Sisustusbloggaajan arkirealismia – vai sittenkin muka sotkua?

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

Tässä tulee sisustusbloggaajaporukamme maaliskuun haaste. Char and the city haastoi meidät julkaisemaan postauksen seuraavasta näkökulmasta:

”Sisustusblogeja selaillessa usein unohtuu se, että sisustusbloggaajan(kaan) kotona ei aina ole super siistiä, vaan ihan tavallista elämää siellä vietetään. Koska blogit ovat nykyään niin viimeisen päälle viilattuja, tuodaan sekaan pientä arkirealiteettia”.

Aihe on samalla myös lukijani toivepostaus.

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

Kun aloin kuvata ja kirjoittaa haastetta, huomasin, etten pysty toteuttamaan postausta käsittelemättä teemaa syvällisemmin. Suhtautumiseni sisustusblogikotien todellisuus -teemaan on nimittäin jälleen kaksipiippuinen.

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

Se, että myös me sisustusbloggaajat olemme aika-ajoin sotkevia ja pyykkääviä ihmisiä, on minusta niin itsestäänselvä asia, että sitä ei tarvitse erikseen alleviivata. Totta kai jokaisella meistä on oma arki kotonaan, mutta inhorealismi ei ole se, mitä blogeista tullaan hakemaan – sitähän tullaan blogeihin pakenemaan.

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

Toisaalta en pidä siitä näkökulmasta, että me sisustusbloggaajat ylläpitäisimme suurta salaliittoa ja kulissia – että todellisuus olisi jotain aivan muuta kuin julkisesti jaetuissa kuvissa. Ei se ole. En minä blogin ulkopuolellakaan pysty katsomaan monen päivän tiskejä tai jätä sänkyä petaamatta.

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

Kollegani No home without you -blogin Kaisa kirjoitti hyvin osallistuvansa haasteeseen puolivälin kädenlämpöisillä raapaisuilla. Liityn samaan joukkoon. Minusta tuntuu vähän kornilta väittää hitusen vinossa olevaa sohvatyynyä, yhtä sohvan alla olevaa Dubloa tai näennäisesti tuolin kulmalla roikkuvaa mutta sisustukseen sopivaa neuletakkia suureksi behind the scenes -paljastukseksi. Kaikki tämä tuntuu sellaiselta muka sotkulta. Totta kai meillä on sohvatyynyt vinossa ennen kuin taas jaksan ne pöyhiä. Vaan pöyhimistä teen itse asiassa paljon useammin itseni kuin kuvaamisen takia.

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

Taas sitä todellista inhorealismia en rehellisesti sanottuna blogiini halua, vaikka meillä sellaisiakin väliaikaisia kausia on. Oli juuri hetki sitten henkilökohtaisesti vaikeista syistä. Silti en pystynyt kuvaamaan blogiini sitä ihan oikeaa todellisuutta, sitä kun makasin lamaantuneena itkien sohvalla, sitä kun sillä hetkellä jopa sukkien vieminen pyykkikoriin tuntui saavutukselta. Sitä, kun meillä ei hetkeen näkynyt keittiöntasoa laskujen, talouspaperirullien ja ruokakaukaloiden alta. Sitä, kun kameraan tarttuminen oli tasan tarkkaan viimeinen asia, jonka olisin jaksanut tehdä.

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

Olkoonkin panokseni arkirealismihaasteeseen rehellisyys siitä, että sisustusblogissa jopa sotkuiset kuvat ovat harkittuja palasia ja kuvakulmia. Samalla tämä postaus on muistutus siitä, että osan kodin tilanteista koen niin henkilökohtaisiksi hetkiksi, etten halua niitä perheemme ulkopuolelle jakaa.

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

Mitä sitten kädenlämpöisissä arkikuvissani näette?

  • Petaamattoman sängyn, jonka kuitenkin aina petaan heti aamiaisen jälkeen.
  • Syöttötuolin suoja-alustalla, jonka kerään aina kuvista pois. Keskeneräisen Hesarin ja taaperon päivällisen, josta tomaatit kelpasivat sillä kertaa vain ketsupin muodossa.

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

  • Keittiön tason lääkkeineen, kynttilöineen, tiskeineen, maitopurkkeineen ja valmismakaronilaatikkorasioineen.
  • Suihkukaapissa kuivattelevan Onnin, jonka jouduin pesemään kaksi kertaa kurasta lenkin jälkeen – sen jälkeen, kun nyt ylipäätään mahduimme suihkukaappiin pyykkitelineen ohi (mikä se sellainen joka lapsiperheen kodinhoitohuone on?).

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

  • Eteisen tason, joka on edelleen Akilleen kantapääni, johon edelleen kertyy tavaraa, vaikka tarkoitukseni on oppia laittamaan tavara kaapin sisään.
  • Television tason, joka on toinen Akilleen kantapääni, johon taas kertyy aina kalenteri, muistilaput, laturit, lukemattomat artikkelit sun muut. Ja josta rehellisyyden nimissä keräsin henkilökohtaiset dokumentit, joiden en halunnut näkyvän, ennen kuvaamista pois.

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

  • Sohvapöydän arki-ilmeessä. Kaukosäätimillä avataan yleensä kolme ohjelmaa päivässä: Aamu-TV, Pikku Kakkonen ja illalla Netflix tai HBO. Illan jakson aikana työnnän lehtipinon teekuppini ja juustoleipieni tieltä pois ja joskus se jää katselun jälkeen rempalleen.
  • Eteisen, jossa seilaa sekaisin kaikkien meidän kenkiä sekä Onnin hihna ja kakkapussit, päiväkotihaalarikin hetken ennen kuin se viedään kaappiin.

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

  • No ne rytyssä olevat sohvatyynyt, trimmaamista kaipaavan Onnin ja läppärini, jonka sormenjälkiä täynnä oleva näyttö ei ole mikään ylpeydenaihe.
  • Päiväuniajan ja blogikuvasensuurista kärsivän Tjäreborg-hahmo Lollon oranssissa tunikassaan.

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

  • Piirustelua ja pankkiasioiden hoitamista, sulassa sovussa samalla ruokapöydällä.
  • Lastenhuoneen lelut, kylläkin juuri järjestettyine hyllyineen. Lelukaaosta kodissamme on vähän, sillä yksi kaksivuotias ei vielä isoja leikkejä rakenna ja on oppinut mukavan oma-aloitteisesti korjaamaan jälkiään. Mitä kuitenkin näette ensimmäistä kertaa, on lelut kokonaisuudessaan: kuten olen monta kertaa halunnut painottaa, leluissa meillä on ihan kaikki sateenkaaren värit edustettuina, ja nyt näette lelukaapin ja -korin sisällön omin silmin: edes värikynät eivät ole taupeja!

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

Ehkä näistä kuvista jonkun käsityksen saa kahden ääripään välistä: niistä todellisista hetkistä, kun meillä oikeasti on tosi siistiä sekä niistä todellista hetkistä, kun elämämme on hetkellisesti oikeasti tosi levällään. Kaikkea sitä ja kaikkea siltä väliltä on meidän perheemme elämä.

Lukijani toivoi minun käsittelevän erityisesti sitä, mikä merkitys niin sanotulla värikoodatulla arkitavaralla on – suuri. Koska kotimme kaikki tavara on neutraalinväristä, en miellä väärällä paikalla olevia tavaroita ollenkaan niin pahaksi sotkuksi. Kodinhoitotilan puutteen takia esimerkiksi kuivaamme pyykkipäivänä kauluspaitoja olohuoneen verhotangolla. Minulla saattaa mennä koko aamu ennen kuin edes huomaan katonrajassa roikkuvat valkoiset paidat – ne kun oikeasti verhoutuvat valkoisiin pellavaverhoihin. Se onkin ollut minulle yksiä parhaita arjen päätöksiä, että olen antanut itselleni luvan olla arkitavarassa turhamainen. Kun kaikki – leluja, yksittäisiä siivousaineita ja tietysti elintarvikkeita lukuun ottamatta – on neutraalinväristä ja rauhallista, ei mikään pistä pahasti silmään.

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

Yhteenvetona voisin sanoa sen, minkä olen sanonut ennenkin: olemme valmismakaronilaatikkoa pellavaserviettien ja kynttilöiden kanssa syövä perhe. Tavallinen mutta tavallista enemmän estetiikkaa ja harmoniaa arvostava lapsiperhe.

Comments

  1. Enpä ole keksinyt että voisin laittaa taaperon kymmenet kirjat kaappiin! taistelen niiden säilytyksen kanssa koko ajan. Ne lisääntyvät koko ajan (mikä on hyvä) mutta haluaisin saada ne johonkin illalla jemmaan. Ainoa ongema on, että taaperon huoneessa olevaan vaatekaappiin kirjoja ei saa pystyyn. Täytyy tuumata :)

    Todella kiva ja lämminhenkinen postaus, sun tekstejä on niin kiva lukea.

    • Moi Anne! Joo, kaappi on kyllä hyvä. Päätin heti ensimmäiseksi tähän kotiin muuttaessa, että huoneeseen tulee iso kaappi umpiovilla, jotta yleisilme pysyy rauhallisena, vaikka lelut ja kirjat olisivat kuinka kirjavia vain ja vaikka niitä olisi kuinka paljon. Kirjoille voi tietysti ajatella ihan omaa, pienempää kaappia, tai miksi ei vaikka arkkua. Tai sitten, jos hyllyjä on vaatekaapissa tarpeeksi tiheään, niin voihan kirjoja pinota päällekkäinkin. Kunhan tosiaan yksi pino ei ole kovin paksu ja painava, että pinon alimmaisiakin kirjoja on helppo ottaa lukuun. Sitä minäkin pidän vain positiivisena ongelmana, että lastenkirjojen kirjasto karttuu. Tuumaile rauhassa, varmasti joku ratkaisu löytyy. Ihanasti sanottu, kiitos paljon! Terkkuja pienelle lukutoukalle, toivottavasti nähdään pian. :)

  2. Tosi kiva, että tartuit tähän haasteeseen! Mun mielestä on ollut erityisen kiva nähdä, miltä arki näyttää, kun tavarat sointuvat toisiinsa. Tosiaan mitään tämän kummempaa realismia en edes kaipaa, vaan on kiva nähdä miltä koti näyttää, kun arkitavarat ovat esillä. Törmään kyllä usein omaan makuuni liian siloteltuihin sisustuskuviin esim. Instagramissa. Muhun ei yhtään uppoa esim. aivan ihmeellisiin paikkoihin asetellut valosarjat, joita kukaan ei oikeasti pitäisi missään matolla tai sängyllä. Samaan sarjaan kuuluvat mm. taljan päällä palavat oikeat kynttilät ja tavarat, joita siirretään aina sisustuskuvasta toiseen niin että ne näkyvät ihan jokaisessa kuvassa. Arvostan siis sun ja monen muun laadukkaan suomalaisen sisustusbloggaajan kuvia siksi, että niissä ei ole kuitenkaan lähdetty tuohon instan överiin stailausrumbaan, vaan esittelette siistiä kotia, jossa tavarat ovat ”omilla” paikoillaan.

    Ja koen ihan luonnollisena, että mitään hirveää sotkua ei halua esitellä, en itsekään kutsuisi ketään ihan sekaiseen kotiin, ellei ole joku hankalampi hetki elämässä ja eiväthän sellaiset sitten blogiin yleensä kuulukaan. Mutta tässä postauksessa oli kiva esim. nähdä syöttötuoli suoja-alustoineen omalla paikallaan, sehän uppoaa teidän sisustukseen ihan täysin. Myös taupen väriset kynät ja Lollon tunika saivat hymyilemään! :D Vähän tylsää tavallaan, että neutraali väripaletti on sellainen, jota joutuu puolustelemaan enemmän kuin värikkyyttä, vaikka ne neutraalit sävyt tulee monille meistä suomalaisista melkein enemmän luonnostaan.

    Tykkäsin tästä postauksesta ehkä erityisesti siksi, että en itse ole vielä asettunut niin aloilleen, että yhtään isompia kodin tavaroita kannattaisi edes välttämättä hankkia kovin pitkällä tähtäimellä ja panostaa niihin rahallisesti paljon. Asun ulkomailla valmiiksi kalustetussa asunnossa ja asumistilanne ja asuinmaa elää työtilanteen mukaan. Tavaroille tärkein prioriteetti on tällä hetkellä se, että jos ne eivät muutossa mahdu matkalaukkuun, niistä on päästävä helposti eroon myymällä tai lahjoittamalla. Mutta koska toivon voivani lähivuosina asettua aloilleni on aina yhtä kiva lukea sun ajatuksia ja panostaa niihin pieniin juttuihin, jotka kulkevat mukana. Muistan, kun jossain postauksessa kirjoiti, että miksei tiskirätti voi samalla vaivalla olla kaunis kuin se on rumakin. Se on musta hauska arkinen motto! :)

    • Kiitos Kristiina! Tosi kiva, että tykkäsit. Ja hyvä, että sain kannustusta haasteen toteuttamiseen, että se tuli varmasti tehtyä. :) Nimittäin lopulta minustakin tämä oli hyvin tärkeä aihe käsitellä. Vaikka tosiaan en halunnut näyttää elämääni aivan leväällään, enkä toisaalta väittää yhtä ryppyistä sohvatyynyä kaaokseksi, niin realiteeteista haluan jokaisessa mahdollisessa yhteydessä puhua. Meillä iso syy siihen, että kotimme oikeasti on lähtökohtaisesti useimmiten siisti, koirasta ja lapsesta huolimatta, on tietysti luonteeni mutta myös se, että asumme niin kompaktissa asunnossa. On ihan eri asia ottaa eteisen kaapista imuri metrin päähän kuin raijata siivousvälineitä kolmeen kerrokseen. Tunnistan tarkasti omat voimavarani ja tiedän, että isoa kotia en jaksaisi pitää niin siistinä, mutta pienen jaksan. Se, että parilla tasolla on hieman papereita seilaamassa, ei edes juuri minua haittaa, kunhan yleisilme on siisti ja järjestyksessä.

      Se on kyllä totta, että syöttötuolin alustan tyyppiset arkiset jutut oli korkea aika näyttää! Kun sellaista arkea meillä tietenkin on. Ja Lollo. :D Oranssitunikainen hahmo on nykyään koko perheemme suosikki, jonka halusimme väenvängällä miehen kanssa ostaa matkamuistoksi, vaikka ei tytär sitä edes pyytänyt. Oli siis korkea aikakin tämän perheenjäsenen vapautua sensuurista. :D Keskustelu neutraalista väripaletista lapsella on minusta onneksi hitusen rauhoittunut. Ehkä vihdoin aletaan ymmärtää sitä, ettei tässäkään asiassa ole yhtä oikeaa tapaa toimia. Meille sopii mainiosti juuri tämä kompromissi, että yleisilme on levollinen, sillä ainakin itse kuormitun visuaalisista ärsykkeistä ja on täysin mahdollista, että tyttäreni on perinyt saman. Toisaalta koen tärkeäksi painottaa sitä, kuinka “tavallista” elämää tyttäreni muuten elää Dubloineen, askarteluineen, väriliituineen ja kaikenlaisine ei-niin kauniine muovileluineen.

      Voi kunpa tietäisit, miten monta kertaa olen ajatellut samaan tapaan valosarjoista. Ja lyhdyistä. Ja taljoista. Ja kaikkien näiden yhdistelmistä. ;) Ihana kuulla, että et odota blogikuvieni olevan sellaisia, koska noin pitkälle viety stailaus tuntuisi minulle kaikkea muuta kuin luontevalta. Blogikuvani vastaavatkin aina todellista elämää, mitä nyt saatan hitusen jotain vaasia oikoa.

      Ihana muutenkin kuulla, että ymmärrät ajatukseni siitä, mikä blogiin kuuluu ja mikä ei. Vaikeina hetkinä en halua meille ketään kylään – en virtuaalisesti enkä fyysisesti. Silloin haluan vain olla oman perheeni kanssa pienessä turvallisessa kuplassa maailman menolta.

      Tosi ihana kuulla, että postaus antoi inspiraatiota juuri tuosta pitkän tähtäimen näkökulmasta. Minusta itse asiassa juuri pientavara on sellaista, johon kannattaa panostaa, koska se kulkee niin helposti mukana. Eli kun kerran ostat kunnon kuorimaveitsen, et tule tarvitsemaan uutta vuosiin tai vuosikymmeniin. Olen itse kerännyt keittiötavaran hyvin pitkän ajan saatossa – alkaen vuodesta 2003, kun valmistuin ylioppilaaksi, ja vuodesta 2005, kun olin töissä Iittalan liikkeessä. Joka palkastani ostin jotain ja samat tavarat kulkevat mukanani edelleen. Sen ymmärrän kyllä hyvin, ettei koko keittiön sisältöön välttämättä ole mahdollista panostaa kerralla, mutta siinä tapauksessa tällainen asteittaisen keräämisen malli toimii. Lupaan vielä myöhemmin kuvata keittiömme kaapit auki ja kertoa suositukseni siihen, mistä kaikkialta minusta kaunista arjen tavaraa saa. Sitä on paljon kysytty. Ja kyllä, kaunis (meidän tapauksessa musta) tiskirätti on ihan päivittäinen ilo. ;) Aurinkoista pääsiäistä sinne!

  3. Just näin, tokihan se on itsestäänselvyys että kaikilla se arki pyörii kotona ja bloggaajillakin on sotkua siinä missä muillakin. Täytyy silti sanoa, että hieman yllätyin muutaman bloggaajan behind the scenes-kuvista, millaisen sotkun ne paljastivatkaan :D kuitenkin nämä tyypit on niitä ketkä korostavat estetiikkaa kaikessa -silti pystyvät elämään ilmrusesti pitkäänkin kaaoksen keskellä? Itseä ahdistaa meidän lapsiperhekaaos hyvin nopeasti ja vähintään joka ilta koti raivataan siistiksi :D

    • Moikka, yllätyitkö! Hauska näkökulma, en tuollaista ajatellutkaan. :) En katsonut kollegojen postauksia vielä niin tarkasti, mutta uskon, että niistä saattoi tulla yllätyksiä esiin. Sittenhän haaste ainakin teki tehtävänsä, paljasti jotain uutta. Sama juttu! Ellen ole erityisen väsynyt, kipeä tai hankalassa elämäntilanteessa, pyrin joka ilta siivoamaan pahimmat sotkut, jotta uuteen päivään on mukavampi herätä. Tai edes siirrän sotkut kaappiin. Täytyy myöntää, että tällä hetkellä lastenhuoneen vaatehuone on meillä taas räjähtänyt varastokäyttöön: sinne on vain liian helppo heittää suljettujen ovien taakse yhtä sun toista. Mutta vielä minä ryhdistäydyn ja Monica-kaappini järjestän. :D https://www.youtube.com/watch?v=20OrzHnuWzo

  4. Mahtava kirjoitus! Kiitos kun jaoit ajatuksiasi haasteen toisesta näkökulmasta. Olen itsekin sitä mieltä, etten tieten tahtoen edes halua kuvata sotkuista kotia -saatika nähdä niitä läjäpäin toisten blogeissa. Epäjärjestys ei vaan millään muotoa inspiroi, koska sitä on ihan tarpeeksi omassakin kotona. Tosin aina iltaisin tiskaan päivän tiskit, oion koristetyynyt ja torkkupeitot jotta aamulla on ihana nousta siistiin kotiin. :)

    • Kaunis kiitos Jenna! Tästä aiheesta on kyllä tärkeä vaihtaa ajatuksia, jotta lukijoille ei tule epärealistinen kuva kumpaankaan suuntaan. Totta kai kaikilla on oma arkensa, mutta en lainkaan pidä kurkista kulisseihin -näkökulmasta. Ei koti ole kulissi, koti on koti. Minullekin riittää katsoa oman kodin maitopurkkeja, en tarvitse nähdä niitä enää muualla. ;) Toisaalta taas arjen ratkaisuista ja realismista tykkään kovastikin puhua. Siksi omassa tapauksessani oli ihan perusteltua näyttää niinkin arkinen ratkaisu kuin syöttötuolin mattoa suojaava alusta, mutta yleisesit annan mieluummin lukijoiden lepuuttaa silmiään ihan muissa asioissa. Ihana iltarutiini sinulla! Olen tismalleen samaa mieltä, että herääminen uuteen päivään sujuu kymmenen kertaa paremmin, kun koti on laitettu illalla perus siistiin kuntoon. Itsekin tähän pyrin ja usein onnistunkin, tosin välillä väsymys ja laiskuus vie voiton. Silloinkin yleensä jo seuraavana päivänä saan itseäni niskasta kiinni, koska voin niin paljon paremmin siistissä kodissa. Kiitos keskusteluun osallistumisesta! Oli todella kiinnostavaa kuulla näkökulmasi. :)

  5. Olipa hauska kirjoitus ja lähestymistapa:)
    Oli kiva päästä tällä tavalla kurkkimaan lapsen kaappiin ja lautaselle. Todeta, että teilläkin pestään pyykkiä ja astioita. Että teidänkin valkoinen koira kuraantuu, eikä pelkästään meidän
    ei-bloggaavien lukijoiden koirat.
    Sisustusblogin estetiikkaa siitä ei kuitenkaan löydy, eikä lukijoita varmaan kovin kauan kiinnosta käydä blogissa toteamassa, että teilläkin rapatessa roiskuu. Arkirealismia löytyy jokaisen kodista vähintään omiksi tarpeiksi, on mukava käydä välillä teillä aisteja sekä lepuuttamassa, että stimuloimassa. Kiitos Laura.

    • Ihana, jos tykkäsit. Kiitos paljon! Vaikka ensin ajattelin, että tämä haaste ei ole minun juttuni, niin loppujen lopuksi tämä todellisuusnäkökulma oli todella tärkeä käsitellä ja avata. Pyykit on, makaronilaatikot on ja kurainen koira vasta onkin. :D Etenkin päiväkodista kotiin tullessa mietin usein, että voi kumpa lukijani näkisivät minut nyt, kun olen legginsseissä ja nastakengissä ja kun yhdellä kädellä työnnän tytärtä rattaissa, toisella kävelytän eri suuntaan vetävää Onnia ja kolmannella kannan jotain lähikaupan valmisruokaa, ahtaudumme minieteisestä sisään, tuomme mukanamme kaksi kiloa kuraa, tyttärellä vuotaan nenä, Onni protestoi suihkuun menemistä, itse vasta suihkun tarpeessa olenkin ja niin edelleen. Tähän sisääntulovarttiin kiteytyy meillä koko sana, arki. Mutta siitäkin aina selvitään ja hetken päästä on taas hitusen enemmän homma hanskassa. :) Aistien lepuuttajiksi minäkin blogit koen. Ihana kuulla, että ajattelet samalla tavalla. Jatkan siis ensisijaisesti estetiikalla jatkossakin, mutta muuten pidän realismin mukana blogissa. Esimerkiksi rahasta minun on tarkoitus kirjoittaa juuri realismin näkökulmasta, kun en lainkaan pidä siitä, että blogeissa asioita vain mystisesti “kotiutetaan”, kun kaikki kuitenkin rahalla ostetaan. Kiitos kivasta palautteesta ja rentouttavaa pääsiäistä!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram

Copyright © 2018 · Theme by 17th Avenue