Iltarutiinit – miten (yrittää) olla zen kotona?

Kaupallinen yhteistyö, IKEA ja Asennemedia

Homevialaura, IKEA, iltarutiinit, iltarauhoittuminen

Tänään kirjoitan aiheesta, josta olen jo pitkään halunnut kirjoittaa. Nimittäin iltarutiineista ja tiettyjen iltatoimien tärkeydestä kotona.

Minulle on kehittynyt muutama tapa, jolla rentoudun iltaisin – ja siis nimenomaan arki-iltaisin ihan tavallisen päivän päätteeksi. Kyse ei ole mistään maailmaa mullistavasta, vaan pienistä tavoista ja hienosäädöistä, joiden ansiosta niin mielen kuin kropan on paljon helpompi laskeutua levolle.

Homevialaura, IKEA, iltarutiinit, iltarauhoittuminen

Tärkein kaikista on valaistus. Viimeistään siinä vaiheessa, kun tytär on mennyt sänkyyn, himmennämme loputkin valot. Meillä on iltaisin päällä vain pari epäsuoraa valonlähdettä, kuten jalkavalaisin olohuoneessa ja lukuvalot makuuhuoneessa.

Homevialaura, IKEA, iltarutiinit, iltarauhoittuminen

Himmeän valaistuksen täydennän kynttilöillä, joille meillä on useampia paikkoja ympäri kotia. Tuikut ja kynttiläjalat ovat ikisuosikkeja, mutta pidän myös isommista lyhdyistä: ne ovat ikuiselle takkahaaveilijalle köyhän naisen takka. Tietysti myös erilaiset valosarjat ja -tähdet toimivat tarkoitukseen, varsinkin pienten lasten ja kaappien päälle kiipeävien kissojen kanssa. Pitkäaikaisessa suosikissani POMP-lyhdyssä palaa korkea kultainen VINTER 2018 -pöytäkynttilä, GLITTRIG-lämpökynttiläkupeissa tuikut ja GLITTRIG-kynttilänjaloissa JUBLA-kruunukynttilät. SINNLIG-kynttilä taas tuoksuu vaniljalle.

Homevialaura, IKEA, iltarutiinit, iltarauhoittuminen

Seuraava tärkeä tekijä on äänimaailma. Meillä on joko kokonaan hiljaista tai sitten tietynlainen iltaan sopiva musiikki päällä: jazzia tai rauhallista instrumentaalista chill-outia. Ihastuin chill-out -musiikkiin vaihtarivuoteni aikana 2006 Belgiassa, kun notkuimme ystäväni kanssa paikallisten, myöskin hämärästi valaistujen loungebaarien säkkituoleilla, ja pääsen edelleen musiikin myötä tuohon samaan milleniuminjälkeiseen Erasmus-vaihdon ambient-tunnelmaan. (Koko musiikkimakuni on muuten jäänyt ysärin puoliväliin, milleniumille tai Frank Sinatra -henkisesti vielä aikaisemmille vuosikymmenille, joten minulta ei kannata kysyä, kuka tulee ensi vuoden Flow’hun.)

Homevialaura, IKEA, iltarutiinit, iltarauhoittuminen

Telkkaria emme koskaan pidä päällä vain päällä pitämisen vuoksi, vaan joko televisio on kiinni tai sieltä keskitytään katsomaan suoratoistona sarjaa. Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, minusta televisiolla on turhaan huono maine. Taustahuutajana se ilman muuta kuormittaa ainakin itseäni, mutta ajatuksella katsottu laatusarjan jakso on todella meditatiivinen iltasatu. Silloin en koskaan räplää kännykkää tai multitaskaa, vaan keskityn tunnin ajan vain ja ainoastaan tarinaan.

Homevialaura, IKEA, iltarutiinit, iltarauhoittuminen

Viimeistään sängyssä, mutta joskus jo sohvalla, yritän lukea edes sivun pari kirjaa tai lehteä. Harmittaa myöntää, mutta en ole aikoihin löytänyt romaania, josta nauttisin. Kuinka monta palkittua romaania olen kirjastosta kantanut, mutta pettynyt. Sitten, kun löydän tyyliseni kirjan, olen nopea ja innokas lukemaan, mutta kaikissa viime aikoina aloittamissani romaaneissa on jokin tökkinyt. Joko minulla on hyvin omalaatuinen kirjamaku tai sitten olen nykyajan vitsauksen mukaan niin kärsimätön, etten kestä tylsää tarinointia ollenkaan. Onneksi lehtiä ja tietokirjoja on aina luettavana enemmän kuin ehtisi.

Homevialaura, IKEA, iltarutiinit, iltarauhoittuminen

Suihkussakin käyn paljon mieluummin iltaisin kuin aamuisin. Aamuisin suihku on minulle sydämen pysäyttävä shokkiherätys, iltaisin taas lempeää lämpöä. Sekä suihkussa että saunassa käymisessä on ihan erilainen fiilis, kun kylppäristä himmentää valot, ja tuo seuraksi kynttilän, miksei orkideankin (vinkkinä: IKEA PHALAENOPSIS -orkideat ovat meillä yksiä pisimpään kestäneitä.) Kuten pari postausta sitten kirjoitin, emme ole saunoneet keväällä ja kesällä oikeastaan ollenkaan, mutta sen sijaan syksyllä ja talvella saunominen on meille todella tärkeä viikottainen rutiini. Samalla pyrin tekemään hius- ja kasvohoitoja. Sekin on minulle luontaisempaa iltaisin kuin päivisin, vaikka kotona työskentelevänä voisin ihan yhtä hyvin liikkua pandana päivisin.

Homevialaura, IKEA, iltarutiinit, iltarauhoittuminen

Saunomisen lisäksi olen näin syksyllä kunnostautunut uudestaan kotijumpissa. Tällä hetkellä ehdottomasti eniten pidän nukkumiseen valmistavista joogista, joita löytyy ihan You Tubesta Night-time yoga ja Bed-time yoga -tyyppisillä hauilla. Omalla kohdallani ei niinkään voi puhua urheilusuorituksesta, vaan parinkymmenen minuutin venyttelytyyppisestä rauhoittumisesta läppärillä selkä vääränä vietetyn työpäivän jälkeen.

Homevialaura, IKEA, iltarutiinit, iltarauhoittuminen

Myös iltapalasta minulle on jo vuosia sitten kehittynyt rutiini: kuppi teetä ja kaksi näkkileipää, kiitos. (Ja mieliteon mukaan mahdollisesti jotain makeaa.) Muistan lukeneeni Hesarista, että tee ja näkkileipä on nimenomaan ruotsalainen iltapala. Kvällsfika, siis iltakahvittelu, mutta yleensä kahvin sijaan juodaan teetä, ja lapset voivat juoda kaakaota, kuten jutussa kerrotaan. Ilmankos IKEA on tuonut ruokaosastolleen KNÄCKEBRÖD FLERKORN -näkkärin ja OST PRÄST -juuston lisäksi EGENTID-uutuusteet. Koska viikon päästä on marraskuu, saatoin jo hääräillessäni laittaa LUDDE-lampaantaljat ruokapöydän tuoleille.

Homevialaura, IKEA, iltarutiinit, iltarauhoittuminen

Ennen kuin kuvittelette, että jokainen iltamme on täysin zen, niin ei ole! Välillä himmennän valot vain ihan siitä syystä, etten näkisi, kuinka paljon tiskiä pöydälle on jäänyt, kun kukaan ei ole jaksanut laittaa asioita ruoan jälkeen koneeseen. Rauhallisen äänimaailman taas rikkoo usein taapero, joka ei niinkään kollegojensa tavoin keksi joka ilta pissahätä- ja janotemppuja, mutta joka laulaa ennen nukahtamistaan tunnin putkeen tuikituikitähtöstä ja muumihumppaa.

Homevialaura, IKEA, iltarutiinit, iltarauhoittuminen

Toisin sanoen ehkä kourallinen illoista on sellaisia, jolloin nämä kaikki rauhoittumisen rutiinit toteutuvat, mutta vaikka olosuhteet eivät olisikaan täydelliset – lue: pyykkejä kuivumassa ja ne tiskit tiskit pöydällä ja se muumihumppa taustalla – teen silti aina edes ne oleellisimmat: himmennän valot, sytytän kynttilät ja keitän teetä. Jo pelkkä illuusion luominen auttaa minulla todella paljon rentoutumisessa ja rauhoittumisessa.

Comments

  1. Muumihumppa – ihana! Seuraavaksi ei muuta kuin opettamaan tytto laulamaan jazzia niin siina loytyy viihdetta kaikille 😊

    Meilla on keittio hieman nurkan takana ja ovet valissa, helppo piilottaa tiskit sinne. Harmi vain, ettei kodinhoitajakeiju kay laittamassa ne yon aikana koneeseen kun aamulla loytyvat keittion poydalta.

    Kivoja vinkkeja! Kynttilat ovat kylla mahtavia, samoin lyhdyt.

    • Moi Elina! Muumihumppa on paras, varsinkin, kun se tulee oikein antaumuksella. No totta! Olisipa ihanaa, jos olohuoneessa olisi piano, ja tytär tarjoilisi lauantai-iltana show and dinner -tyyppisen jazz-konsertin omassa kodissa. :D Minä ja mieheni emme ole lainkaan musikaalisia, mutta seuraan herkällä korvalla, haluaisiko tytär alkaa tulevaisuudessa harrastaa musiikkia. Muskarissa kävimme pienenä, mutta päiväkodin aloitettua rauhoitimme arjen harrastuksilta. Taas täytyy sanoa, että onneksi on päiväkoti, jossa lauletaan joka päivä, sillä kuten sanottu, meistä vanhemmista ei valitettavasti ole laulattajiksi, kun osaan hädin tuskin yhden lastenlaulun ensimmäisen säkeistön.

      Ah, ihana! Olin ennen tosi vannoutunut avokeittiöihminen, mutta sittemmin alkanut ajatella tätä(kin) asiaa vähän laajemmin. Nimittäin siinä todellakin on omat hyvät puolensa, että ruokailuryhmä on esimerkiksi olohuoneessa, ja kokkaaminen tapahtuu keittiössä. Minäkin olen yrittänyt kutsua paikalle kodinhoitajakeijua ja samoin yritän kovasti joka ilta laittaa asioita ajatuksen voimalla, mutta kuinka ollakaan, heikoin tuloksin. ;) Kiitos ja tunnelmallista viikonloppua sinne!

  2. Mulla on hyvin samanlaisia iltarutiineja ja suuri kiitos you tube jooga vinkistä, sitä pitääkin kokeilla heti tänä iltana. Mulla on tapana siivota keittiö illalla vaikka kuinka väsyttäisi, koska nautin niin paljon siististä keittiöstä sitten seuraavana aamuna. Muualla huushollissa saattaa sitten olla sotkua vaikka millä mitalla.

    • Kiva kuulla, että viihdyt samanlaisten rutiinien parissa! Kokeile ihmeessä, se on kyllä loputon lähde. Kuukausittaiset liikuntanettipalvelut ovat nekin todella hyviä, mutta tällä hetkellä, kun teen vain iltajoogaa, pärjään You Tubella. Minulla nämä menee aina vähän kausittain, että kuinka aktiivisesti kotijumppaan ja millaisin ohjelmin. Siis kyllä! Tosi ihana, jos pystyt pysymään keittiön iltasiivoamisen rutiinissa. Minulle se on Akilleen kantapää. Järjellä tiedän, että nyt kun tsemppaisin kaksi minuuttia, niin olisi paljon kivempi jatkaa iltaa JA herätä aamuun, mutta miten voikin välillä energia loppua juuri siinä kriittisessä vaiheessa. Tämä jos joku on minun kehityskohteeni. Kiitos, kun jaoit omia kokemuksiasi!

    • Hei mahtavaa, kiitos Alma vinkistä! Mietin juuri, että kirjasuosituksista voisi tehdä ihan oman postauksensa. Olisi ihana kuulla enemmänkin teidän suosituksianne. :)

  3. kuulostaa täydelliseltä! Lasten jälkeen olen alkanut suosia iltasuihkuja. Ensinnäkin ne nopeuttavat aamuja ainakin tunnilla ja onhan se kiva kömpiä lakanoihin puhtaana nukkumaan. Iltaiset joogasessiot kuulostavat ihanilta, itse olen kuitenkin tottunut niihin aamuisin. En todellakaan joka aamu herää joogaamaan, mutta kerran pari viikossa kyllä. Joskus lukioaikana heräsin ainakin vuoden aamukuudelta joogaamaan (=venyttelemään), muistan, että se oli ihanaa. Kärsin pajon niska- ja hartiavaivoista ja niihin jooga tekee ihmeitä.

    Lasten mentyä nukkumaan siivoan aina ensitöikseni keittiön, kerään lelut ja himmentelen valoja. Yhdeksi iltarutiiiksi on tietysti muodostunut myös iltasatu. Olen valinnut taaperon yöpöydälle mukavia ja lempeitä kirjoja pinoon, joista itsellekin tulee hyvä mieli. Myyrä on yksi tällainen ja toki myös se kuuluisa Kettu ja Tonttu, jota kai nyt voi jo lukea ihan hyvillä mielin :D Hän rakastaa myös runoja, joten niitäkin luetaan paljon. Kynttilöitä poltan suurimmaksi osaksi parvekkeella, yksi palaa ehkä sisällä pöydällä myös. Ajattelin viikonloppuna laittaa kaidevalot jo paikoilleen, tähtien kanssa odotan vielä ehkä marraskuuhun kuitenkin :D

    Näkkileipä&tee -iltapala kuulostaa juuri ihanalta. Nuo Ikean näkkileipä ja juusto ovat muuten tosi hyviä!

    Kivaa viikkoa!

    • Totta! En ole edes ajatellut asiaa, koska olen aina ollut iltasuihkuihminen, mutta sehän todella helpottaa lapsiperheaamuja. Aamujooga, vau! Pidän jotenkin yli-ihmisinä kaikkia teitä, jotka pystytte liikuntasuoritukseen aikaisin ja heti herätessä, edes silloin tällöin. Voin vain kuvitella, miten paljon vetreämpänä silloin käynnistää päivää.

      Tavaroiden siivous on aika oleellinen osa rentoutumista, ja silti, minä järjestelijä, en siihen läheskään aina pysty. Tämä on omista kehityskohteistani isoin. Enkä tarkoita sitä, että kaiken pitäisi aina olla tip top, mutta tässä asiassa jos jossain olisi hyvä vaiva-hyötysuhde: jo viiden minuutin tsemppaaminen esimerkiksi astioiden ja lelujen kanssa takaisi mukavamman olon moneksi tunniksi sekä illalla että aamulla. Inhoan herätä sotkuiseen keittiöön, ja silti liian usein herään.

      Iltasatu, tietenkin! Se unohtui, kun keskityin omiin rutiineiheni, mutta se on ilman muuta perheen rutiini. Meillä toimii tällä hetkellä lorut niin kuin teillä runot. Taaperolla ei vielä riitä kärsivällisyys pitkiin tarinoihin, mutta lorun hän haluaa aina kuulla, ja minua vanhempana ilahduttaa niiden erityisen rikas kielenkäyttö. Muita kestohittejä ovat Muumi-kirjat ja tosiaankin tonttukirjat – ympäri vuoden. :D Nyt kun ensi-Blossat ja -piparit on korkattu, ja piha vihdoin talviteloille laitettu, voisimme mekin viritellä kirsikkapuuhun kausivalot. Johan se tosiaan on ylihuomenna marraskuu!

      Niin ovat, tosi herkullisia molemmat. Kivaa ensilumiviikkoa!

  4. Oi, Frank Sinatra, löysin äitini levyhyllystä Sinatran lp-levyjä. Hänellä oli vielä levysoitin vanhaan malliin. Levy pyörimään ja silmät kiinni, kuin olisi avoautossa Hollywoodin rinteillä valomerta katselemassa, ylellistä ja ihanaa. Samaan hyggeilykastiin kuuluu Billie Holidayn musiikki. Terveisin vanhana syntynyt.

    • Frankie Boy on paras! Oih, vielä LP-levyinä. Siitä vasta tunnelmaa tulee. Tuon ajan musiikki on muutenkin ihanaa. Myös joulusoittolistani keskittyy oikeastaan täysin tuohon aikakauteen: Billie Holliday, Bing Crosby, Dean Martin, Ella Fitzgerald, Louis Armstrong… Täytyykin jakaa teille taas tänä vuonna soittolistani. :) Tunnelmallista päivää toiselle jazz-aikauden ihmiselle!

  5. En tiedä tietysti sinun kirjamakua tai minkälaisista romaaneista tykkäät, mutta voisin suositella Yaa Gyasin Homegoingia, joka seuraa seitsemän sukupolven elämää lähtien Länsi-Afrikan orjakaupasta (näin yksinkertaistettuna!) :D

    Ja olen niin samanlainen iltavalaistuksen kanssa! Mies yleensä laittaa kattovalon päälle ja sit minä menen perässä laittamaan jalka-ja pöytälamppuja päälle ja suljen kattovalon – se on ihan liian kirkas iltamyöhään ei ollenkaan tunnelmallinen :)

    • Moi Laura! Kirjamakuni valitettavasti on paljon suppeampi kuin toivoisin sen olevan. Haluaisin nimenomaan kirjojen kautta päästä erilaisiin aikakausiin ja kulttuureihin, mutta huomaan, että minun on hyvin vaikea tarttua esimerkiksi historiaallisiin romaaneihin. Kiitos silti suosituksesta! Niitä ei ole koskaan liikaa. Kirjavinkeistä voisin tehdä ihan oman postauksen, koska uskon, että teiltä lukijoilta tulisi paljon erinomaisia vinkkejä paitsi itselleni myös muille lukijoille. Ihana! Juuri näin. Kattovalo on iltojen kauhistus. Epäsuoraa ja himmeää sen olla pitää, joten hiihdä vain miehesi perässä villasukissa valoja säätämässä. ;)

  6. Iltarutiinit on tärkeitä. Meillä ne on vähän erilaisia valoisaan ja pimeään aikaan. Niin varmaan kaikilla. Muutamat asiat silti toistuvat illasta toiseen..

    Illallinen on kesät talvet kynttilänvalossa, me ollaan lipsahdettu vuosien saatossa eteläeurooppalaiseen illallisrytmiin. En edes kehtaa sanoa kuinka myöhään meillä välillä syödään, joten iltapalat ei tule meillä kysymykseenkään. Keittiön siivous illalla on must (usein mies hoitaa, koska mä teen ruuat), ennen nukkumaanmenoa rapsuttelen koirat lattialla istuen, omiin laura ashley-ruusukuvioisiin pehmustettuihin vuoteisiinsa (kyllä, tyttöhaukuille vain parasta) mun puolelle sänkyä makuuhuoneessa. Siinä on iltasadunomaista kerrontaa äidin päivän kulusta, silitystä ja käsien nuolemista, sellaista vuorovaikutteista hot dog joogaa :)

    Kirjan lukeminen vuoteessa on ihan ehdoton ennen nukahtamista. Jos kerrot kirjamakusi, niin saat varmasti suosituksia minulta ja muilta.

    • Eivätkö ovatkin! Ja kyllä, kesällä pätee erilaiset rutiinit, ja muutenkin vähän erilainen arki. Hei ihanaa, eihän etäläeurooppalaisessa illallisrytmissä ole mitään pahaa! Me syömme joko yhdessä viiden maissa, tai sitten kahdestaan miehen kanssa lapsen mentyä nukkumaan kahdeksan maissa, erityisesti perjantaisin ja lauantaisin. Silloin minäkään en syö iltapalaa, ehkä jälkiruokanaposteluja sarjan kanssa korkeintaan. Siis keittiön siivous on (olisi) niin tärkeä! Tästä minun pitää ottaa itselleni haaste, että tsemppaan siivouksen kanssa. Edes sen pari minuuttia (kuinka ollakaan, että voimat loppuvat muka aina silloin). Laura Ashleyn ruusukuvioiset pehmustetut vuoteet! <3 <3 <3 Tämä oli viikon paras piristäjä. Ja hot dog -jooga, parasta. :D Onni taas hyppää aina lämpöpatteriksi jalkopäähän, rentouttavaa sekin. Ja yöllä, kun käyn vessassa, hän menee paikalleni ja laittaa pään tyynylleni. Siinä kohtaa aina naurattaa, että pitäisikö mennä sohvalle, niin se todellinen aviopari, mies ja koira, saisi jäädä rauhassa vieri viereen sänkyyn. :D Voisinkin tehdä kirjapostauksen ennen joulua, että jaetaan toinen toisillemme suosikkeja! Olisi ihana saada teiltä vinkkejä.

  7. Aika tutulta kuulostaa. Mutta en tiedä onko tämä rutiini, vai neuroosi, mutta mä pöyhin ja asettelen sohvatyynyt aina ennen nukkumaanmenoa. Me myös höpötellään miehen kanssa iltaisin ennen nukkumaanmenoa sängyssä. Mitä eräs herkkäuninen bebe kyllä vähän rajoittaa.
    Muuten allekirjoitan melkein joka kohdan. Tuo iltajooga kyllä vähän houkuttelisi. Täytyy tutustua.

    • Sohvatyynyt, kyllä! Mikään ei ole parempi kodin face lift kuin sohvatyynyjen oikominen. Joka päivä ne jossain vaiheessa rojahtavat, ja ai että sitä sitä fiilistä, kun kaikki on taas pöyhitty ja suorassa. Ihana ruutini! Juttelu on tosi tärkeää meillekin. Sängyssä yleensä jo luetaan, mutta muuten lapsen mentyä nukkumaan tulee keskustelua kaikesta iltateen yhteydessä tai vaikka pyykkejä laittaessa. Kokeile ihmeessä iltajoogaa, tai “iltajoogaa”. Ei siihen välttämättä tarvitse edes videota tai ohjelmaa. Sen kun menet matolle hetkeksi rauhoittumaan ja venyttelemään – jos kotiväki sallii. :)

  8. Oletkohan koskaan kirjoitellut kirjamaustasi postausta? Näin äkkiseltään en muista. Olisi kiinnostava kuulla kirjoja, joiden parissa olet lähivuosina viihtynyt. Sen jälkeen on helpompi suositella nim.merk. Kirjakaupan täti vapaallakin:D

    • En ole ja tämä on ehdottomasti asia, johon pitää tarttua ihan omana postauksena! Kuulisin tosi mielelläni teiltä suosituksia, ja samalla voisitte antaa vinkkejä toinen toisillenne, vaikka kaikki genret eivät minun makuuni osuisikaan. Varsinkin, jos linjoilla on kirjakaupan täti, niin tätä tilaisuutta ei voi jättää käyttämättä. Palataan tähän ennen joulua! :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram

Copyright © 2018 · Theme by 17th Avenue