Lukemista viikonlopulle: 3 x lukunautinto

Homevialaura, lukeminen, makuuhuone

Minulle yksi suosikkipuuha kotona on lehtien lukeminen joko iltapäiväkahvin kanssa sohvalla, iltateen kanssa pöydän ääressä tai ennen nukkumaan menoa sängyssä. Pidän lehtien lukemisesta niin paljon, että valitettavasti se vaikuttaa heikentävästi lukemaani kaunokirjallisuuden määrään. Olen yrittänyt lohduttaa itseäni sillä, että pääasia on lukea ylipäätään jotain, ja saahan hyvin kirjoitetuista artikkeleista valtavasti ajateltavaa ja perspektiiviä. Kaiken kaikkiaan lehdet tyydyttävät tiedonjanoani erilaisista ajankohtaisista ilmiöistä.

Tiettyjä lehtiä luen aina (palaan suosikkeihini myöhemmin), mutta lukemisessani näkyy vahvasti myös meneillään oleva kiinnostuksen kausi. Tällä hetkellä en niinkään ole kiinnostunut sisustamisesta sikäli kuin sillä tarkoitetaan vaikka verhojen vaihtamista, vaan parhaillaan minua kiinnostaa asuminen laajempana ilmiönä ja koti osana hyvin voimista. Tähän teemaan liittyen suosittelen kolmea lukunautintoa.

Homevialaura, lukeminen, HS Teema Koti, lehti

Helsingin Sanomien kuudesti vuodessa julkaisema Teema keskittyy uusimmassa numerossaan kotiin ja asumiseen. Lehdessä käsitellään esimerkiksi kodin tyypillisiä ongelmakohtia, puhutaan suomalaisten kotien muutoksesta, pohditaan älyteknologian vaikutusta asumiseen, kirjoitetaan nykyaikaisesta siivoamisesta ja vertaillaan vuokralla asumisen kannattavuutta asunnon ostamiseen. Lisäksi lehdessä on lukuisia lyhyempiä näkökulmia ja puheenvuoroja asumisen eri teemoista. Tätä lehteä ei minusta kenenkään kodista kiinnostuneen lukijan kannata jättää väliin.

Homevialaura, lukeminen, Flow, lehti

Hollantilainen Flow on täydellinen ajankuva tästä hetkestä: onhan julkaisu omien sanojensa mukaan ylistys luovuudelle, epätäydellisyydelle ja elämän pienille iloille. Ajanhenkinen kuvitus yhdistettynä juttuihin elämän yksinkertaistamisesta, luovista yrittäjistä ja newyorkilaisesta meditaatiosta sisältää kaikki katastrofin ainekset olla jo liiankin kliseinen hipsteriraamattu, mutta kaikesta huolimatta maanläheisestä lehdestä tuli levollinen olo. Flow on arvokas, mutta enemmän julkaisu muistuttaakin kirjaa kuin lehteä, ja on varmasti sellainen slow reading -teos, jota makustelee pitkään.

Homevialaura, lukeminen, Breathe, lehti

Hyvin samaa linjaa Flow’n kanssa jatkaa niin sisällöllisesti kuin visuaalisesti myöskin englanninkielinen Breathe. Lehdet teemat ovat wellbeing, living, mindfulness, creativity ja escaping. Mukana on muun muassa artikkelit huijarisyndroomasta, tyytyväisyyden löytämisestä koko ajan parempaa tavoittelevassa yhteiskunnassa, luovasta studio-työtilasta, podcastien kuuntelun voimasta ja tietoisemmasta Instagramin käytöstä. Aiheistaan huolimatta en pidä lehteä ollenkaan liian korkealentoisena, vaan hermoja lepuuttavana ja hyvää tekevänä.

Kaikkia mainittuja lehtiä saa ainakin Helsingin keskustan Akateemisesta. Perinteisen naistenlehden kiiltävän paperin himoa ja aivot narikkaan -tarvetta yksikään näistä lehdistä ei tyydytä, mutta ne tuovat todella virkistävää vaihtelua mielenrauhaa ja ajateltavaa hakevalle.

Levollista viikonloppua!

Comments

  1. Kiitos vinkeistä, pitääpä käydä Akateemisessa ja napata mukaan. Valikoiman laajuus nykypäivänä on niin hurja, että hyvistä vinkeistä pitää ottaa vaari. Suomalaisista lehdistä mainitsisin itse Imagen, jonka lukeminen itsellä vie juurikin sen kuukauden kunnes seuraava lehti kolahtaa postilaatikosta. Jutut on itselleni usein haasteellisia lukea ehkä juurikin niiden pituuden vuoksi. Yhtä artikkelia lukeakseen pitää varata aikaa ja joskus aiheet ovat raskassoutuisia vaikkakin hyvällä (sarkastisella) huumorilla höystettyjä.

    • Moi Riikka! Ihana, jos vinkistä oli iloa. Älä muuta sano. Akateemisessa tulee aina sellainen olo, että miten maailmassa voi olla näin paljon kiinnostavaa luettavaa ja mistä voin ostaa lisää aikaa. Mainiota, että otit puheeksi Imagen. Kiitos! Nimittäin se on lehti, joka on jäänyt minulle ihmeellisen etäiseksi siihen nähden, että juuri ilmiöistä olen kiinnostunut. Juuri mietin, että voisin antaa taas mahdollisuuden (vieläpä kaiketi uudistuneelle) Imagelle lukemalla sitä vaikka kirjastossa, jos en halua ostaa tai tilata lehteä. Luulen sen olevan lehti, jota en koskaan lukisi kokonaan, mutta josta tietyt itseäni kiinnostavat jutut ahmisin varmasti. Palaan Image- ja muihin lehtifiiliksiin myöhemmässä postauksessa. :) Kivaa sunnuntaita!

  2. Jes, kiitos lukuvinkeistä! Teeman jo luin, mutta muut kaksi kuulostavat just eikä melkein mun lehdiltä. :)

    • Ei kestä, mahtavaa jos inspiroi! Olisin vinkannut näistä privana, jos en olisi keksinyt tehdä ex tempore -postausta, eli melkein arvasin, että kiinnostut. :)

  3. Teema alkoi kiinnostaa. Minulla podcastit toimivat näkemysten laajentajina ja kuuntelen niitä koko ajan laajemmalla skaalalla.
    Itse toivon, että innostuisin enemmän lehdistä, kuin kaunokirjallisuudesta. Pientä parannusta olen saanut tehtyä laajentamalla kirjavalikoimaani ja luen nykyisin yhä enemmän muutakin, kuin fantasiakirjallisuutta.

    • Podcastit toimiikin siinä mainiosti! Hyvä, että otit ne esille, sillä kaikki sisältöjen kuluttaminen liittyy kaikkeen, koska ihmisellä on rajallisesti aikaa. Itsekin koen podcastit loistaviksi tiettyihin hetkiin, kuten siivoamiseen, meikkaamiseen, bussissa istumiseen ja niin edelleen. Hienoa, jos olet innostunut lukemaan muuta kuin omaa suosikkigenreä. Laajentaahan se ajatusmaailmaa. Toisaalta minusta jokainen lukekoot, mitä mieli tekee, sillä pääasia on, että lukee. Se hyvä puoli lukemisen laajentamisessa kyllä on, että silloin altistuu uusille mahdollisille suosikeille ja voi alkaa nauttia sellaisista lehdistä ja kirjallisuudesta, mitä ei oikein tiennyt olevan olemassakaan. :)

  4. Kiitos lukuvinkeistä! Tykkään kovasti lukea lehtiä mutta on ollut haastavaa löytää hyviä artikkeleita sisältäviä julkaisuja. Asuminen ja koti kiinnostaa minuakin juuri tuosta näkökulmasta kuin sinuakin, joten kipaisin lähi ärrälle kysymään tuota Teemaa mutta ei ollut. Kauppias kuitenkin tilasi sen vain minua varten, ja saan alkuviikosta sen käsiini, mahtavaa palvelua! :)

    Kiinnostavaa kuulla lukusuosikkejasi :)

    • Kiitos itsellesi palautteesta, Jenni! Minulle käy usein niin, että ahmin jostain lehdestä muutaman artikkelin, mutta muu sisältö ei sitten kiinnostakaa. Tämä Teema minulla tulee luettua kokonaan juuri aiheen kiinnostavuuden takia. Hei tosiaan ihan mahtavaa palvelua! Voi miten kiva kauppias, että tilaa sinulle numeron. :) Tuollaisesta henkilökohtaisesta palvelusta tulee aina todella hyvä fiilis, joten ihana, että pääset alkuviikosta oman kappaleesi pariin. Tosi kiva, että lukeminen aiheena kiinnostaa ja lupaan palata muihin lehtisuosikeihin. Odotan kovasti, että saan silloin kuulla myös teidän vinkkinne. :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram

Copyright © 2018 · Theme by 17th Avenue