Remonttikaaoksesta päivää

Homevialaura, remontti, ilmanlämpöpumpun ja verholautojen poistaminen

Täällä on hetkellisesti feng shuit hautautuneet remonttipölyn alle. Kun kerran remonttiin ryhdyttiin, ajateltiin samalla vaivalla laittaa muutamakin homma kuntoon. Toisin sanoen on tainnut ulkosalla pyryttävä lumipalloefekti vyöryä myös sisälle.

Homevialaura, remontti, ilmanlämpöpumpun ja verholautojen poistaminen

Yksi pitkään harkittu projekti on ilmanlämpöpumpun poistaminen. Kutsun ajatusharhaksi sitä, että olisimme olleet velvollisia pitämään kalliin systeeminen kodin keskeisimmällä paikalla vain siksi, että joku muu on sen aikoinaan asentanut. Päätös poistamisesta tehtiin lopulta yksinkertaisella matematiikalla: jos Suomen ilmastossa pumppua tarvitaan viilentämään päivä vuodessa ja loput 364 päivää hökötys keskittyy olemaan r-u-m-a, ei se ansaitse olla tauluseinän kulmassa. Ilmanlämpöpumppu kannattaa poistatuttaa ammattilaisella ja lisäksi ilmoitimme asiasta isännöitsijälle.

Homevialaura, remontti, ilmanlämpöpumpun ja verholautojen poistaminen

Toinen asia, josta halusin vihdoin yli neljän vuoden jälkeen eroon, on verholaudat. Olen omalla tavallani oppinut pitämään 70-luvun taloista. Ikkunat ovat usein leveyssuunnassa isot ja huoneet avarat. Sen sijaan verholaudat toivat aikakaudelta pelkästään epätoivottuja, tunkkaisia viboja. Nyt kaikki neljä verholautaa on poistettu ja olohuoneeseen tilalle on laitettu verhotanko. Kyllä, tanko verhoille, tämän kodin ensimmäisille, jos ei makuuhuoneen pimennysverhoja lasketa. Verhoista on toivottu postausta muutenkin, joten palaan asiaan.

Homevialaura, remontti, ilmanlämpöpumpun ja verholautojen poistaminen

Lisäksi työn alla on ollut uusien liukuovien asentaminen ja pari ikuisuushommaa, keittiön tason silikonit ja parvekkeen oven kunnostaminen. Ihan kiva näillä keleillä, että ovi menee taas kunnolla kiinni. Tahdon sanoa, että ei tässä pelkästään turhamaisia olla.

Comments

  1. Palaan tänne uudestaan ja uudestaan, hyviä vinkkejä kun suunnitellaan omaa kotia. sellanen tuli mieleen kun keittiöön ollaan kanssa mietitty listavedintä kuten teillä, niin kerääntykö yläkaapeissa niihin vetimiin paljon likaa ja onko vaikea pitää puhtaana? Kiitos:)

    • Tosi ihana kuulla, kiitos Petra! Kummankaan meidän mielestä listavetimiin ei kerry sen enempää likaa kuin aikaisempiin tavallisiin. Tietysti vähän, mutta se on väistämätöntä, kun kaappeja avaa kokatessa. Pyyhkimällä saa helposti puhtaaksi. :) Onnea oman kodin suunnitteluun!

    • Ihana kuulla, että odottelet kiinnostuneena! Tuntuu, että nyt on erityisen paljon raportoitavaa, kun vaan saisi kaaoksen siivottua pois ja kuvattua uusia juttuja. Ainakin yhden kurkistuskuvan pystyn jo pian laittamaan ja tietysti mahdollisimman pian teen sohvasta ihan kunnon jutunkin. :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram

Copyright © 2019 · Theme by 17th Avenue