Vastareaktion vastareaktio: näkökulma Black Friday -ostamiseen

Kirjoitan spontaanisti ajankohtaisesta aiheesta, Black Friday -kampanjoinnista. Niin spontaanisti, että kuvituskuvat nappasin viime vuodelta. Mutta ehkä ihan kiva palata viime vuoden joulukotiin ennen kuin aletaan siirtyä tämänvuotiseen.

Kuten me kaikki olemme huomanneet, jenkkien kiitospäivän jälkeinen Black Friday -kampanjointi on viime vuosina vakiintunut myös Suomeen. Tänään Hesaria ei ole voinut selata törmäämättä kymmeniin mainoksiin: on tekniikkaa tarjouksessa, huonekaluja halvalla, autoja alennuksessa ja erikoiserää etuhintaan.

Puhutaan kulutushysteriasta ja ähkystä – ja, maailman tilan huomioon ottaen, enemmän kuin syystä. Moni kuluttaja on julkisesti sanonut pidättäytyvänsä kannanottona kokonaan Black Friday -ostoksista. Osa yrityksistä on lähettänyt vastareaktioksi uutiskirjeen, jossa tarjousten sijaan luvataan lahjoittaa osa normaalihintaisista ostoksista hyväntekeväisyyteen tai sitoutua muuten kestäviin hankkeisiin.

Pidän kritiikkiä ja vastareaktioita äärimmäisen tarpeellisina, ja keskustelua kuluttamisesta hyvin keskeisenä.

Mutta. Minulla on herännyt Black Fridaysta vastareaktion vastareaktio: en oikein pidä siitä, miten mustavalkoisena ja ehdottomana tämä asia nähdään.

Minusta kaikki on aina suhteellista, ja kaikkea pitää katsoa kokonaisuutena. Vuodessa on 365 päivää, joina meidän ihmisten pitää miettiä kulutustottumuksiamme. Samat yritykset, jotka kertovat kieltäytyvänsä Black Fridaysta, mainostavat kuitenkin toiseen vuodenaikaan messutarjouksia.

Black Friday voi olla myös mahdollisuus kuluttaa kestävämmin ja eettisemmin. Ehkä jätät kopiotuotteen alkuvuodesta ostamatta, säästät yksitoista kuukautta ja pystytkin hyvän hinnan ansiosta ostamaan loppuvuodesta aidon tuotteen palvelemaan vuosia ja vuosikymmeniä. Ehkä unohdat ne kolme akryylista vaatetta ja panostat hyvän tilaisuuden tullen yhteen unelmien laatuvaatteeseen. Ehkä pystytkin hankkimaan vielä pitkäikäisemmän lasten talvihaalarin, joka menee sisarusten lisäksi serkuillekin. Ehkä vihdoin saat kimmokkeen vaihtaa luonnonkosmetiikkaan, kun hinta madaltaa kynnyksen edellisten purkkien vedellessä viimeisiään.

Ei Black Friday -shoppailun tarvitse olla päätöntä hysteriaa, se voi olla myös harkittua, järkevää ja kestävää. Olen totta kai sitä mieltä, että kestävin teko on aina jättää kokonaan ostamatta, mutta jos vuoden aikana kuitenkin ostaa jotain, voi ostamisen keskittäminen tähän ajankohtaan olla taloudellisesti ja ekologisesti järkevää.

Oma linjani Black Fridayn kanssa on, että ostan vain sellaisia tuotteita, jotka ostaisin muutenkin, ja jotka ovat valmiiksi listallani. Näistä en pode yhtään sen huonompaa omaatuntoa kuin muistakaan vuoden varrella tehtyistä ostoksista. Itse asiassa, harkitummin minä nyt tein ostokseni, kun joskus satunnaisella kiireisellä kaupunkikäynnillä. Olivathan tuotteet olleet toivelistallani (jota muuten pidän salaisena tauluna Pinterestissä) ainakin vuodesta kolmeen.

Olemme perheessämme äärimmäisen harkitsevia joululahjojen ostajia (tästä lisää myöhemmin), mutta pitkäaikaisia haaveita pikkuhiljaa toteutamme. Tänä jouluna äitini halusi muistaa minua klassisella kodin tuotteella, josta olen haaveillut monta vuotta. Säästö oli 70 euroa – ei mikään pieni raha ainakaan minusta. Valintani oli olla monta vuotta ilman koko tuotetta sen sijaan, että olisin kelpuuttanut mitään väliaikaista, ja mieluummin odottaa oikeaa hankintahetkeä, joka tuli nyt.

Säästettyjä rahoja voi tietysti, no säästää, mutta myös antaa hyväntekeväisyyteen (lahjoitin Unicefin kautta Jemenin lapsille, niin kuin nyt moni muukin) tai esimerkiksi sijoittaa vastuullisiiin yrityksiin.

Ajattelenkin, että enemmän kuin siitä, milloin ostetaan, pitäisi puhua, mitä ja miten ostetaan vuoden ympäri. Toivotan kaikille tänään hyviä ostoksia – tehtyjä ja tekemättömiä!

Comments

  1. Tämä on tosiaan kaksipiippuinen asia; toisaalta on ihan luonnollista, että monet odottavat etenkin isojen hankintojen kanssa että ne ovat alennuksessa, tyhmäähän se olisi muuten! Pääasia kai olisi, että kaikki kulutus, ympäri vuoden, olisi harkittua ja hankinnat tehtäisiin tarpeeseen.

    • Moi Milla! Samaa mieltä olen, että on todella kaksipiippuinen juttu ja jälleen yksi asia, jota on syytä tarkastella useammasta näkökulmasta. Kritiikki kuluttamisen lietsomista kohtaan on täysin ansaittua. Toisaalta minusta sitten pitää puhua kaikista vuoden aikana käynnissä olevista kampanjoista: alennusmyynneistä, mid season sale -aleista ja nyt myös uudesta, Kiinasta lähteneestä Singles’ day -villityksestä. Mitä vielä seuraavaksi! Singles’ day -päivähän on ohittanut kokonaismyynniltään jo Black Fridayn. Toisaalta kampanjat ovat hyvä aika oikeasti toteuttaa niitä pitkäaikaisia ja laadukkaita hankintoja, mutta ymmärrän hirvittävän hyvin senkin, että kuluttaja päättää periaatteesta kieltäytyä silloin kaikista ostoksista antaakseen kaupalle selvän viestin. Oli päivä mikä hyvänsä, eniten minua ahdistaa tarpeeton romu ja krääsä, jolla ei esimerkiksi Kiinasta tilattuna ole mitään turvallisuus- tai kestävyystakuuta. Oma linjani on, etten koskaan tilaa mitään esimerkiksi Alibabasta tai Wishistä, myös Amazonia vältän. Yksi eettinen teko on tietysti suosia paikallisia kivijalkaliikkeitä niissä tuotteissa, joissa se on mahdollista.

  2. Minua tässä uudessa ale-päivässä ärsyttää sen Suomeen jalkautumisen sijasta Black fridayn venyttäminen kokonaiseksi viikonlopuksi, tai jopa koko viikoksi! Ideahan on alunperin ollut nimenomaan yhden vuorokauden kestävä tarjouspäivä. Päädyin siis viettämään en osta mitään -viikkoa.

    • Kiitos kommentista Tiia, samaa mieltä! Se minuakin ahdistaa, että kampanjointi alkaa joka vuosi yhä aikaisemmin. Sama se on alennusmyyntien kanssa: nykyään ne alkavat jo ennen joulua ja yhä aikaisemmin juhannusviikolla. Alennusmyynneistä tuli mieleeni, että niiden alkaminen on minusta ihan vähintään yhtä hysteerista kuin Black Friday, sanon näin Boxing Day Sale -alennusmyynnin aloituksen Lontoossa todistettuani. Huh! Että loppujen lopuksi se, että tilasin pari erittäin harkittua ja pitkään listalla ollutta tuotetta palvelemaan vuosiksi oman sohvan rauhasta sortumatta mihinkään ylimääräiseen, oli vallan rauhaisa, seesteinen ja tyydyttävä ostokokemus. Toisin kuin päätön kyynärpäätaktiikalla alennusmyynneissä hikoilu, mitä en halua kokea enää koskaan. Hieno päätös pitää en osta mitään -viikkoa! Sellaisia voisi pitää ihan muutenkin vain usein, ja usein tulee muuten pidettyäkin ihan vahingossa, kun on päivät kotitoimistolla, jos ei ruokakauppaa lasketa. :) Mukavaa viikonloppua!

  3. Ihanaa kun puit tämän sanoiksi! Itse harkitsen myös ostoksiani tarkkaan, enkä suostu tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä, että teen vuodesta kahteen harkitsemani ostoksen, kun siitä on kerrankin alennus tarjolla. Kiitos Balmuirin alennuskoodista!

    • Kiitos palautteesta, Niina! On ollut hienoa huomata, miten tärkeää teistäkin tästä näkökulmasta on puhua. Balmuirin etukoodista tämä pohdintani taisi lähteäkin. Havahduin siihen, että minulla ei ollut yhtään huono omatunto jakaa etua – itse asiassa täysin päinvastoin. Tiedän, kuinka moni teistä lukijoista on Balmuir-hankintoja pitkään suunnitellut ja alennuskoodia odottanut. Silloin usein taustalla on pitkäaikainen harkinta ja väliaikaisista kompromissituotteista pidättäytyminen. Olen todella iloinen, että moni teistä sai nyt haaveilemansa huivin, laukun tai minkä ikinä, jonka omasta kokemuksesta tiedän olevan eettisesti valmistettu, muotoilultaan ajaton ja laadultaan erinomainen. Joten ei kestä, ilo oli minun puolellani. :)

  4. En ole ennen kommentoinut blogiasi vaikka olen jonkun aikaa seurannut.

    Hyvä kirjotus, täysin samaa mieltä! Itse en suurempia hankintoja tehnyt, kosmetiikkaa lähes tyhjien purkkien tilalle varastoon vähän edullisemmin hankin. Kaikkea ihanaahan on tarjolla ja mieli tekisi, mutta onneksi järki voitti. Jokainen voi itse valita tarpeellisen itselleen ja esim pukinpussiin vähän edullisemmin. 😊

    Ihania joulukuvia! 😍

    • Moi Emma! Kiva kun kommentoit nyt ja ihana, että luet blogiani. :) No juuri näin. Kosmetiikka – jota suurin osa meistä naisista kuitenkin käyttää – on yksi sellainen asia, joka oikeasti kannattaa täydentää kampanjoiden aikana, kun hinta voi helposti olla vaikka -40 %. Siinä olet ihan oikeassa, että pää kylmänä aleostoksilla täytyy kuitenkin olla. Sekään ei minusta ole huonoa asia, jos bongaa jonkun tooodella mieluisan ja pitkäkäyttöisen heräteostoksen alesta, mutta yleisesti ottaen sellaista pelkästä halvasta hintatasosta hullaantumista kannattaa tietenkin tietoisesti yrittää välttää. Siksi ostoslista ja muutenkin omaan tyyliin perehtyminen ovat hyviä apukeinoja ostoksilla kuin ostoksilla. Leppoisaa sununtaita ja ihana, kun tykkäsit joulukuvista. Kohta sitten tämänvuotisia. :)

  5. Tosi hyvä näkökulma Laura! Komppaan montaa kohtaa. Vastareaktio tulee tarpeeseen, mutta mustavalkoisuus ja ehdottomuus pahimmillaan lisäävät muutosvastarintaa. Itse päädyin tänä vuonna juurikin siitä syystä antamaan vinkkejä kestävämpään kulutukseen paasaamisen sijaan (myönnettäköön, että taipumusta kärkkääseenkin ilmaisuun välillä on). Tärkeintä on keskustella asioista ja pitää aihetta pinnalla ympärivuotisesti.

    Pakko silti sanoa, että voin pahoin, en mainonnan, vaan kuluttajien hypetyksen vuoksi (Facebookin ale-ketjut ym.). Silti uskon, että tietoisuus ja ymmärrys vuosi vuodelta kasvavat, mutta tahti on silti liian hidas. Onneksi moni vaikuttaja on jo tähänkin herännyt 😊👍

    • Kiitos palautteesta ja keskusteluun osallistumisesta! Vastareaktio tulee todellakin tarpeeseen. Olisi pelottavaa, jos ei kampanjointia kohtaan tänä IPCC-raportin vuonna olisi herännyt mitään kritisointia. Mutta juuri näin, mustavalkoisuus ja ehdottomuus voivat pahimmillaan lisätä muutosvastarintaa. Minä en ainakaan aikuisena ihmisenä toivoisi keneltäkään sormea heiluttavia ohjeita siihen, minä vuoden 365 päivästä saan tai en saa ostaa kodin klassikkotuotteen tai lapsen kurahaalarit. Itse asiassa, näin ei varmasti saisi ääneen sanoa, mutta ajattelin, että voisin ensi vuonna keskittää yhä enemmän ostoksia aleen ja Black Fridayhin – siis nimenomaan niitä harkittuja, pitkäaikaisia ja pakollisia ostoksia, kuten lasten ulkoiluvaatteita ja -kenkiä, joihin helposti uppoaa satoja euroja. Jos minulle keskituloisena säästö on merkittävä, niin mitä se on pienituloiselle. Käytettynä ostaminen on tietenkin erinomainen vaihtoehto, mutta jos uudelle ulkovaatteelle tietää tulevan monta käyttäjää, on laadukas uusikin perusteltu. Ihan samaa mieltä! Minuakin tämä maailman tilanne ja kulutuskeskeisyys ahdistaa ihan valtavasti, mutta ei vain yhtenä perjantaina, vaan koko vuoden ajan. Onneksi tästä on keskustelua herännyt niin monissa blogeissa kuin muutenkin. :)

  6. Helppoa on kompata tätä!

    Minä tein yhden ostoksen Black Fridayn alennuksilla. Se on kameran linssi, joka on ollut toista vuotta ostoslistalla. Säästö oli sen verran iso, että päätettiin jo aiemmin että jos se nyt tulee alennukseen, tartumme hetkeen. Kokonaisuus ratkaisee, ei yksittäiset tempaukset.

    Yleensä ajattelen niin, että alennuksesta ei kannata ostaa mitään, koska tulee ostaneeksi enemmän kuin tarvitsee. Mutta ehkä kohtuus tässäkin lajissa. ;)

    • Moi Anna! Mahtava ostos, onnea siitä! Tiedän tasan tarkkaan, kuinka paljon kamerakaluston päivittäminen kirpaisee. Silloin todella on ymmärrettävää kytätä oikeaa hetkeä. Alennusmyynneissä shoppailu on kieltämättä taitolaji. Pystyn tänä päivänä asioimaan kaupoilla ja ostamaan vain sen, mitä olen suunnitellut sekä erottamaan poikkeuksellisen hyvän heräteostoksen, jos kerran vuodessa sellainen osuu eteen. Näin ei ollut kymmenen vuotta sitten. Olen siis todellakin tehnyt elämässäni aivan liikaa huonoja hankintoja vain, koska halvalla saa. Silloin biletoppikauden surullisen kuuluisalla aikakaudella. Uskon, että moni tiedostava nykyajan nuori on paljon fiksumpi kuin minä aikoinaan olin. Kuten sanottu, alet ja edut ovat hyvä juttu niin kauan kuin tietää, mitä tekee. Päätön kuluttaminen on vuoden jokaisena päivänä todella surullista, ja totta kai valitettavasti Black Fridayta väärinkäytetään myös hysteriseen shoppailuun. En osaa sanoa, onko Suomessa kampanjanaikainen kuluttaminen kokonaisuudessaan yhtään järkevämpää kuin esimerkiksi Jenkeissä. Kohtuus kaikessa pätee aika hyvin paitsi shoppailuun myös syömiseen. ;)

  7. Samoilla ajatuksilla täälläkin.

    Itse olen jo muutaman vuoden haaveillut ostavani sängynpäädyn ja nyt, kun se Black Fridayn alennuksilla oli -50%, oli hankinta tehtävä heti. Säästöä tuli kuitenkin melkein 300 euroa ja kukkaro kiittää :)
    ps. Niin kauniita kuvia taas <3

    • Ihan mahtava täsmäisku! Totta kai ihanteellisessa maailmassa ne kaikki voisimme aina vain astella paikalliseen kivijalkaan ja ostaa hankinnat normaalihintaisina juuri sillä sekunnilla, kun tarve tulee. Mutta suurin osa meistä tavallisista kuolevaisista joutuu katsomaan budjettinsa perään ja suunnittelemaan ostoksiaan pidemmällä tähtäimellä. 300 euron säästö harkitusta ostoksesta on ihan valtava, onnea todella hienosta löydöstä! Ihana, jos pääsit viimevuotisilla kuvilla tunnelmaan. Pianhan se on joulukuu. :)

  8. Kiitos! Niin samoilla linjoilla tästäkin aiheesta. Ihanaa lukea maanläheistä, käytännöllistä ja kohtuullista näkökulmaa aiheesta, joka jakaa ihmisiä ääripäihin.

    Täytyy lisätä, että mietin eilen myös juurikin omassa kuplassa näkyvän asenteen johdosta, että eihän ihmisiä ole kahta ryhmää: ne (anteeksi) rich, white, conscious, joiden on helppoa tehdä tällaisia mielenilmaisuja kovaan ääneen ja lahjoittaa rahansa hyväntekeväisyyteen, ja se ryhmä, joka shoppailee päättömästi ja ilman kohtuullisuuden näkökulmaa. Siihen väliinhän mahtuu vaikka mitä!

    Niin kuin sanoit, Black Friday voi olla hyvä päivä tehdä parempia hankintoja – ja toisaalta vähävaraisemmalle hyvä tai ehkä ainut realistinen päivä tehdä mitään hankintoja. Jotenkin tuntuu todella kuplaantuneelta ajatella, että tarjouspäivä on pahasta ja tuhoaa maailman, kun toiselle se voi olla ainutlaatuinen mahdollisuus vaikka ostaa lapselle tulevan talvikauden ulkovaatteet tai vaikka joululahjat.

    Toisaalta itse eilen todistin pointtini lähtemällä ilman varsinaista agendaa kiertelemään kauppoja, ja kyllä vain jos on kykyä pitää pää kylmänä ja oma kuluttaminen kriittisenä, niinkin voi tehdä ajautumatta ostohysterian uhriksi. Kovin olisin halunnut esim. löytää joulukuulle lukemista Akateemisen 23 % alennuksessa olevista pokkareista, mutten löytänyt mitään erinomaista, joten en myöskään ostanut. Ainoat ostokset jäivät kauniisiin paketointitarvikkeisiin, jotka nimenomaan olisin ostanut joka tapauksessa, nyt vain kivijalasta, jossa asiointi olisi muuten ollut aavistuksen liian kallista.

    Nimenomaan ajattelisin, että Black Friday ei itsessään ole paha asia: on aika paljon kuluttajasta itsestään kiinni, miten sitä käyttää.

    Varmaan jälleen kerran sellainen asia, mitä olisi ideologian sijaan hyvä katsoa käytännönläheisesti ja realistisesti. Kiitos tästä! :)

    • Kiitos Sara itsellesi fiksusta kommentista! Juuri maanläheisyyttä ja kohtuullisuutta tässä keskustelussa peräänkuulutan. En voisi olla kanssasi enempää samaa mieltä: Black Fridayn kritisoiminen tuntuu olevan nimenomaan hyväosaisten ilmiö. Totta kai ostamatta jättäminen tulee aina halvimmaksi, mutta kaikilla meillä jotain tarpeita, ja inhimillisiä haluja, vuoden varrella on. Siksi minusta ylhäältä päin tuleva neuvo, ettei Black Fridayna saisi ostaa mitään, tuntuu elitistiseltä. Juuri kuten sanoit, monelle ajankohta voi olla ainoa mahdollisuus toteuttaa esimerkiksi lapsen ainoa joululahjatoive. Pelkästään Suomessa joka kymmenes lapsi kuuluu pienituloiseen perheeseen. Jos minua keskituloisena yrittäjänä kiinnostaa säästö, niin mitä säästö tietyissä tuotteissa merkitseekään pienituloiselle. En myöskään bloggaajana kehtaisi koskaan paukutella henkseleitä sillä, että en Black Fridayna osta. Meidän ammattikuntamme on täysin poikkeuksellisessa asemassa, kun saamme niin paljon tuotteita blogin kautta. On helppo sanoa, ettei kosmetiikan -40 % alennus kiinnosta, jos kylpyhuone on täynnä saatuja PR-kasseja.

      Nimenomaan! Kahden ääripään väliin mahtuu paljon meitä tavallisia kuluttajia, jotka eivät viillinny ja sekoa, vaan jotka ostavat ihan normaalia arjessa tarvittavaa tavaraa päivävoiteesta lasten kerrastoihin ja uuteen pesukoneeseen hajonneen tilalle. Tyylinsä, tarpeensa ja budjettinsa tunteva kuluttaja voi varsin hyvin mennä pyörimään kampanjan aikana kauppoihin. Pystyn siihen nykyään itsekin ilman, että pelkäsin sortuvani älyttömyyksiin. Palaan myös nykyään usein ostoksilta tyhjin käsin oli kampanja tai ei. Ostamatta jättäminen on todella tuttua, ja hyvä niin!

      Kiitos vielä itsellesi, onpa ollut hienoa keskustella tästä kanssanne. Kuten sanottu, kriittinen suhtautuminen kuluttamiseen on tänä päivänä ensiarvoisen tärkeää, mutta keskustelussa on todella tärkeä muistaa kokonaisuus: jokaisen elintaso, realiteetit ja ostokäyttäytyminen vuoden ympäri. Rentouttavaa sunnuntaita! :)

  9. Oikein hyvä kirjoitus! En suostu tuntemaan huonoa omaatuntoa, omat ostokset ovat olleet merino ilmainen kerrasta vanhan kulahtaneen tilalle (olen kytännyt tarjousta) ja vähän luonnonkosmetiikkaa tarpeeseen. Ainut heräteosto oli avomiehelle 10€:lla kuukauden jäsenyys salilleni.

    • Kiitos Kaisa! Onnea uudesta merinokerrastosta! Olen hurahtanut niihin itsekin ja palaan asiaan pian. Kyseessä on ihan varmasti pitkäaikainen ja kylmässä Suomessa tarpeellinen hankinta. Luonnonkosmetiikka on sekin erinomainen ostos. Ja jos ainoa heräteostos on kympin hyvinvointia tukeva salikortti, niin siitä saisi minun mielestäni jo vuoden Black Friday ostos -palkinnon. :) Usein keskustelussa unohtuu sekin, että alennuksella voi ostaa myös palveluita, elämyksiä ja liikuntaa.

  10. Hyvä kirjoitus, kiitos! Itse shoppailin vähän kosmetiikkaa, mutta tein myös kaksi ihanaa heräteostosta: teatteriliput minulle ja miehelleni kahteen eri teatteriin, näytöksiin joihin en olisi muuten saanut aikaiseksi mennä.

    • Ihanaa! Juuri edelliseen kommenttiin kirjoitin, että tässä keskustelussa unohtuu se, että Black Friday -tarjouksena voi ostaa myös palveluita, kulttuurielämyksiä ja liikuntaa. Eihän siitä ostaminen enää parane! Toivotan oikein nautinnollisia näytöksiä teille! Myös minun lahjani miehelle tänä vuonna on tavaran sijaan pieni kulttuurimatka.

  11. Hyvä ja tärkeä kirjoitus tästä aiheesta. Kaikenlaisesta tavaroiden mainostamisesta on tullut vähän ähky tässä viime päivinä, mutta kaikki on lopulta kiinni kuluttajasta. Ja moni varmaankin ostaa jotain sellaista, jota muutenkin olisi tarvinnut. Lisäksi palveluita myytiin alennettuun hintaan. Omat black friday -ostokseni, olivat kasvohoito ja vr:n junalippuja.

    • Kiitos Emilia, kun luit ja kommentoit! Ähky tarjouksista on nimenomaan tullut. Siksi onkin tärkeää, että oman tyylinsä ja tarpeensa tuntee tosi hyvin. Silloin massasta pystyy seulomaan vain itselleen merkitykselliset täsmäedut. Uskon, että meitä Black Friday -shoppailijoita on moneen lähtöön. Totta kai päivää myös väärinkäytetään niin täällä kuin synnynsijoilla Jenkeissä, mutta paljon on myös meitä tavallisia tiedostavia kuluttajia, jotka tekevät fiksuja ja harkittuja hankintoja. Toivoisin, että kaikkea Black Friday -shoppailua niputettaisi samaan. Kasvohoito ja junalippu ovat sarjassamme hyviä hankintoja. :)

  12. Hyvä kirjoitus. Itsekkin aika suhteellisen neutraalisti asiaan suhtaudun. En koe mitään hirveää ristiriitaa asiaan.

    Kulutuspäivä se on viimeisen päälle, mutta siinä on monet hyvät puolensa. Pääsee kerran vuodessa tekemään mahdollisesti tärkeitä hankintoja edullisemmin, lapsiperheet varmasti hyötyy ja huonommassa talousjamassa olevat.

    Mua kiinnostaa ainoastaan (tai no lisäksi toki design tietenkin :D , mutta menot on priorisoitu) remppatavara, mutta jtn jalkalistoja ei kiinnosta hamstara hirveätä määrää ja kun ne ei loppupeleissä jostain syystä niin huikeilla tarjouksilla ole. Parit jouluvalot ostin tarjouksesta kun niitä tarvitsin. Olisin ostanut myös joku toinenkin päivä mutta en yksinkertaisesti joutanut ja mies oli innostuneempi Black Fridaysta ja halusi lähteä kiertelemään. Loppupeleissä ei löytänyt mitään tarpeellista.

    Hyviä vetoja yrityksiltä nämä kampanjat vastaan, mutta tosiaan ristiriitaista kun tarjouksia on sittoin muulloinkin yms.

    Mä olisin varmasti ” ennen vanhaan ” ostanut kaikenmaailman krääsää ihan älyttömästi mutta onneksi nykyään en kaipaa ympärilleni niin paljon tavaraa ja yritän harkita ostoksiani tarkkaan.

    • No juuri näin! Onhan Black Friday valitettavasti kulutusta lietsova päivä ja siksi sitä on todella tärkeä kritisoida. Mutta niin on moni muukin: alennusmyynnit, välikausialennukset, Hullarit, 3+1 Päivät, Singles’ Day, kauppakeskuskarnavaalit ja niin edelleen. Sen takia pidän erikoisena, että kriitiikki osuu vain tähän ajankohtaan, ja että kaikki Black Friday -shoppailu niputetaan samaan. Juuri esimerkiksi remppaan kampanjan aikana voi tehdä tosi hyviä löytöjä. Bongasin esimerkiksi keittiömainoksen -20 %. Täytyy olla aika hyvätuloinen, etteikö parhaimmillaan monen tonnin säästö kiinnostaisi. Sama juttu. Olen myös nuorena ostanut kaikkea turhaa, kun halvalla saa, lähtien niistä biletopeista. Mutta onneksi tämäkin on asia, jossa voi kehittyä ja harjaantua. Nykyään onneksi puhutaan paljon enemmän kuluttamisesta. Näin suurimman osan meistä silmät ikään katsomatta ovat auenneet turhalle shoppailulle.

  13. Kiitos, kun jaoit ajatuksesi! Olen täysin samoilla linjoilla kanssasi. Itseäni on ahdistanut toisaalta eilinen kulutushysteria, toisaalta myös jyrkkä vastareaktio koko Black fridayta kohtaan. Turhan krääsän shoppailun sijaan nyt on ollut oiva tilaisuus ostaa aineettomia lahjoja muille ja itselle, kuten kylpylälahjakortteja tai baletti- ja teatterilippuja. Kaikki kulutus ei automaattisesti ole pahasta ja jotkut hankinnat, kuten vaikkapa juoksutrikoot, ovat välttämättömiä, osti ne sitten normaalihintaisina tai hyvästä alesta Black fridayna.

    • Amen Aino! Black Fridayn shoppailun ei tarvitse olla materialistista, vaan silloin on ihana sauma ostaa aineettomia lahjoja: elämyksiä, nautintoja, palveluja ja kulttuuria. Sitä ei sovi tässä keskustelussa unohtaa. Turhan krääsän toivoisi poistuvan tästä maailmasta kokonaan, ei vain Black Friday -perjantaina, vaan muutenkin. Nimenomaan, niin se vain on, että joskus ne juoksutrikoot tarvitsee uusia ja fiksuin aika tehdä niin on hyvin todennäköisesti Black Friday. Tässä on paljon harmaan eri sävyjä. Kiitos, kun tulit mukaan keskusteluun!

  14. Tosi hyviä pointteja. Ja itse ajattelen samoin. Minulla on ollut tapana päivittää viimeistään tässä vaiheessa lasten talvivarusteet kunnolla kuntoon. Olen jo pidempään tehnyt ostoslistoja tarvittavista jutuista heräteostosten välttämiseksi. Taktiikka toimii pääsääntöisesti todella hyvin. 👍 Sain myös hyvän vinkin, seurata kauppojen hintoja jo muutama kuukausi ennen Black Fridayta. Ilmeisesti jotkut kauppiaat muuttelevat hintoja alennusprosenttien nostamiseksi.

    • Kiitos Jenni! Lasten ulkoiluvaatteet ja -kengät allekirjoitan ihan täysin. Ne ovat laadukkaina todella arvokkaita hankintoja, joten kyllä kiitos, kiinnostaa alennus. Iloitsen edelleen, kun löysin vuosi sitten Reimalta todella hyvän välikausi- ja talvihaalarin, joista jälkimmäinen menee jo toista vuotta, puoleen hintaan. Se ei ollut Black Friday, vaan joku muu kampanja, mutta kuitenkin. Erityisesti tällaisissa jutuissa pyrin ennakoimaan hankinnat ja hyödyntämään alennukset. Minua kun ei varsinaisesti kiinnosta, onko se navyn värinen haalari tämänvuotista vai viimevuotista mallistoa. ;) Erittäin tärkeä pointti! Esimerkiksi Jollyroomin sanotaan tekevän tuota, että kauppa nostaa normaalihinnat saadakseen alennukset näyttämään isommilta. Kuluttajan täytyy siis tänä päivänä olla tosi skarppi. Sokeasti mihinkään hintaan ei kannata luottaa.

  15. Yhdyn ajatuksiisi! Mua korpeaa ne ihmiset, jotka hyvätuloisina ovat nyt heränneet siihen, että kulutus on pahasta, ja paasaavat, että eivät ymmärrä, miten ihmiset ostavat vain siksi että on halpaa. No, ensiksikin olen melko varma että nämä ihmiset ovat itse ostaneet vaikka mitä sekä alella että ilman kun on varaa, kun taas sillä ei niin elitistisellä yksinhuoltajalla alet ovat ihan pakkorako tehdä hankintoja. Ja nyt sitten voi kiillotella gloriaansa kun ei osta! Grr, verenpaine ihan nousee 😅. Itse ostin täsmäostoja, jotka ovat olleet listalla ja tiedossa tulossa tarpeeseen. Mies osti uuden telkkarin meille (vanha tietokoneen näytönkokoinen saa nyt siirtyä jatkokäyttöön) ja itselleni ostin uudet talvikengät. Säästän mielelläni joka euron aina kun voin. Enemmän pitäisi miettiä mitä ostaa ja miksi kuin sitä hintaa, jos on varaa siihen. Lapselle pitäisi vielä ostaa uusi talvipipo. Itse käytän kaikki tarjoukset hyväksi, kun ostan tarpeeseen.

    Nyt menen sinne Reiman piposivulle valitsemaan 😅. Viikonloppuja!

    • Kiitos Meri, kun tulit mukaan keskusteluun! Juuri näin, sama reaktio. On todella hyvä, että kuluttamista kritisoidaan, mutta samoin minulle on tullut tänä viikonloppuna todella surullinen fiilis siitä, miten helppo sieltä hyvätuloisten kuplasta on huudella ja antaa kulutusohjeita. En voi sille mitään, mutta oman kruunun kiillottaminen siitä ennen kaikkea tulee mieleen. Että kun minä voin nyt olla ostamatta, niin olkaa te kaikki muutkin. Sitten astellaankin jo ensi perjantaina merkkiliikkeisiin ostamaan samaa tavaraa normaalihinnalla vain, koska voidaan.

      Tulen niin valtavan surulliseksi siitä, miten monelta on suhteellisuudentaju kadonnut. Totta kai turhan krääsän ostamista saa ja pitää kritisoida. Olen itse aika huolissani siitä, miten paljon jopa Suomesta tilataan Alibabasta ja Wishistä pennin romua, joista emme tiedä mitään. En siis todellakaan tarkoita sitä, että pitäisi ostaa aina merkkituotteita, mutta usein tuollaisilla no brand -tuotteilla ei ole mitään takuuta mistään, laadusta tai turvallisuudesta. Taas esimerkiksi Ikeaan, joka myös myy edullista tuotantoa, pystyn ihan erilailla luottamaan. Niin globaalilla yrityksellä on vastuu ja valtavat volyymit, mikä mahdollistaa sen, että tuotteet ovat hinta-laatusuhteeltaan hiottu viimeiseen saakka, että ympäristönäkökulma on kaikessa huomioitu, ja että he kantavat vastuun turvallisuudesta. Meni vähän ohi aiheen, mutta tuli vain mieleen se, että minusta markkinoilla on halpistuotteita ja halpistuotteita. Harva meistä kuitenkaan voi sisustaa kotiaan kokonaan esimerkiksi designilla. Silti en itse uskaltaisi ostaa kalustetta, jonka alkuperästä en tietäisi yhtään mitään.

      Hyviä hankintoja! Olen samanlainen tarjoushaukka. En osta vain, koska halvalla saa, mutta olen sopivasti hintatietoinen. Yritän bongata ne yli satasen talvihaalarit alennuksesta ja ostaa meikkivoiteen loppuneen tilalle mieluummin 40 % alennuksella kuin normaalihinnalla. Mistä tulikin mieleen, että kävin juuri äsken itsekin Reiman sivuilla. :D Ostin ennen Black Fridayta Reiman kurahaalarin alennuksella ja nyt tuli mieleen kurkistaa, olisiko siellä ollut jotain jo ensi sesonkiin. Ei ollut meille, täytyy muistaa kurkistaa sitten taas alet, mutta sinulle toivotan oikein hyviä pipo-ostoksia. ;) Viikonloppuja!

  16. Mulla meni
    Black Friday tunteisiin siinä vaiheessa, kun luulin, että sähköpostista etääntyminen estää miljoonien mainospostien näkemisen, MUTTA brändeistä pirullisimmat lähettää tekstareita. Minä raukka luulen, että joku ikävöi mua ja se on Ellos! :D

    Voitaisko sopia, että kaikki käy vaan kurkkaamassa omat suosikkimerkit ja -nettikaupat ensi vuonna, mut mikään firma ei sais mainostaa tarjouksiaan? Mun vastareaktio koko mustalle viikolle oli lopulta poistua kaikilta sähköpostilistoilta, joille en edes muistanut liittyneeni.

    • Moi Iina! Totta, tekstarissa ylitetään kyllä joku raja. Se on ihan älyttömän henkilökohtainen kanava, joka kuuluu äideille, ei Elloksille. :D Olen itsekin saanut sellaisilta yrityksiltä täysin turhanpäiväisiä tekstareita, joille en muista lupaa koskaan edes antaneeni.

      Sehän olisi hyvä idea. Että ostosten pitäisi tapahtua ikään kuin passiivisesti, aktiivisesti niihin ei saisi kannustaa. Utopiaahan se on tietenkin, mutta ajatuksena hyvä. Silloin tulisi todella käytyä läpi vain etukäteen ajatellut merkit, eikä ajauduttua yhteenkään heräteostoskauppaan sillä mielellä, että ai niin tuon ja taas tuonkin kaupan edut, no käyn äkkiä kurkistamassa. Hyvä, kun siistit sähköpostilistan! Tekisin saman, jos saisin aikaiseksi. :D Onneksi kirjeet menevät toiseen sähköpostiin, niin enemmän käytössä oleva blogi- ja työmaili ei täysin mene tukkoon. Rattoisaa sunnuntai-iltaa!

  17. Kuten jossain kohtaa kommentoit, on mielenkiintoista, että juuri Black Friday on aiheuttanut ko. reaktiot. Onko syynä se, että kyseessä on jenkki-ilmiö?

    Koska lapsia haluamme jouluna kohtuullisesti muistaa, olimme tehneet listan toivotusta vaatteista/leluista ennakkoon. Tsekanneet hinnat ennen perjantaita, ja nyt kas, lahjat on hankittu. Perheellisenä usemmman sadan euron säästö on nyt vaan “ihan kiva juttu”.

    Ja tosiaan kun kerralla hankkii laatutavaraa lapsille, on ne mahdollista kierrättää usemman lapsen kautta itselle takaisin. Lapsilla on 8v. ikäeroa ja veli käyttää siskon vanhoja talvitamineita. Kiitos neutraalit sävyt ja laatutavarat.

    • Se voi hyvin olla – ja varmasti onkin! Paikallisiin aleihin, Hullareihin, 3+1 Päiviin ja kauppakeskushulinoihin olemme tottuneet, Black Friday taas on meille uusi amerikkalainen ilmiö. Jos miettii mielikuvaa jostain amerikkalaisesta ostarista Black Fridayn -hysteriassa, niin ei mikään ihme, että päivän rantautuminen Suomeen ahdistaa. Netissä taitaakin pyöriä videoita, joissa näytetään hysteerisia Black Friday -shoppailijoita tappalemassa fyysisesti jostain tarjoustelevisioista. Sitä nyt tuskin kukaan Suomeen haluaa, vaikka toisaalta ei ovien aukeaminen ensimmäisenä Hullari-aamunakaan mikään ihan seesteisin kokemus taida olla.

      Ihan mahtavaa, nyt voitte sitten keskittyä rauhalliseen joulun odottamiseen! Olen ihan samaa mieltä, että lahjat on kiva hankkia ajoissa paitsi hyvän hinnan myös oman mielenrauhan takia. Minä itse asiassa tilasin kummilasten lahjoja jo ennen Black Fridayta. En suoraan sanottuna siinä hetkessä muistanut, että ehkä kannattaisi odottaa vielä viikko. Jatkossa voisin nimenomaan keskittää lahjojen ostamisen tähän ajankohtaan, koska pidän siitä, että lahjat on hankittu rauhaisalla tavalla (sitähän verkkoshoppailu oman sohvan rauhasta on) ja hyvissä ajoin, järkevä hinta tietysti isona plussana.

      Lapsiperheenä sitä todellakin osaa arvostaa alennuksia. Aika harvaa asiaa voin itse sanoa _tarvitsevani_, ellei nyt kyse ole jostain sukkiksista rikkimenneiden tilalle, mutta lapset oikeasti tarvitsevat vaikka ja mitä koko ajan. Juuri kun olet haalarin hankkinut, huomaat ulkoilukenkien käyneen pieneksi ja niin edelleen. Ihan mahtavaa, että kamat ovat periytyneet kahdeksan vuotta, ja miksi eivät olisi, kun laatu on hyvä. Suosin ihan samaa. Pyrin aina ostamaan erityisesti ulkoiluvaatteet ja -kengät laadukkaina ja unisex-väreissä, jotta ne menevät sisarukselle ja vielä siitä eteenpäinkin.

  18. Meidän Black Friday oli sitä, että sulatin pakastimesta päivälliseksi Mustaa Makkaraa, joimme sen kanssa Mustaan Pulloon pakattua kuohuviiniä (joo, ei ollut kummoinenkaan yhdistelmä), jälkiruokana Mustaa Kahvia ja Tummaa Suklaata.
    Älä osta mitään-päivä sopi meille hyvin.
    Tällainen kannanotto tänä vuonna :)

    • Pidäyttäytyminen täysin niin kivijalkakauppa- kuin verkko-ostoksista on paras mahdollinen päätös, jos ei ole mitään tiettyä vailla. Mutta mikä oivallus viettää Black Fridayta ruoan kautta. Rakastan mustaa makkaraa, joten näihin karnavaaleihin olisin minäkin lähtenyt. :D Älä osta mitään -päivä, -viikko tai -kuukausi on hyvä kannanotto välillä noin muutenkin. Hieno ratkaisu teiltä!

  19. Heippa Laura!

    Hyvä kirjoitus ja olen samaa mieltä kanssasi! Hmm… mistähän mahtavat olla nuo ihanan aidonnäköiset havukranssit?

    • Kiitos palautteesta Sini! Tosi kiva kuulla, että pidit aihetta tärkeänä. Voi vitsi, kun kransseista kysytään harva se päivä, enkä muista. Tilasin ne nimittäin viime vuonna jostain ei-tunnetusta kaupasta, enkä valitettavasti muista mistä tai että onko kauppaa enää olemassa ylipäätään. Voisin tehdä tästä postauksen, johon kerään muita vaihtoehtoja. Kysylyistä päätellen olen alkanut ajatella, että havukransseja ei taida olla ihan helppo löytää. :) Ikea myy ainakin kransseja, koitan olla avuksi ja listata postaukseen muitakin paikkoja!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram

Copyright © 2018 · Theme by 17th Avenue