Kannattiko sisaruksen hankkiminen, tai ensimmäisenkään lapsen?

Homevialaura, lapsen saaminen, syntyvyys, perhe-elämä

Nyt kun vauvalla alkaa kohta puolen vuoden virstanpylväs häämöttää, ja keskustelu syntyvyydestä käy kiihkeänä, pysähdyin oikein miettimään, miten meillä on mennyt. Mennyt yleensä ja verrattuna esikoiseen. Kannattiko sisaruksen saaminen?

Tavallaan kaikki on pikkusiskon kanssa niin kuin esikoisenkin. Ovathan he melkein samaan vuodenaikaan syntyneet, ulkoisesti paljonkin toisiaan muistuttava kaksikko. Mutta sitten kuitenkin kaikki on tuntunut hyvin erilaiselta – hyvin paljon helpommalta.

Homevialaura, lapsen saaminen, syntyvyys, perhe-elämä

Muistan, miten pirstaleisia yöt esikoisemme kanssa olivat. Hän huusi pitkiä pätkiä, kävin monta kertaa vaihtamassa vaippaa, mies nukkui – korjaan, yritti nukkua – olohuoneen sohvalla, ja heräsi aamuisin niin väsyneenä, että löysin kurkun aamiaisen jäljiltä aterinlokerosta.

Kuukauden isyysloma tuntui menevän silmänräpäyksessä ja pärjääväksi itsenäiseksi naiseksi löysin itseni anelemasta: älä lähde töihin, tai jos lähdetkin, teethän edes leivät valmiiksi.

Homevialaura, lapsen saaminen, syntyvyys, perhe-elämä

Eikä leipäpyyntö turha ollutkaan. Esikoinen saattoi syödä päivällä jopa kuusi tuntia putkeen. Toistan: kuusi (6). Toki välissä juuri sen leivänmittaisen tauon pitäen, mutta taas heti sen jälkeen jatkaen. Esikoisemme ei myöskään suostunut syömään pullosta, minkä takia olin hänessä entistä enemmän kiinni. Eikä hän koskaan, siis koskaan, nukkunut pidempiä kuin vartin päiväunia kotona kahden viikon alkuajan jälkeen.

Näin jälkikäteen ajateltuna, uudesta vauvasta erilaista perspektiiviä saatuani, ihmettelen, miten kaikesta huolimatta saatoin ajatella esikoistamme helppona. Pärjäämme hienosti, sanoin aina neuvolassakin, kai, koska kuitenkin pärjäsimmekin, tai koska ajattelin, että aina voisi olla huonommin, kuten koliikin kanssa tai yksinhuoltajana. Olihan hän terve, aivan ihana lapsi. Eikö terveiden, aivan ihanien lasten kanssa kuulu pärjätä.

Homevialaura, lapsen saaminen, syntyvyys, perhe-elämä

Näiden toisaalta sumuisten mutta kuitenkin syvälle sisimpään piirtyneiden muistojen myötä on helppo verrata, miten erilaista tämä vauva-aika on ollut. Pitkiä päiväunia ei pikkusiskokaan paikoillaan nuku, mutta nukkuu sentään myöhään aamupäivään (mikä on minulle parasta kirjoitusaikaa) ja hyvin yönsä, ja on muutenkin omaksunut vuorokausirytmin ihmeen aikaisin. Hän ei huuda yöllä ja on isosiskoaan huomattavasti tehokkaampi syöjä: kuuden tunnin maratonit ovat historiaa ja tilalla on tehokkaat kymmenen minuutin syötöt.

Homevialaura, lapsen saaminen, syntyvyys, perhe-elämä

Jos esikoisen kohdalla jäin kauhusta kankeana yksin kuukauden isyysloman jälkeen, tällä kertaa aloin potkia miestä töihin ja isosiskoa päiväkotiin jo miltei ennen kahden viikon täyttymistä. (Samasta syystä, josta puhuin kesälomalla eli siitä, miten intensiivistä introvertille/ambivertille on olla tiiviisti yhdessä ilman hiljaisuutta tai omaa tilaa.)

Homevialaura, lapsen saaminen, syntyvyys, perhe-elämä

Kokemusten erilaisuudesta huolimatta äärimmäisen luontevaksi olen kokenut molemmat vauvani ja heidän hoitamisensa alusta asti. Itse asiassa mikään tässä maailmassa ei ole ollut niin luontevaa ja tarkoituksenmukaista kuin heidän syntymänsä.

Jo esikoisen kohdalla olin myös jo omaksunut tietynlaisen ranskalaisen ja rempseän ajattelumallin: kävin kyllä suihkussa, vaikka en muka vauvan protestien perusteella olisi voinut käydä, koska ajattelin, että puhtaus kuuluu minulle siinä missä vauvallekin.

Homevialaura, lapsen saaminen, syntyvyys, perhe-elämä

En edelleenkään täysin osaa sanoa, kuinka paljon siihen, että koen nämä kaksi vauva-aikaa niin erilaisina, on vaikuttanut tyttöjen synnynnäiset temperamentit ja taas toisaalta meidän vanhempien lisääntynyt kokemus, itsevarmuus ja rentous. Se on minusta kiinnostava kysymys, johon on mahdotonta antaa vastausta.

Yhtälailla olisi voinut käydä toisinpäin. Että esikoinen olisi ollut helppo ja seurava yllättänyt kaikella haastavuudellaan. Naistenklinikalta ei saa mukaansa takuukuittia mihinkään, ja sehän se varmasti pelottavinta lasta harkitseville on.

Homevialaura, lapsen saaminen, syntyvyys, perhe-elämä

Nyt on tietysti helppo sanoa, kun pikkusisko on niin paljon helpompi kuin on, että sisaruksen saaminen kannatti, mutta uskallan väittää, että ajattelisin näin joka tapauksessa. Minulle lasten saaminen ei ole koskaan liittynyt niinkään lyhyen tähtäimen vauvakuumeeseen, vaan enemmänkin pitkän tähtäimen toiveeseen elämän sisällöstä: siihen, kuinka monta tuolia haluaisin nähdä joulupöytämme äärellä vuosien ja vuosikymmenten päästä.

Koska ajattelen lapsia niin vahvasti koko elämänmittaisena sisältönä – vaikka lapset meillä vain lainassa ovatkin – koen yksittäisten hetkien haasteet ehkä pienemmiksi. Väsyneitä viikkoja ja vaikeita hetkiä on helpompi jaksaa, kun ne laittaa mittakaavaan. Vaikka haasteet tapahtumahetkellä tuntuvat elämää suurimmilta, etäämmältä katsottuna ne ovat vain pieniä pisteitä aikajanalla.

Homevialaura, lapsen saaminen, syntyvyys, perhe-elämä

Etenkin meille, itse ainoita lapsia oleville vanhemmille, on ollut todella ainutlaatuista päästä seuraamaan sisarussuhteen kehittymistä. Toisaalta ikuisena ainoana lapsena en koskaan halua ajatella, etteikö perhe voisi olla täysi yhdelläkin lapsella. Tai totta kai, elämä täyttä ilman lapsia. Tämä onkin aihe, jota en koskaan lähtisi toiselle ihmiselle tyrkyttämään, en varsinkaan, kun tiedän myös oman keskenmenon myötä, miten vaikea lapsia voi olla saada. Voin vain kertoa oman tarinani ja kuunnella myötätuntoisesti muiden.

Lapset antavat ja ottavat, mutta mitä? Tällä hetkellä minäkin tietysti pelkään, miten maailman käy, pystyvätkö lapseni ja lastenlapseni asumaan täällä samanlailla kuin me olemme pystyneet. Toiseksi ymmärrän hyvin lasten elättämiseen liittyvät realiteetit, koska myönnän miettiväni niitä, etenkin epävakaiden tulojen yrittäjänä, itsekin.

Homevialaura, lapsen saaminen, syntyvyys, perhe-elämä

Paradoksi on, että mitä enemmän lapsia perheessä on, sitä vähemmän resursseja jää käyttöön, mutta sitä enemmän niitä resursseja tarvitsisi. Jo yhden lisähuoneen ostaminen Helsingistä on iso taloudellinen satsaus, puhumattakaan siihen päälle auton vaihtamisesta, päiväkotimaksuista (jotka ovat suhteessa erittäin edullisia, mutta silti satoja euroja), vaatettamisesta, harrastuksista, ruokalaskusta.

Lasten myötä olemme jo nyt sopeutuneet elämään, jossa esimerkiksi matkustetaan harvemmin, edullisemmin ja lähemmäs – mutta jossa kuitenkin matkustetaan. Rehellisyyden nimissä kaikista saavutetuista eduista tuntuisi hirveän vaikealta luopua, vaikka kompromisseja saa olla tekemässä koko ajan.

En kuitenkaan koskaan ajattelisi, että jotain todella suurta voi saada ilman, että sen eteen tekee uhrauksia.

Homevialaura, lapsen saaminen, syntyvyys, perhe-elämä

Lapset siis ottavat osansa jaksamisesta, ajasta ja rahasta. Mutta mitä koen, että lapset antavat?

Merkityksellisyyden elämään.

Se on jotain, mitä en voi rahassa ja ajassa mitata. Merkityksellisyys ei myöskään ole sama asia kuin onnellisuus, mistä voi tarkemmin lukea vaikka Emily Esfahani Smithin kirjasta Merkityksellisyyden voima.

Onnellisuutta koen niinä hetkinä, kun lapseni tapittavat minuun suurilla silmillään, antavat hyvänyönpusun tai juoksevat pihalla vastaan, mutta en silloin, kun rämmin räntäsateen läpi päiväkotiin tai nousen puoli kolmelta yöllä vaihtamaan vaippaa.

Silloinkin koen kuitenkin merkityksellisyyttä. Lapseni ovat oman elämäni suurin syy herätä – aamulla töihin ja keskellä yötä kylpyhuoneeseen.

Comments

  1. Erittäin hyvin kirjoitettu, kiitos! Tuon itsekin yritän aina muistaa (kolmen lapsen keskellä), että kaikki on aina vaiheita, ohimeneviä juttuja. Esikoisen kanssa univajeisena sen muistaminen oli vaikeaa, seuraavien kohdalla jo helpompaa.
    Ihana tuo joulupöytäajatus.. Itse ajattelen tulevaisuuden sunnuntaipäivällisiä, kun mamma (minä) kokkaa pesueelleen ruokaa <3

    • Kiitos Pipsa itsellesi lukemisesta ja kauniista palautteesta!

      Juuri näin. Tämä on vähän sama asia, josta kirjoitin kesäloman jälkeen, että elämästä on tullut sarja mikrohetkiä. Ei ole enää esimerkiksi onnistunutta tai epäonnistunutta lomaa tai terassilounasta, vaan sarja mikrohetkiä. Puoleen tuntiin voi mahtua koko elämä: uhmaraivareista pakahduttavaan onnentunteeseen. Esikoisen kanssa elämänmuutos on tietysti suurin, ja ehkä siksi silloin kaikki tuntuu niin elämää suuremmalta.

      Voi kyllä, sunnuntaipäivälliset ovat toinen. <3 Minäkin toivon, että mamman padat houkuttelisivat lapset aina tasaisin väliajoin takaisin kotiin. :) Ihanaa viikonloppua sinulle ja kolmikolle!

  2. Kaunis kirjoitus <3 Ja voi miten osaatkaan hienosti pukea ajatukset sanoiksi!

    Niin monesta kohdasta aivan samaa mieltä. Hurjalla 2,5 vkn kokemuksella (heh) kommentoiden toinen lapsi tuntuu täälläkin niin paljon helpommalta (lue: vanhemmat osaavat ottaa lungimmin).
    Ja erityisesti kolahti tuo viittaus tuolien määrään joulupöydän äärellä :)

    Ihanaa vauva-arkea teille toivottaen,
    Riika

    • Kiitos Riika! Ja niin paljon onnea teidän kaunottaresta. <3

      Ihana kuulla, että ymmärsit, mitä ajoin takaa. Haastavat hetken on paljon helpompi jaksaa, kun niillä ajattelee olevan elämänmittainen tarkoitus, jouluna ja toki loput 364 päivääkin. :)

      Samoin kiitos sinne ainutlaatuista syksyä teille nelihenkisenä perheenä!

  3. Dear Laura,
    Kaunis ja koskettava näkemys äitiydestä ja perheestä tämän päivän lapsikielteisessä yhteiskunnassa! Itsekin ainoana lapsena halusin aina kaksi lasta, joista olisi seuraa ja tukea toisilleen sekä lapsena että aikuisena.
    Myös kahden ihanan pojanpojan isovanhempina olemme saaneet mieheni kanssa olla vahvasti läsnä nuoren perheen eämässä ja sen antoisan kokemuksen haluaisimme antaa kaikille.
    Kaikki tässä elämässä vaatii kompromisseja niin lapsen saanti kuin kaikki siihen liittyvät asiat. Mikään ei tule olemaan samaa kuin ennen lapsia vaikka niin yritetään uskotella. Sanoisin, että kaikki on parempaa useimmille vanhemmille.
    Elämä on sarja elämyksiä, joista ilot ja surut syntyvät – ja niitähän varten me elämme!
    terveisin Leena

    • Kiitos ihanasta kommentista, Leena!

      Suomi on toki vähän lapsikkielteinen yhteiskunta, se täytyy sanoa. Ainakin verrattuna eteläisempään Eurooppaan, jossa esimerkiksi ravintoloissa lapsiasiakkaista suorastaan riemastutaan. En oikein tiedä, mistä asenne-ero johtuu. Kai vain siitä, että me olemme tottuneet pärjäämään yksin, eikä samanlaista perhe- ja sukukeskeisyyttä ole.

      Välillä myös tuntuu, että meillä ollaan etenkin vanhempikielteisiä. Niin usein kuulee niitä tarinoita, että joku kokee asiakseen kommentoida meitä vanhempia, arvostella yhden ohikiitävän hetken perusteella. Samaa olen kokenut itse bussissa huutavan vauvan kanssa. Yksikin inhottava kohtaaminen voi mennä pitkäksi aikaa ihon alle, vaikka jatkuvasti törmää myös aivan ihaniin ihmisiin, jotka rientävät pitämään ovea auki vaunuille tai muuta.

      Sattumalta sopivasti silmiini osui tämä: https://www.huonoaiti.fi/saiko-lapsesi-raivarit-julkisella-paikalla-upea-juttu/

      Mielestäni erinomainen näkökulma. Jos lapsi saa kaupassa itkupotkuraivarit, mitä jos häntä ei olekaan kasvatettu huonosti, vaan häntä päinvastoin kasvatetaan hyvin. Hänelle asetetaan esimerkiksi rajat sille, miten muut kaupassaolijat pitää huomioida tai miten vaikka joka kerta ei saa karkkia.

      Nyt lähti vähän sivuraiteille, mutta sopi mielestäni aiheeseen niin hyvin. :)

      Lapsen saamisen jälkeen elämä mullistuu, eikä ole koskaan entisensä, mutta oma viestini vieläkin enemmän on se, että lapsen ei tarvitse tarkoittaa omasta elämästä luopumista. Itse ajattelen ranskalaisittain, että lapset tulevat meidän elämäämme, sopeutuvat siihen. Minulla on edelleen äitinä samat kiinnostuksenkohteet, sama tyyli, samat lempikahvilat, samat matkahaaveet – toki täydennyttänä uusilla perheystävällisillä. Minusta siis sitä kenenkään lasta harkitsevan ei tarvitse pelätä, että omasta elämästä joutuu kokonaan luopua. :)

      Aivan ihana kuulla, miten olette läsnä sukupolvien ketjussa. Se merkitsee varmasti perheellenne ja pienille todella paljon. Antoisaa syksyä teille!

  4. Hyvin puit sanoiksi omatkin mietteeni.
    Eilen mammaporukalla ravintolassa puhuttin että kolmannet lapset ne helppoja vasta onkin :D
    Onneksi vauva-arki ei ole yhtä rankkaa kuin ekan kanssa. Meillä lapsia neljä. On ne vaan niin parasta maailmassa, vaikka silloin nuorena lapsettomana hieman kauhulla katsoin Prismassa lapsiperheiden hälinää ja hulinaa.

    • Kiitos Satu! Aivan mahtava kommentti. Voin uskoa, että kolmannet ne tosiaan vasta helppoja ovatkin. :D

      Nimenomaan, totta kai se näyttää vaikka parikymppisen silmiin hurjalta katsoa sivusta ns. Prisma-perheitä kurahaalareineen ja huutoinen. Silloin se kaikki on niin erityisen kaukana omasta maailmasta. Mutta pikkuhiljaa sitä ehkä alkaa ymmärtää, että ensinnäkin tuollaiset hetket ovat vain pieni osa totuutta, ja että omiin lapsiin suhtautuu totta kai ihan erilailla kuin tuntemattomaan laumaan kaupassakävijöitä.

      Mitä avoimemmin lapsiperhearjesta puhutaan, sitä parempi. Se on myös kurahousuarkea, totta kai, mutta niin paljon muutakin. Ja lapsiperhearjesta, niin kuin elämästä yleensäkin, voi aika pitkälle tehdä omannäköisen. Kaikesta ei tarvitse luopua lasten takia, eikä kaikkea tarvitse tehdä lasten ehdoilla, vaikka he maailman tärkein asia ovatkin.

      Mukavaa syksyä sinulle ja ihanalle nelikolle, ja kiva kun kommentoit!

  5. Todella hyvin kirjoitettu, ilman turhaa paatoksellisuutta suuntaan tai toiseen ☺️ Juurikin näin itsekin ajattelen 1,3 vuotiaan tytön äitinä, joka jännityksellä odottaa tuleeko keväällä saapuva sisarus olemaan yhtä lungi tapaus.. Lasten myötä elämään on tullut tasapainoa, mitä ennen ei ehkä ollut, kun painoi pitkää päivää töissä ja opiskeli.

    • Kiitos kivasta palautteesta! Juuri niin toivoisin, että perhe-elämästä voitaisiin keskustella, ilman turhaa paatoksellisuutta. Kiitos myös teille, kun jatkatte avointa ja hyvässä hengessä tapahtuvaa, useita eri näkökulmia valoittavaa keskustelua. <3

      Aivan ihana näkökulma! Olen samaa mieltä tuosta tasapainosta. Vaikka lasten kanssa elämä on toisaalta yhtä hullunmyllyä, niin lapset myös yksinkertaistavat ja rauhoittavat elämää. Esimerkiksi iltaisin tulee luettua sohvalla jatkuvan menemisen sijaan – minne sitä menisikään, kun pienet nukkuvat sängyissään. Tämäntyyppinen rauhallisuus sopii ainakin minun luonteelleni todella hyvin. Opiskeluajat juhlineen ja tentteineen olivat varmasti rankempia, ja juuri niin kuin sanoit, lapset myös saattavat asettaa terveet rajat työpäivän pituudelle.

      Ihanaa syksyä ja sisaruksen odottamista sinne!

  6. Ihania ajatuksia. Ja samanlaisia koen itsekin.. Meillä kumpikin lapsi on ollut todella helppoja. Kuopuksen kanssa entistä helpompaa, koska kaiken oli kerran kokenut ja neiti alkoi Kahden päivän iässä nukkua 6h öitä.

    Minulle on lähes aina ollut itsestään selvää, että haluan olla äiti. Osittain siksi, seitsemän vuoden lapsettomuus oli todella vaikeaa käsitellä. Ja tunnen nimenomaan merkityksellisyyttä äitinä.

    Seitsemän pojan isosiskona voin kertoa, että myös sisarukset tuovat elämään niin paljon. Vaikka en todellakaan aio pyrkiä samaan lapsilukuun kuin vanhempani. Vähempikin riittää. Ja joulupöytä vertaus kolahti, meillä kun on pöydässä ahdasta jo tällä porukalla ja vasta meillä kahdella vanhimmalla sisaruksella on lapsia.

    • Kiitos Jenni! Ihana, että olet kokenut lapsiajan helpoksi. Usein eniten palstatilaa saa tietenkin haasteet, ja siksi on tärkeää kertoa myös niistä tarinoita, joissa arki onkin ehkä odotusten vastaisesti sujunut helposti, kivasti ja luontevasti.

      Olen samaa mieltä, että kaikki lapsettomuuden ja keskenmenon tyyppiset kokemukset korostavat entisestään lasten merkitystä, kun mitään ei pidä enää sitäkään vähää itsestäänselvyytenä.

      Seitsemän pikkuveljeä on kyllä niin huikea luku, että sitä on ainoan lapsen mahdoton kuvitella. Olet siis todella tottunut suuriin joulupöytiin, ja mitä se onkaan, jos kaikki loputkin katraasta saavat joskus lapsia. :)

  7. Joulupöytävertaus on tosi osuva, sen kautta itsekin tajusin että yksi lapsi on meille oikeasti hyvä myös sittenkin, kun pikkulapsiaika on ohi. Mä en kaipaa isoa joulupöytää tai säätämistä usean ihmisen aikataulujen kanssa, en jouluna tai muunakaan aikana. :)

    • Moi Heidi! No kyllä, vertaus on osuva – myös toiseen suuntaan. :) Yksi lapsi on niin monesta syystä ymmärrettävä päätös. Tässäkin asiassa itsetuntemuksesta on paljon hyötyä. Kun tuntee omat toiveensa ja voimavaransa, on päätös lasten määrästä, tai siis yrittämisestä, paljon helpompi tehdä. Yksinkertaistettu elämä on monessa mielessä varmasti hyväksi. Rentouttavaa sunnuntaita sinne!

  8. Niin kauan yhteiskunnalla on toivoa, kun seuraavaa sukupolvea arvostetaan.
    Jokaisella sukupolvella on kriisinsä. Meillä se on ilmastonmuutos. Isovanhempieni elämää mullisti koko maanosan sota. Joku sukupovi koki nälkävuodet. Ja niistäkin selvittiin ja jopa opittiin.
    Ajattelen, että aina on toivoa. Seuraava sukupovi on edellistä viisaampi joissain asioissa, mutta heilläkin on silti se oma sukupolvikriisinsä. Luotan siihen, että seuraava polvi on viisaampi ilmastoasioidenkin kanssa.
    Kotonani oli kolme lasta. Itse toivoin enemmän. Jai saimme viisi lasta.
    Nytkin lauantai-iltana tässä sohvalla nelivuotias tyttönen ja kymmenenvuotias poika lukevat Aku Ankkojaan vieressäni. Poika on laittanut päänsä syliini. Sauna on lämpiämässä ja tavallinen tavallisten ihimisten elämä suloisimmillaan. Nautin tästä. Koen oman perheen suurena lahjana. Näin nelivitosena en toivoisi istuvani tässä yksin. Vaikka varmasti olisin ehtinyt matkustella tai nukkua elämässäni enemmän ilman lapsiani ;)
    Merkityksellisyyden tunne ja ilo ovat päivittäin läsnä lapsiperheen arjessa.

    • Kiitos ajatuksista! Todella tärkeä muistutus: jokaisella sukupolvella on kriisinsä. Myös minä yritän lähestyä ilmastokriisiä toivon kautta. Sopeutuaksemme uusiin vaatimuksiin joudumme luopumaan paljosta, mutta se elämä, joka tulee tilalle, voi olla monessa mielessä parempi.

      Ihanasti kuvattu tavallista, onnellista arkea. Juuri tuollaiset hetket minutkin pysäyttävät ajattelemaan kiitollisuutta omasta perheestä. Kun ruoka lämpenee uunissa ja isosisko viihdyttää pienempää, kaikki on siinä hetkessä kodikkaalla tavalla niin hyvin kuin olla voi. Ihana kuulla, että ymmärsit, mitä merkityksellisyyden tunteella ajan takaa. Upea viisilapsinen perhe teillä. <3

  9. Lapset tuo kyllä elämästä esiin ne ääripäät, ne synkimmät väsymykset, suurimmat huolet mutta myös isoja iloja. Vaikeaa olis kuvitella elämää ilman, mutta varmasti hyvää elämää voi elää hyvin monenlaisia polkuja.

    Kolmannen vauva-aika oli yhtä juhlaa. Muistankin sanoneeni jälkitarkastuksessa lääkärille, että tämä on ihanaa aikaa. Esikoisen kohdalla olin väsynyt ja epävarma, kakkosen kohdalla väsynyt ja nyt en kumpaakaan. Mikä tästä on sitten lasten temperamenttieroa, mikä heijastuu siitä vanhemman omasta kokemuksesta ja varmaan osa on ihan fysiologiaakin esim. imetyksen helpomman käynnistymisen myötä. Rytmit löytyy helpommin kun kotona on vilskettä jne, ja vauvalla on harvoin tylsää kun sisarusten toimissa riittää ihmeteltävää.

    • Moi Anna! Ääripäät hyvinkin, raastavimmat surut ja pelot, mutta myös suurimmat ilot ja merkityksellisyydet. Sitten kun on vahvasti tunteva ihminen muutenkin, niin lapset sitä vasta saavatkin tuntemaan.

      Mutta juuri näin, merkityksellistä ja hyvää elämää voi elää niin monella eri tavalla. Koska kaikki eivät halustaan huolimatta lapsia saa, olisi todella surullinen ajatus, että elämä ilman lapsia ei voisi olla hyvää.

      Vaikka nykyajan individualismia paljon parjataan, ja osin varmasti syystä, lähtökohtaisesti pidän hienona kehityssuuntana sitä, että ihmiset eivät toimi niin kuin heidän odotetaan elämässä toimivan, vaan niin kuin he syvällä sisismmissään haluavat toimia. Uskon, että kun on vapaasti saanut tehdä omat elämänvalintansa, on parempi kanssaihminen muillekin.

      Fysiologia on tärkeä lisäys! Myös minä olin ensimmäisen synnytyksen jäljiltä paljon sairaampi kuin nyt, imetys oli vaikeampaa ja vaikka mitä. Koska ihminen ja elämä ovat kokonaisuuksia, ei fyysisen parantumisen osuutta voi myöskään vähätellä. Sen minäkin olen jo huomannut, että kun isosisko on kotona, heillä on jo nyt niin paljon seuraa toinen toisistaan, että se on itse asiassa helpompaa, vaikka ajattelin kahden lapsen hoitamisen olevan automaattisesti paljon vaikeampaa. Toki tietyissä jutuissa työtä on silti tuplat. Kiitos taas hyvistä ajatuksista!

  10. Hei. Minulla on 6 lasta, pienin nyt 7kk ja voin vakuuttaa, että tämä nykyinen vauva-aika on kaikista helpoin. Ja vaikka lapsia on monta ja työläitä hetkiä tulee aika ajoin, en ole joutunut luopumaan mistään! Työpaikka on, ja välissä olen käynyt töissäkin, harrastan liikuntaa 3-4 kertaa viikossa, käyn viikonloppulomilla, ulkomailla omien kavereiden kanssa jne… Toki tämän kaiken mahdollistaa se, että isä on 100% yhtä hyvä ja osallistuva vanhempi. Lapset on tuoneet meidän elämään paljon, paljon enemmän kuin siitä vieneet!

    • Kiitos kommentista! Tosi mielenkiintoista kuulla näkemys kuuden kokemuksella. :)

      Tämä on myös lohdullista puhetta kaikille, joille ensimmäinen lapsi on ollut haastava, mutta jotka silti harkitsevat toista. Takuuta helpommalla pääsemisestä ei tietenkään voi antaa ja onhan useammassa lapsessa useamman lapsen työ, mutta moni asia helpottuu kokemuksen ja synergian myötä. Ihana kuulla, miten paljon pystyt tekemään itselle tärkeitä asioita!

      Erittäin tärkeä näkökulma on myös puoliso. Toki muukin tukiverkosto, mutta ennen kaikkea puoliso. Että onko ylipäätään puolisoa, sehän monella lapsihaaveet estää, ja että kuinka paljon puoliso osallistuu. Meillä myös on täysin tasavertainen vanhemmuus. Tässä omassa modernien vanhempien “kuplassa” sen välillä unohtaa, että näin ei tosiaankaan kaikissa perheissä automaattisesti ole.

      Työelämään minulla olisi sellainen toive, että naisten olisi yhtä helppo tehdä täällä osa-aikaista työtä kuin Ruotsissa. Nyt se on mahdollista lähinnä paperilla, mutta työmäärää ei silti välttämättä käytännössä tipu, vaikka työaika ja palkka olisi 80-prosenttinen. Jos jotain vielä yhteiskunnalta toivoisinkin niin joustavuutta työn ja perheen yhteensovittamiseen. Ajattelen, että se edistäisi merkittävästi pikkulapsiperheiden jaksamista.

      Ihanaa syksyä teidän porukalle!

      • Kiitos samoin teille!

        Jotenkin ajattelen niin, että lapset ovat kasvattaneet minua enemmän kuin minä heitä. Ilman lapsia olisin varmasti eri ihminen kuin nyt. Klisee, mutta niin totta!

        Paras jostain lukemani vinkki tai miksei koko ajattelumaailma, on että tee arjesta juhlaa. Itse näen sen niin, että arjen täytyy sujua ja olla mieluisaa, koska sitähän elämä 99% on. Ei niin että odottaa vaan jotain huippuhetkeä, lomaa tms.

  11. Näitä keskusteluja on ollut ilahduttava seurata eri blogeista, koska keskustelua on käyty niin hyvässä hengessä ketään syyllistämättä ja ilman turhaa pätemistä.
    Tuo merkityksellisyys oli muuten aika tajunnanräjäyttävä havainto ja ajatus joulupöydästä pisti myös miettimään. Kyllähän minulla on siitä aika selkeä haave.
    Olen jollain hämärällä tasolla aina tiedostanut, että haluan perheen, mutta hiljalleen alan lähestyä sitä pistettä missä se oikeasti tuntuu hyvältä idealta ja tärkeältä. Aika hauskaa huomata itsestään tälläisiä muutoksia! Jonkinlaista kypsymistä kenties?

    • Ihana kommentti, Rosa! <3

      Olen niin samaa mieltä. On ollut upeaa nähdä kiihkotonta, avointa ja kaikenlaisia valintoja kunnioittavaa keskustelua nimenomaan asianomaisten kanavissa – siis hedelmällisessä iässä olevien naisten, eikä aina vain politikkojen pöydillä. (Toki mieluusti keskustelussa saisi olla mukana enemmän lasta harkitsevia miehiäkin.)

      Olen tosi iloinen, että onnistuin mielikuvallani herättämään niin paljon ajatuksia. Ymmärrän täysin, että haaveet ja toiveet saattavat vaatia aika paljon kypsyttelyä. Minäkään en esimerkiksi koskaan ollut kuvitellut häitäni klassiseen prinsessasatutapaan, mutta kun tapasin oikean ihmisen, tajusin, että olen varmasti jollain tapaa "aina" toivonut puolisoa ja perhettä. Se ei vain tosiaan näyttäytynyt sellaisena kuin haave on yleensä totuttu maalaamaan.

      Tosi hienoa, kun pystyt ikään kuin arvioimaan itseäsi ulkopuolelta. Teen usein samaa ja minusta se auttaa paljonkin elämän ja ajatusten jäsentämiseen. Se on juuri näin, että tietyssä iässä huomaa miettivänsä tiettyjä asioita ihan toisella tavalla. Kypsymistä, kai, minäkin veikkaisin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram

Copyright © 2019 · Theme by 17th Avenue