Viisi myyttiä elämäntyylistä

Homevialaura, Laura Tirkkonen

Viime päivinä aikani ja energiani on mennyt terassiremontin parissa. Kamera pölyyntyy kaapissa, ja inspiraatio on ollut hetkellisesti kateissa. Vaikka en ole saanut kuvattua uusia kulmia kodista, on mielessäni pyörinyt erilaisia, videoilla ja podcastillakin käsiteltyjä teemoja: toistuvia myyttejä, ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiä, jotka mielestäni vaativat oikaisua tai tuuletusta. Kirjoitin viisi niistä ylös. Kuvat ovat Asennemedian kuvauspäivältä BohOm Yoga -studiolta. Se sopiikin teemaan, sillä jos jokin näiden asunnonlaittokuukausien jälkeen kiinnostaa, niin pysähtyminen ja rentoutuminen.

Homevialaura, Bohom Yoga

Oman kodin sisustus ei ole koko totuus omasta mausta

Olen harmonianhakuinen ihminen ja tarvitsen omaan kotiini ja arkeeni seesteisyyttä, yhtenäisen tyyli- ja värimaailman. Oman kodin tiukka modernin klassinen linja ei kuitenkaan kerro maustani kuin pienen osan. Olen avarakatseinen kaikkia sisustustyylejä kohtaan, kun ne ovat omassa lajissaan toteutettu hyvällä maulla. Yksi lempikodeistani on läheistemme värikylläinen ja boheemin retrohenkinen asunto – siis täydellinen vastakohta omasta tyylistäni – mutta tunnelma natisevine lautalattioineen ja loputtomine kirjahyllyineen ja eripariastioineen on hurmaavudessa omaa luokkaansa.

Homevialaura, Bohom Yoga

Neutraalisti sisustava ei tuomitse sen herkemmin muita kuin kukaan muukaan

Jatkona edelliseen avarakatseisuuteen törmään usein harhaluuloon, jonka mukaan kaltaisteni omasta maustaan tarkkojen ja järjestelmällisten ihmisten ajatellaan tuomitsevan herkästi toisinasujat. Ennakkoluuloista tämän koen ikäväksi, jopa aavistuksen loukkaavaksi. Jos saan kutsun kylään, tulen kohtaamaan ihmistä: en tuomitsemaan pyykkipinoja, tarkistamaan pölyjä ja kauhistelemaan hieman runsaampaa värienkäyttöä. Jos ajattelet minun järkyttyvän keltaisista sohvatyynyistäsi, kumpi tilanteessa tulikaan leimanneeksi kumpaa? Jostain syystä en ole itse koskaan kokenut tarpeelliseksi ottaa neutraalia värimaailmaa puheeksi vieraan kanssa. Tervetuloa ja pahoittelut jo etukäteen, kun et varmastikaan nauti kahvistasi näin steriilissä ympäristössä!

Homevialaura, Laura Tirkkonen

Kurinalaisuus voi olla yhtä hyvä tapa ruokkia luovuutta

Luovien ihmisten ajatellaan aina olevan boheemeja taiteilijasieluja, mutta myös kurinalaisuus voi olla tapa ruokkia luovuutta. Omalla kohdallani pätee periaate mitä siistimpi koti ja parempi arjenhallinta, sitä inspiroituneempi olen sisustamaan, kirjoittamaan, ideoimaan, aikaansaamaan ja uudistumaan. Minusta on aivan loogista, että yhden maailman arvokkaimmista ja uraa-uurtavista brändeistä loi mies, joka pukeutui joka päivä samanlaiseen mustaan pooloon.

Homevialaura, Bohom Yoga

Hankinnat eivät kotiudu, ne maksetaan, rahalla

Vastaanottaisikohan Kotus addressin kotiuttaa-verbin väärinkäytöstä, sillä mieleni tekisi alkaa kerätä sitä tällä sekunnilla. Sairaalasta kotiudutaan, kun taas designvalaisimet, uutuushuonekalut ja kaikki muutkin ostokset maksetaan, rahalla. (Ja jos ei makseta, niin ne saadaan näkyvyyttä vastaan.) Toivoisin, että blogimaailman kiertoilmaisu kuolisi viimeistään nyt sukupuuttoon ja asioista alettaisiin puhua niiden oikeilla nimillä. Arvostan taloudesta avoimesti kirjoittavia naisia, kuten Juliaihmistä, joka juuri aloitti juttusarjan rahasta, sekä Kotona ja kaukomailla -Minnaa, joka rehellisesti listaa kuukauden ostoksiin menneet summat.

Homevialaura, Bohom Yoga

Lapset eivät ole tavarataitojen ulkopuolella

En ole koskaan lukenut Meidän perhe -lehteä pikaista neuvolaselailua syvemmin, mutta nyt minulla oli hyvä syy ostaa kummityttöni tähdittämä numero. Yllätyin positiivisesti Jenni Sarraksen erinomaisesta kolumnista. Ensimmäistä kertaa kuulen jonkun sanovan, että ”lelujen ja vaatteiden tulvan hillitseminen pitäisi olla lapsille opetettava kansalaistaito siinä missä rahankäyttö tai ruoanlaitto”. Olen jo pitkään ollut pöyristynyt ajatusmaailmasta, jossa tavaratulvaa vähänkään rajoittavaa vanhempaa pidetään järkyttävänä diktaattorina – silti, vaikka vanhempi on se, joka asuntolainan tai vuokran maksaa myös niistä nurkista ja neliöistä, joissa säilötään kolme vuotta käyttämättöminä  lojuneita palapelejä. Ajattelen Jennin tapaan, että tavarataitoja on vain pakko nykyajan yltäkylläisyydessä opettaa, yhdessä ja keskustellen. Mihin mitäkin tavaraa tarvitaan? Minkä arvoisia eri tavarat ovat? Kenelle tavara voisi seuraavaksi tuottaa iloa? Miten omaisuudesta pidetään huolta?

Kuvat minusta: Arttu Mustonen

Comments

    • Laura says

      Kiitos kovasti, ihanasti sanottu! Oli kyllä korkea aika ottaa uusi kunnollinen profiilikuva lahjakkaan valokuvaajan toimesta. :)

  1. Blue Peony says

    Tavarataidot ovat kyllä tärkeitä! Itse olen ottanut sen linjan, että en halua kotiini mitään turhaa tai sellaista, mistä en pidä, ja joskus se on johtanut siihen, että tavaroita on lähtenyt hiljaisesti kiertoon antajan tietämättä. Niin pitkälle en kuitenkaan mene, että jakaisin kaikille 50-sivuisen manuaalin siitä, millaisia ja minkä merkkisiä tavaroita minulle tai lapselle saa antaa lahjaksi, kuten eräs tuttuni on tehnyt…

    • Laura says

      No eivätkö olekin! Enkä nyt tarkoita mitään sellaista, että se olisi kenenkään elämäntarkoitus järjestellä kaappeja, mutta en ihan sitäkään ymmärrä, että tavara ottaa vallan omistajiltaan. Meidän nykyihmisten maailma pyörii niin voimakkaasti kaiken aineellisen ympärillä, että se nimenomaan on kansalaistaito pystyä edes jollain tasolla hallitsemaan materiaa. Ai kamala tuttavaasi! Juu ei sentään mitään amerikkalaismallia, että tervetuloa lapseni syntymäpäiville, kilometrinmittainen lahjalista löytyy Stockmannilta. :D Näin toimin itsekin, että jos meille joskus jotain tarpeetonta tulee lahjana, kiitän oikein kauniisti ja annan lahjan joskus myöhemmin siitä numeroa tekemättä eteenpäin. Aina löytyy joku, joka siitä enemmän ilahtuu.

  2. says

    Vähän sama ilmiö on se, että tällaista treenibloggaajaa pidetään pelottavana lenkki- tai jumppakaverina. Se, että kirjoittaa hikoilusta ei tarkoita automaattisesti, että on tosi kovassa kunnossa eikä varsinkaan sitä, että natseilee kavereiden kanssa löntystellessä.

    Tunnustan kyllä syyllistyneeni tuohon Apua Laura tulee kylään -sisustuspaniikkikyselyyn. En tarkoittanut pahaa :D Toisaalta siihen liittyy myös sellaista “bloggaaja tulee, tykkäisköhän se jostain meidän sisustusjutusta, jännää” -fiilistelyä.

    Oot ihq ja arvostan sun pureskeltuja postauksia. Pus!

    • Laura says

      Hyvä esimerkki! Enpä tullut ajatelleeksi, että samankaltaiset ennakkoluulot pätevät varmasti muutenkin. Että ylipäätään kenen tahansa harrastuksestaan intohimoisen ihmisen ajatellaan olevan ihan kohtuuttoman kiinnostunut muidenkin tekemisistä. Vaikka osan kanssa vertailen mielelläni pellavakankaita ja lähden sisustusputiikkikierroksille, arvaa jaksaisinko tehdä sitä sitä aina. Onni on heterogeeninen ystäväpiiri, niin saan itsekin välillä vapautuksen miettiä jotain ihan muuta. Kiitos rehellisestä tunnustuksesta, olet anteeksiannettu. :D Ja samoin, Verkkarimuija on paras muija!

  3. says

    Hei tosi hyvä kirjoitus ja ihanat kuvat! ✨ Ja hei tunnistan saman: olen kuullut mm. että on vähän jännittää kutsua ruokabloggari syömään tai tarjotessa jotain vähän vähätellään tarjoiluja. Se on ihan hullua! Rakastan dinnereitä ja muiden tekemää ruokaa yli kaiken ja on ihanaa päästä syömään ystävän laittamaa ruokaa – oli se ihan mitä tahansa!

    • Laura says

      Kiitos ihana Tuulia! Edellisessä kommentissa tuli hyvä esimerkki treenibloggaajalta, nyt ruokabloggaajalta. Toden totta tämä on varmasti universaali väärinkäsitys harrastuksiinsa intohimoisesti suhtautuvia kohtaan. Mutta sitten tullaan persoonallisuuksiin. Koska tunnen sinut, en panikoisi tarjoiluista, kun ajattelisin, että Tuulia nyt on niin kiva ja rento, että jos joku on vähän sinnepäin, niin ei se mitään haittaa. Eli minusta paljon enemmän kyse on ihmisen luonteesta kuin siitä, onko hänellä nyt joku intohimoinen harrastus vai ei ole. Siksi minusta tuntuu erityisen oudolta, että jopa kiva ja rento tyyppi (jollainen koen tsekin olevani) leimataan jonkunlaiseksi natsiksi vain siksi, että hän tykkää omassa elämässään sisustaa/kokata/tehdä joogaliikkeitä. :D Ja juuri näin: on ihana syödä muiden tekemää tai vaikka edes lämmittämää ruokaa, ja samoin on ihana rentoutua jonkun toisen sohvalla – minkävärisellä hyvänsä. ;)

  4. Kapteenska says

    Meidän koti on rustiikkia, raskaita tummia huonekaluja ja itämaisia mattoja, valkoisilla koirilla ja seinillä raikastettuna :) Silti viihdyn erittäin hyvin Laura myös teillä (blogiasi lukien ja kuviasi ihaillen). Ei kaikkea kaunista tarvitse itse omistaa pystyäkseen niistä nauttimaan. Tykkäsin taas tästäkin postauksesta. Kiitos.

    • Laura says

      Kuvailit juuri sisustustyyliä, josta satavarmasti pitäisin. Itämaiset matot ovat minulle sellainen ikuinen kiusaus: pidän niistä niin paljon, etten pääse yli siitä harmituksesta, etten lopulta kuitenkaan osaisi asua ison kuviollisen pinnan kanssa. Ehkä tilanne on eri joku päivä, jos asumme vähän avarammassa kodissa. Ja valkoiset koirat, hyvin tärkeä sisustuselementti. ;) Kiitos tosi kivasta kommentistasi, ihan samoin ajattelemme!

  5. tanja says

    hei
    tämä kirjoitus kyllä upposi ja oli niiiin tosi.Itselläni on ‘valkoista ja kliinistä’
    ja olen kuullut esim. puhuttaessa värikkäästä matosta, että ei minulta
    kannata kysyä, koska pidän vain valkoisesta, hehee.
    Yhden kysymyksen esittäisin sinun olohuoneen pöydästä, itsellä uuden osto
    edessä. Mitkä ovat mitat ja onko se matalampi kuin sohvan reuna, näinkö se
    ‘pitää’ olla? Pöytä on kai BoConseptin.
    Mukavaa kevättä ja kesän odotusta
    Tanja

    • Laura says

      Kiitos Tanja! Teidän lukijoiden kanssa on niin kiva vaihtaa ajatuksia, täältä löytää aina kohtalontovereita. Sanon aina esimerkkinä sen, että jos olisin sisustussuunnittelija, en todellakaan haluaisi suunnitella vain oman kotini kopioita, vaan käyttää rohkeammin ihanaa vanhaa puuta, näyttäviä kuoseja, kaikkia kauniita murretun oransseja sävyjä ja niin edelleen. Sohvapöytämme on tosiaan BoConceptin Lugo koossa korkeus 26 cm, leveys 60 cm ja pituus 102 cm. Varmasti on olemassa sääntö, minkäkorkuinen sohvapöydän “pitäisi” olla, mutta minäkään en tiedä sitä. Omaan silmääni vain sopii se tyyli, että pöydän reuna ei ainakaan nouse sohvan istuinkorkeuden yli, ja meidän pöytämme on vielä sitäkin matalampi. Minuun jotenkin vetoaa sohvapöydissä sellainen tietty aasialaisuus: tumma puu ja matala korkeus. Lugo-pöytää saa myös neliönmuodossa korkeampana (korkeus 36 cm, pituus ja leveys 91 cm). Se on varmasti erinomainen kokovaihtoehto, jos ei ilmeeltä tavoittele erityistä mataluutta. :) Samoin sinulle kiitos, kaunista kesää!

  6. Noora says

    En ole ennen kommentoinut varmaan yhteenkään blogiin, mutta oon nyt niin monen sun postauksen kohdalla huutanut hallelujaa ja aamenta, että on ihan pakko! Veit taas sanat mun suusta, niin samaa mieltä sun kanssa taas näistäkin asioista! Sun blogia on ihana lukea, itsekin järjestystä ja harmoniaa rakastavana pikkulapsen äitinä sun jutut on just sitä mitä tarvitsen nyt. Voisin luetella ja jauhaa vaikka kuinka pitkään kaikista asioista, jotka oot upeesti jo muotoillut myös mun suuhun sopiviksi, mutta jätän sen nyt välistä ja sanon vaan, että kiitos kun olet olemassa!

    • Laura says

      Niin ihana, kun nyt kommentoit! Tällaiset terveiset merkitsevät erityisen paljon. Olen todella iloinen, jos pystyn tarjoamaan vertaistukea ja samalla saan sitä teiltä itsekin. Se käsitys, että lapsiperheen elämän kuuluisi olla pelkkää sekasortoa elää uskomattoman vahvana, ja kaaosarjesta, niin kuin kaikesta muustakin, aletaan pelotella aktiivisesti jo odotusvaiheessa. Pidän tärkeänä kirjoittaa siitä, että kaaosta voi (tiettyyn pisteeseen asti) hallita omalla toiminnalla, jolloin ainakin minä koen vanhemmuuden paljon sujuvammaksi ja onnellisemmaksi – mikä luonnollisesti heijastuu lapseenkin. Ja sanottakoon vielä se, etten koskaan yrittäisi käännyttää ketään erityylistä elämään kuten minä, vaan nimenomaan haluan tarjota kokemuksia ja vertaistukea teille jo valmiiksi samanhenkisille. On tärkeää, että myös meidänlaisilla vanhemmilla on oikeus ja rohkeus elää omantyylistä elämää siitäkin huolimatta, että lapsiperheen “kuuluisi” elää riehakkaasti värien ja kuosien keskellä. Samoin kiitos sinulle, että olet lukijana olemassa!

  7. says

    Kiitos Laura! Ihan tosi mahtava blogiteksti! Se auttoi suuresti jäsentämään myös omia ajatuksiani minimalistisesta ja materiakriittisestä elämästä, johon yritän pyrkiä. :)

    Hauskaa loppuviikkoa!

    • Laura says

      Kiitos paljon palautteesta, Anni! Ymmärrän täysin, mitä tarkoitat. Se nimenomaan auttaa jäsentämään ajatuksia, että lukee samanhenkisten kokemuksia, sanoittaa ajatuksia muiden kanssa keskustellen tai kirjoittaa itse tuntemuksiaan auki. Näin ajatukset itselle sopivasta elämäntavasta kirkastuvat. :) Rentouttavaa helatorstaita!

  8. Tiia S says

    Tavarataidot onkin minulle ennestään tuntematon ilmaus. Täytyy laittaa muistiin! Mieheltäni olen oppinut termin materiaalivastuu, joka hänen mukaansa tarkoittaa sitä, että omistamistaan asioista täytyy pitää huolta. Sen ajatuksen haluan opettaa lapselleni jo pienestä pitäen.

    • Laura says

      Samoin minulle oli uusi, mutta nappasin mainion termin heti sanavarastooni. Materiaalivastuu on myös erittäin hyvä sana ja ajatus – sanoisin, että sekin menee tavaratataitojen hallitsemisen alle. Koska olen kauniista tavaroista nauttiva esteetikko, en pyri täysin minimalistiseen elämään, vaan nimenomaan siihen, että hankitut tavarat olisivat erityisen mieluisia ja pitkäaikaisia. Tämä juurikin liittyy tavaroiden kunnioittamiseen ja huoltamiseen, jonka minäkin haluan opettaa lapselle pienestä pitäen. Kiitos ajatusten vaihtamisesta ja ilo huomata, miten samanhenkisiä te olette!

  9. Tanja says

    Moikka Laura ja olipa hyvä postaus!

    Muutamia kysymyksiä esittäisin. :)

    Kun sulla on mustat keittiörätit niin miten erotat mitä käytät mihinkin? Eli onko sun vessarätit kanssa mustia? Miekenkiinnosta tämä.

    Sitten.. miten estät sukulaisia ja muita ostamasta vääränlaisia tai turhia lahjoja? Tämä siksi, että me aletaan hukkua muovikrääsäleluihin. Jos saisit jotain toiveista huolimatta niin laitatko heti kiertoon tai? Onko sulla semmoinen hylly tai kaappi missä on “poistuvia” tavaroita? Mulla on. :)

    Ja vielä.. mitkä kengät sulla on ton mekon kanssa? Tämä siksi että mäkin säntäsin ostamaan ton mekon. :D

    • Laura says

      Moi Tanja ja kiitos paljon kivasta palautteesta! Vastaan mielelläni kysymyksiisi. :) Mustat keittiörätit ovat nimenomaan vain keittiörättejä. Niitä meillä on kaksi, toinen käytössä ja toinen pesussa. Keittiössä olevien rättien ja siivouskaapin avohyllyllä olevin siivousaineiden haluan olevan kauniita, koska ne ovat koko ajan esillä ja käytössä. Sen sijaan muilla siivousräteillä ja -aineilla ei ole minulle väliä. Vähemmän katseenkestävät siivousvälineet ja -aineet säilytän valkoisen ämpärin piilossa, joka samalla toimii siivousämpärinä. Tässä vielä kuva: http://homevialaura.com/wp-content/uploads/2017/03/Homevialaura-kotisiivous-siivouskaappi_0592.jpg

      Meillä on onneksi paljon samanhenkisiä ja -tyylisiä sukulaisia, joilta saamme usein ihanampia lahjoja kuin olisimme itse osanneet ostaa! Mutta tietysti on myös sukulaisia tai tuttavia, joilla on vähän erilainen maku. ;) Aika usein sanomme nätisti, että meille ei tarvitse tuoda mitään, mutta tietysti tuliaisia silti tulee. Yhtäkään lelua en ole laittanut kiertoon, koska niiden ei tarvitse miellyyttää minua, jos ne vain viihdyttävät bebeä (nyt vielä, kun kaikki mahtuu hyvin kaappiin). Sen sijaan ainakin yksi vaatelahja tulee mieleen, jonka annoin eteenpäin, sillä en kertakaikkiaan nähnyt sitä lapsemme päällä. Kiitin tietysti kauniisti, enkä koskaan pahoita antajan mieltä, mutta en myöskään koe lahjansaajan velvollisuudeksi säilyttää mitään vain säilyttämisen velvollisuudesta. Kyllä on, juuri sellainen hylly tai paperikassi, jossa on eteenpäin annettavia asioita. Kaikki eivät edes ole lahjoja, vaan esimerkiksi ostosten kylkiäisiä, joita niitäkin annetaan asiakkaalle pyytämättä. Suomessa elää aika vahvana käsitys, että kaikki haluavat kaiken, mitä vain ilmaiseksi saa.

      Ihana kuulla, että ihastuit mekkoon! Tällä kertaa minulla oli mekon kanssa mustat korkkarit, mutta varmasti vaatetta tulee käytettyä myös ballerinojen kanssa. :)

  10. says

    Kurinalaisuus on minulle ainakin paras mahdollinen tapa ruokkia luovuutta. Luovuus on tipotiessään silloin, kun joutuu stressaamaan sotkuisesta kodista, likaisista ikkunoista tai väliinjääneestä aamiaisesta. Tarvitsen sitä siistiä seesteisyyttä jo ihan pelkään oman hyvinvoinnin ja mielenrauhan vuoksi. Niin naurettavalta kuin tämä mahtaakaan kuulostaa, niin tarvitsen siistin kodin jo ihan vain lehden lukemiseen :D

    • Laura says

      Juuri näin! Olen samanlainen: sotkuisessa kodissa ei kulje ajatus, ei onnistu rentoutuminen, eikä olo tunnu hyvältä millään muullakaan tavalla. Tosin välillä pakka vain räjähtää, jos on tarpeeksi väsynyt tai kiireinen, mutta yleensä jo seuraavan päivänä saan itseäni niskasta kiinni, ja fiilis on taas parempi. Se on myös sellainen itseään ruokkiva ilmiö, että jos heti aamusta jää tiskit ja muut, niin todennäköisesti päivän aikana räjähtää muukin, ja kääntäen hyvä aamu kantaa yleensä iltaan asti. Muutamat matolla olevat lelut ja sen sellaiset koen elämään kuuluvaksi, enkä ollenkaan häiritseväksi, mutta omat kasat ja kaaokset pitkin keittiöntasoja ottavat kyllä päähän.

  11. Jenni S. | big mamas home says

    Minusta on ehkä hieman surullista, että sitä joutuu yhä uudestaan ja uudestaan oikaisemaan ihmisten ennakkokäsityksiä. Tämä ei taida olla ensimmäinen kerta, kun luen sinulta perusteluja siitä ettei sinulla ole tapana tuomita ihmisiä erilaisten kotien perusteella. Vaikka tällaisen pitäisi olla itsestäänselvyys.

    Olen samaa mieltä siitä, että lapset eivät todellakaan ole tavarataitojen ulkopuolella. Itse haluan opettaa Pikku E:lle näitä taitoja. Minä en ole ehkä yhtä kova, kuin sinä, vaan säilytän joitain asioita, joilla on tunnearvoa, kaikki turha kuitenkin joutaa eteenpäin. Meillä joudutaan käymään tästä aika-ajoin taistelua, sillä mieheni on kasvanut perheessä, jossa säästetään aivan kaikki. Siis oikeasti kaikki. Itseasiassa nykyään vanhempien säästämistarve alkaa olla enemmän hamstraamista ja yritän ohjata hieman tätä piirrettä miehessäni. Hänkin on tosin alkanut hiljalleen ymmärtämään vähän kierrättämistä.

    • Laura says

      Minustakin käsitys elää ihmeen tiukassa! En ymmärrä, miksi minua haittaisi se, ettei kaikilla ole samantyylinen koti. Päinvastoin, miten tylsää se nyt olisi! En koskaan kannusta ketään kloonaamaan jonkun muun sisustusta, vaan luomaan oman tyylin ja löytämään sen juuri itselle sopivan elämäntavan.

      Ymmärrän täysin haasteen! Monen suomalaisen juuriin liittyy jo pula-ajoista alkanut jopa pakonomainen tavarasta kiinnipitäminen. Ajattelutavasta on varmasti vaikea päästä eroon ja uskon, että se voi kuormittaa paljon suhdettakin. Säilytettävässä tavarassa ei itsessään ole mitään pahaa, mutta sen seuraamuksissa voi olla, jos vapaa-aika menee materian hallitsemiseen ja rahat turhiin, vain varastona toimiviin asuinneliöihin. Toivottavasti löydätte miehenne kanssa molemmille sopivan kompromissin pikkuhiljaa! Tietysti meilläkin on muistoja, joita säilytetään vain tunnearvon takia. En ole niin kova tai ehdoton kuin mitä äkkiseltään saattaa ymmärtää, mutta paljon on myös muistoja, joita säilön sydämessä ja valokuvissa. Valokuvat ovat minulle kaikista tärkeimpiä muistoja. Niitä riensin viimeksikin pelastamaan laatikollisen. Niihin kiteytyy usein kaikki: ne tärkeät esineet, ajankuva ja ennen kaikkea ihmiset.

  12. says

    Kiitos erinomaisesta kirjoituksesta! Sanoitit monta asiaa, joita olen itsekin pyöritellyt mielessäni. Omannäköinen elämä -kirja on arvioinnissa ja sen myötä olen tämäntyyppistä postausta haudutellut ajatuksissani. Luovuutta ja tyyliä on monenlaista. Avarakatseisuudella on valtava merkitys ja oman tilan luominen itselle harmoniseksi tuo hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Aurinkoista lauantaita! Tuija

    • Laura says

      Kiitos itsellesi Tuija kauniista sanoista ja kirjavinkistä! Nappasin sen heti muistiin. Avarakatseisuus toimii elämän kaikilla osa-alueilla. Yhtä vähän kuin sisustuksia yritän olla tuomitsematta ihmisiä. Koskaan ei voi tietää, millainen tausta itse kullakin on. Niin kauan kuin ei loukkaa muita, saa jokainen elää juuri niin kuin itse parhaaksi kokee. Sen aika ja energia, joka monella menee muiden tuomitsemiseen, kannattaisi hyödyntää oman elämän tutkiskeluun. Asumisjärjestelyt, työskentelytavat, harrastusvalinnat ja muut voivat olla valtavan tärkeitä oivalluksia hyvinvoinnin ja onnellisuuden kannalta. Samoin kiitos, aurinkoa viikonloppuusi!

  13. Tiina says

    Huomenta!
    Olipa vapauttavaa lukea tekstiäsi, etenkin kohdasta lapset ja tavarapaljous (lue lelut). Omat lapseni ovat jo nuoria aikuisia ja luettuasi tekstin ajattelin, että olisipa minulla ollut sinun tavallasi ajatteleva ystävä, kun lapseni olivat pieniä. Ahdistuin lelujen vyörymisestä kotiimme. Itse en ostanut eivätkä isovanhemmatkaan suurissa määrin mutta ystäväperheet. Ja nyt haluan sanoa ehdottomasti, että en tuomitse ketään tai moita muita, osallistuin tähän itsekin! Etenkin jouluna homma lähti lapasesta. Me neljän perheen äidit istuimme alas ja aloimme kirjata mitä kenenkin perheen lapselle lahjaksi. Ja sittenhän sitä hankittavaa tuli, jopa niin paljon, että välillä mietin mistä saan raavittua rahat kaikkeen. Välillä yritin himmailla ja ehdottaa jotain yhteistä retkeä tai tekemistä yhteislahjaksi, mutta se ei saanut kannatusta. Minulla ei yksinkertaisesti ollut rohkeutta sanoa, että me emme osallistu lahjojen jakoon jouluna. Ja ne kerrat kun sanoin ei, aiheuttivat minulle morkkista. Nyt kun lapset ovat kasvaneet, tämä on onneksi loppunut. Arvostan teitä nykypäivän äitejä, jotka olette varmoja omista asioistanne ja uskallatte seisoa niiden takana. Omasta tyttärestänikin on kasvamassa sellainen. Nykyisin kannatan ehdottomasti ajatusta vähemmän on enemmän. Nyt kun suvussamme ja ystäväpiirissämme mennään jo “uutta kierrosta” eli meidän ikätoverimme alkavat tulla isovanhemmiksi ja minä isotädiksi niin en osta pienille yleensä lahjoja vaan tarjoan aikaa. Vien retkille, elokuviin, otan yökylään. Tästä olen saanut kiitosta pienten vanhemmilta.

    Istun lempipaikalleni, nautin kupin kahvia ja selaan blogiasi. Rauhoitun kauniista kuvistasi. Kiitos kun kirjoitat, olet rohkea ja annat ajattelemisen aihetta, Tiina

    • Laura says

      Kiitos kovasti, Tiina! Tämä kommentti oli jotenkin erityisen pysähdyttävä ja ajatuksia herättävä. Uskon tässä asiassa aika paljon sukupolvien eroon. Kuten itsekin kirjoitit, omalla ikäluokallani taitaa olla enemmän varmuutta ja rohkeutta elämää omanlaista elämää. Tämä on minusta kehityksenä erittäin tervetullut ja vapauttavakin.

      Voin todella kuvitella, että tilanne joululahjojen suhteen on ollut juuri tuo. Ymmärtäähän sen tietysti, että kansakunta sekoaa tavarasta pula-aikojen ja lamojen jälkeen. Sama ilmiö taitaa nyt toistua kolmannen maailman nousevissa maissa. Kun ihanaa tavaraa yhtäkkiä onkin saatavilla, ja vielä edulliseen massatuotantohintaan, niin houkutus ylenpalttiseen ostamiseen kasvaa erityisen suureksi. Tällaista se elämän kiertokulku on. Nyt meillä länsimaissa luksusta ei enää ole tavara vaan tavarattomuus ja lisääntynyt vapaa-aika ja elämysten tuoma onnellisuus.

      Ymmärrän täysin, kuinka vaikeaa lahjakulttuurista sanominen voi olla. Muistan, kuinka sanoin ensimmäisenä ystäväpiirissäni joskus kaksikymppisenä, että tästä eteenpäin en muuten enää osta teille joululahjoja, joten älkää tekään ostako minulle. Rohkeutta se vaati, mutta samantien tippui taakka harteilta. En yksinkertaisesti nähnyt siinä enää mitään järkeä, että vaihdoimme väkisin lahjat, joista ainakin minä stressasin, ja jotka eivät edes osuneet kovin oikeaan.

      Viime aikoina puheenaiheena on ollut eriarvoistavat lastensynttärit. Minusta on maailman surullisinta, jos vanhemmat menevät niissäkin kilpavarusteluun, eivätkä pienituloiset pysty enää osallistumaan juhliin, joissa odotetaan sille vähän etäisemmällekin päiväkotikaverille arvokasta lahjaa. Aika ja elämykset ovat aivan ihana tapa muistaa, arvostan käytäntöäsi todella! Ja sanottakoon vielä se, että en missään nimessä ole myöskään materiaalisia lahjoja vastaan (annan ja pyydän niitä itsekin), mutta silloin tärkeää on ajatus, ei rekallinen tarpeetonta krääsää.

      Kiitos vielä kovasti sinulle, kun kerroit omia kokemuksia ja tarjosit ajattelemisen aihetta itsekin. Olen todella onnellinen kaltaisistanne lukijoista. Iloa kesääsi!

  14. says

    Hei Laura, olipa kiva lukea palautetta Meidän perhe -lehden jutusta! Lasten lelut ja tavaramäärä on asia, jonka kanssa olen itse painiskellut paljonkin, enkä usko että olen ongelman kanssa yksin :) En ole minimalisti, mutta kannatan sitä, että lapset oppisivat pienestä lähtien hahmottamaan mikä on sopivasti. Kirjassani Tavarataidot pohdin asiaa monelta eri kantilta.

    Tykkäsin tästä postauksesta muutenkin paljon. En itse harrasta sisustamista, mutta tässä oli paljon asiaa, jonka voin suoraan allekirjoittaa! Minäkin ihailen boheemin tyylikästä- mutta meidän lautaset on valkoista 24h:ta. En ole tullut ajatelleenki tuota “kotiuttamista”, mutta olen itsekin alkanut kirjoittaa rahasta ihan oikeilla summilla. Tänä vuonna esimerkiksi pidän blogissa avointa kirjanpitoa siitä, paljonko ostan vaatteita vuoden aikana. Kaiken kaikkiaan oli kiva törmätä blogiisi, palaan varmasti uudestaan!

    • Laura says

      Moi Jenni! Miten kiva, että löysit kirjoituksen ja blogin pariin, ja jätit terveiset. Ilahduin kovasti! Olin todella iloinen, kun bongasin kolumnisi, ja laitoin heti kirjankin varaukseen. :) On todella tervetullutta, että näistä asioista nykyään keskustellaan. Eikä sen tarvitse tarkoittaa mitään äärimmäisyyksiin vietyä konmarittamista, vaan juuri arkipäiväisiä maalaisjärkisiä tavarataitoja, niin kuin mainiolla termilläsi ilmaisit.

      “Kotiuttaminen” on enemmän lifestyleblogien perisynti. Termillä ikään kuin häivytetään sitä, miten tavara on rahoitettu ja mistä se on tullut: onko se blogin kautta saatu, yhteistyöalennuksella ostettu vai oman rahan hankinta, ja kuinka arvokas sellainen. Arvostan mielettömän paljon sitä, jos blogissa puhutaan rahasta avoimesti. Itse en ole listannut summia, mutta tekisi melkein joka välissä mieli muistuttaa omasta tilanteesta, ettei kukaan saa väärää käsitystä, mitä ajattelen rahan arvosta ja kuluttamisesta. En todellakaan voisi tuosta noin vain ostaa arvokkaita hankintoja joka huoneeseen, ellemme olisi tehneet tietoista päätöstä nipistää uudessa kodissa neliöistä ja panostaa remonttiin ja kalustukseen. Jos olisimme toteuttaneet perisuomalaisen unelman, rakentaneet talon, ei täällä killuisi yksikään design-valaisin. Nyt killuu, sillä Helsingin neliöhinnoilla säästää pitkän pennin, kun luopuu vaikka 10-20 neliöstä. Eli oma sanomani on ennen kaikkea, että kyse on huolella tehdyistä valinnoista, ei itsestäänselvyyksistä. :) Kiitos vielä kommentistasi ja kovasti tervetuloa uudestaan!

Leave a Reply to Nina Enroth Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *