Kylpyhuoneen (ja omistajansa) kasvojenkohotus

Homevialaura, kylpyhuone, peilikaappi, luonnonkosmetiikka, Mia Höytö, Madara Time Miracle, Balmuir Cosmetics

Tänään pitäisi varmaan kirjoittaa pääsiäisestä ja pupuista, mutta kirjoitankin peilikaapista ja purnukoista. Oma kiinnostukseni kauneuteen on ollut kausiluontoista. Yleensä kiinnostus riittää perusrutiinien ylläpitämiseen, mutta kylpyhuoneen kaapin siivoamisen jälkeen innostuin kosmetiikasta uudella tavalla. Tajusin, että mitä esteettisempi ja harkitumpi peilikaappi on, sitä motivoituneempi olen pitämään itsestäni huolta.

Homevialaura, kylpyhuone, peilikaappi, luonnonkosmetiikka, Mia Höytö, Madara Time Miracle, Balmuir Cosmetics

Tässäkin asiassa omalla kohdallani toimii siis less is more -ajatusmaailma ja asioiden yksinkertaistaminen. Luovuin kaikista vanhentuneista ja iholleni sopimattomista tuotteista, en osta uutta ennen vanhojen purkkien loppumista, enkä tyylini tuntevana klassisena meikkaajana kaipaa juurikaan uusia sävyjä kokeiluun. Haluan vähän mutta hyvää. Pesuaineissa, jotka vain käyvät iholla, suosin usein edullisia hajusteettomia perussarjoja. Sen sijaan iholle jäävissä tuotteissa – voiteissa, öljyissä ja seerumeissa – olen alkanut siirtyä luonnonkosmetiikkaan mahdollisuuksien mukaan.

Homevialaura, kylpyhuone, kosmetiikka, luonnonkosmetiikka, Mia Höytö

Kauas ollaan tultu niistä ajoista, kun luonnonkosmetiikka oli pienen piirin viherpiiperryshommaa. Nykyään luonnonkosmetiikalla pääsee ylelliseen fiilikseen myös brändäyksen ja pakkausten osalta. Voittekin arvata, miten iloinen olen tuotteista, jotka miellyttävät paitsi ihoa myös silmää. Ensirakkauteni tällä saralla on Mia Höytö Cosmetics. Että voikin kotimaasta löytyä näin kaunista ja hyvää tekevää kosmetiikkaa ihastuttavan naisyrittäjän käsissä. Testissä jokainen tuote on aidosti osoittautunut todella mieluisaksi, mutta jos yksi suosikki on valittava, on se iholla maailman pehmein Lempeä uni -öljyseerumi.

Homevialaura, kylpyhuone, kosmetiikka, luonnonkosmetiikka, Madara Time Miracle

Ryppyihin suhteudun todella rennosti – paljon enemmän pelkään itseänikin aikaisemmin kiusannutta epäpuhtautta – mutta mitä sitä kieltämään: kolmekymppisen on yksinkertaisesti alettava hyväksyä tituleeraus aikuiseksi naiseksi ja anti-age-tuotteiden kohderyhmäksi. Madaran Time Miracle -sarja tuntuu tekevän, mitä lupaa. Iholle jää tuotteista todella skarppi olo. Kovin kuivan ihon kosteuttamiseen sarja ei mielestäni ole omiaan, mutta sitäkin enemmän ihmeitä tekevä koivunmahla uudistaa, ravitsee ja kiinteyttää nuupahtaneita kasvoja.

Homevialaura, kylpyhuone, kosmetiikka, luonnonkosmetiikka, Balmuir Cosmetics

Myös Balmuir on lanseerannut ensimmäiset luonnonkosmetiikkansa, käsisaippuan ja käsivoiteen eri tuoksuissa. Mountains on kuvaukseltaan raikas vuoristoilma, jossa yhdistyy rauhoittava minttu ja lämpimät setripuun vivahteet. Tykkään kovasti. Ei ole ollenkaan samantekevää, millaiset feng shuit koti-spassa virtaa. Kiitos näiden luonnonkosmetiikkatuotteiden, kasvojenkohotuksen on kokenut sekä kylpyhuone että omistajansa.

Mia Höytö-, Madara- ja Balmuir-kosmetiikat saatu blogin kautta.

Comments

  1. says

    Oih, ihanaa kurinalaisuutta purnokoiden valinnassa!

    Täälläkin harjoiteltu tiukkaa linjaa nyt about vuosi, mutta vielä en ole päässyt niin pitkälle, että olisin raaskinut heittää vanhat ei-mieltä-rauhoittavat (lue: värikkäät) purnunut pois… Vähitellen oikeaan suuntaan ainakin :)

    Iloista pääsiäistä!

    Riika W. | Coterie

    • Laura says

      Heh! Vaikka luulisi, että naisena sitä joutuu oikein hillitsemään itseään kosmetiikkaosastolla, tämä kurinalaisuus tulee ihan luonnostaan, kun en halua tässäkään kohtaa omistaa mitään turhaa. Tietysti tärkeintä edelleen on purkkien sisältö, mutta itselle kyllä iso osa kokonaisvaltaista spa-henkisyyttä on myös kauniit purnukat (tai sitten vähemmän kauniit purnukat, joista voi repäistä etiketin irti). :D Kiitos samoin, Riika! Toivottavasti siellä on ollut rentouttava pääsiäinen. Ainakin olette ilmeisesti viettäneet sitä vielä pienemmällä kokoonpanolla, vaikka taitaa jännät ajat olla pian käsillä. <3

      • says

        Fiksua! Ja juu, ihan samaa mieltä kauniista purnukoista :)

        Kyllä, vielä kaksin tämä pääsiäinen; LA 16.4. eli viimeistään vappua juhlitaan sitten kolmisin <3

        Ja kiitos vielä kun laitat välillä myös vauvajuttuja blogiin!
        Nauttikaahan ainutlaatuisista hetkistä! <3

  2. says

    Ihosta huolehtiminen on tärkeää. Minä olen nyt myös aikuistunut sillä saralla tässä viimevuosina. Teini-iässä pääsin todella helpolla, eikä minulla ollut minkäänlaisia ongelmia ihoni kanssa. Aikuisiällä ne alkoivat sitten senkin edestä. Vuosi sitten rupesin kiinnittämään huomiota siihen, mitä pistin suusta alas ja vaihdoin kaikki vesipohjaiset tuotteet pois. Atopiani on nyt lähes kadonnut ja kasvojeni iho on todella heleä ja kirkas.

    • Laura says

      Niinpä! Ei ole helppoa tämä naisen elo, kun pitää kantapään kautta löytää oikeat tuotesarjat ja tosiaan ihotyyppikin voi matkan varrella muuttua. Samoin kävi itselleni, kun iho alkoi yhtäkkiä muutama vuosi sitten reagoida atooppiseen tapaan ja sain käskyn tiputtaa kaikki vahvasti hajustetut tuotteet pois. Tosi kiva kuulla, että olet nyt löytänyt ihollesi parhaat tuotteet. Se tie voi olla kivikkoinen, mutta pääasia, että lopussa kiitos seisoo. :)

  3. Satine says

    Hei! Olisi kiva myös kuulla, mistä nämä tuotteet helpoiten löytää (onko liikettä/nettikauppaa) ja mitä hintatasoa ovat.☺

    • Laura says

      Moi! Kaikkia näitä löytää merkkien omista verkkokaupoista (suorat linkit postauksessa). Niistä ainakin on helppo tilata, vaikka muitakin jälleenmyyjiä toki löytyy googlaamalla. Merkkien omilta sivuilta näkee myös kätevästi tuotekohtaiset hinnat. :)

  4. says

    Less is todellakin more! :) Etenkin kun itsekin yrittää ostaa laadukasta harvemmin kuin halpaa useasti. Homma tosin tahtoo kokeilunhaluisella ihmisellä lipsahtaa helposti “ostan laadukasta ja paljon” -toiminnan puolelle. :D Käytän eniten rahaa luonnonkosmetiikkaan ja lisäravinteisiin. Ne on mun harrastuksia. :)

    Ihanan oloisia tuotteita! Kaikista olen kuullut, mutten yhtäkään kokeillut. Madaraa merkkinä kylläkin, mutten kyseisiä tuotteita. Ja ostin kerran Mia Höydön kasvoveden, jolle olin vähän yliherkkä, sen merkin kokeilut on jääneet sen takia toistaiseksi.

    • Laura says

      Niinpä, tosi ymmärrettävää! Varmasti monilla naisilla on harrastuksena kosmetiikka ja se on enemmän kuin ok haluta kokeilla uutuuksia ja piristää päivää vaikka uudella huulipunasävyllä. :) Samaa olen jossain määrin harrastanut, mutta sitten todennut, että käytän kuitenkin aina samoja, klassisia tuotteita, ja ahdistun ylimääräisistä “ihan kivoista” hätävaroista. Itse maksan mielelläni jonkun verran esimerkiksi kasvovoiteesta tai seerumista, JOS tiedän niiden varmasti olevan hyviä. Uhrarohkean kokeilun kanssa olen pihi, koska sitten voi juuri tulla tuollaisia yllätyksiä, kuin sinun yliherkkyytesi. Mutta yhtä kaikki voi sitä ihminen huonompaankin laittaa rahaa kuin kauneuteen ja hyvinvointiin. :) Se on mahtavaa, että luonnonkosmetiikan tarjonta kasvaa koko ajan, ja että nykyään tarjolla on myös edullisia vaihtoehtoja, kuten Madaran “pikkusisko” Mossa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *