Ulkoilmaelämää

Homevialaura, piha, puutarha, terassi

Tähän väliin ei voi olla fiilistelemättä pihaa, sillä nyt on kyllä elämä siirtynyt pitkälti ulos. Tässä on ehkä vähän vääristyneestikin alkanut ajatella, että nyt alkoi kesä, joka kestää yhtämittaisesti aina elokuun loppuun saakka. Vaan totuushan on – monia suorastaan jäätäviä juhannuksia muistellen – se, että kohta voi taas olla tarpeen vetää kaulaliinaa ympärille, mutta sitä suuremmalla syyllä keleistä on syytä nauttia nyt.

Homevialaura, piha, puutarha

Täytyy sanoa, että niin paljon kuin kodin suunnittelusta pidänkin, niin olin todella iloinen, ettei meidän tarvinnut tänä keväänä kuin paljastaa valmiit kalusteet pressun alta ja varastosta. Viime vuonna nimittäin enemmän tai vähemmän jokainen aurinkoinen viikonloppu meni siihen, että etsimme kaupoista kaikkea aurinkovarjosta ruokapöytään ja grillistä yrittilaatikoihin. Nyt ainoastaan kasvit täytyy hakea keväisin. Yrtit meillä jo on, kesäkukat puuttuvat vielä ja samoin harkitsen tomaatin kokeilemista.

Homevialaura, piha, puutarha, terassi

Tosin ihan ilman mitään pihaprojektia ei tämäkään kesä mene, sillä hiekkalaatikko pihaamme on tulossa. Viime vuonna puolitoistavuotias oli vielä sen verran kaheli, että kaikki hiekat olisivat menneet suuhun (pikkukivet menivätkin), mutta nyt on juuri oikea aika virittää tyttärelle paikka, jossa hän ainakin päiväkodin pihaleikkien perusteella tulee viihtymään koko kesän.

Homevialaura, piha, puutarha, terassi

Hiekkalaatikon luulisi olevan vain hiekkalaatikko, mutta yhtäkkiä sain itseni kiinni suunnittelemasta pihalle kunnon pihaleikkikompleksia Dean & DeLittle pop up -henkeen. Siinä vaiheessa, kun Pinterestiini alkoi vielä ilmestyä valkoisia leikkimökkejä, piti vetää keulivan mopon jarrut pohjaan. Sen verran kuitenkin annoin itseni innostua, että kyllä hiekkalaatikkoon kiva pieni twisti tulee. Kuvan kangas liittyy asiaan ja lupaan palata projektiin myöhemmin.

Homevialaura, piha, puutarha, terassi

Olen myös puutarhamummona ollut haltioitunut pihamme puista. Viime vuonna kukki ainoastaan kirsikkapuu, nyt kukkii myös omenapuu, minkä pitäisi kai luvata satoa. Harmi vain, että kukkimisvaihe on niin nopeasti ohi.

Homevialaura, piha, puutarha, terassi

Ja arvatkaa mitä: sain viime syksynä istutetut rimpsureunaiset Chanel-tulppaanit (lajille taitanee löytyä hitusen tieteellisempikin nimi) kukkimaan. Yksi teistä lukijoista jo kysyikin kukkakuulumisteni perään ja melkein liikutuin, että muutkin ovat jännittäneet istutusten puolesta.

Homevialaura, piha, puutarha, terassi

Koska tulppaanit nousivat näin onnistuneesti, täytyy tulevanakin syksynä istuttaa samaa lajiketta. Sipulien määrän voisi melkein tuplata, sillä niin paljon iloa ovat maasta nousseet tulppaanit tuottaneet.

Homevialaura, piha, puutarha, terassi, Eva Solo, pitsalapio, grillipitsa

Olen myös huomannut, että nurmikkoa meidän täytyy tiettyihin kohtiin kylvää ihmeellisen usein. Onneksi taas sain perustelut itseäni viisaammilta: syynä on wc-tilanaan pihaa käyttävä Sisustuskoira. Koiran virtsa nimittäin polttaa nurmikkoa. No, onneksi emme ole Jenkeissä, niin ihmisarvo ei täysin määräydy pihanurmen perusteella.

Homevialaura, piha, puutarha

Syömisenkin makuun olemme pihalla päässeet. Äitienpäivän aikaan teimme French toasteja, viime sunnuntaina taas pitkän kaavan mukaan pitsaa. Kokeilimme ensimmäistä kertaa Eva Solon blogin kautta saatua pitsalapiota ja koen, että pitsalapio kyllä helpotti grillipitsan tekoa. Taidamme hankkia vielä toisen samanlaisen. Vaikka välimerellisestä ruokaryhtmistä pidänkin, pitsan tekemiseen alusta asti sai kulumaan todella paljon aikaa, varsinkin, kun halusimme tehdä sekä perinteistä tomaattista että valkoista pitsaa. Tähän valkoiseen pitsaan tuli ranskankermaa, raastettua sitruunankuorta, artisokkaa, sientä, sipulia ja oman pihan yrttejä.

Homevialaura, piha, puutarha, terassi, grillipitsa

Oma pitsavinkkini on toki nauttia klassikoista, mutta myös vaihtelun vuoksi kopioida pitsatäytteitä ravintoloiden listalta. Esimerkiksi guacamolea en olisi itse keksinyt laittaa pitsan päälle, mutta se toimii todella hyvin. Kuulemma Tenhon pitsatäytteet ovat erityisen nerokkaita ja testiin meneekin kesän aikana ainakin kirsikka-sinihomejuusto.

Comments

  1. En ole puutarhaihmisiä kun en vain ymmärrä kukista ja kasveista mitään mutta nuo sinun tulppaanit on todella kauniita. Kukkivat kirsikka- ja omenapuut ovat minun mieleen. Kotiin olen kyllä nyt hommannut muutaman viherkasvin ja saanut pidettyä ne ihan hengissäkin 😂

    • Ihana jos pidät! Sama juttu, en minäkään tiedä mistään mitään, mutta opettelen pikkuhiljaa. :) Jos nyt edes oman pihan kasveista oppisi ymmärtämään jotain ja pitämään ne hengissä. Nyt jännäilen, miten viime vuonna istutetut aidannurkassa olevat hortensiat, kameliajasmikkeet ja pionit edistyvät. Ainakin lehtiä on kasvanut. Katsotaan, saadaanko jo kukkia tänä vuonna. Siinä kohtaa tulee toinen puutarhaliikuttuminen, kun näen ensimmäiset oman pihan pionit kukassa. :) Hienoa, hyvä sinä! Viherkasvien hengissä pitäminen on omalla mittapuullani suuri saavutus. Meillä ei kotona viherkasveja ole, mutta niissä on kai hurjasti vaihtoehtoja helppohoitoisesta haastavaan. Orkideoita meillä on aina ja ne pysyvät hyvinä sen muutaman kuukauden, mutta koskaan en ole saanut orkideaa kukkimaan uudestaan. Eli kyllä tämä puutarhamummo on enemmänkin innokas kuin osaava. :D

  2. Voi herttinen miten ihanat tulppaanit!! Mistä sä näiden sipulit ostit? Mahtaisko joku puutarhaihminen tietää näiden oikean nimen?

  3. Todella upeat tulppaanit, tekevät tyylikkään vaikutuksen, eikä niitä tarvita edes määrällisesti paljon. Kaunis lajike! Sopii täydellisen tyylikkäästi valkoisen talon pihalle. Pienelle pihallekin saa yllättäen kaikenlaista, eri aikaan kukkivia KESÄn kukkasia. Tämä on jotenkin niin mahtavaa, kun kesä hellii meitä jo näin poikkeuksellisen aikaisin, ja jo montaa päivää, ihanaa. Nautitaan upeasta alkukesästä!

    • Kiitos Pirre! Ihanaa, että olet kukista yhtä innoissasi. :) Ajattelin, että voisin ensi syksynä istuttaa vähän enemmän samoja tulppaaneita, mutta olen samaa mieltä siitä, että rivistö on kaunis yksinkertaisena, eikä kukkia tarvitse olla määräänsä enempää, että selkeys säilyy. Tänä vuonna en ole raaskinut poimia yhtäkään 12 tulppaanista maljakkoon, mutta ehkä sitten raaskisi pari, jos niitä olisi hitusen enemmän. Ajattelin myös kokeilla kasvattaa sipuleista liljoja, kun ne taas kukkivat eri aikaan kuin tulppaanit, myöhemmin heinä-elokuusssa, niin kukinnat kerrostuisivat mukavasti. Älä muuta sano! En voi käsittää, ettei vielä ole edes kesäkuu. Toivotaan, että tästä kesästä tulee kaiken kaikkiaan erityisen lämmin ja aurinkoinen. Rentouttavia päiviä myös sinulle!

  4. Hehee, siitä se puutarhamania alkaa! Minä sain pari päivää sitten taimia ja mukuloita ystäväni siirtolapuutarhapalstalta, ja jos haluaa herättää bussissa huomiota, ehdotan rekvisiitaksi kassista tunkevia taimia sekä sylissä pidettävää laatikollista maa-artisokkaa, plussaa tanakoista varsista. Syksyllä pääsen keittämään keittoa itse kasvatetuista maa-artisokista!

    Kukkasipulit tulevat myyntiin elo-syyskuussa. En ole koskaan kokeillut papukaijatulppaaneja, joten ensi syksynä on niiden vuoro! Ja kukinnan perusteella hyvä omena- ja muukin hedelmävuosi on tosiaan tulossa! Tämä on ollut aivan uskomattoman ihana toukokuu, tuntuu, että ne pari sateista kesää on nyt hyvitetty. Mutta ei tämän ihanuuden tarvitse kuitenkaan loppua koko kesänä!

    • No niin alkaa! Alkoi jo viime vuonna, mutta nyt vasta alkoikin, kun sain ensimmäiset onnistumisen kokemukset. ;) Olen jo nyt suunnitellut syksyn sipuli-istutukset, eli elo-syyskuussa sitten taas Plantageniin. Liljojen sipuleita siellä ei mielestäni viime vuonna ollut, joten ne tilaan erikseen. Tulppaanien lisäksi jännitin sitä, että juurtuivathan viime vuonna istutetut pionit, hortensiat, kameliajasmikkeet, herukat ja pensasmustikat, mutta onneksi kaikki nousivat onnistuneesti. Huh! Ainoastaan en tiedä, millä saisin pohjoisen aidanvierustan nurmikon kasvamaan, kun se on koko kuiva ja varjossa, maakin tuntuu siinä kohtaa saviselta.

      Et ole tosissasi, omaa maa-artisokkaa! Nyt veit kyllä pisimmän korren, onko mitään ihanampaa. Se on myös tosi kiva, että odotettavissa on hyvä omenavuosi. Täytyy alkaa ajoissa viilata piirakkareseptejä kuntoon. ;) Ja niinpä! Huono viime kesä on kyllä tämän toukokuun aikana nopeasti unohtunut. Nautitaan ja kannatan suunnitelmaa suunnitelma istuttaa papukaijatulppaaneja!

  5. Voi miten kauniita tulppaaneja <3 En ole ikinä tällaisia ennen nähnyt! Minä olen miettinyt tulppaanien istutusta myös, mutta tänä kesänä istutukset taitaa jäädä kalliopuutarhantekoon tai sen jatkamiseen. Tämän postauksen jälkeen tuli himo tuohon grillipizzaan mikä sekin etäinen tuttavuus, vaikka herkkupeppu olenkin.

    Tuota kirsikkapuuta olen pinkkinä himoinnut jo pari kesää sitten meille mutta sen hengissä säilyminen täällä meilläpäin on epävarmaa ja ne ampiaiset….

    Aurinkoisia kesäpäiviä <3

    • Kiitos paljon! Voisin kyllä tuijottaa tulppaanirivistöä koko päivän. :) Kukkakaupoissa näkee aina välillä näitä rimpsureunaisia vaihtoehtoja esimerkiksi papukaijatulppaanien nimellä, mutta kyllä ne kieltämättä aika erityisiltä minustakin tuntuvat. Tulppaanien istutus on onneksi tosi helppoa, jos innostutkin kokeilemaan. Ja samoin tietysti kannustan grillipitsaan. ;) Aivan totta! Suomessakin on yllättävän monta kasvuvyöhykettä, eivätkä kaikki kasvit menesty kaikkialla. Onneksi kauniita lajikkeita on paljon. Tosin joihinkin kohtiin on yllättävän vaikea löytää sopivaa istutettavaa täälläkin, kuten pihamme pohjoiseen aidanreunaan. Täytyy vain tarvittaessa kääntyä ammattilaisen puoleen. :) Samoin kiitos, nautitaan päivistä! <3

    • Kiitos! Tulen jotenkin todella onnelliselle tuulelle siitä, miten paljon tekin tulppaaneista ilahdutte. :) En ole varma, voisiko tulppaaneita kokeilla istuttaa ruukkuun? Toivotaan, että pääset toteuttamaan oman tulppaanihaaveesi jossain vaiheessa vähintään sitten pihalle. <3

  6. Ihana piha! Onko tuo “sohva” rottinkia? Miten sailytat sita kun ette kayta sita, esimerkiksi jos/kun olet paivisin poissa kotoa?

    • Moi Elina ja kiitos! Piha on kyllä meillekin tosi rakas ja oikea olohuone näin kesällä. :) Sohva on mielestäni polyrottinkia, mutta siis joka tapauksessa ulos tarkoitettua materiaalia. Kesäkauden sohva on koko ajan esillä ihan vain tuollaisenaan. Pidämme katosta ylhäällä, niin jos sataa, niin tekstiilit eivät pahemmin kastu. Ne kyllä saavat kastua, koska ulos nekin on tarkoitettu, mutta ei sitten tarvitse turhaan odotella kuivumisia. Se olisikin pienoinen ongelma, jos pehmusteet ja tyynyt pitäisi aina nostaa sisälle, kun ei meillä sellaista paikkaa ole, mutta onneksi sohva voi tosiaan olla koko ajan ulkona sellaisenaan. Aurinkoista viikkoa!

  7. Aloittelen täällä omaa henkilökohtaista kommenttiryöppyä… Joten varaudu.

    Minulle kevät on tuonut mukanaan asuntokuumeen. Tai oikeammin se on vain taas noussut. Olemmehan me jo reilun vuoden miettineet muuttoa ja etsineetkin uutta asuntoa. Meillä on kuitenkin tulossa työkuvioihin sen verran muutoksia, että katsoimme paremmaksi odottaa vielä hetken.
    Mutta koska tämä saattaa hyvinkin olla se viimeinen kesä tässä asunnossa, en viitsi panostaa enää parvekkeeseen, joka kyllä kaipaisi pientä pintaremontti-tiimiä. Kun seuraavassa kodissa tuskin on 30 neliön aurinkoista kattoterassia. 🙄

    Taidan nauttia tästäkin kesästä silmät kiinni.

    • Varaudun! :D Kiva, että ehdit viimein löytää hetken lukemiselle. Muistankin, että olet pitkään kirjoittanut asuntokuumeesta ja ymmärrän sen täysin. Kahden lapsen kanssa varmasti tilaa kaipaisi vähän enemmän. Se kuitenkin kuulostaa tosi fiksulta, että odottaa rauhassa ensin työtilanteen selviytymistä ja tekee siirron vasta sitten. Tuo on hyvin yleinen ja tyypillinen fiilis, että jos on jo henkisesti toinen jalka ulkona nykyisestä kodista, ei asunnon laittamiseen silloin oikein viitsi panostaa. Koonsa puolesta terassi kuulostaa kyllä huikealta! Toivotaan, että tänä kesänä aurinko sokaisee oikein pahasti silmään. ;)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram

Copyright © 2018 · Theme by 17th Avenue