Vuosi jos toinenkin paketissa

Homevialaura, Hermes Avalon, Banana Republic, pikkumusta

Viime viikonloppu oli yhtä juhlaa ja piirsin silmät päähäni jopa pariin kertaan: Sisustuskoira täytti kuusi vuotta ja Asennemedia kaksi! Asennemedian lettukestisynttäreillä vallitsi tosin rennompi pukukoodi, joten tapaus piparireunamekko liittyy vielä viikonlopun kolmansiin juhliin, ystäväni valmistujaisiin. Monet teistä kysyivät Instagramissa mekon perään ja kerrottakoon vielä täällä, että se on löytö Banana Republic -verkkokaupan alesta.

Homevialaura, Hermes Avalon, Banana Republic, pikkumusta

Vaikka yleensä en mieti pukeutumisessa, mikä minulle sopii, vaan mitä tykkään käyttää, mekoissa olen alkanut ajatella toisin. Suorat juhlamekot eivät imartele vartalotyyppiäni, joten tässä ihastuin paitsi yksityiskohtiin myös vyötäröä korostavaan ja siten anteeksiantavaan leikkaukseen.

Homevialaura, Hermes Avalon, Banana Republic, pikkumusta

Onnittelukorttien jämähtämisen 90-luvulle muistin, kun yritin ostaa korttia Noora K.:n vauvalahjaan lähi-Ärrältämme (miten ihanaa oli nähdä röyhelöpeppu ja Sisustusbeben uusi ystävä ensimmäistä kertaa!). Korttitelineessä oli tarjolla punaisia ruusuja ja Karvinen-huumoria – no, en sitten valinnut kumpaakaan. Taas muistin suunnitelmani, että minun on ostettava kotiin muutama eri tarkoitukseen sopiva kortti näitä tilanteita varten. Kivoja kortteja saa ainakin Putingista Korkeavuorenkadulta, Papershopista Fredalta, museokaupoista sekä keskustan Akateemista, josta valmistujaiskortti on.

Homevialaura, Hardys Crest, kuohuviini, Georg Jensen Cafu

Hardys-viinilähettiläänä olen tehnyt juhlapäivinä ahkeraa laadunvalvontaa blogin kautta saadusta Crest-uutuuskuohuviinistä ja suosittelen tyylikästä australialaista lämpimästi. Meillä on avattua kuohuviiniipulloa varten hyvä sulkija, joka pitää kuplat raikkaina yllättävän pitkään, joten kuohuviinistä voi todella ottaa vain sen lasillisen. Meidän sulkija on jostain aikoinaan saatu mainoslahja, mutta kokkipuodeista luulisi löytyvän vastaavia hyviä.

Homevialaura, vauvan juhlamekko

Viinitarjottimena näkyy Tallinnan-tuliainen, pieni hopeinen lautanen, jonka olen vielä kuvan ottamisen jälkeen kiillottanut Universal Stonella. Kiitos suosituksistanne, miten tehokas ja koukuttava siivousaine kaikkeen! Tallinnan-tuliaisia on myös miniminän synttärimekko – huomenna tulee kuulkaas meidän vauvavuosi täyteen.

Homevialaura

Niin, vauvavuosi. Olen ihmistyyppinä sellainen, joka pelkää pahinta, eikä pidä mitään itsestäänselvyytenä. Näin ollen osaan olla erittäin kiitollinen meidän hyvin menneestä vuodesta, ja samalla minulla todella riittää sympatiaa kovia kokeneille ystäville, kuten Noora K.:lle. Jos jotain olen oppinut, niin sen, miten avoimuus on paras vertaistuki, niin ystävien kesken kuin blogissakin. Siksi arvostan kovasti sitä, että Noora sanoi ääneen tunteen, jonka varmasti moni muukin on kohdannut: ei tullut vauvakuplaa. Minulla oli kuplani, mutta se yhdessä hyvin sujuneen vuoden kanssa on tuonut toisen tunteen. Koska kaikki on sujunut hyvin, kohtahan varmasti tapahtuu vastapainoksi jotain pahaa. Ei ole helppoa olla vanhempi, kun pelissä on niin paljon: tärkein ihminen ja sen tasoinen menettämisenpelko, jota ei tiennyt olevan olemassakaan. Ihme kyllä, vauvavuoden taakse jättäminen ei herätä sellaista haikeutta kuin ajattelin. Vaikka titteli muuttuu taaperoksi – Sisustustaaperoksiko? – onhan tuo kävelemään ja puhumaan opetteleva vielä aika pitkään äidin helmoissa. Ensiaskeleet otettiin isoveljen valvovan silmän alla, totta kai.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Comments

  1. says

    Teillä on ollutkin varsinaista juhlintaa koko viikko. Mikä on ihan kivaa vaihtelua sen harmaan arjen keskelle. Ja isot onnittelut vielä ensiaskeleista! Meillä tilanne on se, että enää kontataan vain, jos on oikein kova kiire. Eli, jos äiti tuo kaupasta ja blogipalaverista jonkun kivan kassin purettavaksi. (Tuleva himoshoppaaja?) Ja erääseen instagrampätkään palatakseni, myös meiltä löytyy naapureita kyttäävä Ulla Taalasmaa, rivi. Kissat ja taapero tuijottaa herkeämättä ulos, kun mummot liukastelee rollaattoreineen vastapäisen talon pihalla.

    • Laura says

      Heh, sama homma! Komeat oli ensiaskeleet, mutta sen jälkeen ei olekaan oikein enää kävely kiinnostanut. Juuri kuten sanoit, konttaamalla pääsee niin paljon nopeammin, että kuka sitä kävellä joutaa. Teillä onkin sitten Ullilla paljon enemmän äksöniä ikkunassa. Täällä tuijotetaan vain, sattuuko ehkä orava pihaan. :D

  2. H says

    Oi että tuotta typyn etusormea. Näen sieluni silmin, kuinka tuon ikäinen kulkee etusormi tuntosarvena. Tä tä tä – ja työntää sormen ihan kaikkialle :) Meillä täällä höpöttää kaksivuotias. Vielä ei ole uhmaa ja suloinen pallero koko tyttö. Ihan ihminen parhaimmillaan. Sanojen taivutusta on niin hauska kuunnella: sylkkymään, viekkumaan jne. Odota vaan, kun tuo tyttönen alkaa puhua pajattamaan.
    Itse en taida täysin teilata vauvakuplaa. Omat pikkuiseni ovat olleet erittäin helppohoitoisia vauvoja ja ihan ilman omaa ansiotani. Vieläkin ihmetellään miehen kanssa, miten elämä on antanut viisi helppoa raskautta ja vauvaa. Ei sitä pidä itsestään selvänä. (Ehkä meillä on ollut kompensaationa muissa asioissa riittävästi hankaluuksia ;D Läheisten sairastumisia jne.)
    Voi toki luonteellakin olla vaikutuksensa. Minäkin olen hyvin realistinen tai välillä jopa inhorealisti. Ehkä isoin apu kuitenkin oli, että lapsiperheen elämästä oli lähipiirin kautta arkitietoa ja malleja. Oli monta äitimentoria lähipiirissä samoin kuin isämentoreja miehelle. Ehkä siksi perheellistyminen ei ollut erityinen shokki. Oli lähellä ihmisiä, jotka sanoivat kannustavia sanoja tärkeissä kohdissa. Ja oli myös niitä tilanteita, että oli niin monta muutakin vaikeaa pureskeltavaa asiaa, että oma vauvaväsy oli niistä positiivisin loppuen lopuksi :) Kasvun paikka vanhemmuus on jokaiselle ja jokaisella on omat kasvukipunsa. Tällaisia ajatuksia heräsi suurperheen äidin päässä..kun pohdin, miten me olemme selvinneet vauvavuosista :) :) Tsemppiä ihan jokaiselle pienen lapsen äidille ja isälle. Olette tärkeitä niille pikkuihmisille. Hyviä ja tärkeitä epätäydellisinäkin.

    • Laura says

      Ihan oikein näet sielusi silmin, pikkusormet ehtivät tällä hetkellä kaikkialle. ;) Oi että! Voin vain kuvitella, miten hauska kaksivuotias on. Höpötystä tulee jo, mutta varmaankin juuri ihanan päätöntä sellaista. <3

      Minäkään en teilaa vauvakuplaa, koin ehdottomasti omani. Tai siinä mielessä on ehkä väärin puhua kuplasta, että olin kyllä varsin tietoinen hormonitilastani ja ihmisenä olin täysin oma itseni (edes juuri synnyttäneenä en voinut sietää liikaa lässytystä tai muuta sen sellaista), mutta annoin vain itselleni luvan olla hetken häiriintymättä yhtään mistään muusta maailmanmenosta.

      Todella raskaat alut ovat asia erikseen, mutta luonteella on ihan varmasti muuten vaikutusta, olen kanssasi samaa mieltä. Ehkä kaltaistemme realistien tai inhorealistien on ollut helpompi vastaanottaa muuttunut elämäntilanne, kun olimme henkisesti varustautuneet pahimpaan. Ja ymmärrän myös ihan täysin, mitä tarkoitat lapsiperheen mallilla. Meillä oli sama tilanne. Todella monella ystäväpiiristämme oli jo lapsia, ja koska keskustelemme avoimesti kaikesta, sitä tiesi, mitä odottaa. Toiseksi meillä sopeutumiseen vaikutti koira. Onnin takia olimme jo vuosia eläneet sillä lailla perhekeskeistä elämää, että emme ennen lastakaan voineet tulla ja mennä miten vain, vaan toisen oli aina tultava töistä kotiin lenkittämään koira ja niin edelleen. Eli jo ennen vauvaa olimme sitoutuneet tietynlaiseen vastuuseen ja hoitorutiiniin.

      Näin on! Kasvun paikkoja on jo vuoden aikana tullut mittaamaton määrä, joten klisee pitää paikkansa, että lapset kasvattavat aikuisia siinä missä mekin heitä. Suurperheen äidille en voi muuta kuin nostaa hattua ja korkealle. Oli kiva vaihtaa kokemuksia ja kiitos ihanista ajatuksista ja hyvästä muistutuksesta! Niin olemmekin, maailman tärkeimpiä pienille ihmisille. <3

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *