Miksi kompaktilla asumisella ei ole tilaa suomalaisessa unelmassa?

Kaupallinen yhteistyö, Freska

Homevialaura, koti, sisustus, makuuhuone

Pidän asumisen ja elämisen ilmiöitä erityisen kiinnostavina ja luen ne aamukahvillani aina, vaikka en kaikkia muita uutisia ehtisikään koluta. Karsiminen ja järjestäminen ovat olleet KonMarin myötä pinnalla jo vuosia. Nyt puheenaiheeksi on noussut palvelut ja se, millainen rooli arjen avulla on ihmisten onnellisuuteen.

Helsingin Sanomien (31.7.2017) jutussa sosiologian professori Terhi-Anna Wilska kertoi, että kolmi-nelikymppisten ikäluokka on tottunut käyttämään palveluja ja arvostaa vapaa-aikaa. Enää ei oleteta, että kaikki pitäisi osata itse, vaan on hyväksyttävää ostaa itseltä puuttuvat taidot ammattilaiselta. Kuulun itse tyypilliseen käyttäjäryhmään, rivi- tai omakotitalossa asuviin lapsiperheisiin.

Homevialaura, koti, sisustus, makuuhuone

Viikkoa myöhemmin Helsingin Sanomat (7.8.2017) jatkoi kansainvälisestä tutkimuksesta, jonka mukaan siivoojan palkkaaminen ja noutoruoka tekevät onnelliseksi, ne kun vapauttavat aikaa ja vähentävät stressiä.

Itse pidän erittäin positiivisena kehityksenä sitä, että olemme vapautumassa vanhanaikaisesta luterilaisesta perinteestä, jonka mukaan kaikki, mikä on vähänkään mahdollista tehdä itse, täytyy tehdä itse – on ulkoistamiseen taloudellinen mahdollisuus tai ei. Minusta palveluiden käyttö ei ole pullamössösukupolven viimeinen repsahdus, vaan osoitus positiivista arvoista ja kierteestä: toisen työllistämisestä ja oman vapaa-ajan arvostamisesta materian sijaan.

Homevialaura, kotisiivous, siivouspalvelu, Freska

Meillä on yhteistyön myötä käynyt Freska-siivooja kerran kuussa neljän tunnin ajan. Tämän huolellisen kuukausisiivouksen jälkeen minun on huomattavasti helpompi ylläpitää siisteyttä käyntien välissä, mikä on parantanut elämänlaatua tuntuvasti ja vapauttanut viikonloput kaakelien jynssäämisestä vapaa-aikaan. Tosin huvitun heti jos joku erehtyy minun vierautuneen kotitöistä: imuroin ja pesen lattiat edelleen vähintään joka toinen päivä ja siihen tietysti pyykit, tiskit ja kokkaaminen päälle (asuinalueellamme ei juuri noutoruokaa tunneta, mutta yhdyn muuten väittämään, että onni tosiaan mahtuu sushirasiaan tai pitsalaatikkoon).

Homevialaura, koti, sisustus, olohuone

Nyt kun suurin osa remonttipölystämme on pöllynnyt, uskalsin ajatella myös ikkunoiden pesua. Omissa käsissäni tämä homma ei olisi valmistunut koskaan, se ei olisi onnistunut kerralla, eikä homma olisi ollut aiheuttamatta jonkin sortin perheriitaa tai hepulia. Sen takia koin järkeväksi ulkoistaa ikkunoiden pesun Freskan ammattilaisille. Syksy on muuten yhtä hyvä aika ikkunanpesulle kuin kevätkin, onhan siitepölykausi päättynyt mutta pakkaset eivät vielä alkaneet.

Mikään itsestäänselvyys siivouspalvelu ei tietenkään ole. Totta kai se on etuoikeus ja kustannus, mutta keskituloisille, joista tässä yhteydessä puhun, se yleensä on vaihtoehto jostain muusta luopumalla. Mikäli siis siivouksen kokee elämänlaatua laskevaksi taakaksi.

Homevialaura, koti, sisustus, makuuhuone

Minusta ylipäätään oman elämän äärelle kannattaa oikeasti pysähtyä ja valinnat tiedostaa. Me keskustelemme mieheni kanssa jatkuvasti siitä, mihin käytämme rahaa ja aikaa, ja mihin taas emme. Mikä on meidän perheellemme oikeasti tärkeää ja mikä taas ulkopuolelta saneltuja olettamuksia. Suomalaisen unelman mukaan meidän pitäisi asua isossa, mielellään itse rakennetussa omakotitalossa, ja ajaa perhefarmarilla, mahdollisimman uudella tietenkin. Sen sijaan asumme 70 neliössä ja ajamme samalla kolmiovisella pikkuautolla kuin ennen lastakin. Näin resursseja on jäänyt asumismukavuutta lisäävään remonttiin, viihtyisyyttä kasvattavaan kalustamiseen ja kodista huolehtimiseen.

Helsingin Sanomien (30.7.2017) kolmannen jutun, suuren kotikyselyn, mukaan Suomessa jopa yksinasuvat sinkut haaveilevat meidän perheasuntoamme suuremmasta kodista, keskimäärin 72 neliön kolmiosta. Kyselyn mukaan pienessä asunnossa ei haluaisi asua kukaan.

Homevialaura, koti, sisustus, makuuhuone

Mutta ainakin yksi sisustusbloggaaja tässä elämäntilanteessa haluaa. Minusta kompakti asuminen on ihmeellisen aliarvostettua – erityisesti Helsingin neliöhinnoilla se todella vapauttaa resursseja muuhun.

Samainen Helsingin Sanomien kyselytutkimus osoitti, että yleisin kamaluus kotona on sotku. Sosiologi Jenni Berlin huomauttaa, miten vastausten perusteella Suomessa on ihan järjetön tarve kotisiivouspalveluille.

Haluamme siis elää isossa kodissa, siististi.

Homevialaura, koti, sisustus, olohuone

Ei mikään ihme, että monella tämä unelma jää arjen realismin jalkoihin, kun parhaassa tapauksessa huolta pitäisi pitää vielä kesämökistäkin. Tavoittelemmeko me nykyihmiset liikoja? Itse myönnän rehellisesti, etteivät ruuhkavuosien resurssini riittäisi hirvittävästi enempään tai ainakin silloin onnellisen rento ilmapiiri vaihtuisi kotonamme paineeseen ja kireyteen.

Mitä asialle voisi sitten tehdä? Varteenotettavia vaihtoehtoja ovat ainakin tavaramäärän karsiminen, jolloin kaaos pysyy helpommin hallinnassa, palveluiden hyödyntäminen ja ainakin osan siivouksesta ulkoistaminen sekä tarvittavan neliömäärän kyseenalaistaminen, jolloin siivoamiseen menee vähemmän aikaa ja käyttöön jää enemmän rahaa.

Mitä maailman metropolit edellä, sitä me ehkä perässä: luopuuko Suomi koskaan ison kodin unelmastaan?

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Comments

  1. Jenni says

    Mahtavaa, että kirjoitat aiheesta! Olen itse ruvennut myös viime vuosina miettimään tätä suomalaista unelmaa, johon kuuluu omakotitalo (iso), farmariauto (iso JA uusi) ja kellonympäri työskentelyä jotta se unelma saavutetaan ja ylläpidetään.
    Miksi?
    Meidän perhekokomme on sama kun teillä, asumme paritalossa jossa erittäin mukavat 84 neliötä eikä minulla todellakaan ole tarvetta enempään. Varsinkin, kun todella rakastan kotiamme ja sen isoa pihaa. Rehellisesti myönnän että olisi kauheaa asua 200 neliöisessä talossa, sillä pidä nyt sellainen siistinä! :D Kompakteissa neliöissä homma toimii huomattavasti paremmin.
    Mutta jostain

    • Laura says

      Kiitos Jenni palautteesta! Minustakin tästä on tosi kiinnostavaa keskustella. Mahtavaa, että pääsen vaihtamaan teidän kanssa ajatuksia. :) Jos kuuluisin siihen pieneen porukkaan, jonka ei tarvitse ajatella rahaa ollenkaan, asuisin varmasti hulppeammin mutta myös käyttäisin kaikkia mahdollisia palveluita, jolloin neliöitä voisikin olla enemmän. Mutta kun kyse on nimenomaan meistä tavallisista kuolevaisista, joiden on tehtävä valintoja, koen asian äärelle pysähtymisen erittäin tärkeäksi. Osa toki tekee pitkää päivää intohimosta, mutta paljon on niitäkin, jotka väsyttävät itsensä nimenomaan ehkä jossain määrin epärealistisen elämäntavan rahoittamiseksi. Jokainen saa totta kai tehdä elämällään niin kuin parhaaksi kokee ja upeita taloja ihailen itsekin, mutta kyllä se kannattaa kyseenalaistaa, asuuko onni aina neliöissä vai kannattaisiko pieni siivu arvokkaamman asuinalueen kodista sijoittaa muuhun jaksamiseen ja hyvinvointiin. On hurjaa, millaisen viisinumeroisen summan jo muutamasta neliöstä luopumalla Helsingissä säästää. Tärkeintä on omien voimavarojen tunnistaminen niin siivoamisen, pihanhoidon kuin työelämän suhteen. Se on minusta avain tasapainoiseen arkeen ja siten onnelliseen elämään ylipäätään. Kiva kuulla, että teilläkin kompakti asuminen toimii. Jos jossain vaiheessa kaipaamme isompaan asuntoon, voisin kuvitella juuri tuonkokoisen kodin toimivan. Kerrostalokasvattina yli sataneliöisestä en ole koskaan tajunnut haaveillakaan. :)

  2. says

    Ihan mielettömän mielenkiintoinen postaus. Minä olen kasvanut siihen isoon omakotitalounelmaan. Kasvoin kuitenkin hyvin nopeasti ulos siitä ensimmäisen oman kodin myötä. Minä olen kaupunkiasuja. Ehdottomasti. Nautin siitä, että palvelut ovat lähellä ja huollettava pinta-ala on pientä. Kohta kahden lapsen äitinä en haaveile kahden kerroksen paritalon puolikkaasta, vaan vähän nykyistä asuntoa isommasta kolmiosta. Esikoiselle oma huone, oma sauna ja nykyistä pienempi parveke. Myöhemmin sisarukset mahtuvat varmasti nukkumaan ja leikkimään samassa huoneessa.
    Siivouspalvelua en ole lähtenyt vielä kokeilemaan, mutta ainakin vielä homma toimii kivasti yhteistyöllä.

    • Laura says

      Kiitos paljon palautteesta! Näin se taitaa olla, että kasvuympäristöllä on iso vaikutus omaan käsitykseen unelmakodista tai ainakin siitä sopivimmasta asumismuodosta. Sama minulla: koska olen kerrostalossa ikäni asunut, olen sitä myös aina pitänyt luontevimpana talotyyppinä. Se on kuitenkin hienoa, että unelmia ja asumiskäsityksiä voi päivittää oman elämänkokemuksen ja -tilanteen myötä. Usein siihen tarvitaan rohkeita muutoksia. Miten muuten voi tietää, toimisiko jokin toinen asumismuoto paremmin jos ei kokeilemalla? Kiva kuulla, että kaupunkiasuminen toimii teillä! Lisähuoneen kaipuun ymmärrän toki valtavan hyvin varsinkin nyt, kun lapsia on vielä tulossa toinen. Vauvoilla on vielä niin paljon tavaraa ja tarvikkeitakin. Toivottavasti pääsette jossain vaiheessa kolmioon ja sisustamaan sisaruksille lastenhuonetta. :)

  3. Jenni says

    Oho hups, karkasi tuo aiempi kommentti!

    Sitä piti vain vielä jatkaa että jostain syystä ihmiset silti unelmoivat isoista neliöistä vaikka aikaa niiden ylläpitämiseen ei olisi.

  4. Victoria says

    Tosi mielenkiintoinen aihe! Toi on kyllä yleinen olettamus että kaikkien oletetaan haaveilevan tilavasta omakotitalosta isolla pihalla (ainakin täällä maalaiskaupungissa). Asun puolisoni kanssa about saman kokoisessa asunnossa kuin te, ja tämä riittää oikein hyvin ja uskon, että riittäisi yhden lapsenkin kanssa. Jos tuntuu että tila loppuu, tavaran karsiminen auttaa kummasti! Pidän siitä, että siivoukseen ei mene kauaa eikä ole paljoa pihatöitä: vietän lomani mieluummin reissun päällä kuin marjapuskilla. Iän karttuessa ja työn kautta on kuitenkin oppinut ymmärtämään, että jokaisella on omia unelmia asumisen suhteen: joku unelmoi isosta talosta, omasta pihasta puutarhoineen. Jotkut mahdollisimman helposta ja edullisesta asumista. Osa on valmis kuluttamaan isoja summia rahaa sellaiseen, mihin joku toinen ei käyttäisi euroakaan. Tärkeintä on että kuuntelee itseään ja tekee niinkuin itselle ja perheelle parhaiten sopii. Olisi mielenkiintoista kuulla teidän perheen rahapolitiikasta, toki ymmärrän jos koette aiheen liian henkilökohtaiseksi. Pankissa lainojen parissa työskentelevänä raha ja rahankäyttö aiheena kiinnostaa kovasti!

    • Laura says

      Kiitos, Victoria! Minustakin tämä on todella mielenkiintoinen teema. Ihana, kun lähditte sankoin joukoin keskustelemaan. Varmasti mitä enemmän maaseudulle mennään, sitä suurempi kodin “pitää” olla. Toki ymmärrän sen siinä mielessä, että tonttien hinnat ovat aivan toista luokkaa. Isomman kodin rakentaa melkein samaan hintaan kuin pienemmänkin, niin miksi ei talosta sitten tekisi vähän suurempaa. Ehkä maalla myös suhtaudutaan kotitöihin eri tavalla. Kaupungin houkutusten ulkopuolella elämä on varmasti kotikeskeisempää ja aikaa jää enemmän ylläpidolle. Olen kanssasi hyvin samaa mieltä tavaramäärän merkityksestä. Välillä mietin, hankkivatko suomalaiset neliöitä itselleen vai tavaroilleen. Matkustus on myös meille todella tärkeää ja ainoa mahdollisuus reissata on pitää asumiskustannukset järkevinä. Juuri kuten sanoit, minäkin yritän ymmärtää ihan kaikenlaisia valintoja, enkä pidä mitään toistaan parempana. Koen tärkeäksi puhua nimenomaan itselleen rehellisyyden puolesta, ettei kukaan rakentaisi elämää ulkopuolisten olettamusten vaan omien toiveiden ja voimavarojen varaan. Paljon tässä onkin ilmapiiri muuttunut meidän sukupolvemme myötä. Halutaan omistaa vähemmän ja elää enemmän. Minustakin rahankäytöstä on tosi tärkeää puhua ja tämä postaus olikin yksi oma panokseni siihen. Voisin kyllä jatkaa aiheesta enemmänkin, varsinkin nimenomaan valintojen tekemisestä, sillä minusta kaikki perustuu priorisointiin. Minusta on jännä, että suomalaisilla on tapana kummastella enemmän yksittäisen arvokkaamman design-huonekalun ostamista kuin taloa itsessään – ja kuitenkin suuruusluokissa toisessa liikutaan satasissa ja tuhansissa, toisessa kymmenissä ja sadoissa tuhansissa! Meillä ei roiku Flos katossa siksi, että olisimme tavallista varakkaampia, vaan siksi, että olemme valinneet laittaa rahaa enemmän remontoimiseen ja kalustamiseen kuin neliöihin. Eurotasolle en varmastikaan blogissa tule menemään, sen koen liian henkilökohtaiseksi, mutta muuten kirjoitan mielelläni ajatuksia taloudesta. Jos on vielä tarkempaa toivetta aiheeseen, niin kuulen mielelläni. :) Kiitos kommentistasi!

  5. says

    Kiitoksia mukaansa tempaavasta postauksesta.

    Ajatuksia tuli tämän suhteen itselläkin ja olen kanssasi kyllä samoilla linjoilla. Olisin niin kiitollinen siitä työstä jos saisin kotiimme siivouspalvelun vaikka kerran kuukaudessa. Voin vain kuvitella miten paljon se innostaisi siivoamaan väliajat just itse, vaikka siivous on mielestäni oikein mukavaa puuhaa yleensä niin löytyy siitäkin niitä omia inhokkeja kuten juuri tuo ikkunanpesu yms.

    Mitä nuihin asumismuotoihin, niin olen itse kasvanut tuohon ison omakotitalon unelmaan mihin juurikin kuuluisi isot autot yms, mutta elämä on opettanut että tällaisen perusduunarin on priorisoitava tai otettava sitä lainaa lisää. Itse olen kallistunut priorisointiin ja hyvä niin. Vaikka välillä tuskailenkin surkean autoni kanssa ;-D Paljon mukavampaa investoida kotiinsa oli se sitten millainen tahansa.

    Mukavaa viikkoa!

    • Laura says

      Kiitos, kun luit! Juuri näin. Ennen koin siivoamisen hyvinkin raskaaksi ja ahdistavaksi urakaksi, kun taas nykyään se on enemmänkin pieni päivittäinen kotityö muiden joukossa. Vaikka joka tai joka toinen päivä tehtävä imurointi kuulostaa hurjalta, ei minulla mene siihen edes viittä minuuttia, kun imuri yltää samasta pistokkeesta koko asuntoon ja kun pohjatyö on hyvin tehty. Priorisointi on minustakin kaiken avain. Kuten sanotaan, “you can have anything, but not everything”. Hienoa, että kuuntelet itseäsi. Vaikka olettamuksena on se perinteinen ison kodin ja auton unelma, ei elämä voi yhtä lainanmaksamista olla, kaikille meistä ainakaan. Saat sympatiani! Mekin tuskailemme joka kerta, kun väännämme nyt jo melko painavaa taaperoa turvaistuimineen kolmioviseen pikkuautoon selkä vääränä, mutta jo kaasua painaessa asia unohtuu ja olemme ylipäätään iloisia siitä, että pystymme kulkemaan autolla. Ei se ole mikään itsestäänselvyys sekään ja aika vähän autossa tulee oleskeltua kotiin verrattuna. ;) Samoin kiitos, rentouttavaa sunnuntaita!

  6. Aakoo says

    Kiitos hyvästä tekstistä!

    Itse aiheutimme hämmennystä, kun lapsen syntyessä ostimme 125m2 rivitaloasunnon emmekä omakotitaloa.

    No ruuhkavuosien keskellä on aika paljon rennompaa, kun ei tarvitse miettiä ruohonleikkuuta, lumitöitä tai palanutta pihalamppua.

    Ja kaiken kukkuraksi rivitalojen hintataso on huomattavasti alhaisempi kuin vastaavien omakotitalojen.

    Itse uskon, että suomalainen unelma isoine omakotitaloineen on kaupungistymisen myötä muuttumassa. :)

    • Laura says

      Kiitos itsellesi keskusteluun osallistumisesta! Ihanko totta, että 125-neliöinen rivari olisi pieni. Voi suomalaiset, tätä juuri tarkoitan! Hyvä, että piditte päänne vähän rennommasta elämäntavasta. :) Juuri se, kun kaikki rakentaminen tai huoltotyö osuisi vielä ruuhkavuosiin. Minusta etenkin lapsen tai lasten ensimmäisinä vuosina kannattaa itsensä päästää mahdollisimman helpolla. Kouluikäisistä on sitten jo apua kotitöissä tai ainakaan heitä ei tarvitse koko ajan samaan tapaan vahtia. Kun jälkikasvu osaa jo itsenäisesti keksiä tekemistä, tehdä välipalaa ja käydä harrastuksissa, jää vanhemmille enemmän aikaa kodin ylläpitämiseen. Minustakin rivari on ihan mainio kompromissi. Meille suurimmat syyt muuttaa olivat oma piha ja katutasoon pääseminen – yhdet mukavat naapurit kyljessä eivät todellakaan haittaa. Sen sijaan omakotitalo olisi ollut jo liian radikaali muutos kerrostalosta, varsinkin yllättäviä kustannuksia pelkäsin ja toiseksi olisimme joutuneet tinkimään kovasti sijainnista. Meidän rivitalossamme ei ole huoltoyhtiötä, mutta ainakin toistaiseksi itse tekeminen on sopinut meille ja tuntunut vielä vallan kohtuulliselta taakalta. Taas oli tämän päivän Hesarissa kaupungistumisesta. Se kyllä epäilemättä, hitaasti mutta varmasti, päivittää suomalaistenkin asumisunelmia. :)

  7. Rosa says

    Hyvä postaus! Itse olen sellainen, että tarvitsen jonkun verran tilaa ja väljyyttä. En kuitenkaan mistään 200m2 omakotitalosta haaveile, koska mielenterveyteni kärsii jos koti on sekaisin ja likainen. En myöskään haaveile isosta autosta, koska sellaisen kanssa mm. parkkihallissa rullailu on kamalaa.
    Kuulun myös tähän porukkaan joka mielellään ulkoistaa joitain töitä ammattilaiselle. On jotenkin hupsua miten edelleen ajatellaan, että on “väärin” jos maksaa ammattilaiselle kun itsekin voisi tehdä. Vaikka siinähän työllistää ihmisiä! Siivouspalvelua ei tähän 50m2 kaksioon tarvita, mutta voisin hyvin kuvitella että isommassa ja omassa kodissa sitä käyttäisin.. Ainakin joskus. Tykkään kyllä itsekin puuhastella, mutta tiedän rajani mihin hermot ja osaaminen riittää.

    • Laura says

      Moi Rosa! Ymmärrän hyvin, oman tilan tarve on todella yksilöllistä. Omalla kohdallani ihmettelen, että vaikka olen introvertti, en kuitenkaan kotona kaipaa tämän enempää omaa tilaa. Oma perhe taitaa vain olla niin eri asia, että yhteisöllisyys ei kuormita vaan tuntuu pelkästään kodikkaalta. Olen ihan samanlainen. Voin tosi huonosti, jos koti on sekaisin. Sitä on ehkä vaikea ymmärtää, jos ei itse kuormitu sotkusta ja liasta. Enkä nyt tarkoita mitään yhtä Legoa lattialla, pölypalleroa sohvan alla tai kahvikuppia tiskipöydällä, sillä niitä en edes pidä sotkuna, vaan sellaista yleistä kaaosta, jonka seurauksena päässä on samanlainen kaaos. Minulle on käynyt niin, että nautin nykyään siivoamisesta, kun se on niin nopeaa ja tyydyttävää, kun kättensä jäljen näkee heti ilman suurta urakkaa. Sen sijaan entiset suursiivoukset, joita vain lykkäsin ja lykkäsin, kasvoivat ahdistaviksi möröiksi ja tuntuivat usein ahmaisevan puolet viikonlopusta. Onkin nimenomaan oleellista oppia, mihin omat hermot ja osaaminen riittävät ja mihin taas ei. :) Kiitos ajatuksistasi!

  8. Tiia s says

    Haaveilen kyllä isommasta kodista, omasta pihasta ja väljästä asuinalueesta. Mikään näistä haaveista ei valitettavasti ole perheemme tulotasolla toteutettavissa täällä Helsingissä. Joskus meidän perhe kyllä varmasti nostaa kytkintä täältä ruuhka-Suomesta, mutta vielä ei ole sen aika. Siihen asti asumme kompaktisti kävely- ja pyöräilymatkan etäisyydellä työpaikoistamme. Tavaramäärää joutuu jatkuvasti pitämään aisoissa, että kolme henkeä mahtuu kaksioon, mutta onneksi tuo pienin vie vielä hyvin vähän tilaa :D

    • Laura says

      Ymmärrän! Välillä tuntuu, että Helsingissä pitäisi olla todella korkeatuloinen toteuttaakseen edes osan näistä tavallisina pidetyistä unelmista. Toisaalta jos haaveilette väljemmästä asuinalueesta muutenkin, sittenhän isomman kodin perässä muuttaminen tuntuu hyvältä pitkän tähtäimen suunnitelmalta. Sillä on muuten todella myönteinen vaikutus arkeen, että töihin voi kävellä tai pyöräillä! Entinen työpaikkani oli vartin kävelymatkan päässä ja se oli sellaista arjen luksusta, etteivät mitkään take away -sushit vedä vertoja. ;) Tavaramäärä taitaa usein olla se ylimääräinen perheenjäsen, joten kyllä, sen kurissa pitäminen auttaa kompaktiin asumiseen todella paljon. Oli mukava kuulla kokemuksiasi, kiitos kommentista!

  9. Blue Peony says

    Muistelen lukeneeni, että suomalaisilla on muita eurooppalaisia vähemmän asuinneliöitä henkeä kohden käytössään, joten ilmeisesti unelmat ja todellisuus eivät aina kohtaa. Itse kuulun niihin, joille omakotitalo aiheuttaa jo ajatuksena lähinnä kauhun väristyksiä. En ole koskaan haaveillut sellaisesta, vaan kesäpaikka riittää hyvin. Siellä saan nauttia ulkotöistä kolmena vuodenaikana, kun taas talven lumenluontia en haluaisi kontolleni mistään hinnasta.

    Tällä hetkellä asun lapseni kanssa kahdestaan kolmiossa, ja tilaa meillä on lähes 80 neliötä. Se on toki kahdelle ylellisen paljon, mutta toisaalta lapseni on siinä iässä, että oman tilan tarve korostuu, ja itsekin haluan ehdottomasti oman huoneen, joka on vain minun tilaani. Tila tuntuu meille juuri sopivalta, mutta kun lapsi joskus lähtee kotoa, haluan muuttaa huomattavasti pienempään ja mahdollisimman lähelle Helsingin ydinkeskustaa. Yhden ihmisen taloudessa tarpeet ovat erilaiset ja siitä tulee sitten elämänvaihe, jonka rakennan vain omista lähtökohdistani käsin. Tärkeintä on varmasti, että kukin löytää itselleen sen sopivimman ratkaisun ja pystyy mahdollisimman hyvin yhdistämään haaveet ja realiteetit.

    Siivoojaa meillä ei ole, enkä ole ajatellut sitä hankkiakaan. Ei tunnu, että olisi tarvetta, koska pidämme järjestystä ja siisteyttä yllä siinä määrin, ettei mitään järkyttäviä sotkuja pääse syntymään. Samaan maanisuuteen kuin himosiivoojaäitini en ole halunnut sortua (eikä minulla olisi siihen edellytyksiäkään), mutta en viihdy sekasotkun keskelläkään, joten tämä on meille sopiva tapa.

    • Laura says

      Eivät varmasti kohtaakaan, sehän se onkin! Toisaalta toki unelmia ei turhaan sanota unelmiksi. Haaveilla pitääkin, mutta tietysti joku realismi ja itsetuntemus kannattaa pitää mukana, kun tekee asuntokauppojen suuruisia päätöksiä. Kesämökki on kyllä siitä ihana, että ylläpito keskittyy vain tietyille kuukausille ja muuten torppa saa tönöttää itsekseen. Ei 80 neliötä äidille ja vanhemmalle lapselle ole mielestäni ollenkaan ylimitoitettu. Sehän on vain hieman enemmän kuin mistä suomalainen haaveilee itselleen keskimäärin, ja kuitenkin omat huoneet on erittäin ymmärrettävää haluta (niin haluaisin minäkin). Kaiken kaikkiaan ilman muuta vanhemman lapsen kanssa oman tilan tarve korostuu. Meilläkin on varmasti isompaan kotiin muuttaminen ajankohtaista viimeistään kouluiässä, mutta nyt on enemmänkin kätevää, että taapero on koko ajan jonkunlaisella näköetäisyydellä ja samassa kerroksessa, kun taas vanhemman lapsen kanssa toimisi varmasti erilliset ylä- ja alakerrat. Elämäntilanteella on todella iso merkitys asumismuotoon ja asunnon kokoon. Siksikin itselleni tuntuu utopistiselta ajatukselta, että rakentaisin talon lopuksi elämää. Meillä jo pelkästään koira sanelee sen, että nyt on huomattavasti kätevämpää asua katutasossa ja oman pihan äärellä. Kun Onnista aika jättää, ovat tarpeet taas toisenlaiset. Kuulostaa siltä, että teillä siivoaminen hoituu mainiosti juuri noin. Siivoojahan ei ole mikään itseisarvo, vaan se, että saa homman toimimaan itselle ja perheelleen parhaalla tavalla. :)

  10. says

    Itse olen asunut kaupungissa kerrostalossa ja puutaloyhtiössa sekä kolmessa omakotitalossa maalla. Nyt ihanssa compact-living Loft -asunnossa kaupungissa. Muutimme keväällä valtavan kokoisesta omakotitalosta ( vuokrakoti 9h +k ) tähän pieneen 57 neliön saunalliseen loft asuntoon. Täytämme molemmat pian 50 ja nautimme nyt suunnattomasti siitä että puutarhaa ei tarvitse hoitaa, koti on hetkessä siivottu ja jos lähdemme jonnekin ei tarvitse murehtia öljtpannuista, lumenluomisesta ym. Nyt on oikeasti aikaa muuhun. Kaupunki on täynnä puistoja, kahviloita ja läheltä löytyy meri ja luontopolut. Kaupat ovat kivenheiton päässä ja toisesta autostakin luovuttiin koska kotioven edestä löytyy bussipysäkki.

    Näin jälkeenpäin mietittyttää oliko järkevää laittaa jopa viisi ( !) vuotta talon rakentamiseen kun lapset olivat pieniä ( siirsimme vanhan puutalon omalle tontille ja projekti oli valtava ) mutta tavallaan olen kuitenkin onnellinen että lapset saivat kasvaa maalla, käydä kyläkoulua ja että tuo rakennusaika kuitenkin tavallaan lähensi meitä kaikkia koska olimme raksalla vain viikonloppuisin.
    Kaikella on aikansa mutta tosiasia on aina se ,että ihminen ei vie tilaa vaan ihmisen tavarat. Olemme kovia hamstraamaan ja haalimaan vaikka tosi pienellä tulee toimeen.
    Kon-Maritin muuton yhteydessä ja 80% omaisuudesta lähti. Mitään en ole kaivannut!! Onnellisuus kun on ihan muista asioista kiinni.

    • Laura says

      Miten mielenkiintoinen tarina, kiitos sen jakamisesta! Yhdeksästä huoneesta siirtyminen 57 neliöön on huikea kontrasti ja elämänmuutos. Arvostan todella paljon sitä, että rohkenee olla itselleen ja muille rehellinen siitä, jos jokin päätös ei mennytkään nappiin. Ihailen todella paljon noin monen vuoden pitkäjänteisyyttä, minusta ei olisi koskaan tuollaiseen rakentamiseen ja ihmettelen, miten niin monesta lapsiperheestä on. Onneksi kuitenkin kokemus näytti hitsanneen perhettänne yhteen ja antaneen onnellisia maaseutuvuosia, kun liian paljon kuulee ero- ja uupumustarinoitakin. Kokemus erilaisista asumismuodoista ja asuinalueista antaa kaiken kaikkiaan paljon perspektiiviä elämään. Voin kuvitella, miten nyt nautitte kaupungin palveluista, kun kontrasti entiseen on niin suuri. :)

      Tavaratpa hyvinkin sitä tilaa tarvitsevat enemmän kuin ihmiset. Ai miten kiva kuulla, että karsiminen on vaikuttanut myönteisesti elämääsi. Minäkään en karsimisella tarkoita sitä, etteikö omaisuudesta saisi säästää mitään tai etteikö tavaraan saisi kiintyä ollenkaan. Itse asiassa se menee niin päin, että mitä vähemmän tavaraa omistaa, sitä enemmän jäljelle jäänyttä arvostaa. Sellainen vuosien turha kuona vaan kannattaa poistaa elämästä, sillä kuten sanoit, onnellisuus on ihan muista asioista kuin materiavuorista kiinni ja vähemmällä tavaralla arki sujuu niin paljon paremmin. Kiitos vielä kokemuksistasi!

  11. Kolmen äiti says

    Kiinnostava postaus! Perhekoko toki vaikuttaa minusta valtavasti tarvittaviin neliöhin. Meillä on kolme lasta ja koira, rakennutimme omakotitalon pienimmän ollessa vauva, joten osasimme suunnitella (/arkkitehti suunnitteli) kodin tälle lopulliselle perhekoolle. Meillä on hieman vajaat 200 m2, mutta kovin paljon pienempään ei meistä saanut mukavasti mahtumaan 4 makkaria, erillistä kuraeteistä/arkiteistä

    • Laura says

      Tosi kiva kuulla, kiitos! Samaa mieltä, niin vaikuttaa. Eikä pelkästään perhekoko vaan myös lasten iät. Nyt kun meillä on yksi taaperoikäinen lapsi, koen erittäin käytännölliseksi sen, että kotimme on yksitasoinen ja pieni, niin kuulen ja näen koko ajan, missä hän suurin piirtein menee. Myöhemmin voi varmasti tulla lisätilan tarvetta, mutta elämme hetkessä vuoden kerrallaan, emmekä mieti liian pitkälle. Se on ihan eri tilanne, jos lähtee rakentamaan pidempiaikaista taloa, niin silloin kannattaakin miettiä kaikki tarpeet paljon pidemmälle. Minusta kotinne kuulostaa järkevältä ja hyvin suunnitellulta. Kuraeteistä en itse ole vielä osannut kaivata, mutta jos jotain haluaisin lisää, niin kodinhoitohuonetta ei pistäisi pahakseni. :)

  12. Kolmen äiti says

    Kiinnostava postaus! Perhekoko toki vaikuttaa minusta valtavasti tarvittaviin neliöhin. Meillä on kolme lasta ja koira, rakennutimme omakotitalon pienimmän ollessa vauva, joten osasimme suunnitella (/arkkitehti suunnitteli) kodin tälle lopulliselle perhekoolle. Meillä on hieman vajaat 200 m2, mutta kovin paljon pienempään ei meistä saanut mukavasti mahtumaan 4 makuuhuonetta, erillistä kuraeteistä/arkiteteistä (ehdoton koiramme kanssa) ja kodinhoitohuonetta ym. Omat huoneet lapsille ovat teini-iässä meistä hyvät, ja toiveenamme on asua talossa ainakin niin kauan, että lapset ovat kaikki isoja. Elämänlaatua parantavat meillä juuri nämä asiat, käytännölliset ja tilavat tilat ja rakastan avaruutta. Myös ihana naapurusto, jossa lapset ovat jo pienenä saaneet vapaasti liikkua ja leikkiä ystäviensä kanssa, vapauttaa vanhemmat ‘vahtimiselta’. Takapihallamme saattaa leikkiä yhdessä kymmenenkin lasta. Kaupunkiin on matkaa 10 km, ja bussi kulkee vierestä.
    Me ulkoistaminen siivousta ja ikkunoiden pesua. Emme ole valmiit maksamaan hienoista autoista, tällä kokoonpanolla auton on toki oltava iso (ja turvallisuus on tärkeää). Haluamme käyttää rahaa etenkin matkustamiseen. Sisustus on harkittua ja vuosien myötä hankittua. Monet kalusteet ovat peräisin jo vuosien takaa, mutta ajattomat klassikot toimivat aina.

    • Laura says

      Jatkan vielä, että talon rakentamisessa tietysti parasta on se, että siinä pystyy huomioimaan nimenomaan ne oman perheen tarpeet, eikä tarvitse sopeutua valmisratkaisuihin. Uskon, että urakka on iso, mutta sen väärti, kun sen myötä arjen saa toimimaan vuosiksi ja taas vuosiksi eteenpäin. Tuon avaran tilan kaipuun ymmärrän hirvittävän hyvin! Väljästi sisustetut ja isoikkunaiset talot ovat todella näyttävän näköisiä, kun mikään ei ole “tukossa”, vaan valo tulvii ja kaikella on tilaa hengittää. Naapuruston rooli korostuu ilman muuta, kun jälkikasvu kasvaa ja alkaa leikkiä omillaan. Sitten voi meilläkin olla aika tarkistaa tilanne uudestaan. Nyt tärkeintä on tiukkaan aidattu piha, josta ei karkaa sen enempää puolitoistavuotias kuin koirakaan. ;) Samoin arvostan klassikoita ja ajatonta sisustusta, jota ei todellakaan uusita joka vuosi. Matkailusta en koskaan voisi kuvitella luopuvani, vaan meilläkin tärkeää on jättää asumisesta budjettia ulkomaan elämyksille. Kiitos vielä ajatusten vaihdosta!

  13. Kati says

    Mielenkiintoinen postaus! Itse en haaveile isosta omakotitalosta, vaan mieluummin kompakteista neliöistä suht lähellä Helsingin keskustaa. Asumme mieheni kanssa kaksiossa (43m2), joka riittää meille erittäin hyvin. Tietysti lasten myötä tulisi hankkia hieman isompi asunto, mutta 70-80m2 kerros-/rivitaloasunto riittäisi varmasti hyvin. Monet ystävistäni eivät myöskään haaveile omakotitalosta, vaan toivovat asunnolta Helsingin keskustan palveluiden läheisyyttä ja hyviä julkisia yhteyksiä. Ehkä juuri pk-seudun ulkopuolella unelmat omakotitalosta ovat yleisempiä, kun hinnatkin ovat eri tasolla. :)

    • Laura says

      Kiitos Kati ja näin on! Helsingissä on toki tavanomaista asua tiiviisti ja siitä kirjoitetaan paljon, miten lapsiperheet jäävät nykyään kantakaupunkiin, eivätkä enää automaattisesti siirry rivi- ja omakotitaloalueille. Näin aikaa säästyy sekä huoltotöiltä että työmatkoilta.

      Itse asiassa meillä taisi asunnon vaihtoon vaikuttaa lopulta enemmän koira kuin lapsi. Betoniviidakon kasvattina olen sitä mieltä, että lapsen voi vähintään yhtä hyvin kasvattaa kerrostalossa kuin rivi- tai omakotitalossakin, mutta elämä hissittömässä kerrostalossa ei kyllä toiminut vauvan ja monta kertaa päivässä ulkoilutettavan koiran kanssa. Onneksi rivari on kaikin tavoin osoittautunut hyväksi ratkaisuksi, mutta se ei tarkoita, ettemmekö mekin jossain vaiheessa palaisi kantakaupunkiin. Sen olen omalla kohdalla huomannut, että asunto kannattaa ostaa kyseiseen hetkeen sopivaksi, eikä miettiä, toimiiko sama koti nyt ihan varmasti edelleen kymmenen vuoden päästä. Teidän nykyinen 43-neliöinen kuulostaa täydelliseltä tähän hetkeen. Isompaan ehtii kyllä siirtyä sitten, jos jälkikasvua tulee. :) Kiitos kommentistasi!

  14. H says

    Meillä seitsenhenkinen perhe ja virallisia neliöitä noin 120, todellisuudessa vähän enemmän, koska osa matalampaa vinttitilaa viistokatolla. Kaksisataa vuotta vanhassa talossa ei ole kuraeteistä tai erillistä kodinhoitohuonetta (kylppärin yhteydessä pesukone ja kaappeja). Ja hyvin mahdutaan elämään. En kaipaa yhtään isompaan taloon. Tästäkin lähdetään keskustaan kerrostaloon, kun lapset kasvavat ja muuttavat omilleen :) Meillä on ajatuksena, että turhia neliöitä ei ylläpidetä. Turhaa tavaraa en myöskään kaipaa. Olen kai sitten konmarittanut viisitoista vuotta, joka kevät ja syksy myllään huushollista ylimääräistä pois. Lapsiperheessä se on pakkokin, muuten joka nurkka pursuaa.
    Siivouksien suhteen asiat muuttuvat siinä vaiheessa, kun lapset kasvavat. Meillä koko perhe siivoaa. Tokaluokkalainenkin oman huoneensa imuroi ja luutuaa. Omasta mielestäni lapset on hyvä opettaa jakamaan kodin töitä. Se nyt vaan on realismia elämässä, että siivotakin pitää ;) Samalla oppii tärkeitä taitoja, kuten arvostamaan omaa tilaa ja pitämään omista tavaroista huolta. Omassa perheessä en missään tapauksessa halua, että lapset ovat kuin käenpoikia, joita hyysätään harrastuksiin ja tehdään asiat lasten puolesta nenän eteen. Mieluummin annan mahdollisuuden opetella itse :) Tällä en sitten tarkoita arvostelua kenellekään, nämä ovat vaan osa oman perheen kasvatusperiaatteita.

    • Laura says

      Kuulostaa siltä, että teillä on todella järkevät ja hyvin ylläpidetyt neliöt. Ja ihana ympäristö! Vanhoissa taloissa on aina oma tunnelmansa. Karsimista kompakti asuminen todella vaatii, mutta meidänkaltaisille ihmisille se taitaa tapahtua hyvin luonnostaan ympäri vuotta tai sesongeittain. :) Minusta on muutenkin kiva ajatus, että lapsi oppii arvostamaan omaisuuttaan ja parhaiten se tapahtuu niin, että huoneessa on esillä vain tietyn ikävaiheen lelut, ei vuosia sitten unohtuneet ja kiinnostuksensa menettäneet roinat tilaa viemässä ja energiaa syömässä. En voisi olla kanssasi enempää samaa mieltä lasten osallistamisesta siivoamiseen ja muutenkin heidän roolistaan perheessä. En voi sietää sitä, että joku perheenjäsenistä elää kuin pellossa ja toinen kulkee perässä ja tekee muiden puolesta kotityöt. Meillä onneksi mies kantaa tasapuolisen vastuun kotitöistä ja iän myötä tietysti tytärkin saa entistä enemmän osallistua. Nyt jo kannustan puolitoistavuotiasta itse tekemiseen, enkä todellakaan ryntää tekemään asioita hänen puolestaan, jos homma ei onnistu heti, vaan mieluummin kannustan ja neuvon vieressä. Koska meillä muuten on tällainen kasvatusmalli ja perheenä jalat todella maassa, en pelkää, että tytär saisi elämästä vääristyneen kuvan siivousavun perusteella. Olen siis tämänkin mahdollisuuden mielessäni läpikäynyt, mutta todennut, että tässä kodissa riittää kyllä osallistumista ja arkea muutenkin. Jos jotain hänen toivon palveluiden käyttämisestä oppivan, on se, että meidän naisten ei aina tarvitse olla niitä “reippaita kympin tyttöjä” (toki saamme olla niitäkin), vaan että apua saa myös pyytää. :) Terkkuja seitsemänhenkiselle perheelle, huikeankuuloinen porukka!

  15. says

    Aloitan samalla tavalla kuin 15 aiempaakin, mielenkiintoinen postaus! :D

    Mä taas olen tilaa vaativa siisteysintoilija. Olen aina asunut väljästi, vaikkakaan en omakotitalossa. Silti minulle on aina ollut itsestään selvyys, että vielä joskus rakennutan oman omakotitalon. Tällä hetkellä asumme reilu 100 m2 paritalon puolikkaassa ja meille kahdelle (+koirat) se on juuri sopiva. Jos olen rehellinen, voisin ottaa vielä vähän lisääkin neliöitä. Edellisessä 60 m2 kaksiossa seinät kaatuivat jo päälle.

    Samalla tavalla vaadin tilaa asuinalueelta, eli en tod ole kaupunkiasuja. Ehkä sitten joskus eläkkeellä… ;)

    Tänään juuri Versuren ovelta-ovelle myyjä soitti ovikelloa ja avatessani kysyi paikalle talon omistajaa. Joo, olen nuori ja näytän vielä nuoremmalta, mutta nämä ovat juuri niitä valintakysymyksiä, mihin resurssinsa tuhlaa. Nyt ajan vanhalla autolla, maksan asuntolainaa ja haaveilen siivoojasta. Vaikka tykkään siivota, niin olisi silti aika jees jos joku muukin imuroisi noita koirien karvoja välillä. Tai pesisi ikkunat.

    Mutta siis itse uskon, että “unelmakoti” tulee pienenemään juuri siksi, että rahaa halutaan tulevaisuudessa käyttää elämyksiin ja muuhunkin elämänälaadun parantamiseen kuin vain asumiseen. Ehkä jo minusta yksi nuorempi sukupolvi ajattelee niin.

    • Laura says

      Kiitän yhtä kauniisti kuin aikaisempiakin! Näin hyvä, kiinnostava ja monipuolinen keskustelu tästä tuli nimenomaan teidän lukijoiden ja kollegojen takia. :) Tuollainen itsetuntemus on mahtavaa. Mitä sitä ahtautua yhtään pienempään kotiin tai tiiviimmälle asuinalueelle, jos sellaisessa ei viihdy. Minusta on siis pelkästään positiivista, että tämän kaiken kaupungistumisen keskellä niin moni viihtyy väljemmillä vesillä. Mitä siitäkin tulisi, jos ahtautuisimme kaikki samoihin keskittymiin. Jokaisen on löydettävä se itselle paras asumismuoto, jossa omat toiveet pystyy suhteuttamaan alueen tontti- tai neliöhintoihin sekä tietysti muuhun elämäntapaan. Heh, eikä! Kai huusit, että “odota, haen äitini”. :D Uskon myös, että jonkinlainen murros on kaupungistumisen ja ainakin Helsingissä käsistä karkaavien neliöhintojen myötä käynnissä, mutta toisaaalta suomalaisten oman tilan kaipuu ei varmasti ihan sukupolvessa haihdu sekään. Mielenkiintoista jäädä seuraamaan!

  16. MD says

    Hyviä esille nostoja tässä postauksessa. :)

    Itsellä on aina ollut se periaate, että turhista neliöistä ei viitsi maksaa, mutta omakotitalo on kuitenkin ollut unelmana. Kun vaihdoimme rivitalosta omakotitaloon, kasvoivat neliöt 80 neliöstä kuitenkin vain noin 100 neliöön, jotka jakautuvat vielä kahteen kerrokseen. Neliöiden perässä emme siis omakotitaloon muuttaneet, vaan enempi oma rauha ja isompi piha olivat ne ratkaisevat tekijät. Kun aivan ihanalla tontilla oleva talo löytyi, oli pakko tarttua tilaisuuteen. Ja kyllä näihin sisätilojen neliöihinkin mahdutaan oikein hyvin puolison ja kahden koiran kanssa. :)

    Meillä omakotitalo on myös ehdottomasti samalla koti että se “kesämökki”. Kahdesta kodista huolehtiminen ei siis kuulu meillä unelmiin.

    Siivouspalveluiden käyttämistä olen kyllä monesti miettinyt, mutta en ole vielä tullut käyttäneeksi. Tuo teidän ratkaisunne kaltainen malli voisi olla meilläkin toimiva eli kerran tai kaksi kuukaudessa kun kävisi joku toinen siivoamassa hieman isommin, niin itselle jäisi enemmänkin ylläpitosiivous kuin varsinainen puunaaminen ja putsaaminen. :) Tai juurikin inhokki-hommiin eli esim. ikkunanpesuun voisi olla intressiä panostaa oman mielenrauhan nimissä. ;)

    Vaikka omaan kotiin meillä panostetaan remontoimalla ja sisustamalla, niin meille on kuitenkin tärkeää, että asumisen kulut on mitoitettu oikein ja rahaa jää muuhunkin elämiseen ja elämyksiin. :)

    Teidän kotia täytyy kommentoida, että eipä tule ensimmäisenä mieleen, että olisi pienehkö koti kyseessä. Homma toimii, kun sisustus on suunniteltu juuri noihin neliöihin sopivaksi! :)

    Mukavaa syksyä! :)

    • Laura says

      Kiitos kokemuksistasi! Puhuit kuin minun suullani, vaikka meillä onkin rivi- eikä omakotitalo. Toisin kuin ehkä yleensä ajatellaan, emme mekään muuttaneet kerrostalosta pientaloalueelle neliöiden perässä, vaan nimenomaan oman pihan ja toki rauhankin perässä. Erityisesti ilman kesämökkiä minusta oma piha on todella ihana, koska silloin kodissa on ikään kuin kaikki samassa. Toki samanlaista arjesta irtaantumista siitä ei saa kuin mökillä, mutta taas mökillä odottaisi uusi työleiri. ;) Ja täytyy sanoa, että minusta koiran tai teidän tapauksessa koirien kanssa tämä asumismuoto on todella toimiva, kun ulkotilat alkavat heti ovelta.

      Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan siivousta juuri vaikka noin, kertaluontoisesti silloin tällöin, että millaiseksi avun ja siivouksenjälkeisen ylläpitämisen kokee. Minusta myös neljän siivouskerran vuosimalli voisi toimia ihanteellisesti, että kodin saisi putipuhtaaksi muutenkin kiireisten ja stressaavien juhlapyhien, kuten joulun alla. Myös pääsiäisen vapaat on ihana käynnistää kunnolla siivotussa kodissa ja samalla käynti toimii parempana kevätsiivouksena, joka ehkä itseltä jäisi tekemättä. :)

      Olen ihan samaa mieltä, kulut on todella tärkeä mitoittaa. Meillä on ollut mahdollista remontoida ja sisustaa halutulla tavalla juuri siksi, että neliöitä on kohtuullisen vähän. Jos koti olisi isompi, ei asunto pelkästään olisi maksanut enemmän, vaan myös remontti- ja sisustusbudjettia olisi tarvittu useampaan huoneeseen. Kulut olisivat siis kertaantuneet kahdella tapaa. Kauniisti sanottu ja ihana kuulla, kiitos! Minäkään ei koe kotiamme ahtaaksi, vaikka se pieni onkin. Ehkä asiaa auttaa tiloja yhtenäistävät pariovet ja se, että tavaraa ei ole liikaa. :) Samoin sinulle kiitos, tunnelmallista ja mukavaa syksyä!

  17. says

    Erittäin tärkeä aihe! Me muutimme juuri miehen, kissan ja koiran kanssa 92 m2 vuokra-asunnosta 37 m2 omistusasuntoon. Tämä tietysti järkytti monia kanssaihmisiä :D Useiden ihmisten mielestä olisi tietysti ollut loogista muuttaa johonkin kivaan omistusrivariin kauempana Helsingin keskustasta, mutta koska halusimme asua kantakaupungissa, päädyimme tähän. Sitähän se asumismuodon valinta on: priorisointia. Jollekin merkkaa sijainti, jollekin varustelu, jollekin neliöt. Aiemmin ilmeisesti herkemmin luovuttiin sijainnista ja priorisoitiin juurikin kokoa ja omaa pihaa jne, mutta ainakin tämän postauksen kommenteista päätellen trendi on muuttumassa. Olen myös kuullut (työskennellessäni opettajana ympäri kantakaupunkia), että oppilasmäärät ovat lisääntyneet tosi paljon keskustan ala-asteilla, kun perheet eivät enää yhtä herkästi muutakaan kehyskuntiin punaisen tuvan ja perunamaan perässä. Ajatellaan, että ehkä jokainen lapsi ei tarvitsekaan omaa huonetta ja että lapsi voi olla onnellinen kaupungissakin.

    Itse ajattelen, että on vain hauskaa, jos voimme pelkällä asumismuodolla tällä tavalla “järkyttää” ihmisiä. Valitettavasti monet ihmiset myös edelleen miettivät, miten asiat “kuuluisi” tehdä ja seuraavat unelmia ja normeja, jotka eivät välttämättä ole heidän omiaan. Me vielä vähän totuttelemme näihin pienempiin neliöihin, mutta jo nyt huomaan näissä paljon hyvää: paljon vähemmän siivoamista, hankkiuduimme jo muutossa eroon kaikesta turhasta ja nyt on myös varaa sisustaa täysin haluamallaan tavalla, kun ei mene järkyttävästi rahaa vuokraan. Vanhassa kämpässämme siivojalle piti varata 4 h aikaa enkä raaskinut tilata palvelua kovin usein, mutta nyt raaskin kyllä aivan varmasti, jos vain tarvetta on, koska se hoituu nopsaa. :)

    • Laura says

      Olen tosi ilahtunut, miten paljon hyvää keskustelua kirjoitus on herättänyt. Kiitos! Voin kuvitella, että järkytti, koska eihän isosta kodista koskaan kuulu muuttaa pienempään, vaan aina vain isompaan ja isompaan. ;) Jos neliöistä karsii, pääsee omistusasumiseen muutenkin paljon paremmin kiinni. Vaikka en pidä asunnon omistamista minään yleisenä hyveenä tai paheena, on se meille ollut todella toimiva tapa kerryttää omaisuutta pikkuhiljaa ja saada vapaus remontoida koti omanlaiseksi. Kumpaakaan näistä ei vuokralla asuminen olisi mahdollistanut. Minusta 37 neliötä kahdelle lemmikeineen on varsin mainio koko. Todella hienoa, että toimitte juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu, eikä niin, miten teidän oletetaan toimivan. Priorisointia tämä nimenomaan on. Sen takia on tosi tärkeä tiedostaa, millainen vaikutus milläkin valinnalla kokonaisuuteen on. Kaikessa on aina hyvät ja huonot puolensa, mutta kiva kuulla, että olet pystynyt kääntämään pienemmän kodin vahvuudeksi. Allekirjoitan ihan samat: siivoaminen sujuu nopeammin, palvelut saa edullisemmin ja sisustamiseen jää enemmän budjettia, mikä lisää selvästi viihtyvyyttä. :)

  18. MWS says

    Hyvä ja kiinnostava postaus! Asumme miehen ja koiran kanssa tällä hetkellä 55 m2 kerrostalokaksiossa tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, eikä yhtään haittaisi muuttaa pienempäänkään. Useasti löydän itseni Oikotieltä tai Etuovesta haaveilemasta noin 20 m2 yksiöistä Helsingin kantakaupungissa. Yksiö ja asuminen Helsingissä ei kuitenkaan ainakaan tällä hetkellä meille toimisi, joten se jäänee vielä haaveeksi. Kymmenen vuoden sisään voisin nähdä meidät asumassa joko pienessä rivitalokaksiossa tai pienessä omakotitalossa hyvien lenkkimaastojen läheisyydessä. Kun kyse on yhden makuuhuoneen asunnosta, niin ihan maksimi neliömäärä meille olisi varmaan jotain 60 m2 luokkaa. Tämä nykyinenkin tuntuu välillä kylppäriä lukuunottamatta isolta.

    Mutta ihmisillä on kyllä niin erilaisia toiveita asumisen suhteen. Juuri pari päivää sitten juttelin yhden mun työkaverin kanssa, joka oli muuttanut kaksiosta kolmioon, koska halusi lisää tilaa. Hän asuu siis yksin koiransa kanssa. Mulle taas ei itselle tulisi mieleenkään asua edes miehen kanssa tällä hetkellä kolmiossa. Enhän mä edes keksisi mitään käyttöä sille ylimääräiselle huoneelle!

    • Laura says

      Kiitos palautteesta! Tosi kiva, jos koit aiheen mielenkiintoiseksi. Asia on juuri näin. Ihmisten tilan tarve vaihtelee todella paljon, eikä mikään kokemus ole tietysti toista parempi. Itse asuin opiskellessa 28 neliössä ja minusta asunto oli oikein mukavan tilava yhdelle ihmiselle. Edellinen kotimme oli 66-neliöinen kolmio. Näin jälkikäteen ajateltuna olisimme voineet ihan hyvin asua miehen kanssa kaksiossa aina vauvan syntymiseen asti ja jonkun aikaa sen jälkeenkin. Huoneesta nimittäin tuli vähän tylsästi vain sellainen pyykinkuivaustila. Vasta nyt koen todellista tarvetta kolmiolle ja tämä 70-neliöinen asunto onkin osoittautunut varsin sopivaksi. Nytkään en tiedä, mitä tekisin neljännellä huoneella, pyykithän siellä taas kuivuisi. ;)

      Sen lisäksi, että asumisen pohtiminen on tärkeää, on ajatusleikki myös hauskaa. Minäkin tykkään selailla Oikotietä ja seurata asuntomarkkinoita. Tekin olette selkeästi pohtineet asiaa monelta eri kantilta. Joskus sattumalla voi olla iso rooli ja uusi juuri sopiva koti järjestyä kuin itsestään, kun asiaa on ensin alitajunnassa haudutellut.

  19. Kapteenska says

    Hyvä postaus ja aihe. Jokin neliömäärä on yhdelle täydellinen, toiselle koppi, kolmannelle keilahalli. Meillä paritalo 120 neliötä miehen ja koirien kanssa ja meille just sopiva. Kirjastohuone/työhuone oltava yrittäjäperheessä. Vierashuone on enimmäkseen joo tyhjillään, mutta varsinkin kesäaikaan tuntuu, että petauspatja ei ehdi jäähtymään yövieraiden välillä. Ruokailuhuone on meille arjen(kin) luksusta, keittiössä ei edes ole ruokapöytää, vaikka helposti mahtuisikin. Joskus kyllä nauran miehelleni, että hyvinhän me näihin kolmeen neliöönkin mahduttaisiin koko porukka, siis aamulla vessassa mun meikatessani, mieheni ajaessa partaa ja koirien köllötellessä jaloissa :) Rakastan avaraa tilaa ja toistaiseksi olemme siivonneet itse, siivoojasta olen vain haaveillut..

    • Laura says

      Juuri näin, toiveet ja tarpeet ovat erittäin yksilöllisiä ja hyvä niin. Jokaisen on löydettävä se oma tasapaino tilan, sijainnin, huoltotöiden ja asumiskustannusten välillä. :) Minä en siis ollenkaan ihmettele sitä, että joku haluaa asua väljästi. Jos siihen on mahdollisuus, niin tuovathan lisätilat monesti juuri apua ja iloa arkeen väljyyden tuomasta kauneudesta puhumattakaan. Kompakti asuminen kannattaa siinä kohtaa pitää mielessä, jos arki tuntuu kuormittavalta, eikä resurssit tahdo riittää kaikkeen. Yrittäjäperheessä työhuone on tosiaan korvaamaton ja muutenkin kotinne kuulostaa ihanalta kesävieraineen päivineen. Mikä siinä onkin, että on koti tai perhe minkäkokoinen tahansa, on vessassa aina aamuruuhkaa. ;) Kiitos ajatusten jakamisesta!

  20. Säde says

    Meillä on neliöitä kaupungin ydinkeskustassa (ei Suomessa) reilut 150 m2; ei kuraeteistä, ei saunaa, ei kodinhoitohuonetta ja PALJON hukkaneliöitä… Siivooja on käynyt vuosia, mutta minulle se ei ole edes helpotus vaan lisästressi sillä joudun aina raivaamaan paikat ja tekemään “esisiivouksen” ennen hänen tuloaan. Inhoan siivoamista kaiken lisäksi yli kaiken. Samalla rahalla saisi kaupungin ulkopuolelta hillittömän villan uima-altaalla mutta haluamme asua keskustassa ja että palvelut ovat lähellä.

    • Laura says

      Moi Säde! Kiva kuulla myös ulkomaan kokemuksista. Ymmärrän, mitä tarkoitat. Ensimmäisellä kerralla, kun meillä kävi siivooja, minulle tuli todella kiire, sillä en tajunnut, miten paljon aikaa tavaroiden paikoilleen vieminen ja muu valmistelu vie. Sellainen asiakas en kuitenkaan ole, että alkaisin siivota siivoojaa varten – niitäkin on. ;) Mutta tosiaan pelkkä järjestely vie kyllä aikaa ja on aika välttämätöntä, sillä eihän siivooja pääse siivoamaan tasoja, jos niitä ei ole raivattu tavarasta. Toisaalta urakan jälkeen on sitten kahta parempi mieli, kun on paitsi pölyt ja liat poissa myös kamat paikoillaan. Keskusta-asumisessa on kyllä paljon hyviä puolia. Onhan se ihanaa piipahtaa kahville tai hakea noutoruokaa juuri silloin, kun siltä tuntuu. :)

  21. Elli says

    Olipas kiinnostava aihe, kiitos tästä. Itse en ole koskaan osannut haaveilla isosta omakotitalosta, vaikka sellaisessa olen kasvanutkin. Ehkä mulle on käynyt niin, että kun olen jo lapsesta asti katsellut ison talon aiheuttamaa työmäärää, niin olen oppinut pysymään kaukana. ;) Tällä hetkellä asumme miehen kanssa kahdestaan kolmiossa ja tuntuu, että tilaa ei välttämättä tarvitsisi olla näin paljoa. Toisaalta meillä on nyt mukavan väljää, mutta kaksiokin riittäisi ihan hyvin.

    • Laura says

      Kiitos Elli itsellesi hyvästä näkökulmasta! Uskon todella, että noinkin voi käydä. Kun on tosiaan tietynlaista elämää katsonut vuosikaudet, saattaakin omalta aikuisuudeltaan haluta ihan päinvastaista arkea, mikä on tärkeä tunnistaa. Nauttikaa nyt ylimääräisestä huoneesta ja jos joskus tilanne vaatii, niin ainakin tiedätte, että myös pienempään muuttaminen on vaihtoehto, mikä voi avata ihan uudenlaisia koteja. Omakotitaloasuminen vaatii kyllä sen, että on touhuilija ihmistyypiltä. Me emme ole, vaan enemmänkin olemme mukavuudenhaluisia asujia. Onneksi toistaiseksi pihan hoitaminen on tuntunut mukavalta hyötyliikunnalta ja ulkona oleskelulta työleirin sijaan. Kysy kahden vuoden päästä uudestaan. ;)

  22. Ilona says

    Moikka ja pahoittelut kysymyksen esittämisestä ihan väärässä asiayhteydessä.
    Olen harkinnut sängynpäädyn tekemistä itse ja tavoitteenani olisi tehdä vähän samantapainen pääty kuin teidän Matri Slim-sängynpääty (en tietysti läheskään yhtä hienoa onnistu tekemään :D). Haluaisin kuitenkin kysyä, että miten korkean sängynpäädyn te päädyitte tilaamaan ja onko korkeus ollut hyvä? Eli mikä on korkeus siis (sijaus)patjan yläosan ja sängynpäädyn yläreunan välillä? Itselläni sängyn korkeus sijauspatjoineen on 55cm ja ajattelin, että olisikohan koko päädyn kokonaiskorkeutena 110cm riittävä (eli nojaamiseen jäisi korkeutta 55cm).

    Kiitos jos jaksat vastata tähän kysymykseeni. :)

    • Laura says

      Moi Ilona! Saa totta kysyä välissä muutakin. :) Matrin sängynpääty on säädettävä, meillä se ulottuu 123 cm korkeuteen asti. Sängyn korkeus taas sijauspatjoineen on sama 55 cm kuin teilläkin.

      Säädimme sängynpäädyn melko korkeaksi petauksen takia, kun halusimme, että päädyn reuna nousee tarpeeksi korkealle suhteessa tavallista korkeampaan (65 cm) sisustustyynyymme. Muuten en koe, että korkeuden tarvitsee välttämättä olla noin suuri eli meillä tosiaan mitan määritti enemmänkin tyynyn sanelemana estetiikka kuin nojailun tarve. Jos haluat pelata varman päälle, olisiko joku 115 cm hyvä kompromissi? Makuasioitahan nämä ovat. Ihailen tosi paljon DIY-osaajia, onnea projektiin! Päädyn tyyli on muutenkin rento, niin olen ihan varma, että hieno tulee. :)

  23. Tiina says

    Osaat kyllä tarttua aina ajankohtaisiin ja ajatuksia herättäviin asioihin. Lempipuuhaani sunnuntai-aamuisin kahvikupin kera on surffailla netissä lukemassa asuntoilmoituksia. Tällä hetkellä asun Helsingissä omakotitalossa miehen ja teinin kanssa. Jos olisin sinkku niin minut löytäisi tällaisesta kodista: Sato studio koti.
    https://www.sato.fi/fi/media/huoneistokuvia
    Olenkin jo aloittanut mieheni pehmittämisen, että kun jäämme muutaman vuoden sisällä kahdestaan niin muutamme yksiöön alkovilla tai kaksioon ja käytämme omakotitalosta jäävää välirahaa elämiseen. Olen ihan rakastunut noihin studio kodin kuviin, joissa alakerrassa kompakti olohuone/keittiö ja parvella ihana makuusoppi ja kirsikkana kakussa kokonaan avautuva lasiseinä terasille. Reilut 20m2. Unelmani!

    • Laura says

      Kivasti sanottu, kiitos kovasti Tiina! Samoin, minustakin asuntomarkkinoita on tosi hauska seurata. :) Pidän todella myönteisenä kehityksenä sitä, että uudiskohteissakin aletaan nähdä erilaisia ja persoonallisia ratkaisuja iänikuisten peruskotien sijaan. Sato-Studio on kyllä todella onnistunut kotityyppi, ihanat nykyaikaiset kuvatkin ja mikä huonekorkeus! Uskon, että ette ole ainoita, joilla on samoja suunnitelmia. On ihana huomata, miten elämää aletaan elää uudestaan siinä vaiheessa, kun lapset ovat lentäneet pesästä. Silloin sitä aikaa, ja oikeilla valinnoilla myös rahaa, taas on toteuttaa esimerkiksi pitkäaikaisia matkahaaveita. Eikä asumisesta siltikään tarvitse tinkiä, mutta pienempään kotiin vaihtamalla säästyy kyllä ihmeen paljon. :)

  24. Johanna says

    Hei,

    samat sanat sanon minäkin: mielenkiintoinen postaus. Mielipiteitä asumiseen liittyen on varmasti jokaisella. Itse olen kokenut kaikki asumismuodot; lapsuudenkodin pientalosta kerrostaloihin, sieltä perheemme ensimmäiseen kotiin rivitaloon ja sieltä edelleen nykyiseen omakotitaloomme. Kaikissa niissä on ollut puolensa, mutta tämän hetkinen omakotitalo asumismuotona tuntuu parhaimmalta. Olet täällä oman elämäsi herra eli esim. pihatyöt voit tehdä juuri silloin kun itselle parhaiten sopii. Meillä on kahdessa kerroksessa 172 neliötä ja koti on selkeästi sisustettu eli helppo pitää siistinä. Siivoojatkin meillä käy 2 kertaa kuukaudessa, se on arjen luksusta olkoonkin sitten vaikka muusta pois. Piha on myös suunniteltu helpoksi, joten paljon ei tarvitse sielläkään tehdä. Ja meitä asuu täällä kolme ja siltikin tuntuu, ettei tämä ole meille liian iso. Alue on ihanan rauhallinen ja silti olet viidessä – kymmenessä minuutissa kaupungin keskustassa. Kaikki siis toimii.
    Kuitenkin olen ajatellut kun lapsi kasvaa ja muuttaa omilleen, niin kerrostalo tämän jälkeen olisi hyvä vaihtoehto. En enää tiedä lähtisinkö rivitaloon… Huomasin siellä asuvana, että kerrostalossa “saat” olla paljon tuntemattomampi kuin rivitalossa eikä tarvitse olla niitä pihahommia tekemässä ;) Mutta kukin tavallaan ja mieltymystensä mukaan.
    Vielä yksi asia asumiseen: Pääkaupunki seudun asuntojen hinnat ovat aivan järkyttäviä
    :-O Välillä mietin, että miten ihan tavalliset ihmiset saavat hankittua asuntoja, kun niiden hinnat ovat ihan suhteettomia. Onkohan asia näin… Oikotietä yms. selailleena olen vain pistänyt tämän asian merkille.
    Mukavaa viikonloppua :)
    Terveisin, Johanna

    • Laura says

      Moi Johanna! Kiitos sinullekin palautteesta ja keskusteluun osallistumisesta. :) Tosi kiinnostavaa, että olet kokenut kaikki asumismuodot. Miten sitä muuten tietäisi omat mieltymyksensä kuin kokeilemalla. Me muutimme rivitaloon hyvin nöyrin mielin ja olimme valmiita tulemaan maitojunalla takaisin, mutta onneksi sellainen ei ole käynyt mielessäkään, vaan olemme viihtyneet paremmin kuin hyvin. Aika näyttää, mihin tie tulevina vuosina vie. Sitä en halua liikaa suunnitella, vaan elää vuosi kerrallaan elämäntilannetta ja fiiliksiä seuraten. Ymmärrän, että joillekin rivari voi olla se tylsä välivaihtoehto, jossa on huonot puolet molemmista (naapurit kerrostalosta ja pihatyöt omakotitalosta) , kun taas meillä nimenomaan kompromissi toimii. :) Kuten sanottu, jokaisen on tärkeä löytää se itselle sopivin vaihtoehto ja joskus siihen tarvitaan erilaisia kokemuksia ja kokeiluja.

      No nimenomaan, järkyttäviä ovat! Samaa mietin kuule täällä kehä ykkösen sisällä asuvanakin. Siksi tätä aihetta varmaan pohdinkin. Minusta jo kompaktista 80-luvun rivarikolmiosta saa pulittaa hyvän hinnan, niin osta tässä nyt sitten uusi parisataaneliöinen omakotitalo. Helsingissä syntyneenä ja kasvaneena olen nähnyt omin silmin sen, miten hinnat ovat vuosien varrella karanneet käsistä. Samoin kiitos, leppoisaa sunnuntaita! :)

  25. says

    Hyvä aihe! Mulle painajaismaisin asuinmuoto olisi omakotitalo kehyskunnassa. Ihan tällä pienellä rivaritontillakin kiroilen runsaslumisina talvina sitä kolaamista ja lapioimista ja haaveilen kantakaupungista. Mulla pysyy oikein hyvin työkalut käsissä ja osaan kyllä kaikenlaista, mutta en todellakaan nauti mistään kunnostushommista.

    That said, tämänhetkinen asumismuoto on perheellemme just nyt täydellinen. Kaksi aikuista, vauva ja koira mahtuvat 107 neliöön paremmin kuin hyvin. Käyttöullakko on tosi vähällä käytöllä, alakerran 81 neliötä riittäisivät periaatteessa ihan hyvin, mutta toki tuo yläkerta tekee sen, että olohuoneessa ei tarvitse olla telkkaria, mistä pidän paljon. Seniilin koiran kanssa takapiha on ihan ykkönen, vaikka en sinänsä pihahommista erityisesti pidä. Teen niitä just sen verran, että pihanpläntti ei hävetä, mutta en yhtään enempää. Niin kauan kuin meillä on tuo koira, asumme ihan varmasti tässä. Keskusta-asuminen vilahtaa puheissamme aina, että “sitten joskus”. Saa nähdä, onko se lapsen mennessä kouluun, kasvettua ikään x tai muutettua kotoa, en tiedä. Mutta just nyt tämä toimii.

    Jos muuttaisin jotain, muuttaisin tämän kokonaisuutemme Kehä 1:n sisäpuolelle. Nyt jäädään just vähän ulkopuolelle, mikä vaikuttaa yllättävän paljon julkisiin. Kyllä täältä keskustaan pääsee ihan hyvin bussilla, mutta ei juuri muualle. Lenkkimaastot ovat ihan täydelliset, keskustassa ne olisivat sitten erilaiset. Ei välttämättä huonommat, mutta ei ehkä niin rauhoittavat. Toisaalta rakastan kaupungin vilinää ja ajoittain ärsyttää, ettei täällä suburbiassa ole kahviloita ja ravintoloita tai mitään hauskoja pikkupuoteja. Välillä olisi ihanaa astua ovesta ulos ja olla heti jossain.

    Siivooja meillä käy joka viikko. Se säästää niin monelta perheriidalta, että on verraton asia. Mieluummin syödään vähemmän ulkona ja katsotaan leffat himassa teatterin sijaan jne. kuin tingitään siivouksesta. Just mietin, että mieluummin teen itse asiassa vaikka vähän enemmän duunia kuin tingin siivousfirmasta. Ja toisaalta: kun ei nyt asuta siellä kantakaupungissa, niin se raha, joka siellä menisi kahvitteluihin ja heräteostoksiin, säästyy palveluiden ostoon.

    Asunnot on kyllä todella kalliita täällä pk-seudulla. Johannalle tuossa yllä kommentoin, että meillä ainakin nämä neliöt tällä alueella on mahdollistanut se, että ostettiin tämä koti 13 vuotta sitten. Oli täällä toki silloinkin kalliimmat asunnot kuin muualla maassa, mutta ei nyt niin tolkuttomat kuitenkaan. Kun kaupunki koko ajan kasvaa ja leviää, niin ne kovat hinnat valuvat kauemmas, sen huomaa meidän asuinalueella todella hyvin.

    • Laura says

      Kiitos, naapuri! Sama painajainen, osittain samoista syistä. Varsinkin fiiliksenä omakotitalo kehyskunnassa olisi jo aivan liian kaukana urbaanista elämäntavasta, kun nyt sentään aidanraosta tulee juuri sopivasti pakokaasua. Uskon, sillä vaikutuin kovasti pöydänkokoamistaidoistasi. :D Mutta se on kyllä aivan eri asia osata kuin jaksaa ja viitsiä. Omalla kohdalla pihan hoitaminen on toistaiseksi tuntunut kivalta reippailulta ja hyötyliikunnalta, mutta mitään muita kunnostustöitä, joita varsinkin vanhemmissa omakotitaloissa on, en tosiaan haluaisi tähän päälle. Pionien kasteleminen on just sopivaa. ;)

      Teillä on mielestäni enemmän kuin passelinkokoinen koti! Vaikka en yleisesti ottaen ole juurikaan monikerroksisten asuntojen perään, juuri tuollaisesta ratkaisusta tykkään, että kaikki tarpeellinen on yhdessä tasossa, mutta yläkerrassa on jotain kivaa ekstraa. Nätiksi laitetut käyttöullakot usein tekevät kodin, niin teilläkin. Niitä on onneksi jonkun verran tällä alueella, mikä on tosi kiva. Käyttöullakkotyyppisen lisätilan näkisin meilläkin, sitten joskus, ehkä, jos alueelle jäädään. Kuten sanoit, ihan turha tässä on tehdä tarkkoja suunnitelmia, kun aika sen näyttää. Mutta sama homma: ainakin niin kauan asutaan täällä, kun Onnilla elonpäiviä riittää. Piha on niin korvaamaton koiran kanssa.

      Parempia julkisia yhteyksiä kaipaan itsekin, mutta niissä ehdinkin tottua ihan liian hyvää, kun joka suuntaan kulki koko ajan useita värkkejä. Onneksi useimmiten riittää keskustaan pääseminen ja perheenä liikumme autolla. Ja sen päätöksen tein muutossa, että ne harvat kerrat, kun käyn käyn jossain niin, että kello on paljon tai yhteydet huonot, saan ottaa taksin. Satunnainen taksiin uhrattu pari- kolmekymppinen nostaa elämänlaatua tuntuvasti, mutta ei vielä kaada budjettia varsinkaan siihen nähden, jos toinen vaihtoehto olisi muuttaa lähemmäksi keskustaa.

      Sen lasken pientaloalueella asumisen eduksi, että kaupungille lähtemisestä on tullut enemmän juttu. On paljon ihanampaa flaneerata ja poiketa Stokkalla, kun sitä ei tee enää yhtä usein. Keskustassa työskennelleenä tiedän, että heräteostoksiin saa muuten uppoamaan yllättävän paljon rahaa, samoin tietysti kahveihin, lounaisiin ja ex-tempore-noutoillallisiin. Kaikkia näitä tulee nyt ostettua paljon aikaisempaa vähemmän. Näin on, hinnat ovat todellakin nousseet aivan hurjasti kymmenessä vuodessa ja edullisistakin alueista on Helsingissä alkanut tulla arvokkaita.

  26. Maya P says

    Mielenkiintoinen postaus totta tosiaan. Meilläkin asuu yksi vilkas taapero ja mä jäin miettimään miten ehdit imuroida & pestä lattiat useaman kerran viikossa? Osallistuuko teidän neiti siivoukseen vai touhuaa omiaan sen aikaa? 🤔

    musta tuntuu etten ehdi enää mitään ja olen alkanut miettiä josko ongelma onkin omassa elämänhallinnassa… 🙈 imurointi “yhdessä” toki onnistuisi meilläkin, mutta lattioiden tai vessojen/kylppärin pesu olisi ihan katastrofi. 😂 “ongelma” on meilläkin ratkaistu Freskalla, käyvät vaan vähän useammin kuin teillä.

    • Laura says

      Kiitos, kiva saada palautetta! Ehkä asia vaatii tosiaan vähän avaamista, etten anna väärää kuvaa. ;) Imurointi hoituu kodissamme hämmentävän nopeasti, tuskin vie viittäkään minuuttia. Imuri on ihan käsillä eteisen liukuovikaapissa ja koska kotimme on pieni ja tämänmuotoinen, pystyn pikaimuroimaan koko kodin yhdestä pistorasiasta käsin. En siis suinkaan tee päivittäin huolellista siivousta, vaan tarkoitan sellaista pikaista keskilattian ja kulkureittien imuroimista. Nuorempana pidin usein imuroivia ihan neuroottisina hulluina, mutta kappas, tässä sitä ollaan. :D Valkoisten lattioiden, syömistä opettelevan taaperon ja kuraa sisälle tuovan koiran kanssa se vain on tarpeen, ja kun homma tosiaan vie sen viisi minuuttia, niin itse siivoan mieluummin usein ja nopeasti kuin harvoin ja huolellisesti. Lattiat pesen harvemmin, kulkureitit pikaisesti luututen ehkä kerran tai pari viikossa riippuen kelien kuraisuudesta. Imurointi vielä onnistuu niin, että tytär “osallistuu” eli kulkee imurin perässä, mutta lattianpesu on tosiaan mahdottomuus. Usein moppaan silloin, kun puolitoistavuotias napostelee sormiruokaa syöttötuolissaan, eikä pääse häiriköimään. ;) Ihana, että olet löytänyt Freskasta apua! Vilkas taapero on kyllä aikamoinen ehtijä, joten älä turhaan soimaa itseäsi. Mutta jos taapero suostuu silloin tällöin syömään itsekseen ja pysyy vöillä tuolissa, niin se aika kannattaa kokeilla hyödyntää siinä ympärllä puuhasteluun. Niin aina tyhjennän astiksenkin, sillä muuten on pieni apuri siinäkin touhussa mukana. ;)

  27. says

    Hehheh, terveisiä kehyskunnasta omakotitalosta! Kun rakensimme tänne peltojen reunalle viisitoista vuotta sitten, halusimme neliöitä sijainnin sijaan. Talo suunniteltiin itse, ja pohja toimii tänäkin päivänä. Maalla asuminen tarkoittaa työpäivän aluksi ja lopuksi autossa istumista, ja täältä on aina lähtemällä lähdettävä.

    Silti ei kaduta tänne muutto. Onni on laittaa ja siivota omaa kotia, mulle siivous on myös hyötyliikuntaa ja työlle mukavaa vastapainoa. Meillä on iso talo, mutta väljä ja avara, ja rakastan tuota näkymää olkkarin ikkunoista. Lisäksi on oma rauha, ja aina hiljaista, mikä on mulle työn vastapainoksi välttämättömyys.

    Oli mielenkiintoista lukea postauksesi ja nämä kommentit, näen tässä myös ehkä sukupolvien kuilun. Mä oon just sellainen, että itse tehdään, jos osataan, ja se on mukavaakin! Ihanaa syyskuuta, nähdään varmaan taas lokakuulla?

    • Laura says

      Moi Marjukka! Vaikka en näe itseäni kehyskuntien omakotitalossa, ymmärrän hyvin, miksi monet siellä viihtyvät. Rauha on omaa luokkaansa ja sijainti mahdollistaa isomman talon rakentamisen, kun taas meidän alueellamme omakotitalotkin rakennetaan nykyään pienen pienelle pläntille ihan kiinni naapuriin. Ei siinä juurikaan ole eroa rivariin eli hiljaisuutta ei täällä kehä ykkösen sisäpuolella saa omakotitalossakaan. Olen luonteeltani samanlainen, että kaipaan vilkkaan tai sosiaalisen päivän jälkeen rauhaa, mutta en näemmä niinkään ympäristöltä laajemmin, vaan omaan kotiin käpertyminen riittää. Maalla ollessa sitä kyllä muistaa, millainen vaikutus luonnonrauhalla ja hiljaisuudella on hektisyyden vastapainoksi.

      Teillä on hurmaava perinteinen talo! Sen mitä olet vilauttanut. Sisustuskuvia toivon aina salaisesti lisää, mutta ymmärrän enemmän kuin täysin, että kodin haluaa pitää henkilökohtaisempana. Parasta on, kun huomaa vuosienkin jälkeen viihtyvänsä, on asuntomuoto mikä tahansa. Ajattomuus toimii rakentamisessakin ja periaate, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ajatusleikkinä olisi hauska miettiä, mitä kaikkea sitä ottaisi huomioon, jos taloa lähtisi rakentamaan. Olisi siinä valtavasti asioita pohdittavana ja valittavana. Ei voi muuta kuin hattua nostaa kaikille teille!

      Minäkin olen oppinut nauttimaan pihatöistä hyötyliikuntana ja happihyppelynä. Ja omalla tavallani nautin ylläpitävästä siivoamisestakin, kun pohjatyö on hyvin tehty ja uudehko koti myös motivoi siisteyteen, mutta suurtöiset kuuraukset kyllä ulkoistan enemmän kuin mieluusti. Sukupolvien erolla on varmasti vaikutus, mutta ehkä vielä isompi vaikutus on elämäntilanteella. Pienen lapsen kanssa kotitöihin menee helposti kolminkertainen aika eli se tehokkuus, jolla mekin ennen teimme paljon pariskuntana kahdestaan, on tipotiessään. Varsinkin, kun teen vielä hoitovapaalla töitä, en mitenkään selviäisi ilman apua. Onni on paitsi satunnainen siivouspalvelu myös lastenvahtiapu. Samoin kiitos! Varmasti nähdään, kivaa! Raikkaita syyspäiviä siihen saakka. :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *