Kolme ajatusta äitiydestä

Homevialaura, äitienpäivä, vanhemmuus, äitiys

Tuleva äitienpäivä sunnuntaina 12.5. on itselleni neljäs, mutta ensimmäinen kahden lapsen äitinä, ja siksi erityinen. Päällimmäisenä tunteena on valtava kiitollisuus tyttäristä ja se, miten elämäni suurin etuoikeus on saada olla äiti. Aina päivään liittyy vähän haikeuttakin, lapsen yrittämisen kipupisteitä ja lämpimiä ajatuksia heitä kohtaan, jotka eivät ole haaveistaan huolimatta saaneet tulla äidiksi. Näillä saatesanoilla haluan jakaa teille kolme minulle kantavaa ajatusta äitiydestä.

Homevialaura, äitienpäivä, vanhemmuus, äitiys

1. Olen hyvä äiti ja haluan voida sanoa sen ääneen

Tämä on aihe, josta olen halunnut kirjoittaa pitkään: miksi on tabu sanoa olevansa hyvä äiti? Siksikö, että hyvän äidin pitäisi olla yhtä kuin täydellinen äiti? Vanhemmuuskeskustelua värittävät muka humoristiset vuoden mutsi -naureskelut ja huono äiti -toistelu: kun tässä on taas valmismakaronilaatikkoonkin turvauduttu ja kerran marketissa tai päiväkotivaatteita pukiessa hermostuttu. Minusta tällaiset asiat ovat täysin normaalia ja inhimillistä elämää, jolla ei ole mitään tekemistä oikeasti lapselle vahingollisen huonon vanhemmuuden kanssa. Vaikka muuten huumoria itsekin viljelen, tarpeeton vanhemmuuden mollaaminen, kun maailmassa kuitenkin on myös paljon ongelmaperheitä, ei minua jaksa naurattaa.

Itse asiassa minusta vanhemman inhimillinen vajavaisuus ei ole pelkästään ok, vaan se on jopa suotavaa. Jos olisin itse täydellinen kaikkivoipa äiti, jota ei koskaan väsyttäisi, ja jolla ei koskaan olisi kielteisiä tunteita, siirtäisin sellaisen pärjäämismallin ja senmukaisen paineen myös tyttärilleni – mahdollisesti tuleville äideille itsekin. Ja sitä en halua tehdä, vaan toivon, että kodissamme vallitsee sellainen ilmapiiri, jossa kaikenikäiset ihmiset saavat olla kokonaisia vahvuuksineen ja heikkouksineen. Riittämättömyyden tunteita minulla totta kai, etenkin nyt kahden lapsen äitinä on, mutta niidenkin keskellä ajattelen olevani niin hyvä äiti kuin olosuhteisiin nähden voin, ja se riittää.

Homevialaura, äitienpäivä, vanhemmuus, äitiys

2. Minun arkeni on lapseni lapsuus

Vaikka on ihana tarjota lapselle joskus myös ainutlaatuisia ja ikimuistoisia elämyksiä Muumimaailmoista ulkomaanmatkoihin, on tavallisella päivästä toiseen toistuvalla arjella minusta kaikista suurin rooli. Siinä mielessä äitiys on minusta oikeastaan aika yksinkertaista. Ajattelen, että kaiken pohja, tavallinen turvallinen arki kotona, kantaa todella pitkälle ilman mitään ihmellisiä sirkustemppuja.

Hyvä arki voi olla monennäköistä, eikä sitä kannata liikaa verrata muihin. Aina on joku joka ehtii harrastaa tai leipoa tai askarrella tai lukea tai tehdä luomuruokaa itse alusta asti enemmän, mutta mitä sitten – jokainen valitkoon omat taistelunsa. Hyvä arki voi olla pullantuoksuista – tai pakastepullantuoksuista – mutta paljon muutakin. Minä toivon, että tyttäreni muistaisivat lapsuudenkodistaan päivittäiset yhteiset ateriat ja iltateet päivän kuulumisia vaihtaen, humoristisen ilmapiirin, hellyyden ja läheisyyden sekä äitinsä sellaisena, joka kyllä piti jöötä, mutta oli myös aika rento saatuaan jazzin taustalle, kynttilät päälle ja (kolmannen) espresson alas.

Homevialaura, äitienpäivä, vanhemmuus, äitiys

3. Ansaitsen välillä omaa aikaa ja tilaa ihan niin kuin sinäkin

Olen puhunut paljon rusinoiden ottamisesta ranskalaisen kasvatuksen pullasta. Yksi niistä on ajatus siitä, että jokaisella perheenjäsenellä on väliä. Haluan, että tyttäreni oppivat ymmärtämään, että myös vanhemmilla on omat tarpeensa – jälleen aivan, kuten heilläkin saa tulevina vanhempina olla. Oikeastaan tämä liittyy minusta jo vastasyntyneen persoonan kunnioittamiseen. Yhtä lailla kuin lapsi ei ole nukke, vaan ihminen, jolla on pienestä pitäen oma persoona, omat mielipiteet ja oman tilantarve, olen minäkin muuta kuin vaipanvaihtaja ja soseenkeittäjä, vaikka äitiys elämäni merkityksellisin tehtävä onkin.

En usko lasten jatkuvaan viihdyttämiseen enkä marttyriyteen, vaan siihen, että oman ajan ja yhteisen pariskunta-ajan ottaminen tarpeen vaatiessa heijastuu pelkästään positiivisesti myös lapseen – sanotaanhan vanhempien parisuhteen olevan lasten koti. Olen paljon saamattomampi järjestämään treffejä kuin haluaisin olla, mutta koskaan en ole huonoa omaatuntoa omasta tai pariskunta-ajasta tuntenut, kun ajan ottaminen kuitenkin tapahtuu aina lapsen ikä ja valmius huomioiden. Oman ajan ei tarvitse olla viikon retriitti, se voi olla myös puoli tuntia lukemista sohvalla, jolloin voi lämpimästi todeta lapselle, että äiti lepää nyt hetken rauhassa. Niin kuin Ile Uusivuorikin, uskon, että lapsia ei kannata ihan loputtomasti palvella: tylsyys kasvattaa lapsista omatoimisia ja pitää vanhemman järjissään ja voimissaan.

Rakkaudentäyteistä tulevaa äitienpäivää!

Comments

  1. Laura, kiitos tästä loistavasta kirjoituksesta! Allekirjoitan täysin jokaisen kohdan, tarkkanäköistä ja samaistuttavaa pohdintaa. Pitäisi lukea tämä uudelleen aina niinä aamuina, kun tuleva päivä yksin taaperon kanssa miehen ollessa työmatkalla ahdistaa. Ihanaa lähestyvää äitienpäivää ja valtavasti onnea vastasyntyneen johdosta!

    • Kiitos Riikka itsellesi ihanasta palautteesta! Muista lukea haastavina aamuina, niin täytyy tehdä itsekin. <3 Välillä täälläkin todellakin kaikki kaatuu päälle. Meillä mies on vain harvoin työmatkoilla, mutta opiskelemassa sitäkin useammin. Lähetän siis paljon ymmärrystä ja tsemppiä! Kiitos myös ihanista onnitteluista ja samoin sinne myöhästynyttä onnellista äitienpäivää!

    • Kiitos paljon Anne, ilahdutit kovasti kommentillasi! Sinne myös näin jälkikäteen lämpimät äitienpäivätoivotukset.

  2. Todella hyviä ajatuksia. Samoja ajatusmalleja noudatan itsekkin. Minusta on hassua että joudun monesti perustelemaan sen, miksi olen hyvä äiti. Koska minusta on enemmän kuin okei myöntää se.

    Tästä tulee mieleen, kun luin eilen artikkelin, jossa joku toimittaja tylytti Megania, kun tämä oli onnellinen vauvastaan. Sain työpaikalla muutaman kummastuneen katseen, kun suorastaan kihisin kiukusta töissä. Toimittaja oli ilmeisesti sitä mieltä, ettei Megan saisi olla onnellinen, koska se vauva-arki itkuineen ja vatsavaivoineen koittaa kuitenkin. En todellakaan ymmärrä miksi perhe-elämästä pitäisi nostaa niitä ikäviä juttuja ainoana totuutena. Jokainen meistä varmasti tietää ne varjopuolet, mutta minusta on mukavampaa muistella niitä positiivisia puolia.

    • Kiitos Jenni! Onpa hyvä, että tiedostat ja sanot olevasi hyvä äiti. Turha itsensä mollaaminen ei tee kenellekään hyvää, ei vanhemmalle itselleen eikä vieressä kuuntelevalle lapselle. Onko Suomessa tässäkin asiassa vain sellainen kursailemisen kulttuuri, että itsestä ei saisi sanoa oikein mitään hyvää, ettei vaikuta ylimieliseltä.

      Olen kanssasi niin samaa mieltä! Miksi ihmeessä perhekeskustelu on niin ongelmakeskeistä: univelat sitä, prismaperhekiukuttelut tätä. Totta kai lapset tuovat mukanaan haasteita, se on ihan päivän selvä. Mutta miten paljon sitä ainakin itse ajattelee jäävänsä plussan puolelle.

      Kaikenlaiset “odotahan vain, kyllä sillä kohta vaihe X alkaa” -viisastelut ovat niin turhia ja kurjia. Mitään ei kuitenkaan kannata murehtia etukäteen, vaan jokainen tilanne kannattaa ottaa vastaan vasta sitten, kun sen aika tulee, jos tulee. Minunkin mielestäni Meghan ja Harry olivat ihan mielettömän liikkiksiä, niin aidon onnellisia, että heille kaikki hattarainen vauvakupla suotakoon.

  3. En ole tainnut aiemmin kommentoida, mutta nyt täytyy. Aivan ihana sydämellinen kirjoitus äitiydestä – ei hattaraa vaan itsenäisen mutta kuitenkin rakastavan äidin kädenjälkeä. Tyttärilläsi on hieno äiti!

    • Iso kiitos sydämeni pohjasta! Olen todella otettu kauniista kommentistasi. Täytyy sanoa, että tällaiset sanat kertovat aina myös antajastaan. Ihana, kun nyt kommentoit ja kiitos, kun luet.

  4. Naulan kanttiin!

    Mulla on tapana sanoa, että täydellinen äiti on satuolento ja riittävän hyvä riittää. Omassa äitiydessäni johtavia arvoja on rehellisyys, aitous ja johdonmukaisuus, ne pullantuoksut ja kiiltävät pinnat on harvinaisia mausteita. Omat lapset on jo teini-ikäisiä ja koen ohimenevää äitinä onnistumisen iloa, kun kuulen edelleen heidän elämänsä kipukohdista ja todistan tilanteita, jossa he käyttävät omia aivojaan ja osaavat pitää puoliaan asiallisesti mutta sanavalmiisti. Meidän vanhempien tehtävänähän on ennenkaikkea valmentaa noista suloisista kääröistä itsenäisiä ihmisiä.

    Kunpa tämän lukisi tosi moni äitiyden ristipaineissa rämpivä. Erityisesti minua kosketti tässä kirjoituksessa se, että todellakin, sinun arkesi on lastesi lapsuus ja sinulta ja puolisoltasi he saavat mallin perhe-elämän “normaalista”. Jos se “normaali” on lämmin, toisia kunnioittava mutta epätäydellisyyttä ymmärtävä, ovat he saaneet parhaan mahdollisen perustuksen elämälleen.

    Onnea äitienpäivänä!

    • Kiitos Anna! Juuri niin. Ajatuksiasi jatkaen tämä on minusta ihana sitaatti: There’s no way to be a perfect mother and a million ways to be a good one.

      Rehellisyys, aitous ja johdonmukaisuus ovat mielettömän hienoja arvoja. Kuulostaa siltä, että olet onnistunut kasvattamaan upeita nuoria. Ihan samaa minäkin toivon, että lapset pystyisivät aina luottamaan iloineen ja suruineen minuun, ja todella, pitämään tässä maailmassa myös puolensa ja ajattelemaan itse. Siksi pyrimme joka päivä sanoittamaan paljon tunteita. Uskon, että se luo pohjan terveelle itsetunnolle, itsenäiselle ajattelulle ja hyvälle vuorovaikutukselle sekä opettaa empatiaa ymmärtämään myös muita.

      Toivotaan, että moni vanhempi saisi tekstistä voimaa. Se olisi suurin palkinto. Toivoisin muutenkin, että vanhemmuuskeskustelu Suomessa saisi hieman positiivisemman vireen, etteivät kaikki artikkelit vain lisäisi vanhempien riittämättömyyden tunnetta. En edes tiedä, mistä ne suuret vanhemmuuspaineet tulevat, somestako? Tietenkin, jos kuvavirtoja selaa, saattaa tulla sellainen olo, että niillä kuuluisilla kaikilla muilla on aina itse tehtyä ruokaa pöydässä tai aina liikuntasuositusten mukaistet reippailut käynnissä tai aina koti siistinä. Todellisuudessa harva pystyy kaikkeen, mutta niistä onnistumisista, jotka edustavat ehkä viittä prosenttia ihmisen elämästä, tulee vain todennäköisemmin jaettua jotain. Se kai luo illuusion, että oma normaali ei ole ikäänkuin mitään, vaikka se on enemmän kuin tarpeeksi. Tästä on tärkeä puhua, kiitos kun jaoit viisaat ajatuksesi.

  5. Hei!

    Olipa kaunis kuvaus äitiydestä Laura! Todella viisasta tekstiä, jatkathan samaan malliin. Kuvailit kauniisti lempeän inhimillistä tapaa olla äiti, jossa myös epätäydellisyydellä ja arjen tylsyydellä on paikkansa. Elämää, jota ei tarvitse kiireessä suorittaa vaan jota eletään lasten ehdoilla vanhempien voimavarojen mukaan. Tämä kirjoitus lämmittää sydäntäni.

    • Suuri kiitos, Merja! Jos sinun sydäntäsi lämmitti kirjoitus, niin minä taas ilahduin valtavasti palautteestasi. <3 Tuntuu hyvältä, että niin moni teistä jakaa ajatukseni äitiydestä. On tärkeää, että muistutamme toinen toisiamme siitä, että riitämme epätäydellisinä vanhempina ja perheinä. Tulen varmasti vielä moneen kertaan palaamaan voimavaroihin, siihen, missä kaikessa me olemme arjessa oikaisseet jaksaaksemme paremmin. :)

  6. Kaunis ja realistinen kirjoitus äitiydestä. Turvallinen arki ja lämmin syli on hyvä lähtökohta. Luomuterriinit ja parfeet ei niinkään. Toisin sanoen läsnäolo voittaa suorittamisen heittämällä, erityisesti äitiydessä. Hyvää äitien juhlapäivän jälkeistä ihanaa arkea!

    • Kiitos ihanasta palautteesta! Juuri näin se on, suorittaminen ei johda mihinkään muuhun kuin korkeintaan kiukkuisiin aikuisiin. Tärkeintä on olla tietoinen omista voimavaroistaan ja tärkeysjärjestyksistään. You can have anything, not everything, pätee taas tähänkin. Minun on oman jaksamiseni takia pidettävä kotiympäristö suhteellisen siistinä, mutta muuten rima onkin sitten monessa asiassa juuri niin alhaalla kuin se tässä elämänvaiheessa saa olla. Oikaisemisestakin voi tehdä taitolajin. ;) Aurinkoista päivää!

Trackbacks

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram

Copyright © 2019 · Theme by 17th Avenue