Päivä, vaihe ja laatikko kerrallaan

Homevialaura, Hermes Avalon, tyyny

Uuden kodin ostaminen, oman myyminen ensi kertaa ilman välittäjää, remontin suunnittelu ja koordinointi, blogiprojektit, miehen pitkät työpäivät, unikoulu… Onhan tässä ollut, kaikenlaista päällekäin. Sen verran, että New Yorkista tuotu lempimuki koki kauhean lopun tärisevissä käsissä, ja että usein tekisi mieli hautautua tyyny- ja vilttikasan alle.

Homevialaura, Dean & DeLuca, muki

Silti ihmettelen, miten olemme pitäneet paletin kasassa näinkin vähällä stressaamisella ja tiuskimisella. Ehkä kaikki on sujunut hyvässä hengessä siksi, että seisomme sataprosenttisesti jokaisen päätöksen takana. Sen, minne muutamme ja miksi muutamme, aina valittuihin remonttimateriaaleihin asti. Ehkä tämä on myös jonkinlaista kypsyyttä, tietoisuutta siitä, että jos jotain haluaa, sen eteen täytyy tehdä töitä ja muutosvaihe nyt vain tarkoittaa kaaosta. Luopumaankin tässä joutuu opettelemaan uudestaan. Kuten eteisen nurkasta huomaatte, rakas antiikkilipastomme pääsi uuteen hyvään kotiin ja klaffipiironki seuraa myöhemmin perässä. Uudessa kodissa meidän kun on ratkaistava säilytys tilojen takia eri tavalla.

Homevialaura, muutto, laatikko, Ikea Klämtare, säilytyskassi, Ordning & Reda

Ensimmäisiä tavaroita läpikäytäessä kävi hassu sattuma. Mapissa oli kouluaikaisiani töitä, kokeita ja aineita. (Nyt tullaan muuten järjestelijöiden vaikeimpien kysymysten ääreille: mitä muistoista oikein pitää ja ei pidä säilyttää. Päätin karsia koulutyöt kolmasosaan, mutta jättää yhden pinon muistolaatikkoon.)

Homevialaura, Hermes Avalon, tyyny, Boknäs Julia, sohva

My dream home, kuului englanninkielen esseeni vuodelta 2000. Tekstissä kerron haaveilevani omakoti- tai rivitalosta, with future husband of course, sekä takapihasta omenapuilla ja kukilla. Anteeksi mitä, 16-vuotias teiniminä? Kerrostaloasukas ei muista tällaisia haaveita ensinkään ja mikäs meedio se sinä olit kasvillisuutta myöden?

Homevialaura, muutto, laatikko, Ikea Klämtare

Vaikka kehuin, että väsymyksestä ja ajoittaisista paniikeista huolimatta fiiliksemme on ollut hyvä, kyynikko sanoisi tietysti, että nythän varsinainen urakka vasta alkaa. Maanantaina saamme avaimet ja marraskuun lopussa on muutto. Pääni pitää kasassa kaksi mielikuvaa. Ensimmäisessä syön pitsaa ensimmäistä kertaa uuden kodin lattialla. Tiedättehän se maagisen tunteen, joka uudesta alusta ja tästä karusta kauneudesta tulee? Toisessa mielikuvassa remontti ja muutto ovat jo takana, istun oman saunan lämmössä, saan alkaa rauhoittua jouluun ja virittäytyä parhaaseen vaiheeseen, varsinaiseen sisustamiseen. Näillä mennään ja jaksetaan – päivä, vaihe ja laatikko kerrallaan. Ja täytyy muistaa, omia unelmiahan tässä toteutetaan.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Comments

  1. says

    Muutama asia päällekäin… Nyt ei kyllä käy kateeksi, vaikka muutto kuumetta pidenkin. Katsotaan uudestaan sitten, kun ensimmäisiä kuvia uudesta asunnosta alkaa täällä näkymään, kuinka vihreä silloin olen. ;) Toistaiseksi unikoulussa ja työ/hoitorytmiin sopeutumisessa on meille ihan riittämiin. Tsemppiä kuitenkin sinne muuttolaatikoiden keskelle.

    • Laura says

      Isoja asioita on tapahtunut, mutta onneksi mieluisia sellaisia ja omasta tahdosta. Vaikka tahti on ollut kova, olemme todella kiitollisia siitä, miten hyvin asiat ovat edenneet, vaikka muutaman kerran on to do -lista vyörynyt yli muistilapun laitojen, ja vaikka olemme joutuneet elämään pariin otteeseen myös aikamoisessa jännityksessä. Kuten Instagram Storiesista huomasit, työmaata tosiaan vielä riittää, eli juuri nyt ei kannata kadehtia yhtään tätä remonttipölynsekaista ja muuttokaaoksennäköistä elämää. ;) Töihin paluussa ja hoidon aloittamisessa on enemmän kuin tarpeeksi sopeuduttavaa, joten ymmärrän todella hyvin. Juuri tuostakin syystä meillä oli toiveena muuttaa nyt, kun vielä olen äitiyslomalla. Paljon tsemppiä teille sopeutumiseen ja uuden arjen opettelemiseen!

  2. Piu says

    Kovasti tsemppiä! Monta ISOA asiaa päällekäin. Kiitos ihanasta blogista ja inspiroivista kauniista asioista. Olin esiteininä ihan samanlainen: visioin jo tuolloin elämääni, koti, työ ja tuleva mies haaveissa. Elän nyt haavettani, lisänä kaksi pientä lasta. Uskomatonta. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!

    • Laura says

      Kiitos paljon, Piu! Asioilla on tapana kasautua ja tietysti erityisesti kodinvaihtoon liittyy aikamoinen lumipalloefekti. Minä taas en muista koskaan visioineeni mitään unelmaelämää. Toivoin vain, että löydän rinnalleni oikean ihmisen, mutta muita suuria unelmia en koskaan maalaillut. En edes häistä, vaan menimmekin intiimisti kahdestaan naimisiin. Siksi ihmettelen lukioaikaista ainettani, mutta ehkä tehtävän sanelemana oli pakko luoda jonkunlainen kuvitelma. Ja nyt oli hauska lukea, miten sattumalta oikeaan kaikki on mennyt. :) Ihana, että sielläkin on asiat onnellisesti. Siitä saa olla tosi kiitollinen. <3 Ilahduttavaa kuulla, että pidät blogista ja saat täältä inspiraatiota – kaunis kiitos!

  3. Annika says

    Moi! Löysin sun blogin ihan äskettäin ja olenkin jo ehtinyt kahlata suurimman osan läpi 😄 Ihana blogi ja niin ihana tyyli, niin sisutuksessa kuin kirjoitustyylissäkin, täällä siis uusi vakkarilukija ilmottautuu 😊 Meillä muutto nyt viikonloppuna ja pientä remonttia pikkuhiljaa loppuvuoden aikana edessä joten suurella mielenkiinnolla seuraan teidän uuden kodin laittoa ja valintoja. En tiedä oletko jossain postauksessa kertonutkin vai haluatko edes kertoa mutta onko teidän rivitalo vanhempi vai ihan uusi? Ei siis tietenkään pakko ole kertoa ajattelin vain että pääsettekö tekemään kaiken uusiksi vai lähinnä vain oman näköiseksi? 😊 Tsemppiä remonttiin ja muuttoon! 😊

    • Satine.u says

      Pakko kyllä kompata, että tämä on koukuttava blogi! Eksyin tänne jonkin google-haun kautta vajaa vuosi sitten ja aina odotan innolla uusia postauksia. Ja minä en edes ole mitään blogien seuraaja-tyyppiä. Mutta tämän seuraajana olen ja pysyn, kaikki on niin kaunista ja harmonista, silti aitoa. ❤

      • Laura says

        Ette tiedäkään, miten paljon näillä sanoilla ilahdutitte minua. Valtava kiitos! Olen tosi otettu, että sain teistä uudet lukijat, ja että arvostatte samoja asioita kuin minäkin. Juuri kauniilla arjella ja harmonialla haluan inspiroida, mutta unohtamatta, että elämä on usein muutakin kuin leikkokukkia ja pellavaisia sohvatyynyjä.

        Rivitalomme on 80-luvulta. Tyyliltään onneksi kyllä hyvin neutraali, valkoista puuta harmailla puitteilla. Itse rivitalon kunto on tehtyjen remonttien takia hyvä, mutta meidän asuntomme vaatii jonkun verran päivitystä tähän päivään. Uusimme alkuperäisen keittiön ja levennämme hieman oviaukkoja ja seiniä avaramman tilantunnun saamiseksi. Ja tietysti keväällä on tarkoitus rakentaa terassi ja tehdä pihasta viihtyisä. Kylpyhuone, wc ja sauna kokevat todennäköisesti myös pienet freesaukset ensi vuoden puolella, mutta niissä pohja on oikein hyvä ja monin osin meidän näköinen. Eli sopivassa suhteessa saamme remontoida kodin omannäköiseksi, mutta mistään pommista ja vuosien työmaasta ei ole kyse. :)

        Annikalle paljon tsemppiä kotiutumiseen ja remontteihin! Se on samalla kaoottista mutta niin inspiroivaa aikaa. Ja molemmille lämpimästi tervetuloa lukijoiksi! <3

    • Laura says

      Samaa mieltä, lähtökohtaisesti oikeat haasteet ovat jotain ihan muuta. Mutta en vähättelisi myöskään asunnonostamista, myymistä ja muuttoa elämänmuutoksena. Ikäväkseni olen saanut lukea, miten Designwash-blogin Tiina kamppailee parhaillaan hometalon kanssa. Uusi koti piti olla heille ihana juttu, unelmien täyttymys, mutta yhtäkkiä kaikki muuttui painajaiseksi, jossa pelissä on perheen terveys, talous ja jaksaminen. :( Joten kyllä uusi koti voi olla paljon muutakin kuin sisustelua. Meillä onneksi toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin, vaikka ilman jännitysmomentteja ei täälläkään ole selvitty.

  4. says

    Oi, en voi uskoa, että myitte antiikkilipaston!! Se oli niin kaunis… Heh, en minäkään olisi voinut nuorena uskoa, että asun omassa talossa ja varsinkaan maalla, maalta kun olen kotoisin! Mutta elämä vie…

    • Laura says

      Ei luopuminen helppoa ollutkaan, mutta toisaalta yritän olla liikaa kiintymättä tavaraan. Kyseessä kun ei kuitenkaan ollut sukumme perintökaluste, niin lipaston säilöminen maksullisessa varastossa vuosien ajan ei tuntunut järkevältä. Onneksi sekä antiikkilipasto että antiikkipiironki pääsivät todella hyviin koteihin ilahduttamaan uusia perheitä. Näin on, elämä vie ja never say never. Olen varma, että tämä kompromissi kaupunkia ja omaa rauhaa on tähän hetkeen paras mahdollinen. Mitä sen jälkeen tapahtuu, on oikeastaan vain virkistävää jättää auki. Teillä on niin kaunis klassinen koti, sen mitä päivän asu -kuvista nyt pystyy vakoilemaan. :) Tunnelmallista viikkoa!

  5. says

    Voi että, tuntuu niin omalta keväältä ja alkukesältä. Tosin meillä vauva oli vasta kuukauden ikäinen kun remppa alkoi (hiton hullut), joten unikoulun sijaan ei vain nukuttu ollenkaan :D Mutta nyt olen itse jo saunavaiheessa enkä kadu mitään. Olette jo kovaa vauhtia matkalla sinne! Nauttikaahan kyydistä. Ja kun rempassa tulee jotain pikkuisia vastoinkäymisiä, kyllä ne tiuskimisetkin ehkä hoidetaan pois alta ja sen jälkeen taas halataan. Niin on hyvä. :)

    • Laura says

      Tilanne tosiaan taitaa olla siellä tuoreessa muistissa. ;) Todella iso hatunnosto, että selvisitte urakasta kuukauden ikäisen vauvan kanssa, huh! Silloin ainakin meillä elämä oli ihan pelkkää rinnallaoloa, kun nyt sentään yhdenksänkuukautinen vauva voi jo hieman leikkiä ja touhuta itsekseen. Mutta sehän näissä asuntojutuissa on, että silloin on toimittava, kun oikea kohde osuu kohdalle, eikä se katso kalenteria. Kodistanne on kuoriutunut upea ja isot onnittelut saunavaiheeseen pääsemisestä! Meistä oli ihana käydä viikonloppuna päivänvalon aikaan uudessa kodissa. Siinä missä muut todennäköisesti näkivät vain erittäin keskeneräisen työmaan, minä ja miehemme koimme suuria onnistumisen tunteita, kun näimme, miten asunto oli avartunut puretun keittiön ja levennettyjen oviaukkojen alta. Ja juuri näin: tunteet pitää saada näyttää ja pieni kiukuttelu nyt unohtuu yhtä nopeasti kuin alkoikin. Mutta huomattavasti kivempi tämä jännittävä parikuukautinen on elää, kun ei ihan joka asiasta saa pultteja (temperamenttinen minä on kehittynyt tässä paljon), ja kun lähtökohtaisesti yrittää vetää yhtä köyttä. :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *