Perhekoosta ja elämästä ainoana lapsena (ja vähän pellavista ja kylpytakeistakin)

Homevialaura, Kivikivi, lasten kylpytakki, lasten pellavalakanat

Sain vähän aika sitten lukijaltani perhekokoon liittyvän kysymyksen, Helsingin Sanomat taas kirjoitti sisarusten välisestä ikäerosta ja Avec Sofie siitä, miten vapaaehtoinen lapsettomuus on edelleenkin monelle vaikea asia ymmärtää.

Mikä määrä paineita meihin kohdistuu. Pitäisi olla vaimo ja äiti, ja sitten kun on ensin äiti yhdelle, pitäisi vielä tehdä seuraksi sisaruskin. Tätä ristiriitaisuutta lukijanikin murehtii: haluaako hän kokea toista haastavaa vauvavuotta vain siksi, että olisi yhteiskuntakelpoisempi. Niin, Antti Rinne ei huokaise ennen kuin on 1,8 lasta plakkarissa, eivätkä välttämättä sukulaisetkaan.

Homevialaura, Kivikivi, lasten pellavalakanat

Minusta yhteiskunnan odotusten tai ulkoisten paineiden mukaisesti ei pidä tehdä ensimmäistä lasta, eikä seuraaviakaan. Kunnioitan valtavasti sitä, miten kollegani ja ystäväni Avec Sofie on niin sinut omien elämänvalintojensa kanssa eikä minulle tulisi mieleenkään käännyttää aikuista ihmistä toisiin ajatuksiin. Päinvastoin haluan kiittää jokaista, joka ei vapaaehtoisesti halua tällä maapallolla lisääntyä. Lapsen saaminenhan on varsin itsekäs teko, kun planeettamme on muutenkin helisemässä väkimäärästä.

Mitä toiseen lapseen tulee, niin kysymykseen vastaa nyt ainoa lapsi ja vastaus on sen mukainen: yhden lapsen perhe voi olla aivan yhtä täysi kuin monen lapsen perhekin, eikä minusta lisää jälkikasvua pitäisi koskaan hankkia vain sisarusmyytin takia.

Minusta on harmillista, millaisina yhden lapsen perheet nähdään: eihän niissä kasva kuin hemmoteltuja itsevaltiaita, jotka eivät osaa edes karkkipussiaan jakaa. Ilman kasvatustieteen papereitakin osaan sanoa, että lopputulokseen vaikuttaa vain kasvatus, ei tuulikaapissa pyörivien kenkien määrä.

Homevialaura, Kivikivi, lasten kylpytakki, lasten pellavalakanat

Toki olen jäänyt sisarettomana ainutlaatuisesta ihmissuhteesta paitsi, mutta on asemani vastapainoksi jotain antanutkin – tämäkään asia kun ei ole mustavalkoinen. Koen, että olen taustani takia itsenäinen ja itse asiassa hyvinkin diplomaattinen ja muut huomioon ottava: annan mieluusti omasta karkkipussistani, kun en ole koskaan tottunut karkeistani tappelemaan.

Pitäisin vanhempana ennen kaikkea huolta siitä, että perheellä on minkä tahansa kokoisena hyvä olla, ja että kaikki päätökset lähtevät sisäisistä motiiveista. Tärkeintä on, että jokainen perhe löytäisi tasapainon omien resurssiensa kanssa. Siinä ei ole mitään hävettävää, jos omat henkiset, fyysiset tai taloudelliset voimavarat riittävät vain yhteen lapseen, tai jos muuten vain on sellainen olo, että perhekoko on jo ensimmäisestä lapsesta täyttynyt.

On myös syytä muistaa, ettei useampi lapsi ole tae sisarusten läheisistä väleistä, on ikäero mikä hyvänsä. Tiedän paljon toisilleen etäisiä sisaruksia pienellä ikäerolla ja läheisiä sisaruksia suurella ikäerolla, ja kaikkea siltä väliltä. Näitä asioita ei voi etukäteen laskemoida, vaan kemiat menevät juuri niin kuin ovat mennäkseen.

Homevialaura, Kivikivi, lasten kylpytakki, lasten pellavalakanat

Itse kirjoitan tämän tekstin yleisesti ilman, että avaan sen tarkemmin meidän perheemme henkilökohtaisia toiveita. Pohdin mielelläni lukijani kanssa sitä, onko lisääntyminen todella yhteiskunnan paineiden arvoista, mutta en kannusta ketään utelemaan mitään liian yksityistä. On todella tärkeä muistaa, että lapsen saaminen on äärimmäisen arkaluontoinen aihe, johon liittyy monella kipeitä tunteita.

Vaikka minulle itselleni on suotu tytär, kavahdan sydämeni pohjasta sitä, jos joku edes leikillään laskelmoi, mikä kuukausi olisi säiden tai menojen kannalta kiva synnyttää, kun iso osa perheistä toivoo kädet ristissä, että saisi ylipäätään edes joskus terveen lapsen syliinsä. Lapsettomuutta kun on vapaaehtoista, mutta myös niin paljon olosuhteiden pakottamaa.

On myös syytä muistaa, että ainoastaan pariskunnat eivät kärsi lapsettomuudesta, vaan myös jo kertaalleen vanhemmiksi tulleet. Yksi lapsi ei takaa useampaa, vaan osa vanhemmista kärsii sekundaarisesta lapsettomuudesta toivoessaan toista lasta, jota ei koskaan tule. Sen takia kysymyksissä on oltava joka tilanteessa hienovarainen.

Homevialaura, Kivikivi, lasten pellavalakanat

Samanaikaisesti kun kannustan kaikkia tavoittelemaan juuri sellaista elämää kuin parhaalta tuntuu, kuuluu siihen sitten yksi lapsi, useampi tai ei yhtäkään, niin koen velvollisuudekseni valottaa näkökulmaani myös perinteisen perheen edustajana.

Yhtä tärkeää kuin kunnioittaa sitä, että joku tekee perinteisestä mallista poikkeavia valintoja, on arvostaa sitä, että toisille oikea ratkaisu on perinteinen malli. Sekin nimittäin tuntuu kurjalta, että perinteiset perheet nähdään jonkinlaisina itsenäiseen ajatteluun kykenemättöminä yhteiskunnan uhreina. Mutta ei meitä 1,8 lapsen, koiran, farmarin ja rivitalon perheitä ole vedetty vastentahtoisesti mihinkään muottiin, vaan olemme itse itsellemme tietoisesti ja vapaaehtoisesti tällaista elämää toivoneet. Se, mikä ulospäin näyttää taas vain yhdeltä Prisma-perheeltä, on kuitenkin monelle, ainakin minulle, elämän suurin onnentäyttymys ja sitä omannäköistä elämää.

Homevialaura, Kivikivi, lasten kylpytakki, lasten pellavalakanat

PS. Sain ilon tutustua ystäväni ystävän ihanaan pieneen perheyritykseen. Kivikivi valmistaa muun muassa lasten yksivärisiä pellavalakanoita sekä merellisiä kylpytakkeja ja yöpaitoja – näitä tuotteita siksi, että kiireisessä arjessa lapset ja vanhemmat viettävät eniten yhteistä aikaansa juuri aamuhetkien, iltatouhujen ja kylpyjen parissa. Kivikiven idea osuu täydellisesti omaan ajatusmaailmaani: ”Harmonisessa ja väreiltään rauhallisessa ympäristössä korostuvat kaikkein tärkeimmät: rakkaat ihmiset.” Yritys on kahden naisen, äidin ja tyttären, perustama, ja se suosii erityisesti suomalaisia, ekologisia ja korkealaatuisia materiaaleja. Little L sai Kivikiveltä kuvassa näkyvän Harmaja-kylpytakin ja Junior-pellavalakanat (kiitos!). Teille lukijoille arvon Instagramissa kaksi vapaavalintaista Kivikivi-tuotetta, mallistossa on tuotteita aikuisillekin. Pääset osallistumaan arvontaan kommentoimalla tätä Instagram-kuvaa viimeistään sunnuntaina 18.3. Palkinnot tarjoaa Kivikivi. Onnea matkaan! 

Comments

  1. Voi, ihana Laura ja blogisi. Täytyy sanoa, että jo pidempään blogiasi seuranneena olen kovin ihastunut kehityskaareen ja siihen, miten tuot ajatuksiasi kovin helposti pidettävällä tavalla esille.
    Tässä on lähiaikoina ollut sinulla monta tärkeää aihetta, johon en kuitenkaan ole kommentoinut. Nyt on ihan pakko avata tämäkin kanava, sillä julkaisin juuri tässä aamuteen lomassa omassa blogissani teksin vanhemmuudesta. Se on sydämestä kirjoitettu.
    Sieltä näkee, mikä minusta on lapsilukua tärkeämpää.
    Ihanaa viikonloppua <3

    • Tämä oli mielettömän ihana palaute, kiitos! Toivon nimenomaan, että toisin ajatuksiani esille muita kunnioittavalla, ymmärtäväisellä, ei-tuomitsevalla ja ajatuksia herättävällä tavalla. En ole luonteeltani yhtään riidanhaastaja, vaan enemmänkin hyvin diplomaattinen, mutta samanaikaisesti minulle on tullut tarve avata suuni ja alkaa herättää keskustelua. Onneksi sen voi tehdä myös lämpimässä hengessä. Tämän takia on ihanaa, että oma media, jonne purkaa ajatuksia ja jossa oppia myös teiltä muilta. Kiitos, että nyt kommentoit! Olen todella pahoillani siitä, että perhettänne on kohdannut niin kokonaisvaltainen murhe kuin kostaus talossa. :( Juuri tuollaiset asiat ovat niitä, jotka laittavat asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Tuollaisten koettelemusten jälkeen kodista tulee varmasti entistä abstraktimpi asia tietyn fyysisen paikan sijaan: koti on siellä, missä rakkaimmat ihmisetkin. Toivon sydämeni pohjasta vlonpilkahduksia perheellenne! Samoin kiitos, aurinkoista viikkoa! <3

  2. En ole ehtinyt Laura kommentoimaan viime aikaisiin postauksiisi, mutta nyt tässä sairastuvan hälinän keskellä varastan hetken itselleni.

    Kiiitos taas upeista teksteistäsi, rakastan Naistenpäivän postaustasi ja olen iloinen että se keräsi niin paljon keskustelua. Lisäksi ihastelen kykyäsi ottaa puheeksi niin kauniisti näinkin suuren asian kuin perhekoon. Ihmiset ovat niin kovin ajattelemattomia mitä suustaan päästävät, ikään kuin lapsen saaminen olisi jokaiselle unelmien täyttymys. Ei ole, vaikka jollekin se sitä on. Meillä on yksi 3-vuotias lapsi ja toistaiseksi menemme näin, vaikka monet tuttavat ovat jo tässä kohtaa saaneet perheenlisäystä. Meille tämä toimii ja olemme onnellisia yhdestä. Aika näyttää haaveilemmeko toisesta, mutta mihinkään ihme “kannattaa heti perään tehdä toinenkin” -muottiin emme lähde. Me teemme ratkaisut omista lähtökohdistamme, emme yleisen normiston mukaan. Se on sukulaisille haastava ymmärtää että emme mene muiden mukana tässä asiassa. Elämä on ihanaa ja rikasta juuri nyt näinkin.

    Ihanaa että pääsit ehdolle Blog Awardseissa, kävin itsekin ehdottamassa sinua kategoriaan ja ääneni annoin eilen. Pidän peukkuja pystyssä sinulle! <3

    Ja blogin uusi ilme on ihastuttava! Kaunista viikonloppua!

    • Ihana, että otit ajan kirjoittaa! Arvostan terveisiä aina tosi paljon ja paras palkinto minulle on saada teiltä lisää hyviä näkökulmia keskusteluun. Kiitos paljon, että luit sekä naistenpäiväpostauksen että tämän perhekokopostauksen keskusteluineen ja että nyt vielä osallistuit mukaankin kaiken lapsiperhearjen ja sairastelun keskeltä. Arvostan sitä tosi paljon!

      Monet ovat tosiaan harmillisen ajattelemattomia, töksähteleviä niin käytöksessään kuin viestinnässään. En ymmärrä, mikä itsestäänselvyys sen pitäisi olla, että jos perheeseen on syntynyt yksi lapsi, pitäisi syntyä toinenkin ja vieläpä sillä ideaalilla kahden vuoden ikäerolla. Tiedän paljon perheitä, joille tämä malli on ollut se luontava ja oikea, mutta ei se kaikille ole. Toivottavasti nykyään jokainen perhe miettisi asian pelkästään omasta näkökulmastaan eikä ulkopuolisten paineiden sanelemana. Kuulostaa siltä, että teillä on ainakin juuri sellainen elämä, joka teille parhaiten sopii. Silloin onkin helpompi olla onnellinen, kun on aidosti sinut tekemiensä valintojen kanssa.

      Sinäkin brutukseni, olette niin ihania! Kiitos todella paljon blogihistoriani ilahduttavimmasta yllätyksestä. <3 Ja tosi kiva kuulla, jos blogin uusi ilme miellyttää. Pidän tosi tärkeänä sitä, että ilme on paitsi kaunis myös lukijaystävällinen niin, ettei esimerkiksi juttuja tarvitse erikseen klikata auki. Siksi palaute on tosi tervetullutta, koska viilauksia tulee hieman vielä. Kiitos vielä Jenni tuhannesti tästä ilahduttavasta kommentista ja siitä, että kerroit omista elämänvalinnoistasi!

  3. Aivan ihana kirjoitus. Täyttä asiaa, mutta niin lempeästi ilmaistuna. Kiitos!
    Terveisin
    Toinen perinteisen perheen avarakatseinen edustaja

    • Juuri tähän pyrin, herättämään keskustelua lempeästi ja toisia kunnioittavasti. Lämmin kiitos siis palautteestasi! Perinteisen perheen avarakatseinen edustaja – no juurikin näin. :)

  4. Olipa hienosti ja fiksusti kirjoitettu. Meillä on just Rinteen toivoma esimerkkiperhe, 2 lasta 2,5 vuoden ikäerolla ja vaikka meisyä miehen kanssa molemmat tuntui siltä, että perhe oli kokonainen nuorimmaisen synnyttyä on minusta erittäin hienoa ja ihaltavaa että kaikki tekevät itsenäiset ratkaisut sosiaalisista paineista riippumatta.

    Kiitos myös hyvästä ja kauniista blogista – lempparini suomalaisten blogien keskuudessa.

    • Kiitos Erica! Tosi hienoa kuulla, että tämä oli tervetullut postausaihe. Niin hienoa saada lukea teidän lukijoiden erilaisia kokemuksista ja elämäntilanteista. Toivottavasti tämä keskusteluketju rohkaisee kaikkia luottamaan omiin valintoihinsa – ovat ne sitten valtavirrasta poikkeavia tai juuri niitä perinteisen tyypillisiä.

      Olen hurjan otettu kunniasta, kaunis kiitos sanoistasi ja siitä, että luet blogiani! <3

  5. Taas todella hyviä ajatuksia. Minä opin omakohtaisen kokemuksen myötä, että lapsiasioista ei kysellä. Me toivoimme esikoistamme seitsemän vuotta ja vaikka meitä on nyt siunattu kahdella upealla, terveellä tyttärellä, kyllä ne aiemmat vuodet olivat pitkiä ja kipeitä. Ne myös muuttivat radikaalisti omia ajatuksiani lapsista ja lapsettomuudesta.

    Minähän tulen perheestä, jossa minulle siunaantui lopulta yhteensä seitsemän nuorempaa veljeä ja velipuolta. En edes muista sitä aikaa, kun olin ainoa lapsi. Seitsemän pikkuveljä koulutti omalla tavallaan pitämään puoliaan, mutta eiköhän minusta olisi ihan yhtä hyvä kasvanut myös ainoana lapsena. Eikä minusta kasvanut itsekästä prinsessaa, vaikka olinkin ainoa tyttö ja ainakin isä antoi sen vaikuttaa muutamiin juttuihin. Tiedän millainen ilo ja riesa sisarukset voivat olla. Voi myös olla, että se on vaikuttanut siihen kuinka monta lasta itse toivon voi olla, että ei. Mutta meidän lapsiluku on meidän perheen päätös, eikä siihen ole muilla vaikuttamista. Onneksi olemme tähän asti olleet samoilla linjoilla.
    Ja siis, jos tässä vauvavuoden perusteella mietitään lapsien saamista, niin me voitaisiin yrittää vaikka kymmentä, koska meillä on meneillään toinen äärimmäisen helppo vauvavuosi. Tiedän ettei kaikilla ole näin ja meitä on lykästänyt, mutta Baby B on isosiskoaankin helpompi ja tyytyväisempi tapaus. Sitä minä en kuitenkaan sulata, miten jotkut arvostelevat äitiyttä sen perusteella kuinka helppoja tai haastavia vauvavuosi tai lapset ovat. Olen itse kuullut kommentin; “Ethhän sinä tiedä mitä on O I K E A äitiys, kun olet päässyt noin helpolla.”

    • Juuri näin! Läheisten ystävien kesken aiheen herkkä tunnusteleminen on vielä ihan eri asia kuin puolituttujen töksähtelevät utelut. Muistan itsekin yksillä lapsisynttäreillä, kuinka minulle eräs tutun tuttu, ei vahempi rouva, vaan omanikäiseni nainen, tuli utelemaan, että koska me teemme lapsia, kun olimme kuitenkin menneet jo naimisiin. Vastasin jotain neutraalia ja ympäripyöreää, mutta sydämeeni sattui: yritimme juuri niihin aikoihin lasta, enkä olisi todellakaan kaivannut uteliasta naishenkilöä muistuttamaan siitä, kuinka me olimme lapsisynttärien ainoa lapseton perhe. Tällaiselle käytökselle on tasan yksi sana ja se on moukkamainen. Voin vain kuvitella, miltä seitsemän vuoden lapsettomuus tuntuu. Siitä jää jo varmasti todella syvät haavat, jotka eivät kokonaan parane koskaan. Joten nimenomaan tästä syystä myös jo lapsen saaneiden kanssa aiheesta on puhuttava äärimmäisellä varovaisuudella.

      Oho! En muistanutkaan, että teitä on noin paljon, ja että olet noin isossa veljeskatraassa ainoa tyttö. Tuo on kyllä todella kiinnostava tausta verrattuna omaani, joka on täysi vastakohta. Onneksi me nykyajan vanhemmat olemme suurimmaksi osaksi itsenäisesti ajattelevia päätöksentekijöitä.

      Ihana kuulla, että teillä on toinen helppo, tai vielä helpompi, vauvavuosi. Mutta kuten sanoit, äideille tyypillinen vertaileminen tuntuu todella kurjalta. Onneksi et sulata väitettä. On totta kai totta, että koliikkivauvan kanssa elämä on monin verroin hankalampaa, mutta ei se tee meistä muista äideistä yhtään sen vähemmän äitejä. Little L on ollut pitkään erinomainen yönukkuja, mistä olen valtavan kiitollinen, mutta tämäkään asia ei ole mustavalkoinen. Nimittäin päiväunet olivat vauvavuoden ajan katastrofi. Siinä, missä ystävieni vauvat vetivät 3-4 tunnin sikeitä, tyttäreni nukahti ehä vartiksi syliini ja heräsi välittömästi, jos liikahdinkaan. Että kyllä asioilla yleensä aina on myös kaksi puolta ja kaikilla edes jonkinasteiset haasteensa ennemmin tai myöhemmin.

  6. Voi miten hyvin taas kirjoitit! Olet viime aikoina sanoittanut omia ajatuksias, jotka kohtaavat omani, niin hienosti. Olen törmännyt usein siihen, miten ajatellaan, että tämmöinen keskivertoboxissa eläminen on tosi persoonantonta ja normeihin alistunutta. Vaikka hyvänen aika, olen tässä todella onnellinen! En tietenkään väitä, etteikö ympäröivä yhteiskunta vaikuta elämääni, tietenkin vaikuttaa, mutta se ei tarkoita, että olisin tehnyt valintoja vasten tahtoani. Ja luonnollisesti olen sitä mieltä, että keskivertoboxin ulkopuolella eläminen on aivan yhtä hyvää elämää heille, jotka sen omakseen kokee.

    Tuntuu usein myös siltä, että sana persoonallinen tarkoittaa vain värikästä ja normien ulkopuolella olemista. Olenko siis ihan persoonaton? En itse koe niin lainkaan. Eikö persoonallinen tarkoita sitä, että kukin on uskollinen itselleen juuri sellaisena kuin on?

    Ai että, miten pidän blogistasi! Ihanaa, että fiksut aikuiset osaavat kirjoittaa asioista argumentoiden ja sanansa hyvin asettaen. Kiitos!

    • Tämä on parasta palautetta kuulla! Olen niin iloinen, että olen julkaissut aiheista postaukset, enkä vain pyöritellyt teemoja omassa päässäni. Se tuntuu nimittäin puolin ja toisin ihan mielettömän hienolta löytää sielunsiskoja ja vaihtaa mielessä pyörivistä aiheista ajatuksia.

      No juuri näin, että keskivertoboksissa eläminen tosiaan olisi aina persoonatonta ja normeihin alistunutta. Aihe liippaa itse asiassa hyvinkin läheltä naistenpäiväkeskustelua ja sitä, että ollakseen persoonallinen, naisen pitäisi pukeutua shokeeraavasti ja värikkäästi. Ai että miten puhdistavalta tuntuu päästää höyryt pihalle tästä aiheesta, vaikka samanaikaisesti teema saakin minut joka kerta turhautumaan ja hermostumaan.

      Onneksi meillä on sentään samanhenkinen porukka, jotka muistutamme toinen toisiamme siitä, että olemme aivan yhtä persoonallisia kuin rohkeasti pukeutuvat ja vapaaehtoisesti lapsettomat siskommekin. Juuri tuota persoonallisuus minustakin on: uskollisuutta omalle itselle ja tyylille.

      Arvaa vain, miten minä pidän teistä, kun jatkatte ajatuksiani niin fiksusti ja hyvin argumentoiden. :) Hurjan kaunis kiitos tästäkin palautteesta, se teki minut todella iloiseksi!

  7. Itsekin ainoana lapsena olen miettinyt paljon omia toiveita lapsista ja niiden määrästä, aina mielenkiintoista kuulla muiden sielunsisarusten ajatuksia aiheesta! Haluaisin jotenkin enemmän osata arvostaa omaa sisarettomuuttani ja sitä, miten se on minuun vaikuttanut, mutta koen, että olen saanut juuri ne pahimmat ja kliseisimmät ainoan lapsen piirteet ja kovalla työllä olen niistä koko aikuisikäni pyrkinyt eroon (vaikka tässä paljon hyviä puolia edelleen onkin). Itse toivon juuri omasta ainoan lapsen taustastani johtuen niin montaa lasta, kun biologia ja taloudelliset olot meille mieheni kanssa mahdollistavat. Ja sitten vielä iso kiitos sinulle meidän ihan omasta halusta klassisten ja tieyllä tapaa mukavuudenhaluisten naisten äänenä toimimisesta, high five for being average, classy and proud of it! Meitä todella on muitakin yay!

    • Kiitos rehellisestä kommentistasi, arvostan sitä tosi paljon! Ainoana lapsena olemiseen voi totta kai liittyä myös negatiivisia asioita niin kuin kaikenlaiseen muuhunkin perhe-elämään. Ainoan lapsen harteille saatetaan esimerkiksi laittaa aivan liian suuret paineet menestyä harrastuksissa tai koulussa tai edetä ammatissa, kun huomio keskittyy vain yhteen lapseen useamman sijaan. Lapsi ei koskaan saisi olla mikään vanhempien egonpönkitysprojekti. Toivottavasti saat sisarettomuuden huonoimmat puolet käännettyä loppujen lopuksi vahvuudeksi. Se, että tiedostat omat lapsuutesi taakat ja teet töitä niiden eteen, on yhtä kaikki todella hieno ja kunnioitettava asia. Toivottavasti saatte miehenne kanssa ihanan ison katraan pieniä vilisijöitä. <3 Kiitos itsellesi, että olet linjoilla, kommentoit ja samaistut! Teille minä kirjoitan, eikä mikään ole parempi palkinto kuin löytää samanhenkisiä lukijoita. Kaunis kiitos sanoistasi!

  8. Olen todellakin samaa mieltä kanssasi, ja juurikin, jokaisen pitäisi kuunnella sitä omaa “ääntään” tai sisintään, tai miksi sitä nyt sitten kutsutaankin ja tehdä ihan itse omaa elämäänsä koskevat päätökset. Toisaalta oman äänen kuunteleminen toki vaatii sen, että tuntee itsensä, on sinut itsensä kanssa. Minusta se on aikuisuutta, jonkun toisen mielestä kamalan rohkeaa ja poikkeuksellista.

    • Juuri näin Riikka, olen tismalleen samaa mieltä! Omaa sisäistä ääntään kannattaa todella kuunnella, intuitioon luottaa ja punnita asioita monesta eri näkökulmasta. Ja parisuhdetta koskevissa päätöksissä kannattaa puhua, puhua, puhua. Muistan kerrankin, kun yksi jo naimisiin mennyt tuttuni ei ollut keskustellut miehensä kanssa lapsiluvusta, ei ollut tohdinnut ottaa asiaa esille. Se tuntui ihan pöyristyttävältä, vaikka heidän liittonsa vuorovaikutus ei tietysti minulle kuulukaan. Minusta kaikesta kannattaa keskustella, vaikka ei vielä tietäisi oikeaa vastaustakaan – tai oikeastaan keskustella kannattaa juuri silloin. Näin pystyy olemaan sinut paitsi itsensä myös ihmissuhteiteita koskevien päätösten kanssa.

      Tuo on kiinnostava kysymys, että onko oman tien kulkeminen itse asiassa rohkeaa vai pelkästään ihan normaalia aikuisuutta. Niin, mikä ylipäätään on rohkeaa. Tämän ajan henki tuntuu olevan se, että rohkeaa on vetää shokkipinkki silmärajaus. Mutta eikö olisi oleellisempaa kysyä, rohkeneeko shokkipinkein silmänrajauksin meikattu ihminen esimerkiksi avaamaan suutaan. Juuri Jari Tervo sunnuntain Hesarissa sanoi siitä, kuinka “keskiluokka ei räyhää, haasta riitaa tai luukuta mielipiteitään. Siihen kuuluu niin sanottuja tolkun ihmisiä, jotka puhuvat epämääräisesti ääripäistä ja istuvat katsomassa kääntelemässä pääntään kuin tennisottelussa”.

      Tervon mukaan ainoastaan äärimmäisen rikkaille ja köyhille on aivan sama, mitä he sanovat, sillä se ei vaikuta mitenkään heidän talouteensa. Taas hiljaa olevan keskiluokan on hankala sanoa mitään räväkkää, koska se voi vaikuttaa heidän toimeentuloonsa. Minusta tämä oli todella kiinnostava näkökulma ja hyvä muistutus siitä, että enemmän kuin ulkoisia meikkejä tai vaatteita, rohkeus todella on esimerkiksi suunsa avaamista.

  9. Minä olen juuri tuollainen etäisessä sisaruussuhteessa kasvanut, ja koen, että sitä monen on vaikea ymmärtää. Asia vain on niin, että vaikka tulemme ihan hyvin toimeen, ei meillä juuri mitään yhteistä ole. Iso ikäero varmasti vaikuttaa, koska emme lapsina koskaan olleet oikein samassa elämänvaiheessa, mutta syitä on muitakin. Itse olisin halunnut useamman lapsen, mutta olen sinut sen kanssa, että lapseni jää ainoan ainokaiseksi, hänellä ei tule olemaan edes serkkuja. Enää en osaa kuvitellakaan, että olisi toisin.

    Omasta kokemuksesta haluan sanoa vielä sen, että nykyään onneksi tunnustetaan, että sinkkukin voi kärsiä lapsettomuudesta monesta syystä. Kumppania, jonka kanssa lasta toivoa, ei ehkä löydy, tai lapsen saaminen yksin ei eri syistä ole mahdollista. Myös se on lapsettomuutta, ettei voi yrittää toteuttaa haavetta lapsen saamisesta, vaikka asiaa vähäteltiin pitkään.

    • Kiitos, kun jaoit kokemuksesi! Minustakin tuo sisarusmyytti on erikoinen, että verisukulaisuus takaisi automaattisesti läheiset välit. Ei tietenkään takaa. Tiedän paljon kaltaisiasi sisaruksia, joilla on ok hyvät välit, mutta jotka eivät millään lailla ole erityisen läheisiä. Olen pahoillani, että lapsilukusi on jäänyt pienemmäksi kuin toivoit. Toisaalta asia on varmasti juuri sellainen, jonka kanssa tulee ajan kanssa sinuiksi. Itsensä vertaaminen muihin ei ainakaan auta asiaa. Ainahan joltain löytyy se idyllisempi perhe ja läheisemmät verkostot. Onneksi elämä voi olla epätäydellisenäkin hyvää. Meidänkään tyttäremme ei koskaan saa serkkuja, koska myös mieheni on ainoa lapsi. Onneksi sitäkin ihanampi pikkuserkkuja kuitenkin.

      Erittäin tärkeä huomio, en voisi olla enempää samaa mieltä! Lapsettomuus ei missään nimessä ole vaan biologista, vaan yhtä hyvin sopivan kumppanin puutteesta johtuvaa. Tämä näkökulma on ehdottoman tärkeä muistaa lapsettomuutta koskevassa keskustelussa.

  10. Olen salaa odottanut postausta tästä aiheesta ja hihkuin innosta kun pääsin lukemaan ajatuksiasi. Meillä ei ole lapsia ja olen vielä nuori eikä asia ole nyt ajankohtainen. Olen jo useamman vuoden saanut kuunnella paasausta vaikka keneltä siitä (sukulaiset, tutut, työkaverit, miehen sukulaiset), että kyllä niitä lapsia pitäisi jo tehdä ja se ei kuulkaas ole välttämättä niin helppoa. Olen kokenut jopa painostusta ja mielestäni törkeää urkkimista liittyen vauvoihin. Ja olen korviani myöten täynnä sitä. Missä ovat hyvät käytöstavat? Asia on minulle hirmu arka vaikka ei tosiaan tällä hetkellä edes ajankohtainen enkä ole edes kovin lapsirakas. Mietin kovasti myös sitä miksi esim. sukulaiset toivovat vauvoja niin kamalasti vaikka näemme vain muutaman kerran vuodessa. Tädit haluavat vauvan jota nähdä n. 15 tuntia vuodessa. Mielenkiintoista.

    Luoja meitä auttakoon siinä vaiheessa jos tulevaisuudessa perheemme kasvaa. Sitten varmaan alkaa utelut ja painostus toisesta vauvasta? Olemme molemmat mukavuudenhaluisia ihmisiä ja pidämme ns. helposta elämästä. Uskon, että yksi lapsi olisi meille riittävä määrä. Tunnistan omat rajani ja jaksamiseni ja olen melko varma, että ison perheen kanssa olisin vain todella uupunut. Vaikka toisaalta ajatus isommasta perheestä on myös mielekäs. Perhe tuntuisi varmasti yhden lapsen kanssa jo “täydeltä”. Saa nähdä, toivomme kyllä perheenlisäystä. Sitten joskus. Sitten kun aika on meidän mielestä oikea, ei jonkun muun mielestä oikea. Haluan olla elämääni myös tyytyväinen vaikkei syystä tai toisesta täällä kodissa koskaan lapsen ääniä kuuluisi.

    • Oletko! No olipa sitten hyvä, että kirjoitin aiheesta ja että postauksesta kehittyi taas näin hyvä keskustelu. Selkeästi tämä(kin) aihe oli tarpeen nostaa pöydälle. :) Käytöstapojen puute minuakin jaksaa ihmetyttää! Ja kun ei kyse ole mistään kuninkaallisen etiketin ulkoa osaamisesta, vaan maalaisjärjestä: ihmisiltä ei urkita heidän henkilökohtaisia asioitaan, piste. Todella läheisten ihmisten väliset keskustelut ovat asia erikseen, mutta satunnaisten työkavereiden, hyvänpäivän tuttujen tai ei-läheisten sukulaisten uteleminen on pelkästään moukkamaista. Heh, naurattaa, vaikka ei saisi. No sepä se, miksi tädit toivovat vauvaa, jota eivät näe kuin joskus ja jouluna. Pönkittääkseen omaa egoaan? Kyllä se on meidän suku joka hienosti lisääntyy.

      On tosi sääli kuulla, miten paljon uteluita olette saaneet osaksenne, mutta toisaalta teillä tuntuu olevan ihan selvä oma linja siitä, mikä teidän parisuhteelle ja perheelle on paras. Sen kun pidätte, niin varmasti kaikki menee hyvin, vaikka utelut ärsyttävätkin. Minusta on ihan luonnollista punnita ajatuksia perhekoosta jo ennen ensimmäisen lapsen syntymää, ikään kuin tunnustella sitä, mikä itselle voisi sopia. Parasta on kuitenkin se, ettei mitään lukkoon lyötyjä päätöksiä tarvitse tehdä, vaan että tilanteen voi antaa kehittyä omalla painollaan. Sitä kun on mahdoton täysin ennustaa, miten asiaan suhtautuu ensimmäisen lapsen saamisen jälkeen. Toivotaan, ettei teille ainakaan tulisi enää yhtään ylimääräistä ulkopuolista painetta. Olen kanssasi samaa mieltä myös siitä, että koko onnea ei kannata rakentaa lapsen saamisen varaan, jos käykin niin, ettei perheenlisäys koskaan osu kohdalle. Silloin on tosi tärkeää kokea muutkin asiat ja ihmissuhteet merkityksellisiksi. Kaikkea hyvää Rosa teille!

  11. Aina mielenkiintoinen aihe!

    Olen ainoa lapsi, ja yhden lapsen äiti. Paras ystäväni on ainoa lapsi, samoin huomattavan moni muukin ystäväni tai samanikäinen kollega. 70- luvulla vaikuttaa olleen (ainakin täällä suunnassa) pienempiä perheitä kuin nykyään, luokkakavereissa en muista juuri ollenkaan olleen yli kahden lapsen perheitä. Olikin kiehtovaa opiskelukavereilta kuulla millaista on kun sisaruksia on useita. 🙂
    Mutta itse olen kokenut mieheni kanssa pienen perheen meille ihanteellisimmaksi, hän ei ole sisaruksensa kanssa kovin läheinen. Aikuisena lapsemme joskus sanoi kadehtineensa muutamaa ystäväänsä joilla on todella hyvät ystävät sisaruksina, ja päätyneensä puolisonsa kanssa toivomaan itselleen kahta lasta.

    Mutta koskaan en ole kokenut että kukaan painostaisi lapsilukuamme suuntaan tai toiseen, ehkä olimme onnekkaita. Ehkä myös vähän itsekkäitä, kun halusimme että resurssimme venyivät myös tärkeään työhön ja matkustamiseenkin sekä ystäviin. :)

    • Tämä on kiinnostava aihe, kiitos kun osallistuit keskusteluun! Jännä, enpä ollutkaan ajatellut tuollaista näkökulmaa, että 70-luvulla perheet olisivat olleet pienempiä, kun eikö syntyvyys nimenomaan nyt ole laskussa. Se voi tietysti olla sattumaakin, että omassa piirissäsi on ollut paljon yksilapsisia perheitä. Ympäristöllä on kyllä iso vaikutus siihen, miten asiat kokee, kokeeko olevansa yksi muista vai ikään kuin poikkeus. Itsekin ihailen läheisiä sisarsuhteita, mutta samanaikaisesti en pidä ainoita lapsia enkä ei-läheisiä sisaruksia minkäänlaisina vähempiarvoisina epäonnistujina. Tosi ihana kuulla, että teitä ei ole painostettu. Painostettu ei ole onneksi meitäkään, mutta uteluilta emme ole välttyneet. Ymmärrän täysin tuon, että lapsilukua punnitsee suhteessa muuhun elämään. Onhan se ihan fakta, että mitä enemmän on lapsia, sitä vähemmän on ajallisia ja taloudellisia mahdollisuuksia vaikka matkustaa, ja sitä rankemmaksi voi käydä työnteko, jos esimerkiksi uralla eteneminen on myös tärkeää. Juuri näistä mainituista syistä on niin tärkeää, että asiat punnitsee kaikista eri näkökulmista ja että punnitsemisessa on itselleen rehellinen. Kiitos hyvästä kommentistasi. :)

  12. Hyvä kirjoitus ja niin ajankohtainen myös lähipiirissäni! Minulla on yksi tyttö ja olen todella onnellinen siitä yhdestäkin, nyt hänellä on tyttö ja minä näin ollen vielä onnellisempi mummi!
    Minua ei onneksi koskaan painostettu yrittämään toista, enkä koskaan tekisi sitä muillekaan.
    On jokaisen oma valinta tekeekö edes lapsia. Se kyllä koskettaa kun jokaiselle ei äitiyttä kuitenkaan suoda vaikka niin sitä toivookin, se tekee surulliseksi.

    • Kiitos Maarit kommentistasi! Ihana, että sinulla on tyttö ja vieläpä tytöntyttö. :) Tästä tulikin mieleeni taas yksi näkökulma. Siihenkin täytyy henkisesti varautua, ettei oma lapsi koskaan saa tai halua lapsia. Myönnän, että itse toivon kovasti tulevani joku päivä mummuksi, mutta en voi missään olosuhteissa pitää isovanhemmuutta itsestäänselvyytenä. Tämänkin asian edessä on vain oltava elämässä tosi nöyrä.

      Ilahduttavaa, että kaikki eivät painostusta koe. Meitäkään ei onneksi ole kukaan painostanut, mutta puolitutut, joille asia ei pätkän vertaa kuulu, ovat kyllä asiasta omaa uteliaisuuttaan udelleet. Kaikki eivät toki varmasti tee sitä millään pahalla ja siksi onkin tärkeä puhua aiheesta, etteivät ihmiset ainakaan ajattelemattomuuttaan käyttäytyisi moukkamaisesti näin henkilökohtaisessa asiayhteydessä. Älä muuta sano. Se, ettei joku voi biologisista syistä tai kumppanin puutteen vuoksi saada lasta, vaikka sitä hartaasti toivoo, särkee aina minunkin sydämeni. :(

  13. Hyvin kirjoitit.
    Oma kokemus on se että kommenttia sukulaisilta tulee myös jos lapsia on heidän mielestään liikaa. Mikä siinä on että joillain on pakottava tarve kommentoida niin henkilökohtaista ja herkkää asiaa kuin lapsiluku. Vieläpä läheiseltä tullut kommentti menee enemmän tunteisiin kuin joltain random ihmiseltä…
    Minulla on yksi sisarus ja olen kyllä toivonut että olisi enemmänkin ollut sisaruksia, varsinkin siskoa olen toivonut. Liekö se yhtenä syynä siihen että päädyttiin yrittämään ja samaan keskivertoa enemmän lapsia. Ne seuraavat lapset ei ole mielestäni yhtä “työläitä” kuin esikoinen, koska vauva viihtyy kun on touhua ympärillä ja leikittäjiä riittää, itse en ole ainut vastuussa viihdyttämään. Samoin isompana lapset leikkivät (ja riitelevät ;)) keskenään, heistä on kivasti seuraa toisilleen eikä useinkaan kaivata äitiä tai isää leikkeihin, mikä helpottaa arjen pyörittämistä.
    Taloudellisesti ajateltuna iso perhe on varmaan aika katastrofi. Kunhan lapset kasvaa teineiksi niin toiveet ei ole enää luokkaa Lego-paketti vaan iPhone/poni… Siinä sitä ollaan pulassa sitten :D

    • Kiitos Satu taas uuden hyvän näkökulman tuomisesta keskusteluun! Toden totta, voin kuvitella, että myös suurperheet saavat osakseen ihmettelyä ja utelua. Vaan jälleen kerran: mitä se kenellekään kuuluu, jos siellä tuulikaapissa pyörii niitä useampia kenkiä. Lapsiluku on tässäkin tapauksessa henkilökohtainen, vain perheen oma asia.

      Tausta varmasti vaikuttaa monella vähintään alitajuntaisesti siihen, millainen lapsiluku itselle tuntuu sopivimmalta. Tosin kaava taitaa vaihdella: joskus ainoat lapset kokevat juuri yhden lapsen luontevaksi, osa taas nimenomaan haluaa itselleen isomman perheen kuin missä on itse kasvanut. Tuo on varmasti ihan totta. Vaikka en usko siihen, että useampi lapsi menee siinä missä yksikin, niin synergiaetuja sisaruksista varmasti on, etenkin siinä vaiheessa, kun lapset aloittavat yhteiset leikit. Se, että lapsista on toinen toisilleen seuraa, helpottaa ihan varmasti vanhempien arjen pyöritystä, vaikka sivutuotteena olisi muutamia nahistelujakin. ;)

      Jep! Juuri siksi mainitsin kirjoituksessani myös taloudelliset resurssit, että minusta rahasta puhutaan lasten hankkimisen yhteydessä ihmeen vähän. Fakta on kuitenkin se, että lapset maksavat, paljon. Hengissä heidät on suhteellisen helppo pitää kohtuullisillakin resursseilla, mutta tosiaan siinä vaiheessa, kun jokaisella alkaa olla harrastuksia ja uusia iPhone-tarpeita, alkaisi minuakin hikoiluttaa. :D

  14. Hyvä kirjoitus!
    Uskon itse, että sisarusten läheisyyteen voi myös kasvatuksella / perhe-elämällä vaikuttaa. Miten perheenä vietetään yhdessä aikaa, huomioidaanko kaikkia tasapuolisesti, hyväksytäänkö kaikkien persoonallisuus jne.

    Itse olen ollut äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen, että minulla on ollut sisarus jakamassa vanhempien sairastumiset, saattohoidon ja poismenon. Toki myös iloiset ja hyvät hetket, mutta perhettä kohdanneissa yllättävissä suruissa on sisaruksen tuki ja läsnäolo saman kokeneena ollut ensiarvoista. Myös läheiset ystävät ovat olleet aivan upeana tukena, mutta omien vanhempien ollessa kyseessä sisarus on ollut todella tärkeä.

    • Kiitos Maria, ihana kun tykkäsit! Haluaisin uskoa samaa ja osittain uskonkin, mutta mielestäni asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Se, että kaikkia kohdellaan tasapuolisesti, ja että perheenä vietetään yhteistä aikaa, edesauttaa aivan varmasti sisarten lähentymistä. Valitettavasti ainakaan oman kokemukseni mukaan tämäkään ei kuitenkaan automaattisesti takaa sisarten läheisiä välejä, jos kemiat eivät yksikertaisesti kohtaa tai jos luonteet ovat todella erilaiset. Mutta kuten sanottu, tasapuolinen kohtelu sekä lämminhenkinen ja avoin ilmapiiri ovat silti otollisin maaperä lähentää ihan kaikkien perheenjäsenten keskinäisiä suhteita. Eihän kaikilla vanhemmillakaan ole yhtä läheiset välit lapsiinsa ja toisin päin. Sekin on minusta kiinnostava kysymys: miten toiset lapset ovat läheisempiä vanhempiensa kanssa kuin toiset.

      Olen todella pahoillani, että olet joutunut kokemaan vanhempien poismenon. Täytyy sanoa, että tuo on oikeastaan ainoa asia, jonka kohtaamista pelkään ainoana lapsena. Totta kai puolisolla ja muilla tärkeillä läheisillä on surun hetkellä hurjan tärkeä merkitys, mutta vain sisar voi tietää, miltä saman vanhemman menettäminen tuntuu. Ymmärrän siis täysin ajatuksesi. Onneksi rinnallasi oli sisar jakamassa suuren surun.

  15. Suhteellisen tuoreena lukijana kommentoin nyt ekaa kertaa. Aihe liippaa omaa elämäntilannetta sen verran läheltä että pakko kommentoida :) Kirjoitit just asiaa! Eniten tähän liittyvässä keskustelussa mua on tähän asti ihmetyttänyt viime kesänä synnytysvalmennuksen kätilön kommentti siitä, kuinka ”monet ajoittavat vauvan näille kesäkuukausille kun isälläkin on lomaa”. Tavan tallaajalta tuo olisi ollut ihan ymmärrettävä lausunto, muttei kyllä ammattilaiselta joka varmasti on nähnyt urallaan kaikenlaisia vauvatarinoita. Pitäis itsekin muistaa että jokaiselle perheelle heidän ratkaisunsa on juuri heille se sopivin tai mahdollisin, ennenkuin edes ajattelee mitään muuta.

    P.S. Kiitos kauniista ja hyvin kirjoitetusta blogista! Pidän siitä että viilaat pilkkua enemmän kuin kukka-asetelmia, vaikkakin myös ne näyttävät erityisen harkituilta :)

    • Ensinnäkin ihana, että olet löytänyt blogini pariin ja toiseksi kiitos kommentista! :)

      Et ole tosissasi, sanoiko oikeasti noin! Vielä ammatti-ihminen, joka on kaikkien todennäköisyyksien mukaan kohdannut työnsä puolesta niin lapsettomuutta kuin keskenmenojakin. Oikeasti äärimäisen harva pystyy suunnittelemaan raskautta kalenterin kanssa, joten olen pöyristynyt, että ammattilainen päästi tuollaista suustaan. Vähintään perään olisi pitänyt sanoa pakollinen disclamer, että vaikka raskautta saa tokia yrittää ja toivoa tiettyyn ajankohtaan, on oltava nöyränä sen edessä, toteutuuko toive ajatellulla aikataululla.

      PS. Kiitos paljon Heidi kauniista sanoistasi! Olen hurjan iloinen, että koet noin. Asettelenhan minä toki kukkiakin, mutta totta puhuen en olen jaksanut lavastaa yhtäkään täydellistä sängylle katettua aamiaistarjotinta moneen vuoteen enkä varmaan enää koskaan jaksakaan. ;)

  16. Tuhannesti kiitos tästä postaustoiveen toteuttamisesta!!! Tekstisi ja ennen kaikkea sanomasi meni enemmän kuin luihin ja ytimiin! Ihania olivat myös kommentit. Jossain on näemmä paljon fiksua väkeä :) Olet kyllä verbaalisesti lahjakas ja tuot sanomasi selkeästi esille loukkaamatta, ajatteli sitten lukija asiasta mitenpäin vain. Huomaa että olet aidosti pohtinut kirjoittamaasi, etkä vain oksenna postausta ulos milloin mistäkin aiheesta. En maltakaan aina odottaa seuraavaa kirjoitusta :)

    • Ajatukseni ovat kaikkien teidän toivomattaan lapsettomien luona. Kaikki sanat tuntuvat niin latteilta, mutta olen valtavan pahoillani tyhjästä sylistäsi. Muistutus siitä, ettei lasta saa koskaan pitää itsestäänselvyytenä, on vähintä, mitä voin tehdä. Vaatii hurjasti voimia elää tilanteen kanssa, eikä yksikään ulkopuolisen kommentti saisi syventää haavaa entisestään. Toivon sydämestäni, että toiveesi vielä joku päivä toteutuu. <3

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram

Copyright © 2018 · Theme by 17th Avenue