Ideoita yksivuotissynttäreille (ja yksi oikeasti tärkeä vinkki)

Homevialaura, olohuone, lastensynttärit, numeropallo, foliopallo

Ihania kolmevuotiaita turkoosiin Frozen-glitteriin hurahtaneita kummityttöjä seuratessani laskin, että minulla on tasan kaksi vuotta aikaa olla lastensynttärien taiteellinen johtaja, kunnes valtikka oikeutetusti luovutetaan asianomaiselle.

Homevialaura, lastensynttärit

Beben ensimmäisiä synttäreitä vietettiin siis hetki sitten kotonamme. Suurenmoisista juhlista ei niinkään ollut kyse, vaan pyysimme lähiperhettä ja kummeja kahville ja kylään, nekin parissa osassa pieneen kotiimme.

Homevialaura, lastensynttärit, koristelu, pompom

Aikuisuudessa on se kiva puoli, että sitä on sinut itsensä kanssa – juhlienjärjestäjänäkin. En tee mitään, mikä tuntuu pakonomaiselta, enkä yritä ylittää itseäni kohottamalla täydellisiä leivonnaisia, kun se kerran ei ole oma juttu sen enempää kuin koristeiden askartelukaan.

Homevialaura, lastensynttärit, servetit

Pientä kivaa synttäritunnelmaa kuitenkin halusin kotiin yksivuotiaan kunniaksi. Klassikoksi muodostunut folionumeropallo oli tietysti ehdoton ja lisäksi kiinnitin ruokapöydän päälle hopeiset pompomit Pop Up Kemuista, jonka verkkokauppa ja Eerikinkadun pieni kivijalkakauppa myyvät modernia ja hauskaa juhlatavaraa. Myös synttäreihin sopivan karnevaalihenkiset viuhkaservetit löysin samasta liikkeestä.

Homevialaura, lastensynttärit, synttärikakku, jäätelökakku

En ole eläissäni tehnyt täyte- tai edes juustokakkua, joten piti keksiä jotain muuta: jäätelökakku! Kakku toimi hyvin monestakin syystä, se oli todella helppo valmistaa ja vieläpä etukäteen pakkaseen odottamaan. Toiseksi lumisuus sopi hauskasti helmikuussa syntyneen sankarin teemaan. Jääkarhu on monissa lelukaupoissa ja marketeissa myytäviä Schleich-eläimiä, joille tein hatun lahjapaperista ja pumpulista. Jäätelö on Pappagallon aitoa vaniljaa, hurjan hyvän makuista, mutta sen verran keltaista, että korostin vielä lumimaisuutta lisäämällä tomusokeria päälle juuri ennen tarjoilua.

Homevialaura, lastensynttärit, koristelu, numeropallo, foliopallo, pompom

Tutustuin jäätelökakkujen ideaan Vaaleanpunaisessa Hirsitalossa -blogissa, jonne kannattaa klikata kurkistamaan Marjan herkullisia jäätelökakkuja. Itse tein jäätelökakun näin: Taputtelin kelmulla vuorattuun irtopohjavuokaan sulasta voista ja keksimurskasta tehtyä sekoitusta. Sen jälkeen taputtelin pohjan päälle puoli litraa vaniljajäätelöä (sen verran pehmentynyttä, että massaa pystyy käsittelemään).

Homevialaura, lastensynttärit, lahjapaketti

Seuraavaksi kaadoin jäätelön päälle kinuskikastiketta ja kotimaisia pakastevadelmia. Tässä kohtaa voit valita, laitatko täytteitä ihan reunoille asti, jolloin makujen kerroksellisuus näkyy kakkua tarjottaessa, vai pyhitätkö reunat pelkälle jäätelölle, jolloin kakusta tulee yksivärinen, tässä tapauksessa valkoinen. Täytteiden jälkeen lisäsin vielä halkaisijaltaan 24-senttiseen vuokaan litran vaniljajäätelöä. Kynttilän sijaan viimeistelin kakun tähtisädetikulla.

Homevialaura, lastensynttärit, koristelu, numeropallo, foliopallo

Äitinä olen tyytyväinen, että lastensynttärit pystyy järjestämään näinkin parin symppiksen ja simppelin idean ympärille ilman hirveää touhotusta, mikä ei ole oma juttuni ollenkaan. Inspiraatiota keräsin jälleen Pinterestiin.

Homevialaura, lastensynttärit, koristelu, numeropallo, foliopallo, pompom

Kaikista tärkein vinkkini ensimmäisille synttäreille tulee kuitenkin tässä: yksivuotisneuvolaan kannattaa mennä vasta juhlien jälkeen, sillä rokotukset saattavat nostaa kuumeen noin viikon sisään. Mitenpä tällaista olisi tullut ajatelleeksi aikaa varatessa, ja meillä muuten niin aurinkoisen tytön ensimmäiset synttärit olivatkin harmillisesti yhtä itkua. Silti päivänsankari jaksoi riittävästi edustaa pitsimekossaan, ja nyt on onneksi meno yltynyt taas tutulle terveelle tasolle.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Comments

  1. Maria says

    Hei siis aivan ihanan näköinen kakku ja muutenkin hyvän tuntuiset juhlat teillä!! Sopivan rento asenne sulla tämänkin suhteen – se on yksi syy miksi blogisi kuuluu aivan lemppareihini vaikken usein kommentoikaan! :)

    Meillä on tytön 2-v synttärit tulossa ensi lauantaina ja just pähkäilin tarjoiluita.. Tänä vuonna muu elämäntilanne on ollut sen verta hektinen, että paardeja ei ole tullut suunniteltua sen kummemmin, kutsut saatiin sentään viime viikolla lähimmille lähetettyä. Luulen, että tänä vuonna mennään tosiaan tällä jäätelökakkuidealla – kuka ei rakastaisi jäätelöä? Ja tämä sun versio on vielä ihanan tyylikäs ;) <3 Kiitti siis ideasta ja tuon toisen blogin linkkauksesta, sieltähän löytyi vaikka mitä kauniita ja helppoja ideoita toteutettavaksi!

    • Laura says

      Kiitos Maria tosi kivasta kommentista! Ihana kuulla, että viihdyt lukijana. Joo, en ollenkaan ole sellainen tyyppi, joka leipoisi mokkapaloja silmät ristissä edellisenä yönä. ;) Onneksi tarjoilut voi tehdä helpostikin tai ostaa valmiina. Suolaisetkin meillä oli helpoimmasta päästä, mutta silti mausta tai tyylikkyydestä tinkimättä. Tein muun muassa klassikkosalaatit tomaatti-mozzarella-basilika ja melonia ilmakuivatulla kinkulla. Muuta ei tarvinnut kuin pilkkoa nätisti esille.

      Niinpä, kaikki suomalaiset rakastavat jäätelöä, sillä ei oikeasti voi mennä vikaan! Täytteissäkin on loputtomasti variaatiota, samoin koristelussa, ja siihen ideointiin Marjan blogi on ihan paras. Ehkä kesän helteisissä pihajuhlissa valitsisin vähemmän sulavaa tarjottavaa, mutta varsinkin meidän talvisankarien juhlissa jäätelökakku toimii. :) Oikein paljon onnea kaksivuotiaalle ja ihania juhlia teille!

    • Laura says

      Kiitos paljon onnitteluista! Kuumeen nousu oli kyllä tosi kurjaa. Tietysti ajoituksen takia, mutta muutenkin sitä on aina niin sydän syrjällään, jos pienet joutuvat yhtään kärsimään. Toivottavasti siellä on odotus mennyt hyvin! <3

  2. Leena Lehtonen says

    Hieno kakku ja siinä kivasti ideoitu koriste. Onnittelut 1-vuotiaalle !
    p.s. Hyviä nuo kokemuksen tuomat toimintaohjeet pienten arjessa/juhlassa.

    • Laura says

      Kaunis kiitos yksivuotiaalta! Kakusta tuli kyllä tosi kiva, kun netistä katsoo vähän ideoita ja toteuttaa sitten omalla tavalla. Näin on, laitan mielelläni sellaiset vinkit kiertoon, jotka itse olen joutunut oppimaan kantapään kautta, ettei muiden enää tarvitse. :)

  3. says

    Vielä kerran isot onnittelut teidän yksivuotiaalle. Täällä mä kattelen tuota meidän kaksi kuukautta katossa killunutta foliopalloa ja mietin, mitä sille pitäisi tehdä. :’D
    Tuo jäätelökakku on ihana idea ja olet onnistunut siinä tosi kauniisti. Ja voin kertoa, että juustokakku on ihan maailman helpoin tehdä, joten jos intoa riittää vähääkään, kannattaa tekemistä kokeilla edes kerran. Netistä löytyy roppakaupalla hyviä, valmiita reseptejä. ;) Minäkin taidan kokeilla jäätelökakun tekemistä ihan ensi tilassa.

    Toi yksivuotis rokotteiden kuume on ikävä. Meillä siirrettiin rokotusten antoa kaksi kertaa. Ensin tiedossa oli joululoma pohjoiseen sukuloimaan ja reissussa olisi ollut ikävää olla kipeänä. Seuraavan kerran niitä ei voitu antaa influenssan takia. Nyt meillä sitten jännitetään milloin kuume nousee ja nouseeko ollenkaan.

    • Laura says

      Kiitos onnitteluista! Meillä pallo alkaa jo olla vähän parhaat päivänsä nähnyt. Tuskin siis kahta kuukautta kestää ainakaan, siinä vaiheessa ehkä näyttäisin jo pallolle vähän saksenkulmaa. :D Uskon, että juustokakku on helppo tai ainakin, että helppojakin reseptejä löytyy. Jotenkin en vaan jaksa kiinnostua minkään leivonnaisen valmistamisesta, johon tarvitaan useampia työvaiheita, kuten liivatteen liottamista. Mutta kenties muutan joskus mieleni ja kokeilen. :) Toivottavasti ei nouse kuume siellä! Bebelläkään ei noussut viime rokotuksesta, mutta nyt sitten sitäkin enemmän, mikä oli tosi harmi pienelle sankarille.

  4. H says

    Meillä on myös menty vastaavilla jätskikakuilla jo vuosia lasten synttärit. Variaatiovaraa riittää loputtomiin ja lapsille maistuu perinteisiä kakkuja paremmin. Voihan näitä tehdä myös aikuisempaan makuun. Toinen helppo herkku on karkkivartaat. Tikkuihin vaan vaahtiksia ja eriaisia reiällisiä karkkeja (lakupaloja/renkaan muotoisia) vuorotellen.

    • Laura says

      Kiva kuulla! Luulen, että tästä tuli meidänkin perheeseen nyt vakkari, kun tosiaan täytteitä muokkaamalla saa mukavasti vaihtelua. Itse pidin kahden täytteen aika maltillisesta makumaailmasta, mutta epäilemättä lasten makuun sopisi makeampikin täyte. Karkkivartaat on tosi hauska idea, kiitos! Meillä oli myös jäätelökakun lisäksi vaahtokarkkeja tarjolla. Löysin kakkuun sopivia isoja valkoisia (ja kaiken lisäksi hyvänmakuisia) vaahtokarkkeja Tigeristä. :)

    • Laura says

      Kiitos paljon! Ja tosi kiva, jos ideoista oli iloa. :) Teilläkin toden totta vauvavuosi lähestyy loppuaan. Pellavapää oli niin suloinen kuvissa ja epäilemättä teillekin tulee ihanannäköiset juhlat!

  5. jk says

    Sulla oli jossain postauksissa useampi Balmuirin nahkaverhoiltu tuote. Itse pohdin nahkaisen arkun hankkimista. Ekaksi mietin mustaa nahkaa, mutta taitaa olla vähän tylsä kun kotini on yllättäen melko mustavalkoinen… Miten sulla on toiminut tuo konjakki värinä?

    • Laura says

      Moi! Minusta sekä musta että konjakinvärinen nahka ovat molemmat niin klassikkoja, ettei niillä voi mennä vikaan. Minulla itselläni on tällä hetkellä menossa väreissä vähän kylmempi kausi, mistä johtuen esimerkiksi häälahjaksi saamamme konjakinvärinen Balmuir-lyhty on nyt ollut kaapissa “jäähyllä”, mutta rakastan sitä edelleen ja se tuntuu ihan varmasti raikkaalta taas hetken kuluttua. :) Hauskana faktana muuten muistan Balmuirin Heidiä jututtaessani, että konjakinväristä nahkaa myydään paljon Ruotsiin, harmaata Norjaan. Jos haluat kotiin yhtään lämpöä ja herrasmiesmäistä kirjastotunnelmaa, minusta konjakki on mainio valinta muuten mustavalkoiseen sisustukseen!

  6. Varpu says

    Voi vitsit miten kaunista ja simppeliä! Tuota kakkua täytyy ehdottomasti kokeilla itsekin, en ole koskaan tehnyt jätskikakkua! :)

    • Laura says

      Kiitos, Varpu! Kokeile ihmeessä, kakku syntyy niin tosi helposti! Mitä nyt hetken täytyy muussata keksejä muruiksi, mutta muuten kakku syntyy kädenkäänteessä ja toimii varmasti lukuisilla eri makuyhdistelmillä. :)

  7. says

    Pohdiskelin muuten tuota rokotejuttua itsekin pitkään ja siirsinkin sen joulun alta pois, mutta päivää ennen synttäreitä se sitten kuitenkin otettiin. Onneksi kuitenkaan mistään rokotteesta ei ole minille (meinaisin kirjoittaa meille, pahin painajaiseni “hei me otettiin rokote” :o ) tullut varsinaisesti mitään oireilua ja ei tullut nytkään, joten synttärit meni levollisissa merkeissä. Mutta silti sanoisin, että loistava ohje, pohdin sitä itsekin.

    Ihailin tuota kakkuasi jo instagramissa! Se on uskomattoman hieno ja sopii talvivauvalle kuin nenä päähän. Ja miten kauniina olettekaan molemmat olleet! Näytät niin hyvinvoivalta ja raikkaalta.

    • Laura says

      Yhdyn painajaiseen, varon vahingossakaan puhumasta monikossa. :D Tosi ihana, ettei minille tullut oireita! Kaikille ei tosiaan onneksi tule, bebellekään ei tullut edellisellä kerralla, mutta juuri niin: jos haluaa pelata varman päälle, niin noin viikkoon ei kannata olla ohjelmassa mitään tärkeää. Kiva kuulla! Olen kyllä tosi tyytyväinen kakkuun siihen nähden, kun se oli niin uskomattoman helppo tehdä ja silti Pinterestistä bongatun eläinidean ansiosta söpö ja hauska. Kiitos paljon! Liekö syynä nykyään hyvin sujuvat yöt – vai sittenkin uusi aurinkopuuteri. ;)

  8. s.a.m. says

    Hei, olen yksi niistä lukijoista jotka jaksavat ihastella blogiasi, mutta harvemmin viitsii kommentoida. Nyt oli kuitenkin pakko sanoa, että voihan inspiraatio mikä kakku! Lapsen synttärit tulossa, ja vaikka en ole kovin kummoinen jauhopeukalo uskon kotikutoisen kakun taikaan. Samalla suklaakakulla ollaan menty jo pitkään ja vaihtelu kiehtoo ja kauhistuttaa. Kysymys kuuluukin, onko tuollainen jäätelokakku helppo tehdä, vai vielä helpompi saada pilalle? Kannattaako kokeilla harjoituskakkua (ei sen syominen ainakaan haittaisi)? Kiitos jo etukäteen vastauksesta, ja hienoa tyota blogisi kanssa tätä on mukava seurata!

    • Laura says

      Kiitos paljon! Kommentit antavat bloggaamiseen tosi paljon, joten ihana saada teiltä terveisiä vaikka vain joskus ja jouluna. :) Jäätelökakku on ihan mielettömän helppo tehdä! Usko minua, en ole leipoja ollenkaan. En oikeastaan keksi, miten jäätelökakun voisi saada pilalle, koska kakkuun ei liity minkäänlaista kohottamista, kypsentämistä tai muuta. Itse tein silti harjoituskakun kokeeksi, kun tämä oli ensimmäinen jäätelökakkuni. Sen tein tavallisesta “tiiliskivivaniljasta”, kinuskista, vadelmasta ja valkosuklaasta. Harjoituskakku oli hyvä, mutta huomasin, että omaan makuuni vähän liian makea. Niinpä tiputin valkosuklaan pois ja vaihdoin vaniljan hieman parempaan aitoon vaniljaan, niin näin varsinainen kakku onnistui vielä paljon paremmin. Ensimmäinenkään kakku ei ollut huono, mutta kuten sanottu, jos olo on epävarma, miksei kakkua kokeilisi etukäteen – varsinkin, kun täytteitä voi sitten vielä hieman hioa ja maistelemaan pääsee kahdesti. ;) Onnistut varmasti, hauskoja synttäreitä pikkuiselle! Ja kiitos vielä ihanista sanoistasi, ilahduin niistä kovasti.

      • s.a.m. says

        Kiitos kun viitsit vastata – tasta oli iso apu :-) Katsotaan jos ehdin viela testikakun kokeilla mutta taidan menna ihan noilla mauilla, kuulostaa hyvalta.
        Yritan kommentoida jatkossa useammin, mutta hyvaa myohastynytta joulua, paasiaista, juhannusta yms. Olen siis jo pitempaan seurannnut tata, yksi parhaista blogeista mihin tormannyt :)

        • Laura says

          Ole hyvä ja kiitos! Niin ihana ja kannustava palaute! Ja joulu-, pääsiäis- ja juhannusterveiset vastaanotettu. :D Kinuski, vadelma ja aito vanilja toimivat varmasti – kakku on maukas, mutta samalla raikas eikä äkkimakea. Hyviä herkutteluja!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *