Tauluhylly – ratkaisu, joka ei aja seinähulluksi

Homevialaura, vappu, vappupallot, ilmapallot

Vappu ei pieniä hupiveikkoja, ystäväperheen brunsseja ja aurinkoista Kaivari-kävelyjä railakkaampi ollut, mutta niin vain vierähti reilu viikko edellisestä postauksesta. Silloin kerroin edistymisestä sisustusrintamalla, jatketaan kodin muutoksista tänäänkin.

Homevialaura, olohuone, sisustus, tauluhylly, tauluseinä, Ikea Mosslanda

Olohuoneeseen sohvan päälle on ilmestynyt tauluhylly. Olen muutosta asti ajatellut, että sohvantakainen seinä kaipaa jotain. Jotain, mikä ottaisi seinän kunnolla haltuun. Pysyvän tauluseinän sijaan tauluhylly alkoi yhtäkkiä tuntui juuri oikealta ratkaisulta: olen aina rakastanut nojaavia tauluja ja tällä tavalla taidenäyttelyä voi helposti halutessaan vaihtaa.

Toista olohuoneenlevyistä epäsymmetristä tauluseinää en enää edellisen kodin tapaan halunnut tehdä – se projekti ajoi minut kirjaimellisesti seinähulluksi. Sommitteluvaiva oli suuri ja lopputulos sitten kuitenkin omaan makuuni hieman liian boheemi ja levoton. Nyt ajattelen, että ilme on kivan rento, mutta yhtenäisen linjan takia kuitenkin skarppi.

Homevialaura, olohuone, sisustus, tauluhylly, tauluseinä, Ikea Mosslanda

Tämänhetkinen taululajitelma on vasta alustava, kun nostin esille, mitä käsiini sain nykyisestä kokoelmastamme. Ainakin hylly kaipaa vielä toisen isomman julisteen ja henkilökohtaisia valokuvia. Tauluhyllyt ovat Ikeaa, kaksi 115-senttistä Mosslandaa peräkkäin.

Tauluista puheen ollen olen pyöritellyt seinillä sisustamista muutenkin. Koska kodissamme on useammassa kohtaa mustavalkoisia julisteita, olen pidempään haaveillut seuraksi yhtä isoa abstraktia maalausta. Nyt sellainen on tulossa olohuoneeen Ikea Vittsjö -sivupöydän päälle tilauksena nuorelta taiturilta nimeltä @artbymarianna, jonka bongasin toisen luovan lahjakkuuden, Annikan Välimäen, kautta. Siitä tulee aina erityisen kiva fiilis, kun pystyy suosimaan ja työllistämään lahjakkaita nuoria naisia.

Homevialaura, olohuone, sisustus, tauluhylly, tauluseinä, Ikea Mosslanda

Myös Boknäsin Sits Julia -sohvaan on tapahtunut pieni päivitys. Vaihdoimme aikaisemmat puulajat kotimme tyyliin paremmin sopiviin kromisiin. Katsaus oikeaan kulmaan kertoo, että ajatus pienestä lehtikorista taisi olla hieman optimistinen, mitä nyt puolet aviiseista tulee siivouksenkin jälkeen yli laidan.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Comments

  1. Annika says

    Näytää todella hienolta, jotenkin koko olohuoneen ilme muuttui vielä upeammaksi ja yhtenäisemmäksi :) olen miettinyt pääni puhki mitä tekisin meidän olohuoneen seinille, Jotenkin olen kokenut tauluhyllyn liian seinää rajaavaksi (vai miten sen nyt selittäisi :D) mutta nähtyäni nämä kuvat täytyy ottaa uudelleen harkintaan koska pidän kovasti ajatuksesta että tauluja voi jatkossa niin helposti vaihdella :)

    Hauska seurata teidän sisustuksen edistymistä koska täällä mennään melko samassa tahdissa, viime vuoden lopulla ostetussa rivitalokolmiossa jonka sisustus rakentuu hitaasti mutta varmasti ja kohta pääsee ensimmäistä kertaa laittamaan myös omaa terassia ja pihaa :)

    Ja pakko vielä antaa erityismaininta mahdottoman suloisella parivaljakolle ensimmäisessä kuvassa :)

    • Laura says

      Kiitos paljon, Annika! Ihana kuulla, että ratkaisu näyttää onnistuneelta myös valokuvien kautta. :) Erityisesti valkoisten seinien asunnossa taulut tuovat todella paljon kodikkuutta, ettei tunnelmaa jää liian kolkoksi ja alastomaksi. En tiedä, onko tauluhylly yleisesti vähän passe, mutta minusta ratkaisu toimii juuri siitä syystä, että kuvia voi vaihtaa ja nojaavissa tauluissa on aina oma kivan rento fiiliksensä. Onpa hauska kuulla, miten samanlaista tilannetta elätte. Meillä terassin rakennus alkanee reilun viikon päästä, johan sitä on odotettukin! Antoisia kodin- ja pihanloittohetkiä teille ja parivaljakko kiittää kovasti terveisistä. :)

  2. Jenni S. | big mamas home says

    Hyvältä näyttää. Tauluseinä vaihtoehto vaikuttaa todellakin enemmän teidän vaihtoehdolta, vaikka henkilökohtaisesti pidän enemmän isosta tauluseinästä. Se on juuri sopivan boheemi vaihtoeto minulle. Minulle noista tauluseinistä tulee todella vahvasti mieleen New Yorkin loftit, joissa on paljon seinätilaa, mutta vähän pinta-alaa. Mä kerään tällä hetkellä oman näköisiä julisteita tauluseinää varten, mietin, mitä kaikkea haluaisin/voisin itse tehdä ja valokuvien käsittely, sekä tilaaminen on se meidän perheen ainainen ikuisuusprojekti. Ehkä vielä joku päivä pistän tuulemaan.

    Abstrakti maalaus kuulostaa myös hyvältä ja sellaisesta haaveilen myös itse. Vaikka minustakin olisi hienoa työllistää suomalaisia lahjakkaita naisia, tiedän hallitsevani pensselit ja muuta välineet sen verran hyvin, että minun ei sitä hommaa kannata ulkoistaa. Lisäksi taisimme joskus puhua ystäväni kanssa maalaustreffeistä. Nämä projektit on kuitenkin sellaisia, mitä mietitään sitten, kun tiedetään, mihin muutetaan. :) Tänään käytiin ultrassa kurkistelemassa yhtä linssiludea.

    • Laura says

      Kiitos Jenni! Ikuisuusprojekti on juuri se, miksi tauluseinän rakentamista kutsuisin. Ainakin, kun muistelen omaa kuukausien ja taas kuukausien kehysten pyörittelyä. :D Mutta jos ei ole kiire – ja miksi olisi? – niin ehdottomasti kannustan oikein näyttävän, persoonallisen ja boheemin tauluseinän kokoamiseen! Sama juttu taulun maalaamisessa, ei muuta kuin hommiin, jos taito löytyy. Rehellisesti sanottuna haaveilen itse abstraktista maalaamisesta harrastuksena ja googlailin jo kurssejakin, mutta se haave saa jäädä vielä kytemään. Tähän elämäntilanteeseen sopi paremmin isokokoisen taulun ulkoistaminen. :)

  3. Tiia S says

    Tauluhylly on kaunis ja sopii teidän seinälle hyvin. Näkymä makuuhuoneesta olkkarin puolelle on todella seesteinen :)

    • Laura says

      Kiitos kovasti, Tiia! Olen todella iloinen, jos koet noin. Tauluseinä voi nimittäin olla helposti aika levottoman näköinen, mitä en omaan kotiin tavoittele, mutta ehkä tauluhyllyn yhtenäinen linja tosiaan pitää huolen tarvittavasta rauhallisuudesta. Ja toki yhtenäinen mustavalkoinen väritys tauluissa. :) Rentouttavaa viikonloppua!

  4. LauraL says

    Hei! Näyttääpä kivalta! Mistä muuten hankitte nuo sohvanjalat? Itsellä ollut sama projekti mielessä, nykyiset puiset jalat eivät oikein sovi, mutta muutoin sohva on oikein kelpo :) Kiitos ihanasta blogista, kotinne on kaunis!

    • Laura says

      Kiitos kaima! Hankimme sohvanjalat samasta paikasta kuin sohvankin eli Boknäsiltä. Minulle ei itse asiassa tullut edes mieleen, olisiko sohvaan voinut myös käydä jonkun muun merkin jalat. Joka tapauksessa tuntui järkevältä tilata juuri saman sohvan jalat, varsinkin, kun ne ikään kuin eteenpäin nojaavina ovat vähän omanlaisensa, niin en tiedä, olisiko sohvaan sopineetkaan muunlaiset jalat. Ostimme sohvan aikoinaan tarjouspakettina, niin silloin ei tullut mieleen kysyä muiden jalkavaihtoehtojen perään, mutta onneksi ilmeen pystyi päivittämään vielä mieluisammaksi näin jälkikäteen. :) Kiitos ilahduttavasta palautteestasi ja kun luet blogiani!

  5. Leena Lehtonen says

    Voi tavaton, miten suloinen pari eka kuvassa. Nuo varpaat 😘.
    Kaunis ja rauhallinen kokonaisuus . Tauluhylly on mainio keksintö. Esillepanoa on helppo muuttaa fiiliksen mukaan. Henkilökohtaiset otokset lisäävät varmasti mielenkiintoisuutta 😉.

    • Laura says

      Kiitos Leena! On meillä kieltämättä hurmaava kaksikko täällä pullerojalkoineen. <3 Sukat ovat vain tiellä, kun koko ajan pitää päästä menemään – Onnin perässä tai muuten vain. :) Ihana kuulla, että koet ratkaisun onnistuneeksi. Niin minäkin uskon, että tauluhylly toimii meillä harmonisena mutta kuitenkin tarpeeksi vaihtelua tarjoavana esillepanopaikkana. Nyt pitäisi kohta saada vauvavuoden kuvakirja teetettyä ja siinä yhteydessä toivottavasti jotain perheestämme hyllyllekin. Aurinkoa teidän viikonloppuun!

  6. says

    Tuosta tauluseinästä tulee kyllä hyvä kun saat sommitelman viimeisteltyä! Nuo Ikean “hyllyt” ovat käteviä, näin yhden vinkin jossa niitä oli hyödynnetty keittiön kaapin sivussa leikkuulautojen säilytykseen :)

    • Laura says

      Kiitos, Essi! Näin minäkin uskon, että tauluhyllystä tulee entistä kivempi, kunhan vaan saan sommitelmaa viilattua. Miten hyvä idea! Varsinkin, jos esillä on symppiksiä puisia leikkuulautoja tai vaikka keraamisia laattoja, jotka usein ovat tosi kauniita. :)

  7. Kapteenska says

    Tauluhylly on hyvä nimenomaan siksi, että esillepanoa vaihtelemalla saa ilmettä päivitettyä aina halutessaan. Meillä tehtiin vuosi sitten wc-remppa. Peruspytyn tilalle tuli seinään kiinnitettävä malli, jossa vesisäiliö on korkeassa ‘laatikossa’. Vesisäiliö ja lattia laatoitettiin mustilla isoilla marmorilaatoilla, seinät valkoisilla. Kerroin remonttikaverille, että visiona on vaihtuva valokuvanäyttely vesisäiliön päällä. Vastaukseksi sain silmien pyörittelyä ja hämmentyneen vastauksen ‘niin aivan, tottakai’. Ajatuskuplasta pystyin lukemaan ‘vaihtuva valokuvanäyttely vessassa, my ass!’.
    :)

    • Laura says

      Nimenomaan! On tosi kiva, että kotona on yksi paikka vaihtelevalle näyttelylle, vaikka muissa kohdissa taulut sitten olisivatkin perinteiseen tapaan kiinteästi seinässä. Ja siis vessassa oleva taulu – todellakin! Rakastan kuvailemaasi tyyliä ja saan heti visiostasi kiinni. Olen kaaveillut myös meidän vessaan mustavalkoista taulua nyt kun kylpyhuone on eri tilassa. Aion perehtyä kyseisiin tiloihin vähän myöhemmin, mutta jotain tuollaista pientä sisustuksellista freesausta kaipaan. Miten muka on mahdollista, ettei joku ymmärrä vessanpöntönpäällistä taidetta?! :D

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *