Miltä äitiys minusta tuntuu

Homevialaura-Roihuvuoren-kirsikkapuisto__0258

Kuinka monta kertaa olenkaan kysynyt juuri synnyttäneeltä ystävältäni kuin toimittaja urheilijalta maaliviivan jälkeen: No, miltä nyt tuntuu? Ainakin itsessäni niinkin poikkeava asia kuin ihmisolennon puskeminen maailmaan herättää suurta uteliaisuutta. Herääkö äidinrakkaus heti? Kasvaako onnellisuus? Iskeekö paniikki?

Äitiys muuttaa kaiken, sanotaan. Omalla kohdallani se on muuttanut ennen kaikkea kaksi asiaa, tärkeysjärjestyksen ja ajankäytön. Mitään ei toivo enempää kuin sitä, että omalla lapsella olisi kaikki hyvin. Yhtäkkiä pienistäkin askareista tulee saavutuksia ja suorituksia. Vau, vain tunti siihen, että päästiin ovesta ulos. Tuntuupa vanhemmuus myös tuplaavan maailman murheet ja vääryydet. Nykyään näen jokaisessa lapsessa palan omaani, ja olen vielä aikaisempaakin herkempi tuntemaan pahaa mieltä epäoikeudenmukaisuudesta.

Homevialaura-Roihuvuoren-kirsikkapuisto__0107

Paljon elämässä on kuitenkin samaa, tai niin koen henkilökohtaisesti. Lapsi on se tärkein, muttei ainoa sisältö elämässä. Pidän edelleen kiinni minulle tärkeistä asioista: kauniisti katetuista yhteisistä illallisista (olkoonkin niin, että toinen joutuu välillä syömään yhdellä kädellä tai ruokansa kylmänä), aikuisten keskusteluaiheista, aamun Hesarista ja suhteellisen siististä kodista nyt esimerkiksi. En myöskään suostu ajattelemaan, että meidän naisten aivosolut surkastuisivat vaippaa vaihtaessa. Eivät surkastu, jos on yhtään omia projekteja ja kiinnostusta muuhun maailmanmenoon siinä sivussa. Blogin kirjoittaminen on oma henkireikäni ja eilen kuuntelin taas maitobisnesten lomassa pari lähetystä Yle Puheen podcasteja.

Homevialaura-Roihuvuoren-kirsikkapuisto_0271

Sisustuskoiralla on varmasti osansa siihen, miten minä olen kokenut äitiyden. En vertaa koiraa lapseen, mutta elämään se tuo paljon samaa. Kun on jo viiden vuoden ajan tottunut aikatauluttamaan elämänsä toisen perheenjäsenen mukaan, sopimaan hoitopaikoista ja muistamaan rokotukset, ei lapsen ehdoilla eläminen tule enää samanlaisena shokkina.

Homevialaura-Roihuvuoren-kirsikkapuisto_0180

Olen onnekas, sillä minulle äitiys alkoi tuntua luontevalta sillä sekunnilla, kun sain jälkikasvun syliini. Itsevarmalta sillä tavalla, että stressaan äitiydestä, elämäni isoimmasta asiasta, vähemmän kuin mistään muusta. Luotan vaistooni ja maalaisjärkeeni (mikä ei poista sitä, ettenkö silti minuutin välein googlaisi yhtä sun toista). Ja juuri silloin, kun olen itse osannut olla stressaamatta, muut tekivät sitä jo ennen synnytystä puolestani. Tiedäthän, että sitten et enää pääse suihkuun?

Homevialaura-Roihuvuoren-kirsikkapuisto_0146

Vaikka luulisi, että vastaus on yöheräämiset tai itkut, koen, että usein äitiyden isoin haaste on toiset äidit. He, jotka aina tietävät paremmin, pahottavat mielen, neuvovat kysymättä, ja jotka ovat ottaneet elämäntehtäväkseen käännyttää muutkin omiin valintoihinsa. Hienotunteisuuden ja tilannetajun puute alkaa jo kauan ennen kuin mahasta on tietoakaan. Lapsen saaminen on arka aihe, ei small talk -keskustelu puolitutun kanssa. Omatkin kahvit ovat monesti menneet väärään kurkkuun, kun se juhlien kymmenes liian utelias naishenkilö tulee töksäyttämään No koskas te teette lapsia? Tärkein pari-kolmekymppisen naisen kansalaistaito taitaakin olla paksu nahka ja pokkanaama.

Homevialaura-Roihuvuoren-kirsikkapuisto_0246

Ei varmaan tarvitse sanoa, etten todellakaan ajattele lapsia tehtävän. Kaikista maailman asioista pidän lapsen saamista vähiten itsestään selvänä. Tämä asenne määrittää eniten omaa äitiyttäni. Olen joka solullani niin kiitollinen puolimetrisestä kiljukaulasta, etten edes huonoimpina hetkinä, kun köntsät on pitkin kotia, unohda, miten etuoikeutettu olen. Joudun jopa tekemään itseni kanssa aika paljon töitä, etten tuntisi syyllisyyttä siitä, että meille lopulta suotiin terve lapsi, mutta kaikki eivät koskaan koe samaa onnea toiveestaan huolimatta. Ajatukseni ovat tahattomasti lapsettomien luona jatkuvasti.

Homevialaura-Roihuvuoren-kirsikkapuisto_0102

Äitiys opettaa monia hienoja asioita. Epäitsekkyyttä, kärsivällisyyttä, paineensietokykyä, suunnitelmallisuutta, armollisuutta ja lempeyttä. Puhun kuin mikäkin kokenut kasvattaja – tietysti tiedostan, että en ole mikään Maaret Kalliosta seuraava ja pahimmat haasteet ovat vasta edessä – mutta jo tässä ajassa koen kasvaneeni ja kehittyneeni. Äitiys on kuorinut minusta, perfektionistista ja kontrollifriikistä, sopeutuvaisemman ja joustavamman. Äitinä olen parempi versio itsestäni, ja vaikka aikaisemminkin olin sinut itseni kanssa, on äitiys parantanut omaa minäsuhdetta. Pärjään, osaan, sopeudun, ja hetkonen, minusta löytyy jopa yllättävän kärsivällinen puoli.

Homevialaura-Roihuvuoren-kirsikkapuisto_0280

Tosi hyvin, vastaan kirkkain silmin ja täydestä sydämestäni, kun meiltä kysytään, miten menee. Usein siitä vedetään väärä johtopäätös, että olisin synnyttänyt nuken. En ole. Itse asiassa bebe täyttää päiväsaikaan suuritarpeisen vauvan määritelmän: hän nukkuu päiväunia alle vartin pätkissä jos niissäkään, ei viihdy yksinään makuulla tai sitterissä kuin pieniä hetkiä, ja haluaa olla jatkuvasti sylissä ja rinnalla.

Henkilökohtaisesti suurin oivallukseni onkin, ettei kyse suinkaan aina ole siitä, miten asiat ovat, vaan miten ne kokee. Suihkuun joko ei pääse, tai sitten sinne vain menee. Jos en ajattelisi näin, olisi edessä pitkä kahdeksantoista vuotta. Siksi koitan suhtautua arkeen aika kepeästi ja säästää voimavaroja pahan päivän varalle, kun niitä murheita ja haasteita ihan oikeasti on.

Homevialaura-Roihuvuoren-kirsikkapuisto_0090

En voi tarpeeksi painottaa, että puhun vain ja ainoastaan omista kokemuksistani. En koskaan menisi vertaamaan itseäni koliikkilapsen vanhempaan, en monilapsiseen perheeseen, en yksinhuoltajaan, en yhtään keneenkään. Äitiys on hyvin yksilöllinen ja henkilökohtainen asia, sekä lopulta valtavan monen sattuman summa.

Mitä odotuksia äitiydestä oli? Miten vauvalta saa nukutuksi? Miten hormonit kohtelevat? Miten vauva on vaikuttanut parisuhteeseen? Onko elämässä muuta stressiä? Onko ihmisenä kotona viihtyvää sorttia? Millainen on tukiverkko? Onko omissa ystävissä muita äitejä? Ja tuhat muuta muuttujaa päälle.

Homevialaura-Roihuvuoren-kirsikkapuisto__0239

Mitä haluan sanoa on se, ettei äitiyden tarvitse olla täydellistä tai helppoa ollakseen onnellista. Onnellista se kuitenkin ainakin minulle on. Äitiyslomaakaan ei saisi sanoa lomaksi, mutta sellaiselta, rakkauden- ja pyykintäyteiseltä lomalta tämä kuitenkin tuntuu, uskaltaa sitä tässä haasteita painottavassa kulttuurissa sanoa ääneen tai ei.

Tällaisia ajatuksia halusin kirjoittaa maailman kauneimmalta ensimmäiseltä äitienpäiväviikonlopulta. Kuvat ovat Roihuvuoren kirsikkapuistosta, jossa, menovinkkinä pääkaupunkiseutulaisille, juhlitaan hanamia tulevana sunnuntaina 15.5.

Comments

  1. Aivan upea, koskettava teksti, johon minä kykenen samaistumaan todella vahvasti. Äidiksi tuleminen on ihan mieletön etuoikeus, varsinkin, kun minä ehdin jo seitsemän vuoden yrittämisen aikana miettiä, saanko itse koskaan kokea sitä. Siitä seitsemästä vuodesta huolimatta, olen saanut todeta, että minun pikku tyttöni syntyi juuri oikeaan aikaan. Koska vasta nyt voin todella sanoa, olevani valmis äidiksi. Nyt osaan asettaa hänet oikeasti tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi ja minulla riittää kärsivällisyyttä, sekä lempeyttä hänelle, silloin kun hän niitä kipeimmin tarvitsee. Aikaisemmin se ei olisi välttämättä ollut mahdollista, kun kamppailin pitkäaikaisen masennuksen kanssa. Olen todella onnellinen, että lapseni syntyi vasta nyt. Ja tässä samalla, kun nyt nautin omasta lapsestani ja äitiydestäni ja kun olen itse tukahtumassa kaiken tämän rakkauden alle, mietin aina välillä niitä, jotka eivät voi omaa lasta saada. Ja olen todella kiitollinen omastani.
    Ihanaa lukea myös toisen ihmisen ajatuksia äitiydestä. Kaikkea hyvää teidän perheelle.

    • Kiitos kovasti kauniista sanoista ja siitä, kun kerroit avoimesti oman koskettavan tarinasi. Seitsemän vuotta, se on hurjan pitkä aika odottaa elämän suurinta asiaa. Ja etenkin, jos taustalla on masennusta. Tuntuu, että elämässä moni asia menee loppujen lopuksi niin kuin pitääkin, ja että kaikella on tarkoituksensa. Sitä ei vain haastavimpina hetkinä tietenkään osaa nähdä niin, vaan oivalluksen kokee vasta myöhemmin. Ja tietysti valitettavasti joskus käy niinkin, ettei unelma toteudu koskaan. Olen todella iloinen puolestasi, terveisiä pienelle tyttärelle ja valtavasti kaikkea hyvää sinnekin!

  2. Loistava kirjoitus! Voisin allekirjoittaa oikeastaan joka sanan. Meilläkään lapsia ei “tehty” mutta onneksi kahden keskenmenon jälkeen meille on suotu kaksi ihanaa pientä poikaa <3 Aurinkoista kesää!

    • Ihana kuulla, että tämä kosketti. Kiitos, Jenni! Keskenmeno on varmasti äärimmäisen rankka kokemus puhumattakaan siitä, että se tapahtuu toistamiseen. Onneksi teillä ei usko loppunut, vaan saitte lopulta ihanat pojat. <3 Onnellisia päiviä sinne!

  3. Sulla on Laura ihanasti jalat maassa! Ja kyllä, olen aivan samaa mieltä tuosta koira-asiasta. Meidän superhelppo esikoinen oli huomattavasti koiravauvaa iisimpi tapaus, joten olimme suorastaan yllättyneitä alkuvanhemmuuden helppoudesta.

    • Kiitos! Tosi kivasti sanottu, jalat maassa haluan ollakin. Koira kyllä vaikuttaa vahvasti arjen rytmiin ja tekee elämästä väkisinkin suhteellisen perhekeskeistä, joten on se aika eri asia saada siihen elämäntilanteeseen lapsi kuin villeinä nuoruusvuosina. :)

  4. Aivan ihana postaus! Juuri samankaltaisia tuntemuksia koin paljon itsekin, kun oma pikku Nyyttini lähes neljä vuotta sitten syntyi. Siitäkin huolimatta, että siinä vaiheessa elin vielä todella haastavassa ja voimia kuluttavassa parisuhteessa ja vauvan hoito oli kokonaan yksin minun vastuullani ja oma tukiverkostoni oli 800 kilometrin päässä sieltä, missä itse vauvani kanssa asustin. Mutta se oma pikkuinen oli täydellinen ja elämä hänen kanssaan, kaikista muista epäkohdista huolimatta, oli täydellistä.

    Paljon onnea teidän koko perheelle! <3

    • Kiitos kovasti! Liikutuin kertomastasi tosi paljon. Se on käsittämätöntä, miten voimakkaasti omaa lastaan kohtaan tuntee, ja miten hänessä näkee niin paljon kaunista elämän vaikeuksienkin keskellä. Toivottavasti sinne kuuluu tänä päivänä oikein hyvää ja kiitos vielä. <3

  5. Voi Laura tämä oli todella hieno teksti! Osaat todella hyvin pukea sanoiksi ajatuksia ja usein samaistun teksteihisi!

    Meillä ensimmäiset kuukaudet tyttäremme kanssa kuulostaa melko samanlaiselta kuin teilläkin. Tyttö nukkui vain rinnalla kantoliinassa hyppyyttäen tai liikkuvissa vaunuissa hiekkatiellä (asfaltilla ja esim kauppakeskuksissa aivan liian tasaista – heräsi, ja seurasi aivan tajuton paniikkihuuto) ja hereillä ollessaan halusi olla aina pystyssä. Vaikka olin tottakai kuormittunut, olin samalla aivan äärettömän onnellinen ja kiitollinen pienestä tytöstäni.

    Jotenkin kolahti tuo ajatuksesi siitä, että haasteena on muut äidit. Monelta osin olen itsekin kokenut näin. Esimerkiksi näihin meidän tytön uniongelmiin parilta muulta äidiltä, joidenka vauvat nukkuivat ensimmäisinä kuukausina lähemmäs 18h/vrk, tuli vain besserwissermäisiä “olen alusta asti totuttanut vauvani nukkumaan vaunuissa kahvilassa” kommentteja. Tämä ei auttanut ainakaan minua väsynyttä äitiä yhtään ja tunsin välillä oloni todella ikäväksi – olenko minä tehnyt jotain väärin? Ihmettelen kovasti tällaista käytöstä muilta äideiltä. On eri asia neuvoa kysyttäessä, kuin vain verrata ja todeta jotain korostaen omaa erinomaisuuttaan.. Noh onneksi minulla on myös hienotunteisia äitiystäviä, oma äiti sekä puoliso, joka osaa karistaa moiset epävarmuudet pois! :)

    Lohdutukseksi haluan vielä kertoa, että aivan kuin taikaiskusta tyttö alkoi 6kk ikäisenä nukkumaan pidempiä päiväunia ja sen jälkeen 7kk ikäisenä myös yöt putkeen. Ja me emme olleet tehneet mitään suuria muutoksia! Yhtenä kauniina päivänä viime elokuussa istahdin penkille, luin kirjaa ja yhtäkkiä huomasin, että tyttöhän on nukkunut jo yli puoli tuntia heräämättä. Ja siitä se sitten lähti ja on jatkunut tähän päivään saakka, kun neiti nyt 1v 3kk. Ehkä hän oli sitten valmis nukkumaan, mutta minun “ansiota” se ei ainakaan ollut :)

    Kiitos ihanasta blogista ja paljon tsemppiä ja onnellisia hetkiä sinne vauva-arkeen! <3

    • Tosi ihanasti sanottu, Maria. Kiitos ajatuksistasi! Nimenomaan bisserwissermäisyys ärsyttää, että nenäkkäästi ja kysymättä neuvotaan pahimmillaan jopa ventovierasta ihmistä itsestäänselvistä asioista. Netti on vielä omiaan luomaan puitteet tällaiselle kulttuurille. Ajattelinkin, että en varmasti ole ainoa, joka kokee, että äitien pitäisi olla solidaarisempia toisiaan kohtaan. Mutta kuten sanoit, onneksi on oma puoliso, läheiset ja ystävät (sekä tietysti mukavia samanhenkisiä ihmisiä esimerkiksi täällä). :)

      Tosi huojentavaa kuulla! Olenkin yrittänyt olla positiivinen, että ehkä päiväunitilanne parantuu huomenna, tai sitten ylihuomenna, tai viimeistään vuonna 2030. ;) Tänäänkin olen yrittänyt kaikilla tempuilla ja moneen kertaan saada yliväsynyttä bebeä päiväunille, mutta viimeistään kymmenen minuutin päästä silmät tapittavat taas aukinaisina. Vaiheitahan nämä ovat, enkä onneksi ole yhtään liian väsynyt asian suhteen. Lähinnä bebeä itseään mietin ja ihmettelen, miten ihmeessä 3-kuukautinen voi nukkua saman verran kuin äitinsä, mutta enemmän kuin hyvin hän silti kasvaa ja kehittyy. Tosi ihana kuulla, että teillä tilanne helpottui luonnostaan ajan kanssa. Kiitos vielä kivasta kommentista ja onnellista kesää! <3

  6. Kertakaikkisen hieno teksti! Osuit niin naulan kantaan, että en voi oikein edes mitään kohtaa erikseen nostaa esille:) Kiitos, sain omiakin ajatuksia jäsenneltyä hyvin tekstiäsi lukiessani.

    • Kiitos tästä Sonja! Tosi ilahduttava palaute ja muistutus siitä, miten mielelläni kirjoitan teille syvällisempiäkin ajatuksia aina, kun inspiroidun ja ehdin. :)

  7. Kiitos tosi kivasta postauksesta, on mielenkiintoista saada lukea ajatuksiasi kun tämä asia on vielä minulle niin tuntematon. Ajatukset ja kysymykset äitydestä ovat nykyään usein pohdinnassa. On ilo lukea, että teillä menee kaikki hyvin <3 Ja kiitos menovinkistä ;)

    • Kiitos Jessica! Jokainen tietysti kokee äitiyden omalla tavallaan, mutta koin tärkeäksi kertoa omia kokemuksiani muistakin näkökulmista kuin yltiövaaleanpunaisten lasien läpi tai sitten kauhutarinoilla pelotellen. Kuitenkin suurin osa äitiydestä on sitovaa ja työllistävää, mutta ennen kaikkea maailman luonnollisinta ja onnellisinta. Ihana kuulla, jos kirjoitus herätti siellä ajatuksia. <3

  8. Kiitos aidosta ja koskettavasta kirjoituksestasi! Pidän kovasti tavastasi kirjoittaa. Blogisi on kaunis, esteettinen, mutta samalla kirjoitat rehellisesti ja elämänmakuisesti – huumoria unohtamatta! On todella helppo samaistua kirjoituksiisi. Nykyään on niin paljon esim. sisustusblogeja, jotka kuvaavat vain pintaa ja esittävät kaiken liian “täydellisenä”. Niiden anti jää hyvin yksipuoliseksi ja kylmäksi. Sinulla on selvästi jalat maassa! Jatka samaan malliin!

    • Tietäisitpä, miten tärkeältä tällainen palaute tuntuu. Kiitos tosi paljon! Ymmärrän, että kaikki bloggaajat eivät halua valoittaa yksityiselämäänsä päivän asua tai ostoksia syvemmälle, mutta itsekin kiinnyn enemmän blogeihin, joissa on elämänmakuisuutta, persoonallisuutta, särmää tai kiinnostavia mielipiteitä. Olen aina saanut näistä vähän syvällisemmistä kirjoituksista hyvän vastaanoton, ja siksi mielelläni kirjoitan teille ajatuksiani, kun inspiraatio iskee ja aikaa löytyy. Tiukasti jalat maassa ollaan täällä nyt ja jatkossa. :) Kiitos vielä tosi kivoista sanoistasi!

  9. Paljon samansuuntaisia ajatuksia kuin itsellänikin tuoreena äitinä juuri nyt. On ollut myös ikävä huomata miten tökeröjä äidit voivat olla toisiaan kohtaan. :(

    Sitten kysymys aivan off topic, mistä ihana lattiane on? Hakusessa juuri vaaleasävyinen puuljitelmä koiraperheeseen :)

    • Onnea tuoreelle äidille! Tökeröitä ihmiset tosiaan ovat ja käytöstapojen puute pöyristyttää välillä oikein kunnolla. Lattia on Pergon laminaattia ja sävy Saarni. En tiedä, valmistetaanko tätä ihan samaa lattiaa enää, tai mikä sävyn tarkka nimi nykyään on, mutta Pergon valikoima kannattaa tsekata. Laminaattien laatu on ihan priimaa: ei jäljen jälkeä ole tullut 4,5 vuodessa. Vauvalle ja koiralle terkkuja. :)

      • Kiitos vastauksesta, löysin ainakin hyvin samansävyisen Saarnin Pergon sivuilta ja palanen saatiin jo mallailtavaksi. Erittäin kaunis neutraali sävy joka ei taita sen enempää keltaiseen kuin harmaaseenkaan. :)

        Tästä taidetaan saada lattia uuteen kotiin. Mukavaa kevättä koko perheelle, sisustuskoiralle rapsutuksia :)

  10. Olipa hyvä teksti ja oikeastaan vastasit aina seuraavassa lauseessa siihen, mitä olisin kommentoinut. Äitiys voi olla onnellista, vaikka se ei olisi täydellistä tai sylissä ei nukkuisi se myyttinen helppo lapsi (onko niitä edes olemassa?).
    Musta varmasti sukeutuu ja on sukeutunut se neuvova mutsi, ihan vain sen takia, että mä en tiennyt mitään vauvan hoidosta 10 kuukautta sitten ja oletan muiden olevan yhtä surkeassa jamassa.
    Se on musta tosi ikävää, että siihen “hyvin menee” -vastaukseen saa usein kommentin helposta lapsesta, varoituksen tulevasta ja povauksen huonoista unista. “Hyvin menee” on täysin subjektiivinen kokemus juuri noista syistä, joita luettelit. Mä olen iloinen teidän puolesta, hienosti menee!

    • En usko sekuntiakaan, että olisit tarkoittamani ihmistyyppi, en sekuntiakaan. :) Itsekin olen varmasti ihan pölvästeillä neuvoilla yrittänyt neuvoa kaveria jossain vauvaongelmassa, mutta se on ihan eri asia, kun sen tekee hyvää hyvyyttään yhdessä ratkaisuja pohtien, eikä viisastellen, töksäytellen, saarnaten tai käännyttäen. Eihän tässä touhussa pärjäisi ollenkaan ilman vertaistukea ja pienellä pelisilmällä ja tilannetajulla kun on varustettu, niin tajuaa kyllä, koska, miten ja kenelle omaa viisauttaan kannattaa jakaa. Täällä ainakin kuunnellaan korva höröllä teidän älymystön vinkit. ;) Kiitos ja samoin Netta, we rock!

    • Kaunis kiitos! Mekko on Asoksen omaa Maternity-merkkiä. Kyseessä on siis imetysmekko, mahdollisesti maailmankaikkeuden ainoa sellainen, josta pidän aidosti ja jota tulen varmasti käyttämään maitobisnesten loputtuakin. :)

  11. Kaikille äitiyden alkumetrit ovat opettelua. Jokaisen vauvan kanssa tavallaan uudestaan..onhan jokainen vastasyntynyt alusta asti oma persoonansa temperamentteineen. Oma tapa olla äiti tavallaan säilyy, mutta joka lapsen kohdalla sovitellaan omaa ja lapsen tapaa olla ja reagoida. Mutta kyllä viidenkin lapsen äiti sinne suihkuun ehtii ;) ja huushollikin voi pysyä suurin piirtein kuosissa. Kaikkea sitä, mikä on hyvinvoinnin kannalta tärkeää, kyllä ehtii tekemään. Jos nyt ei ihan niin sujuvasti vastasyntyneen kanssa, niin vähän myöhemmin taas. Aurinkoista kevättä sinulle ja vauvalle. Ainoa, mitä ehkä haluan tuoreemmille äideille sanoa, on se, että aika kuluu niin nopsaan, että ole vaan rauhassa pikkuisen ihmeen äärellä. Kaikkeen muuhun ehtii palata taas. Kyse on kuitenkin vaan kuukausista :) Tärkeintä on kuitenkin etsiä omaa tapaa olla äiti ja isä ja perhe.

    • Todella hyvä lisäys ja huomio tämä “Oma tapa olla äiti tavallaan säilyy, mutta joka lapsen kohdalla sovitellaan omaa ja lapsen tapaa olla ja reagoida.” Asia on varmasti juuri näin. Ja ihan samaa mieltä tuosta ainutlaatuisesta alkuajasta. Minultakin on paljon kysytty, olenhan saanut omaa aikaa. Se on tosi huomaavaista ja totta kai omaa aikaa tarvitsee kaikki, mutta samanaikaisesti tuntuu hassulta, että kuinka paljon tässä olisi jo pitänyt irrotella ensimmäisen kolmen kuukauden aikana. ;) Ajattelen tätä tosi lyhyenä ja ainutlaatuisena ajanjaksona, johon mahtuu kyllä omiakin juttuja, mutta jonka tärkein sisältö on kuitenkin juuri nyt pieni ihminen. Kiitos ja samoin sinne, aurinkoa kesään!

  12. Wau, mikä teksti! Niin järkeviä ja ihania ajatuksia! Itsekään en voi sietää sitä, että joidenkin mielestä lapsia “tehdään”. Muistan, kun kaverini kertoi tuttavaperheensä isän sairastuneen, mutta lisäsi, että “onneksi lapset on heillä jo tehty”, tai kun saadessani vakituisen työn minulle todettiin, että “nyt sitten tenavia tekemään”. Niin kaukana omasta ajatusmaailmastani, ettäkö olisi itsestäänselvyys haluta perhe ja vaikka haluaisi, että sen saisi kuin kahvipaketin kaupan hyllyltä. Utopistista suorastaan. Ja näin ei-äitinäkun ymmärrän sen, että oma lapsi on tietenkin äitinsä maailman keskipiste, mutta olen itsekseni ajatellut, että jos äitiys joskus kohdalle sattuu, kyläilemään tulevat ystäväni ovat aina ne vierailun tärkeimmät henkilöt, koska eihän se mun ykkönen ole heille ehkä muuta kuin yksi nyytti muiden joukossa! ;) Hyvää jatkoa Sinulle!

    • Voi kiitos, tosi ilahduttavaa kuulla! Sekin vielä, että kaikki eivät edes halua omia lapsia, vaikka olisivat parisuhteessa ja muuten lapsirakkaita. Silti ihmiset kokevat asiakseen laukoa tuollaisia kommentteja, huh! Ymmärrän niin täysin, mitä tarkoitat. Vaikka me vanhempina ilahdumme beben jokaisesta uudesta jutusta ja jaamme niitä keskenämme, en todellakaan oleta, että koko Facebook olisi juuri meidän kiljukaulan lauantaiaamun hymyistä kiinnostunut. Itse asiassa vaivaannun, jos vaikka isommassa porukassa keskustelu menee minusta riippumattomista syistä liikaa vauvaan, kun tulee heti sellainen olo, että jutellaan mieluummin jostain kaikkia kiinnostavasta. ;) Kiitos paljon ja ihanaa kesän odotusta!

  13. Hei,

    Eksyin blogiisi tänään ja olen siitä todella iloinen.
    Blogisi on visuaalisesti todella kaunis ja inspiroiva. Varsinkin kun itsellä on oma uusi koti rakenteilla, sain täältä jo paljon uusia ideoita.
    Kuitenkin erityisesti tämä kirjoitus sai minut kommentoimaan. Puet äitiyden sanoiksi todella hienosti ja erityisesti silmäkulmani kostuivat kun kirjoitit tahattomasti lapsettomista.
    Itse kuulun tähän ryhmään vaikka toivoani en ole kokonaan vielä heittänyt. Silti monesti äityidestä kirjoitetaan melko itsestään selvyyteenä. Uskon että äityis on kaikkea tuota mitä sanot, ja arvostan kovasti sitä kuinka osaat peilata asiaa myös sellaisen lukian kannalta jolle asia on todella todella herkkä ja arka.
    Kiitos siis blogistasi. Sait minusta uuden vakkarilukijan.

    • Kiitos Mila, kommenttisi lämmitti tosi paljon mieltäni ja herkistyin samalla itsekin. Päivääkään ei mene, ei edes tuntia, ettenkö tuntisi ihan valtavaa kiitollisuutta lapsesta. Se ajatus on läsnä koko ajan ja miten paljon toivoisin, että kaikki hyvät ihmiset tässä maailmassa saisivat lapsen niin halutessaan. Kovasti toivon vielä toivoa sinullekin.

      Olen tosi ilahtunut, että löysit blogiin ja pidät siitä. Kunhan rakennuspöly laskeutuu, on varmasti todella innostavaa päästä sisustamisen kimppuun. :) Onnea projektiin ja kovasti tervetuloa lukijaksi!

Trackbacks

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram

Copyright © 2019 · Theme by 17th Avenue