Apua arkiruokaan – miten saada kuormittavuutta alas ja tasoa ylös

Kaupallinen yhteistyö, Food Market Herkku ja Asennemedia

Homevialaura, Food Market Herkku, arkiruoka

Niin kuin tiedätte, minulle keskeisimpiä teemoja tässä elämänvaiheessa, ja siksi myös blogissa, on se, miten saada arjen kuormittavuutta alas ja arjen tasoa ylös. Siis samanaikaisesti – siksi yhtälö ei olekaan ihan yksinkertainen, mutta ei onneksi mahdotonkaan.

Homevialaura, Food Market Herkku, arkiruoka

Me olemme koti-ihmisiä muutenkin, mutta pienen lapsen kanssa ja pientaloalueella arki kotona korostuu. Ex tempore -illalliset ulkona iltakahdeksalta eivät perheelliseltä onnistu, sillä Onni ei valitettavasti ole vielä osoittanut riittäviä merkkejä vastuullisista lastenvahtitaidoista, eikä pientaloalueelta muutenkaan niin vain kipaista sushilla. Siksi parempaa arkea on ennen kaikkea rakennettava kotiin.

Homevialaura, Food Market Herkku, arkiruoka

Olen monesti kuvaillut, että olemme valmismakaronilaatikkoa pellavaserviettien kanssa tunnelmavalaistuksessa syövä perhe. Siis tuiki tavallinen lapsiperhe, jolla on välillä täysin voimat, aika ja mielikuvitus vähissä, mutta jolle on erityisen tärkeää pitää kiinni kauniista arjesta ja hyvästä elämästä. Se kun on ainakin meillä yksiä tärkeimpiä onnellisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunteen edistäjiä.

Homevialaura, Food Market Herkku, arkiruoka

Niin paljon kuin jopa meidän pienestä päiväkotimatkan varrella olevasta lähikaupasta saatavasta Kokkikartanon valmismakaronilaatikosta ja lohikiusauksesta pidänkin, niin ei samaa viitsi ihan koko ajan syödä. Teen totta kai paljon ruokaa myös itse, mutta jokaikiseen viikkoon mahtuu päiviä, kun ei voi, jaksa tai ehdi – kuten nyt taas erityisesti yrittäjän painajaisen, sairastelun aikaan, kun kaikki aikataulut ja suunnitelmat ovat menneet uusiksi. Minusta hyvä valmisruoka (niissä muuten todella on eroja) ei missään nimessä ole häpeä.

Homevialaura, Food Market Herkku, arkiruoka

Pidän sitä sekä siunauksena että kirouksena, että mahdollisuutemme hakea noutoruokaa pientaloalueella ovat äärimmäisen rajalliset. Pelkään, että jos tarjolla olisi kaiken maailman noutoruoka, sortuisimme hyödyntämään tilannetta liian usein. Toisaalta välillä olisi kyllä oikein kiva asua Fafa’sin naapurissa.

Homevialaura, Food Market Herkku, arkiruoka

Uudistunut Food Market Herkku vastaa mielestäni ihanasti nykyihmisen tarpeeseen. En varmasti ole ainoa, jolle Herkku on aina ollut viikonloppukauppa. Se on toki sitäkin edelleen, mutta uudistuksessa on panostettu erityisesti koko viikon helpottamiseen palveluin. Fresh Bar -palvelutiskillä on tuoretta smoothiesta paistovalmiisiin kasvissekoituksiin. Keittiömestari Eero Vottosen luomia valmiita annoksia löytyy Meals & Bites -osastolla. Lisäksi tarjolla on monenlaisia nyt niin ajankohtaisia kulhoruokia, sekä niin roomalaista levypitsaa kuin napolilaista kotiuunissa paistettavaa pyöreää pitsaa, unohtamatta juurikin Fafa’sin falafeleja ja tahnoja sekä Beijing 8 -dumplingeja.

Homevialaura, Food Market Herkku, arkiruoka

Valmiskeitoista meille maanantaisopaksi poimin herkullisen maa-artisokkakeiton. Leipä on Gateaun Herkulle varta vasten tekemä rapeakuorinen Levain3. Jo aikaisemmin, kun kävin nuuskimassa uudistuvaa Herkkua remontin aikana, nappasin mukaan parempaa pöytäoliiviöljyä ja suolaa – niitäkin vaihtoehtoja on Herkussa paljon tavallista enemmän – ja siinä muuten yksi helppo keino tehdä arjen ruokapöydästä pienellä vaivalla kutsuvampi.

Homevialaura, Food Market Herkku, arkiruoka

Koska tiedän, miten tunteita herättävä kauppa Herkku on, päätin tietoisesti lähteä tutustumaan uudistukseen neutraalein ennakko-odotuksin. Uhkana oli tietysti instituution pilaaminen, mahdollisuutena jotain Suomessa ennen näkemätöntä – minusta lopputulos on ehdottomasti jälkimmäinen.

Homevialaura, Food Market Herkku, arkiruoka

Tavallisen marketin sijaan Herkussa on ulkomailta tuttua kauppahallimaista fiilistä: ostosten lomassa pystyy pysähtymään Café & Chocoon kahville tai Bistroon syömään. Itse istahdin Bistron penkille syömään Eero Vottosen bouillabaisse-henkistä mainiota kalasoppaa – siinä kohtaa ei nimittäin ollut mikään saatan ostaa ylimääräisen suklaapatukan jos shoppailen nälkäisenä -nälkä, vaan en pääse kassoille asti elävänä jos en nyt heti saa kunnon ruokaa -nälkäkuolema, joten ravintola ruokakaupan sisällä on oikeasti ihana.

Homevialaura, Food Market Herkku, arkiruoka

Kunnioitettavaa on myös se, että mukana uudistuneessa Herkussa on Satokausikalenterin mukaiset sesongin kasvikset ja hienosti päälaelleen käännetty zero waste -ajattelu. Olemme tottuneet siihen, että kaupan viimeistä päivämäärää lähestyvät ruoat huutavat hihnalla punaisine tarroineen ehkä monia jopa hävettävää pihistelyä. Herkussa taas nämä ruoat laputetaan vihrein zero waste -tarroin, mikä toivottavasti kannustaa yhä useampaa säästämään sekä ympäristöä että lompakkoa niin, että päinvastoin teostaan voi olla ylpeä. Laadukkaan liha- ja kalatarjonnan lisäksi kasvisruoka on muutenkin Herkussa hyvin edustettuna: tajusin ostaneeni kotiin kokonaan sitä, napolilaista pestolla kruunattua margarita-pitsaa myöden.

Homevialaura, Food Market Herkku, arkiruoka

Yksi kiinnostava keskustelu minusta tässä kaikessa on se, ollaanko esimerkiksi esipilkottujen kasvisten kohdalla menty liian pitkälle. Moni kritisoi nykyajan ihmisten uusavuttomuuta ja toisaalta turhaa pakkausmuovia. Vaan eipä ole tämäkään asia mustavalkoinen. Muovi toki toivottavasti korvaantuu myöhemmin kehityksen myötä ekologisemmilla pakkausmateriaaleilla, mutta silti pakkaus on vain murto-osa ruoan hiilijalanjäljestä: ekologisesti suurin ongelma on aina hävikki. Pakkaus saattaa pitää ruoan tuoreempana paljon pidempään ja uudenlaisten annosten myötä myös sinkkutalouksien on mahdollista ostaa vain se määrä ruokaa, mikä oikeasti tulee syödyksi.

Homevialaura, Food Market Herkku, arkiruoka

Joku myös joskus huomautti mainiosti (antaisin kreditit, jos muistaisin kenelle), että lihaahan ihmiset ovat vuosia syöneet valmiiksi käsiteltyinä ja viipaloituna, niin mitä eroa siinä on monin verroin ekologisempiin kasviksiin? Toki mitään Jenkeissä nähtyjä valmiiksi kuorittuja appelsiineja en todellakaan ymmärrä, mutta esimerkiksi ostamani valmis sipuli–fenkolisekoitus on ihana heittää sekunnissa päiväkodin jälkeen pannulle. Terveellä viikolla on sitten taas enemmän aikaa ja voimaa pilkkoa.

Homevialaura, Food Market Herkku, arkiruoka

Ruoan verkkokauppa on meille jatkossakin pelastus isojen tilausten kohdalla: se, että kuski kärrää suoraan kotiovelle rekallisen vaippoja, kauramaitoa ja koiranruokaa, on valtava apu arjessa. Mutta toinen apu on se, että nyt keskustatyöpäivinä pystyy entistä paremmin hakemaan parempaa valmista tai puolivalmista ruokaa myös kaupasta. Minulla itselläni on täysin kahtiajakautunut viha-rakkaussuhde ruokakaupassa käymiseen. Juuri siitä vihaan, että pitää kerätä ne tylsät vaipat ja ne loputtomat maidot ja ne painavat koiranruoat ja koko muu tylsä lista, mutta sitä rakastan – ja teen aina ulkomaillakin – että ruokakauppaan menee fiilistelemään ja hakemaan muutaman mieleisen jutun: nyt yhtä lailla maanantaille kuin lauantaille.

Herkullista (ja helppoa) uutta viikkoa!

Comments

  1. Tästä uudistuneesta Herkusta on kirjoiteltu tosi monissa blogeissa, mutta Jes, arvasin, että sinun postauksesi aiheesta kannattaa vielä lukaista – olen niin samoilla linjoilla kanssasi näistä asioista, niin arjen helpottamisesta kuin ekologisestakin näkökulmasta.

    • Moi Heli! Kiitos ihanasta palautteesta. Tosi kiva kuulla, että odotit postaustani. Herkusta on nyt tosiaan kirjoitettu paljon, joten halusin ehdottomasti tuoda kirjoitukseen henkilökohtaista näkökulmaa arjen auttamisesta. Minulle yksiä elämän tärkeimpiä ajatuksia kaikessa on se, että kaikki on suhteellista. Se pätee monesti myös ekologisissa asioissa. Asiantuntija en ole, mutta kiinnostunut ajattelemaan asioita mahdollisimman monesta näkökulmasta. Mukavaa loppuviikkoa!

  2. Tuli tässä mieleen postaustoive. Sun blogissa on ollut ennenkin kattauksia, mutta ne ovat olleet pääsääntöisesti juhlavia. Olisi kiva jos jakaisit muutaman helpon vinkin esim arki- ja brunssikauttauksiin. Idealla, miten se valmismakaronilaatikko voi olla myös elämys kotioloissa. Saatko kiinni mitä haen takaa?

    • Kiitos kivasta postaustatoiveesta! Ainakin yksi kattausjuttu tulee ennen joulua, toki voisin miettiä toista arkipainotteistakin. Vaikkakin oikeastaan tässä jutussa näkyy meidän arkikattaus juuri sellaiseina kuin se useimmiten on. Eli ihan vain nätit astiat, pellavaservetit sekä pöydässä kynttilä, kukkia ja/tai tarjotin, jossa on oliiviöljyt, mausteet ja sellaiset. Myös jos meille tulee vieraita, niin pysyn aika samoilla linjoilla. En mitenkään erikseen kikkaile arkikattauksen kanssa, vaan minusta kauniit astiat, servetit, kukat ja kynttilät riittävät. Ero tulee juuri siitä, että servetit ovat servetit, eivätkä vaikka talouspaperia (jota meillä kyllä käytetään paljon, mutta muuhun tarkoitukseen). Toinen oleellinen tekijä on se, että harvoin nostan pöytään mitään esille pakkauksissaan: en siis laita juustoa pöytään pakettina, vaan nostan juustosiivut tarjoiluastialle. Nimittäin useimmiten juuri ne kaikki tuhannet maito-, juusto- ja voipurkit huutavat arkea. Näteissä astioissa arkiruokakin on elämys. :)

  3. Pakko tulla vain kommentoimaan sen verran, että tulipa nyt nälkä! :D

    Saat näihin postauksiin aina ujutettua hyvin elämää ja oivalluksia, joten tämä on ehdottomasti parhain lukemani yhteistyöpostaus uudesta Herkusta :)

    • Nälkä kuulostaa tutulta, juuri mietin, mitä tekisin lounaaksi. :D Vitsi miten kivasti sanottu, kaunis kiitos Jenni! Juuri tuota toivon, että en vain kerro yrityksestä, vaan enemmänkin siitä, miten sen henkilökohtaisesti koen ja miten se omaan elämääni vaikuttaa. Olen tosi iloinen palautteestasi, kiitos vielä!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram

Copyright © 2018 · Theme by 17th Avenue