asunnon stailaus ja kuvaus myyntiin

Tietysti toisten suurista kaupoista voisi ottaa valtavasti paineita, mutta ajattelin, että sisustusbloggaajana asunnon kuvaaminen on tarpeeksi omalla mukavuusalueella ja ennen kaikkea: toisin kuin vaikka kerran elämässä tapahtuvat häät, kotikuvat voi aina tarvittaessa ottaa uudestaan ammattilaisen toimesta. Kunhan kuvat olisivat tarpeeksi houkuttelevat, lopullinen ihastuminen tapahtuisi kyllä paikan päällä.

Homevialaura, asunnon stailaus ja kuvaus myyntiin

Itse asunto, korkealla vehreissä maisemissa sijaitseva täysin remontoitu kaupunkikaksio, on todella kaunis – se täytyi vain taas kuoria esikoisensa saaneen lapsiperheen arjen alta esiin. Annoinkin etukäteen tehtäväksi perussiivouksen ja tavaroiden karsimisen piiloon (kummasti kaikki sitterit ja muut olivatkin hävinneet kuin mustaan aukkoon, vanhemmilla on ihmeellisiä taikavoimia).

Homevialaura, asunnon stailaus ja kuvaus myyntiin

En ole ammattilainen, mutta ei asunnon siistiminen ja stailaaminen myyntikuntoon mielestäni tähtitiedettä ole. Omat vinkkini kuuluvat seuraavasti: Tee perussiivous ja tarvittaessa pese myös ikkunat. Ota huomioon, että ostajaehdokkaat saattavat myös kurkistaa kaappeihin. Jos asunnossa on repsottavia yksityiskohtia, kuten hilseillyttä maalia tai puuttuvia listoja, nyt on aika korjata ne, jotta asunnosta ei välity nuhjuinen fiilis. Karsi piiloon kaikki arkinen tavara, kuten lapsen lelut ja pyykit (perheasunnon lastenhuoneessa lelut saavat tietenkin olla, mutta pariskunnalle suunnattu kaksio saa mieluummin välittää mielikuvaa aikuiselämästä).

Homevialaura, asunnon stailaus ja kuvaus myyntiin

Vähennä myös henkilökohtaisen tavaran, kuten perhevalokuvien määrää, jotta ostaja voi kuvitella itsensä asumaan asuntoon. Jätä vain muutamat kauneimmat esineet esille ja säilytä kulkureiteillä avaruuden tuntu. Osta tuoreita kukkia ja huolehdi, että näyttöpäivänä koti on raikkaaksi tuuletettu. Eloa myyntikuviin voi tuoda esimerkiksi kattamalla pöydän, vaihtamalla tekstiilejä tai ripustamalla naulaan kauniin mekon. Paras pohja on suomalaisia yleisesti miellyttävä vaalean neutraali ja skandinaavinen sävymaailma, mutta mausteeksi sopii hyvin väripilkku tai pari, kunhan linja säilyy harmonisena ja yhtenäisenä asunnon läpi. Tässä punaisena lankana kulkee hempeä harmaa ja pinkki.

Homevialaura, asunnon stailaus ja kuvaus myyntiin

Tämä ihana koti on siis ihan oikeastikin juuri nyt myynnissä. Jos putkiremontoitu ja kaunis kaupunkikaksio Helsingissä kiinnostaa, löydät ilmoituksen täältä. Muille kuvista toivottavasti välittyi muuten inspiraatiota: aika täydellinen keittiö italialaisilla valkolasiovilla, rapatulla seinällä, Smegin kodinkoneilla ja Tapiovaaran vanhoilla Domus-tuoleilla!

Comments

  1. Kaunis asunto!

    Kuvilla on ihmeellinen voima, niillä houkutellaan ostaja paikalle -tai sitten tyrmätään heti kättelyssä.

    Kymmenen vuotta sitten kun asuntojen kuvaus ja stailaus oli lapsenkengissään, stailasin asuntoni ja otin hyvät kuvat. Puhelimet soivat solkenaan ja asunto oli myyty 1½ vuorokaudessa hyvään hintaan. Kaikki katsojat sanoivat, että kuvat erottivat muista ilmoituksista. Vaikka toki silloin ajat olivat toiset ja asunnossa asiat kohdillaan, se oli remontoitu muutamia vuosia aiemmin ja taloyhtiössä oli isot remontit tehty.

    Olen sen jälkeen myynyt appivanhempien sijoitusasunnon ja viimeksi kylpylähotellista loma-asunnon. Niissäkin stailauksella ja kuvilla oli iso merkitys. Varsinkin kylpylähotellin muiden myytävien osakkeiden kuvat olivat luvattoman huonoja. Kannatti ajaa 500 km ottamaan kuvat itse. Appivanhempien asuntoon tein opinnäytetyönä vielä kolme sisustussuunnitelmaa ja ne naulitsivat kaupan. Ostaja toteutti yhden ehdotuksistani.

    • Eikö olekin tosi kaunis koti! Hienoja kokemuksia sinulla asunnon stailaamisesta ja hyvistä kuvista. Uskon ihan samaan! Sillä on tosiaan iso vaikutus mielikuviin ja erottautumiseen. Vielä tänäkin päivänä näkee tosi paljon huonoja kuvia, joista ei ole edes pahimpia tavaravuoria siivottu. Ja niitä näkee niin ammattilaisilla kuin yksityisilläkin myyjillä. Kaiken kaikkiaan tosi kiinnostava aihe. Ruotsalaisethan tämänkin tekevät paremmin, mutta onneksi Suomessakin on nykyään (ainakin) yksi toimija, joka tekee todella modernia ja tyylikästä jälkeä, Bo LKV.

  2. Kylläpä onkin valtavan kaunis asunto, tuskin tarvitsee kauaa kaupitella!

    Ihmettelen aina asuntojen myynti-ilmoituksia katsellessani miten voi olla mahdollista, että kiinteistövälittäjät joiden pitäisi olla asuntomyynnin ammattilaisia, ottaa niin järkyttävän huonoja myyntikuvia! Siis ihan oikeesti! Suttuisia ja tärähtäneitä kuvia joistakin kylppärin nurkassa seisovista shampoopurkeista… huh huh. Tähän yhdistettynä se tosiasia, että useimmilla ihmisillä on aivan liikaa tavaraa joka saa kuvissa seilata miten sattuu ja täyttää kaikki paikat, ei yhtään ihme jos asuntokauppa seisoo. Luokattoman huonot kuvat on kyllä tehokas ostajien karkotin.

    • Niin on, hurjan kaunis koti! Ihmettelen itsekin, jos tätä ei pian joku nappaa omakseen. :) Sanos muuta: suurin osa asuntoilmoituskuvista on aika karseita (ei sillä, että omat kuvanikaan olisivat täydellisiä, mutta ainakaan niissä ei roiku pyykit kuivumassa tai ole roinaa siellä täällä). Kiinteistövälittäjillä pitäisi kuitenkin olla verkostossaan asiaan erikoistuneet ammattikuvaajat ja silti jälki on useimmiten korkeintaan keskinkertaista. Vaikka ei asuntokaupoilla sisustusta osteta, kyllä siihenkin kannattaisi vähän kiinnittää huomiota kuvien ohella. Tämä on yksi lempiaiheitani seurata ja syynään aina tarkasti myös ilmoitusten tekstit. Ihana, että joku muu on kiinnittänyt samaan huomiota. :)

    • Kiitos, Jenni! Ei nämä sinun ottamiesi talokuvien tasolle yllä, mutta ihana kuulla, jos asunto tulee kauniisti esiin. :) Valo on tosiaan tärkein mahdollinen tekijä. Usein näkee, että kuvia on otettu liian pimeällä, tai mikä pahinta, räiskästy epäammattimaisesti salamalla. Meillä luonnonvaloa oli jopa liikaa, mikä aiheutti haasteita heijastusten kanssa, mutta suomalaisena sattuisi sydämeen valittaa yhtään mistään valoon liittyvästä, kun kerrankin sitä on. ;)

  3. Upeita kuvia! Voisitkohan kysyä ystävältäsi mistä tuo hauska viinipulloteline on? Meillä kun ei paljon pöytä/lattiatilaa ole niin tuo olisi juuri täydellinen meille!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram

Copyright © 2019 · Theme by 17th Avenue