Mistä puhun, kun puhun puhumisesta

Homevialaura

Instagramissa jo kerroinkin, miten mielenkiintoisen puheenvuoron kuulin PING Helsinki Studiossa Helsingin yliopiston tutkijalta, Katri Saarikiveltä, empatiasta. Siitä, kuinka tärkeää empatia on tiimien ongelmanratkaisukyvylle ja miten empatia on yksiä niitä ominaisuuksia luovuuden, oppimiskyvyn, moraalin ja kontekstin ymmärtämisen lisäksi, joissa tekoäly ei tule koskaan pärjäämään meille ihmisille.

Katri käsitteli myös lempiaihettani, viestintää, ja empatian merkitystä siihen.

En varmasti ole ainoa, joka on alkanut karttaa nettikeskusteluja. Minua puistattaa nettiräyhääjien mustavalkoisuus ja tapa tuomita ihminen, alimpaan sanonko minne, ilman minkäänlaista perehtymistä siihen, mitä taustalla saattaa olla ja onko kenties nettiuutinen kirjoitettu kärjistäen klikkien kalasteluksi (yleensä aina on). Keskustelu ei oikeastaan koskaan pysy asiassa, vaan menee ihmiseen: siihen, kuinka idiootti tai ruma tai haudan pohjalle joutava toisinajattelija on.

Homevialaura

Katri purki empatian kolmeen osaan. Empaattinen nettikirjoittaja antaa toiselle osapuolelle huomiota, on läpikäynyt aiheeseen liittyviä kokemuksia ja on motivoitunut ymmärtämään toista.

Motivaatio ymmärtää toista on kaiken ydin. Teen aina siinä vaiheessa täyskäännöksen nettikeskustelusta, kun huomaan, ettei keskustelu itse asiassa ole keskustelua ollenkaan, vaan eri osapuolten lastentarhatasoista räyhäämistä omista totuuksista. Itsekään en lupaa, että käännän keskustelussa kokonaan kelkkani, mutta hyvin perustellusta argumentista haluan aina oppia toiselta osapuolelta. Hioa särmiä, saada uusia näkökulmia, laajentaa maailmankatsomusta.

Miksi kirjoitan tästä tänne on se, että minusta teema liittyy vahvasti myös vuorovaikutukseen blogeissa ja sosiaalisen median kanavissa.

Good vibes only! Kuulostaako tutulta?

Homevialaura

Itse en pidä lainkaan siitä ajatusmaailmasta, että blogi olisi ainoastaan samanmielisten kupla, jonne ulkopuolisilla erilailla ajattelevilla ei olisi mitään asiaa. Eikö blogi sosiaalisena mediana pitäisi olla kanava, joka kannustaa keskusteluun, erilaisiin mielipiteisiin ja vuorovaikutukseen.

Itselleni suuri turhautumisen aihe on jo pitkään ollut se, miten moni sekoittaa negatiivisuuden kriittiseen ajatteluun, vaikka kyseessä on kaksi aivan eri asiaa. Negatiivisuus on juurikin aikaisemmin mainittua yksisuuntaista mollaamista, jossa ei ole motivaatiota ymmärtää toista, aitoa halua oppia toisen vastauksesta. Haukkumistarkoituksessa jätettyjä kommentteja ei minusta pidä edes julkaista, sillä minkään kanavan ei tulisi toimia alustana nettikiusaamiselle.

Kriittinen ajattelu sen sijaan kysyy, miksi. Kriittinen ajattelija haluaa aidosti herättää asiallista ja toista kunnioittavaa keskustelua ja oppia uutta. Maailma tarvitsee kriittistä ajattelua, sillä miettikää, mihin pisteeseen vaikka tasa-arvo olisi jäänyt, ellei kukaan olisi koskaan kyseenalaistanut mitään.

Homevialaura

Kytketään teema sisustamiseen. Saako toisen kodin sisustustyyliä arvostella -kysymykseen on mielestäni vain yksi oikea vastaus – ei. Jokaisen koti on yhtä arvokas, eikä toisen ihmisen sohvan rumaksi toteaminen vie maailmaa yhtään minnekään, ainoastaan pahoittaa mielen.

Kuitenkin kokonaan toinen kysymys on se, saako sisustustapoja kyseenalaistaa – mielestäni kyllä. Minusta sellaisista teemoista kuin ovatko designkopiot hyväksyttäviä, onko sisustustuotteiden ostaminen somekuvien takia eettistä ja onko tuikkukipon tilaaminen Kiinan Wishistä tarpeellista, pitää saada keskustella. Se ei negatiivisuutta tai nettikiusaamista, vaan maailman tarvitsemaa kriittistä ajattelua.

Minusta on fantastista, että te lukijat kysytte minulta, miksi ostan vaatteita ketjuista. Miksi te ette saisi kysyä minulta kysymystä, jota itsekin kysyn itseltäni koko ajan. (Ainoastaan ihmettelen sitä, miksi en ole koskaan nähnyt samaa kysymystä muotiblogeissa, joissa ketjuvaatteita ostetaan kymmenen kertaa enemmän trendinäkökulmasta, kun omat ostokseni ovat tarkoin materiaaliltaan syynättyjä vuodesta toiseen toimivia klassikoita.) Olen ylpeä, että omassa blogissani tällainen keskustelun kulttuuri on ja toivoisin hyvien keskustelujen lisääntyvän koko blogimaailmassa. Ei niin, että bloggaajat olisivat sen enempää tilivelvollisia kuin muutkaan ihmiset, vaan niin, että parhaimmillaan blogi on loistava alusta vaihtaa puolin ja toisin ajatuksia ja kokemuksia.

Homevialaura

Palatakseni empatiaan, nettikeskustelussa kyse ei ole läheskään aina siitä, mitä sanotaan, vaan siitä, miten sanotaan. Koska digitaalisessa viestinnässä mukana ei ole ihmisten välisiä eleitä, ilmeitä ja kehonkieltä, on empatialla entistä tärkeämpi rooli. Nettikeskustelussa pitäisikin aina käyttää hetki siihen, että viestinsä muotoilee oikein: palata perusasioiden äärelle, kuten tervehtimiseen, kiittämiseen ja toivottamiseen.

Nimittäin kuten aivotutkija Katri on todennut, ihmisillä on tapana tulkita kirjallisessa viestinnässä neutraalit viestit negatiivisiksi. Jos jo neutraalit viestit tulkitaan negatiivisiksi, niin miltä tuntuu henkilökohtaisuuksiin menevä mollaus. Empatia on liian helppo unohtaa netissä, koska ilman fyysistä läsnäoloa kirjoittaja ei näe, miten vastaanottaja esimerkiksi puhkeaa kyyneliin.

Kääntöpuolena on se riski, ettei kukaan enää uskalla sanoa mitään, koska kaikki tulkitaan hyökkäykseksi. Vaan täytyyhän aikuisten ihmisten pystyä keskustelemaan asioista, netissäkin.

Tästä puhun, kun puhun puhumisesta. Minulle hyvät keskustelut kahvikupillisen ja viinilasillisen ääressä, ja nykyään myös netissä, ovat elämän suola. Siksi varmasti blogin perustin, uteliaisuudesta oppia ja tarpeesta puhua. Toivon, että me ihmiset keskustelisimme paljon enemmän, ja paljon empaattisemmin, aidosti motivoituneena ymmärtämään toinen toisiamme. Kuten suuresti arvostamani Yle Puhe toteaa: Maailma paranee puhumalla.

Comments

  1. Hyviä näkökulmia! Ihan sivumennen tuosta ketjuliikkeiden suosimisesta ja muotiblogeista: en enää juuri muotiblogeja lue, koska niiden maailma tuntuu hyvin pinnalliselta, mutta itse ainakin olen törmännyt siihen, etteivät blogien pitäjät useinkaan halua keskustella kriittisesti kuluttamisesta tai vaatteiden alkuperästä. Eli jos joku lukija kysyy, miksi vaatteita hankitaan ketjuista, ei kommentti välttämättä pääse edes läpi.

    • Kiitos, kiva kun tykkäsit! Tämä on minusta itse asiassa tosi ristiriitainen ja monisyinen juttu, josta on tärkeää vaihtaa ajatuksia. Ajattelen, että kauneudessa itsessään ei ole mitään pinnallista. Estetiikkahan antaa meille ihmisille parhaimmillaan valtavasti hyvää ja koska pukeutua ja sisustaa täytyy kuitenkin, miksi ei sitä tekisi itseään miellyttävällä tavalla. Rajansa kuitenkin kaikella. En halua olla tekopyhä, koska nautin kauniista vaatteista ja tavaroista itsekin, mutta kyllä minun täytyy sanoa, että en pysty ymmärtämään enkä ympäristösyistä hyväksymään sitä ostomaniaa, mitä monessa blogissa on.

      Monesti kritisoidaan sitä, että bloggaajat lainaavat asuja PR-toimistosta eivätkä siten esittele todellisuutta. Itse olen alkanut ajatella toisin päin, että onneksi lainaavat, koska se nyt vasta ahdistavaa olisi, että jokainen ostaisi samat vaatekappaleet itselleen kertaluontoista kuvausta varten. Ymmärrän, että muotibloggaajalle uusien asujen esitteleminen on työtä, ja siksi sisällössä on oltava vaihtelua, mutta äärimmäisen ahdistavaa kertakäyttökulttuuria se on silti.

      Minulla on vähän sama fiilis, ettei näistä asioista oikein saisi keskustella, ja siksi halusin keskustelusta kirjoittaakin. Luulen, että suurimmaksi osaksi bloggaajat kokevat vähänkään kyseenalaistavat kommentit hyökkäyksinä ja lopputuloksena on joko kommentin julkaisematta jättäminen tai aggressiivinen puolustautuminen. Vaan eihän bloggaajan tarvitse olla sen täydellisempi kuin kenenkään muunkaan, mutta eihän se niinkään mene, että muilla on vastuu, mutta bloggaaja on kaiken yläpuolella. Ei esimerkiksi eettisyyttä yksinkertaisesti voi lakaista maton alle, bloggaajakaan, mikäli haluamme tällä planeetalla elää.

  2. Viisaita sanoja, kauniita kuvia, niistä on mielenkiintoinen blogi tehty. Kiitos blogistasi Laura! Mielekästä luettavaa, ja lopuksi kaikesta lukemasta ja kuvistasi jää hyvä mieli. Kivaa perjantaipäivää sinulle!

    • Kiitos Pirre! Ilahdutit minua kommentillasi todella paljon. Olen tosi otettu, että koet noin. Teille on joka kerta yhtä mielekästä kirjoittaa. :) Kiitos, kun luet ja osallistut keskusteluun!

  3. Hyvia nakokulmia ja kiitos sinulle Laura, etta tuot niita esille. Muutenkin blogisi on hyva sekoitus kepeampia ja vakavampia aiheita – ihan kuin live-keskustelut ystavien kanssa. Itse koen istuvani kanssasi virtuaali-kahvikupposella (tosin ihan oikeakin versio tuossa kupissa hoyryaa) kun luen postauksiasi. Mukavaa perjantaita sinulle.

    • Hurjan iso kiitos, Elina! Puit sanoiksi juuri sen, millainen paikka toivoisin blogini olevan. Vielä jokin aika sitten taisin luoda itselleni kuvitteelliset rajat sille, mistä sisustusbloggaaja voi ja ei voi kirjoittaa. Nykyään ajattelen niin, että sen kun kirjoitan juuri siitä, mitä sillä hetkellä mielessä liikkuu, koska omapahan on kanavani. Aivan, kuten juttelen ystävienikin kanssa kaikesta laidasta laitaan: kodista, mutta hyvin paljon muistakin ajankohtaisista ilmiöistä ja tunteista. Palautteenne on minulle tosi tärkeää, koska siitä saan joka kerta kannustusta jatkaa valitsemallani tiellä. Kiitos vielä ihanasta kommentista ja siitä, että nautit kahvikupposen kanssani. <3

  4. Aamen. Taas olet kyllä niin asian äärellä. Tuo negatiivisuus puheessa ja kirjoituksissa, joko tahallisesti tai tahattomasti on mielestäni ajan ilmiö.
    Ennen vanhaan kommunikoitiin kahvittelun/kyläilyn merkeissä kasvotusten, sitä ennen sanottiin käsipäivää, halattiinkin. Otettiin kontaktia. Jos ei ehditty tavata, niin soitettiin, siihen aikaan, kun puhelimella ei voinut muuta tehdäkään.
    Nykyään piiloudutaan nimimerkin taakse ja solvataan nettikeskusteluissa kaikkea mahdollista, asiaan perehtymättä. Ihmistä tuntematta. Sieltä on niin helppo huudella. Sosiaalinen yhteydenpito sometetaan. Pintapuolista, nopeaa, lyhyttä ja emojia sekaan. Kuka sitä nyt lauserakenteita miettisi. Mikä sivulause?
    Empaattisuus, kohteliaisuus ja korrektius puuttuvat niinkin korkeassa virassa olevan henkilön twiiteistä, kuin Yhdysvaltojen presidentti. Ja Twitter tuntuu olevan lähes ainoa kanava hänen ulostuloissaan.. Do I need to say more?

    Kiitos Laura nettilounasseurasta, tässä livahti kommunikoidessa samalla evässalaatti ja kahvikupillinen hyvässä seurassa. Aurinkoista viikonloppua.

    • Niin on! Ajan ilmiö, eikä hyvällä tavalla. Se näppäimistölle oksentaminen, mitä netissä näkee, saa neandertalinihmisetkin näyttämään edistyneiltä. Uusimmassa Gloriassa Virpi Hämeen-Anttila puhuu ihan samasta, että elämme ärsyttää möläyttelyn aikaa, emmekä edes vaivannu perustelemaan mielipiteitämme. Nimenomaan, kuinka usein nettihuutelijoiden kirjoituksissa edes näkee sivulauseita! Heistä jokin asia vain on. Koskaan kirjoitus ei jatku perustein, että miksi ja miten. Oman lisänsä tekee toki vielä anonyymius, jolloin unohtuu se viimeinenkin käytöstapojen hiven. Mietin usein, mitä tapahtuisi, jos nettikiusaaja ja kiusaamisen kohteena olevat tapaisivat. Astuisiko inhimillisyys siinä kohtaa kehiin, jos solvaaja kuuntelisi kasvotusten, millaisen olon hän on saanut aikaiseksi. Trump on kyllä masentavinta pitkään aikaan siinäkin mielessä, että hän antaa ikään kuin ylhäältä alas luvan viestiä tökerösti: no jos presidentti edellä, niin miksi en minä perässä. Tämän takia minusta The Handmaid’s Tale on niin tärkeä teos, koska se muistuttaa siitä, että se ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys, että yhteiskunta menee aina eteenpäin, kun se todella voi ottaa myös takapakkia.

      Loppukevennykseksi ja piristykseksi on tuotava vielä esiin positiivinen näkökulma. Instagramissa seuraajani totesi ihanasti, että on sosiaalinen media myös madaltanut kynnystä kehua, ja niinhän se onkin. Ennen kasvotusten kehuminen oli ehkä hieman utoa, vaivaannuttavaa ja nuoleskeluna tulkittavaa, kun taas nykyään netissä on ihan normaalia kirjoittaa kiva kommentti ulkonäöstä tai vaikka kehua jonkun ihmisen, jota et ole koskaan edes livenä tavannut, aikaansaannosta. Eli onneksi digitaalisella viestinnällä on tämäkin puoli!

      Ihana, kun vietit täällä lounashetken. Kiitos seurasta, nautin niin mielelläni itsekin kahvit teille kirjotellessa. :)

  5. Yhdyn sinun ja muiden kommentoijien sanoihin. Kiitoksia hyvästä postauksesta jälleen <3 Mua on aina jopa raivostuttanut nimenomaan se toisten kotien arvostelu negatiiviseen henkeen ilman varsinaista pointtia. Vaaleat ja riisutut mielletään herkästi tylsiksi ja vain ne joilla on kotona sateenkaaren värit ripoteltuna ympäri asuntoa on sellainen koti jossa todella voidaan asua. Oikeastaan aika hämmentävää että miten mustavalkoisesti makuasioista voidaan tehdä muka totuudenmukainen linja ja loukata sanoin jostain niin tärkeästä asiasta kuin toisen rakas koti. Ja katos taas, meinasin jo raivostua virtuaalisesti :'D Mrr..

    Mukavaa viikonloppua!

    • Kiitos ja ihana, kun osallistut keskusteluun! Me sisustusihmiset olemme varmasti nähneet aivan liian monta esimerkkiä toisten kotien mollaamisesta, erityisesti Facebook-ryhmissä. Jos siellä joku erehtyy kysymään vaikka vinkkiä matoksi, pitäisi monesti kommentoijien mielestä koko sisustus laittaa uusiksi. Juuri tästä mainitusta syystä en juurikaan enää itse edes lue (isojen) sisustusryhmien keskusteluketjuja, saatika, että viitsisin julkaista siellä itse jotain. Voi kyllä! Saisipa joka kerta pennin, kun joku mollaa valkoisia koteja. Kaikki valkoiset kodit eivät ensinnäkään ole samanlaisia. Voihan valkoinenkin koti olla hyvin kerroksellinen ja kiinnostava esimerkiksi kontrastin ansiosta, jos pinnoissa yhdistyy moderni antiikkiin, matta kiiltävään, tasainen struktuuriin ja niin edelleen. Mietin usein kritisoijia, että haluaisivatko he oikeasti, että kaikilla maailman ihmisillä olisi samanlainen koti kuin heillä. Eikö se olisi hirveintä, mitä kuvitella saattaa! Itse ainakin päinvastoin toivon, ettei kotiani kopioitaisi, vaan että jokainen loihtisi ihan oman kokonaisuutensa. Tämä todella on aihe, joka meinaa joka kerta mennä tunteisiin. ;) Kivaa uutta viikkoa!

  6. Empatia ja viestintä ovat jo erikseenkin aiheina mielenkiintoisia ja niiden tarkasteleminen yhdessä on mielestäni todella tärkeää. Mulla on rehellisesti sanottuna vähän ikävä sellaisia 2000-luvun alkupuolen anonyymejä nettifoorumeja, joissa käytiin oikeasti rakentavaa keskustelua ja kaikki olivat suunnilleen samoilla viivoilla. Nykyisin keskustelupalstat tuntuvat ihan hirveiltä ja sisällöntuottajien somealustoilla keskustelu on kuitenkin aina lähtökohdiltaan vähän erilaista. Seuraan muutamia hyviä ryhmiä Facebookissa, mutta en jotenkin tykkää osallistua keskusteluun siellä, edes niissä fiksuimmissa ryhmissä.

    Mä toivoisin, että useammat vaikuttajat (oli alusta sitten mikä tahansa) näkisivät enemmän vaivaa keskustelukulttuurin ylläpitämiseksi. Lukijoilta pitääkin mun mielestä odottaa harkiten kirjoitettuja kommentteja ja asiallista tyyliä, mutta olen viime aikoina huomannut, että osa bloggaajista ei enää oikein itse panosta kommenttiboksiin. Mulle blogeissa sosiaalisuus on aina ollut tärkeässä osassa. Vaikka en itse ehtisi kommentoida, luen yleensä muiden kirjoittajien kommentit ja bloggaajan vastaukset. En tykkää siitä, että nykyään monella vuorovaikutus supistuu instagramissa kommentoitaviin emojeihin ja pelkkään hyvän päivän/illan/viikonlopun toivotteluun. Välillä mietin, että kai sillä ajalla kirjoittaisi vaikka pari merkityksellisempääkin vastausta blogin kommentteihin, mutta ymmärrän, että kevyempi toivottelu on helpompaa ja instagramin algoritmikin kai sitä suosii. Sä olet mielestäni onnistunut juuri siinä, että vuorovaikutus seuraajien kanssa on merkityksellistä ja keskustelu syvällisempää kuin pelkkä sisustuksen kehuminen ja mukavan viikonlopun toivottelu. Ehkä monilla vuosia somettaneilla on voinut tulla vähän kisaväsymyskin, kun kaikilla sisällön tuottamisen aloilla pitäisi yhtä aikaa olla niin ammattimainen.

    Mä olen huomannut, että monesti parhaat keskustelut sun kommenttiosiossa on syntynyt, kun olet vastannut lempeästi ja asiallisesti sellaiseen neutraaliin viestiin, jonka ensilukemalta tulkitsisi negatiivisesti. Esimerkiksi kulutustottumuskysymys on sellainen, että sellaisenaan se voisi tuntua ihan kenestä vaan aika hyökkäävältä vaikka muoto olisi neutraali. Kiitos, että nostit tämän tärkeän näkökulman esille!

    • Ihan samaa mieltä: kiinnostavia teemoja yhdessä ja erikseen! Hienoa, että kun toit keskusteluforumit mukaan keskusteluun. On totta kai totta, että nykyään AV-palstoilla ja Jodelissa anonyymi keskustelu on valitettavasti liian usein asiatonta. Olen kuitenkin tismalleen samaa mieltä kanssasi siitä, että forumeilla on käyty – ja käydään joskus edelleenkin – myös asiallista keskustelua. Minusta on aivan liian helppo tuomita kaikki nettikeskustelut sen perusteella, että osassa on huono henki.

      Yksi arvostamani fiksu henkilö sanoi kerran, että hänestä Vauva.fi on aliarvostettu. Aloin miettiä asiaa ja totesin olevani tietyllä tavalla samaa mieltä – ainakin näkökulma oli virkistävä. Kuten sanottu, valitettavasti nykyään suurin osa keskustelusta on joko trollaavaa tai muuten ikävää, mutta kyllä anonyymisti on mahdollista käydä myös rakentavia ja asiaa monipuolisesti käsitteleviä kunnioittavia keskusteluja. Eihän anonyymius itsessään ole huono asia. Minusta on täysin ymmärrettävää haluta keskustella anonyymisti vaikka vaikeista elämänkokemuksista. Ongelma anonyymiydesta tulee vasta siinä vaiheessa, kun alat kirjoittaa toisesta henkilöstä sellaista tekstiä, jota et pystyisi sanomaan hänelle omalla naamalla ja nimellä kasvotusten. Minulla on ihan sama linja Facebookissa: olen kyllä ryhmien jäsen, mutta keskusteluun osallistun ainoastaan pienemmissä ja asiallisemmissa ryhmissä, jos sielläkään.

      Todella hyvää pohdintaa vaikuttajien kanavissa käytävästä keskustelusta, kiitos! Tuo kisaväsymys on erittäin hyvä huomio. Nimittäin siihen samaistun itsekin, että vaikka olen unelmaduunissa, niin kieltämättä se tuntuu välillä raskaalta olla tavoitettavissa koko ajan joka kanavalla bloggaajana ja yksityisenä henkilönä, ja sen lisäksi pitäisi vielä jatkuvasti luoda uutta sisältöä ja kehittyä kaikessa. Sen takia pidän sitä inhimillisenä, ettei todella suosituilla bloggaajilla yksinkertaisesti ole aikaa vastata jokaiseen kommenttiin, pitkästi ainakaan. Toisaalta taas mietin, että aikaan vetoaminen on aina vähän liian helppo syy. Nimittäin ihmisellä on aikaa juuri siihen, mihin hän haluaa. Itse arvotan kommentteihin huolella vastaamisen niin korkealle, että venytän mieluummin seuraavan postauksen julkaisua kuin jättäisin vastaukset kirjoittamatta. Muistan itse ennen oman blogini perustamista, kuinka kurjalta se tuntui kirjoittaa jollekin bloggaajalle ajatuksia ja kokemuksia, jos hän ei koskaan vaivautunut vastaamaan. Ei siinä kyllä todennäköisesti toista kertaa avaudu. Eeva Kolun Uusi Muusihan teki aika radikaalin ratkaisun niin, ettei sivuilla ole kommentointimahdollisuutta ollenkaan. Menevätköhän blogit pikkuhiljaa tuohon suuntaan, että vuorovaikutuksesta tulee vieläkin yksisuuntaisempaa?

      En saisi ehkä tarttua tähän, mutta tartun kuitenkin: olen mahdollisesti maailman kyllästynein hyvänpäiväntoivotuksiin, joten kiitos, kun otit asian esille. :D Ehkä siis tarkoita, että toivotuksissa itsessään olisi mitään pahaa, olen kohteliaiden ilmaisujen ylin ystävän, vaan sitä, että miten voi jonkun vaikuttajan AINOA viesti olla viikosta toiseen “Good morning, lovelies” tai “Sleep tight”. Minusta vaikuttajalla, tai no ihmisellä ylipäätään, toivoisi olevan maailmasta vähän muutakin sanottavaa.

      Ihana kuulla, että koet noin! Vastaaminen toista kunnioittavasti ja empaattisesti on minulle todella sydämen asia. Asiattomat kommentit jätän kokonaan oman arvoonsa ja julkaisematta, mutta kaikkiin muihin vastaan hyvää ilmapiiriä vaalien. Sinun kommenttisi on loistava esimerkki erinomaisesta kommentista: sain tästä uutta ajateltavaa, keskusteluun lisää syvyyttä ja kauhean hyvän mielen. :) Kiitos paljon!

  7. Hyvä kirjoitus! Tämä nyt hiukan asian vierestä, mutta vaate- ja tavarataivaskysymyksessä lukijoita tuntuu usein ärsyttävän enemmän, jos blogi on selvästi täysin materian ympärillä pyörivä ja väliin tulee kuitenkin ympäristönsuojeluteemoja… se tuntuu aika teennäiseltä, kun tehdään rahaa vastakkaisilla arvoilla, milloin ostaen lisää, milloin olevinaan karsien. Sun blogissa on terveempi tasapaino kuluttamisen suhteen. Vastuullisempi elämäntyyli ja muutakin sisältöä kuin jatkuvasti lisääntyvät tavarat.

    • Moi Johanna! Kiitos sinullekin keskusteluun osallistumisesta! Mahtavaa, että teiltä saa aiheeseen kuin aiheeseen uusia näkökulmia. Tuo on varmasti ihan totta, että teennäisyys on varmasti se, mikä helposti ärsyttää. Onhan siinä aikamoinen kuilu, jos ensin sisältö keskittyy vain uuden materian ympärille ja yhtäkkiä tulee jokin yhden postauksen mittainen herääminen jostain trendikkäästä ympäristöaiheesta. Haluaisin ajatella, että jokainen juttu eettisyydestä on kotiinpäin, mutta samanaikaisesti kaikki teennäinen viherpesu harmittaa. Minusta on tärkeää muistuttaa, että bloggaajan ei ole tarve olla sen parempi ihminen kuin muidenkaan, mutta tänä päivänä oikein kukaan meistä ei voi sulkea silmiään ympäristöasioilta. Onneksi ainakaan fiksut lukijat eivät tänä päivänä oleta, että blogin pitäisi perustua uuden ostamisen ympärille, vaan juuri kuten sanoit, on elämäntavassa onneksi muutakin sisältöä kuin jatkuvasti lisääntyvät tavarat. Koska jäsennän muutenkin ajatuksiani blogin kautta, niin miksi en käyttäisi kanavaa myös vastuullisuudesta – ja vastuullisuuden haasteellisuudesta! – puhumiseen. Parhaillaan yritän ratkoa, miten kierrättää jätteet pientaloalueella, kun omassa pihassa ei ole kuin sekajäte. Palaan tähän myöhemmin, sillä uskon, että tässäkin asiassa meillä on opittavaa toinen toisiltamme. :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram

Copyright © 2018 · Theme by 17th Avenue