Keittiön välitila -uudistus: Masia Blanco

Homevialaura, keittiön välitila, keittiöremontti, Masia Blanco, tiililadonta, 1/3 ladonta

Jee, pitkästä aikaa on sisustuskuulumisia kerrottavana: keittiön välitila on nyt uudistettu Masia Blanco -laatalla.

Homevialaura, keittiön välitila, keittiöremontti, Masia Blanco, tiililadonta, 1/3 ladonta

Remontoimme keittiön muuton yhteydessä lähes kaksi vuotta sitten. Minulla on kuitenkin koko ajan ollut fiilis, että keittiöstä puuttuu sitä jotain. Välitila on onneksi todella helppo tapa päivittää keittiö: olisi vaikka purettavana on vanhat laatat tai taustalevy, mutta nyt vasta olikin, kun taustalla oli vain maalattu seinä.

Homevialaura, keittiön välitila, keittiöremontti, Masia Blanco, tiililadonta, 1/3 ladonta

Oikeaa laattavalintaa jouduin miettimään jonkin aikaa. Minua kiehtoi marmorikuvio, mutta ruokapöydän kanssa sitä olisi tullut liikaa. Muut kuviolliset tuntuivat ajatuksena levottomalta. Oikean harmaan sävyn löytäminen taas on minusta vaikeampaa kuin elämäntarkoituksen keksiminen (olenhan keksinyt sen jo).

Homevialaura, keittiön välitila, keittiöremontti, Masia Blanco, tiililadonta, 1/3 ladonta

Päädyin siis varmaan valkoiseen, mutta kontrasti tulee struktuurista: käsintehdyn näköinen Masia Blanco -laatta on kiiltävänä ja rosoisena täydellinen vastakohta sileille moderneille mattaoville.

Homevialaura, keittiön välitila, keittiöremontti, Masia Blanco, tiililadonta, 1/3 ladonta

Kauneinta minussa Masia Blancossa on se, miten laatta hohtaa valoa. Pinta on siis ikään kuin ylellisen helmiäinen, ja samanaikaisesti kuitenkin rustiikkisena maanläheinen.

Homevialaura, keittiön välitila, keittiöremontti, Masia Blanco, tiililadonta, 1/3 ladonta

Masia Blanco -laatasta on myös perinteisempi 7,5 x 15 cm -koko, mutta halusin nimenomaan pitkän 7,5 x 30 cm -koon, jotta ilme poikkeaa vähän todella kauniista mutta myös todella yleisestä subway-tyylistä.

Homevialaura, keittiön välitila, keittiöremontti, Masia Blanco, tiililadonta, 1/3 ladonta

Mirellalta sain loistavan ehdotuksen, että mitä jos ladotuttaisin laatan 1/3-tiililadontaan perinteisen puolivälin sijaan. Onni on Instagram-tuttuna ammattilainen, joka pyytämättä auttaa amatööriä. Kaunis kiitos vielä Mirella! Kuten Mirellakin sanoi, lopputulos on näin vielä pehmeälinjaisempi, jos sitä hakee, ja itse hain nimeomaan enemmän hienostunutta pehmeälinjaisuutta kuin graafisuutta.

Homevialaura, keittiön välitila, keittiöremontti, Masia Blanco, tiililadonta, 1/3 ladonta

Toinen valinta, jolla voi vaikuttaa tiililadonnan lopputuloksen henkeen, on saumaus. Graafiseen tai teolliseen tyyliin sopii hyvin korostaa saumoja, jolloin oikea valinta on tummempi saumausaine. Itse taas halusin nimenomaan saumat piiloon valitsemalla kaikista valkoisimman saumalaastin. Pelkästään saumalaastilla tunnelma muuttuu valtavasti: tämä oli helppo huomata välivaihetta lopputulokseen vertaamalla.

Homevialaura, keittiön välitila, keittiöremontti, Masia Blanco, tiililadonta, 1/3 ladonta

Olen todella tyytyväinen ikuisuusprojektin valmistumiseen ja pieneen uudistukseen – siihen, miten paljon lisää kodikkuutta ja kiinnostavuutta uusi välitila keittiöön lisäsi. Mukavaa viikkoa!

Comments

  1. Onhan uusi välitilaratkaisu hieno, rouheutta muttei liikaa. Keittiönne oli aiemminkin kaunis,mutta nyt kun kuvia vertaa, laatta elävöittää hienosti. Miten osasitkaan taas valita noin nappiin…

    • Kiitos paljon Leena! Kaksi vuotta jos kypsyttelee, niin onkin toivottavaa, että menee nappiin. ;D Tosi kiva kuulla, että laatta elävöittää tilaa sinustakin. En tiedä, valitsisinko Masia Blancoa, jos suunnittelisin nyt uuden keittiön ihan alusta asti, mutta tähän jo valmiiseen keittiöön valinta oli minustakin hyvin luonteva, kaunis ja perusteltu. Kyse kun on aina kokonaisuudesta. Ehkä isommassa keittiössä rohkenisin käyttämään muitakin sävyjä, mutta pienessä tilassa tuntui ja tuntuu tärkeältä maksimoida valkoisuuden kautta kaikki valo ja avaruus. Kaunista syysviikkoa!

  2. Upea lopputulos! Tuo ladonta toimii hienosti pitkässä laatassa ja laatan struktuuri antaa juuri sen loppusilauksen, jota pelkkä maalipinta kaipasi. Tykkään.

    • Ihana kuulla, kiitos palautteesta! Se on tosiaan hyvä muistaa, että kontrastin ei välttämättä tarvitse tulla väreistä, vaan se voi tulla pinnoista. Ladonta oli Mirellalta loistovinkki! Olen tällaisissa asioissa itse ihan uuno, enkä ollut 1/3 ladonnasta koskaan kuullutkaan. Olipa kiva, että hän auttoi ensin minua ja minä voin nyt omalta osaltani näyttää, millainen tämä vaihtoehto on käytännössä, jos joku on juuri aloittamassa keittiöremonttia. :)

  3. Mahtava laattavalinta! Yksinkertainen ja silti ilmeikäs, ja valon määrä varmaan tuplaantuu keittiössä. Olen tosi tyytyväinen omaankin keittiöömme, mutta teidän keittiökuvat saa aina kyseenalaistamaan tehtyjä valintoja. Nyt iski valokateus…

    • Kiitos Anna! Yksinkertainen ja ilmeikäs on tosi osuvasti sanottu. Juuri sitä tavoittelin. Periaatteessa isossa kuvassa keittiön ilme ei muuttunut yhtään, koska välitila muuttui valkoisesta valkoiseksi, mutta silti valoa, struktuuria ja mielenkiintoa keittiössä on nyt paljon enemmän. Voi ei, omien valintojen kyseenalaistaminen kuulostaa varmasti kaikille meille tutulta. Itsekin aina välillä kyseenalaistan omia valintojani, varsinkin, jos näen muilla erilaisia onnistuneita toteutuksia. Se kai vain kuuluu sisustajan elämään. :) Itse ajattelen niin, että missään asiassa ei ole yhtä absoluuttista oikeaa, vaan että kaikelle on aikansa ja paikkansa. Samakin sisustaja voi valita joskus vaaleampaa, joskus tummempaa, joskus modernimpaa, joskus perinteisempää, riippuen tilan koosta, luonteesta, muista elementeistä ja niin edelleen. Teillä on varmasti todella kaunis keittiö, mutta jos joskus pientä muutosta haluaa, niin välitila on kyllä ehkä helpoin tapa muuttaa ilme. Se kun ei vaadi koko keittiön purkamista. Kivaa päivää!

  4. Onpa hieno! Meillä nimittäin sama laatta, saumaus ja ladonta keittiön välitilassa ja samoin myös osittaisen keittiöremontin kruunaajana. Ollaan tykätty jo kolme vuotta!

    – Elma –

    • Vau, hienoa kuulla! Ja tosi ihana, että laatta kestää aikaa. Niin valintahetkellä ajattelinkin. Se on kyllä kiva, että keittiötä voi rempata osittain. Edellisessä kodissa vaihdoimme välitilan, tason ja ovet, mutta rungot ja kodinkoneet pysyivät, ja sillä sai kyllä hurjasti aikaan. Vetimien vaihtaminen on tietysti myös yksi kikka. :)

  5. Kuten jo instan puolella sanoinkin, niin aivan ihana lopputulos. Laatat ovat todella kauniit ja keittiö on sellainen, että sen fiilistä voi muunnella loputtomiin pieniä asetelmia vaihtelemalla.

    Yksi juttu tuli kuitenkin mieleeni; oletko koskaan ajatellut että laittaisit alakaappeihin jotkin vetimet. Tiedän että ovat eivät niitä kaipaa, mutta kun kerroit jossain miettineesi, olisiko sittenkin pitänyt valita kehysovi, niin vetimillä saisi tunnelmaan ripauksen lisää sitä klassisuutta joka tyyliisi on niin ominaista. Ehdotin juuri eräälle ystävälleni samaa, kun heilläkin on täysin vetimetön keittiö.

    Mutta niin tai näin niin keittiö on aivan ihana!

    • Kiitos Anne ja sanon itsekin saman kuin Instassa: luotan makuusi hurjan paljon, niin palautteesi lämmittää kovasti. :) Muistan, että kannustit subway-tyyliin ja olit oikeassa: se sopii meille(kin) tosi hyvin. Etenkin tässä Masia Blancossa on jotain tosi meidännäköistä. Bling bling -ihminen en ole ollenkaan, mutta klassisen tyylin ystävänä meillä on paljon esimerkiksi Georg Jensenin kromia, niin jotenkin nämä ylelliset hohtavuudet menevät minusta kauniisti tyylillisesti yhteen. Juuri kuten sanoit, välitila antaa myös aivan erilaisen taustan asetelmille kuin maalattu pinta.

      Kiitos vedinideasta! Sitä en ole tullutkaan ajatelleeksi. Ei mikään mahdoton idea, ainakin se olisi edullinen ja vaivaton toteuttaa. Olen vähän vedinnirso, mutta voisin kyllä kurkkailla valikoimia. ;) Tämä keittiö on siitä kinkkinen, että rakastan (näissä kuvissa näkyvää) uunin ja kraanan puoleista sivua juuri sellaisena kuin se on.

      Sen sijaan olohuoneeseen näkyvä sivu näyttää tasaisilla vetimettömillä ovilla tylsältä (siis tämä: http://homevialaura.com/wp-content/uploads/2018/02/Homevialaura-Vaasan-Taika-kasvisleivat_8092.jpg).

      Etenkin nurkan korkeat kaapit, joissa ei ole mitään kehyksiä tai vetimiä, ovat todella kolkot. En sitä valitessa tajunnut, sillä edellisessä kodissa meillä oli keittiö toisin päin ja olohuoneeseen näkyi juuri se “parempi” sivu. Olen jopa miettinyt, että vaihtaisin vain korkeiden kaappien ovet keskenään samanlaisiksi peilioviksi, jolloin molemmista ovista tuli kaksiosaiset: siis ikään kuin kokonaan erillinen kaappi. Mutta todennäköisesti en rohkene enkä raaski, sillä toki keittiö on meidännäköinen näinkin. Aina sitä kuitenkin oppii jotain seuraavaa remonttia varten. :) Kiitos paljon!

      • Minuakin lämmittää sinun sanasi :)

        Ja noista vetimistä vielä, minusta vetimien ei tarvitse olla symmetriset, voisivathan ne olla juuri vain niissä korkeissa ovissa. Nyt on kyllä paljon ihania vaihtoehtoja, niin lankavetimiä kuin nuppejakin, sellaisia jotka istuvat kuin nappi klassiseen tyyliin.

  6. Onpa hieno välitila nyt! Ja tosi hyvä idea tuo 1/3-ladonta. Meillä on haaveissa keittiöremppa, ja kyllä pistän harkintaan nuo laatat.

    Asiasta toiseen, mistä tuo kaunis v-aukkoinen valkea neule on, mikä näkyy aiemmassa postauksessa hyväntekeväisyydestä?

    – Hanna

    • Ihana palaute, kiitos Hanna! Samaa mieltä, onneksi Mirella vinkkasi 1/3-ladonnasta, sillä se sopii tähän tarkoitukseen todella hyvin. Graafiseen ja teolliseen tyyliin sopii napakka puolivälityyli, mutta meille paremmin tällainen pehmeän aaltoileva. Tosi kiva, jos sait tästä inspistä mahdolliseen keittiöremonttiin. Valkoinen neule on tämän syksyn löytö & Other Storiesilta. :) Mukavaa viikkoa!

  7. Aivan ihana laatoitus! Muuttaa tunnelmaa paljon pehmeämmäksi. Meillä on myös subway-tyylinen laatta valkoisella saumausaineella. Tyylini on hyvin klassinen, joten tummempi sauma olisi jotenkin liian industrial-henkinen. Näitä valkoisia saumoja on alkanut näkyä nyt enemmän. Ja vinkkinä, satunnaiset tomaattikastikeroiskeet saa pois saumoista Klorin Power Mousse -aineella. 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram

Copyright © 2018 · Theme by 17th Avenue