Vartti arjen aikakäsitteenä – pieniä isoja hetkiä

Homevialaura, arki, vartti arjen aikakäsitteenä

Vartti aikakäsitteenä on ollut viime aikoina erityisen paljon mielessäni. Vartti on mainio: niin lyhyt, että sen ajan jaksan tylsempääkin hommaa, mutta sen verran pitkä, että sillä on jo merkitystä kokonaisuuteen. Vartti ei myöskään ole sekunnin tarkka: se voi olla vähän yli tai allekin.

Omaa tekemistäni mietin varteissa erityisesti kotitöiden osalta. Vaikka olen järjestelmällinen, olen samaan aikaan mukavuudenhaluinen. Minulta ei ollenkaan automaattisesti tule se, että jaksaisin esimerkiksi aina viimeiseksi illalla siivota keittiön, vaikka arvostan todella paljon kauniiseen kotiin heräämistä.

Homevialaura, arki, vartti arjen aikakäsitteenä

Tästä syystä olenkin lanseerannut pääni sisällä tsemppivartti-käsityksen kotitöihin. Kun ei yhtään huvittaisi nousta sohvan lämmöstä, mutta mielessään tietää, miten suuri vaikutus kodin harmonialla on mielenrauhalle, on kannattavaa neuvotella itsensä kanssa kompromissi.

Usein, en aina mutta usein, suostunkin siihen, että okei hitto, tsemppaan vartin – ja hei, vartissa saa useimmiten aina tarvittavan tehtyä, nyt kun en puhu suursiivouksesta, vaan esimerkiksi keittiön siistimisestä, muutaman tavaran ja pyykin paikalleen viemisestä ja sohvantyynyjen oikomisesta.

Homevialaura, arki, vartti arjen aikakäsitteenä

Lisäksi mietin varttia suhteessa lapsiin, etenkin kolmevuotiaaseen. Itse kuulun niihin vanhempiin, jotka eivät ole luontaisia leikkijöitä (nyt tää istuis lattialla ja harhailisi ajatuksineen ihan muualle). Omat vahvuuteni vanhempana ovat toisenlaisessa ajanvietossa.

Minua helpottaakin suuresti tieto, että jo vartti keskittynyttä ja läsnäolevaa leikkimistä päivässä lapsen kanssa riittää. Ilman tätä tietoa oloni olisi levoton, epämääräinen ja riittämätön, että onko tässä nyt pakko leikkiä ja kuinka monta tuntia ja millä tavalla. Tieto vartin leikkimisen tärkeydestä ja riittävyydestä on tehnyt elämästä perhearkinäkökulmasta selkeämpää.

Homevialaura, arki, vartti arjen aikakäsitteenä

Toinen lapsiin liittyvä vartti on päiväkotipäivänjälkinen läheisyyshetki. Tästä kuuluu kiitos Äidin puheenvuoro -blogin kirjoitukselle Lapset toivoisivat vanhemmiltaan maailman yksinkertaisinta asiaa ja se ei maksa mitään. Asia, josta puhutaan, on tietenkin yhdessä vietetty aika.

Me vietämme paljon aikaa yhdessä, mutta miten, siihen tarvitsin kollegaltani oivalluksen. Kun tulemme päiväkodista kotiin, alan kiireisesti laittaa ruokaa ja sanon sata kertaa ihan kohta jaloissa pyörivälle lapselle – juuri niin kuin kirjoituksen kirjoittanut Inarikin. Ruoka ei kuitenkaan meillä, joilla ei ole aikataulua harrastuksiin, ole vartista kiinni, mutta koko päivän erossa olleelle lapselle vartti äidin läheisyyttä ja syliä heti ensimmäiseksi, ei joskus sitten kalapuikkojen jälkeen, on hyvin merkityksellinen.

Tässä ajatuksiani siitä, miksi vartti on niin pieni iso asia. Vain viiteentoista minuuttiin mahtuu muutoksia, jotka ovat arjen näkökulmasta jopa käänteentekeviä.

Comments

  1. Parhaan neuvon 18-vuotta sitten pojan aloittaessa päiväkotitaivaltaan antoi viisas ja kokenut päiväkotitäti. “Jos on pakko käydä kaupassa, käy ennen kuin tulet hakemaan lastasi. Mene lapsen kanssa kotiin ja ole lapsen käytettävissä 15 minuuttia täysin. Makaa vaikka äksänä olohuoneen lattialla 15 minuuttia. Joka päivä lapsi ei aikaasi tarvitse, mutta ole TÄYSIN hänen käytettävissään niin halutessaan se 15 minuuttia.” Tämä on kyllä tärkein neuvo, jonka olen lapsen kasvatukseen koskaan saanut. Tänä päivänä vielä tärkeämpi, kun kaikenlaiset ruudut tuppaavat aikamme varastamaan.

    • “Ole lapsen käytettävissä täysin 15 minuuttia”. Juuri niin! Päiväkotiopettaja oli oikeassa jo 18 vuotta sitten. :)

      Me kävelemme päiväkodista kotiin noin 15 minuuttia ja jo se on hyvä hetki omistautua lapselle. Rupatella rauhassa päivän kuulumisia ja muuta. Huomaan kuitenkin, että henkinen omistautuminen ei yksin riitä, vaan lapsi kaipaa myös fyysistä läheisyyttä. Eilen hän sanoi, ettei halua äitiä enää hakemaan päiväkodilta. Ensin olin harmissani, vaikka eiväthän tällaiset toteamukset ole kolmevuotiaiden draamakuningattarien kanssa mitään uutta. ;)

      Enemmän asiasta keskusteltuamme syyksi paljastuikin se, että aina kun minä haen, on mukanani vauva vaunuissa ja koira. Lasta harmitti siis se, että en voinut pitää ja kantaa häntä sylissä, koska käteni eivät vauvalta ja koiralta riitä. Nyt tosiaan yritänkin heti kotiin päästessä omistautua esikoisen kanssa vietetylle fyysiselle läheisyydelle. Henkistä läheisyyttä meillä on tosiaan kävelymatkalla ja ruokapöydässä yhdessä syödessä, mutta sylille ja silittelylle pitää varata ihan oma aikansa. Myös ruutujenkin takia on entistä tärkeämpi tiedostaa se, miten tärkeää aito läsnäolo meille kaikille ikäänkin katsomatta on. Mukavaa viikonloppua sinne!

  2. Todella ihanalta kuulostaa varsinkin tuo läheisyysvartti lapsen kanssa päiväkodin jälkeen, ihan näin lapsettomallekin. Ihan aloin haaveilla omasta äitiydestä, ja varmasti ottaisin käyttöön sellaisen oman lapsen kanssa. Joskus voi vartti venähtääkin, eikä sekään haittaa mitään, jos siltä tuntuu sillä hetkellä. Sitten taas jatketaan askareita, kuka mitäkin, lapsi leikkejään ja vanhempi vaikka ruoanlaittoa. Ja läheisyysvarttia kaipaa vielä varmasti yläasteikäinenkin lapsi/nuori, toki sen voi mukailla sitten vaikka halaus- ja keskusteluvartiksi. Voi, miten hyvää se tekisikään meidän nuorille ja tuleville aikuisille. Ja ihan meille aikuisillekin, kyllähän mekin läheisyyttä ja huomiota tarvitsemme, ihan jokainen.

    • Moi Memmi, kiitos kommentista ja ihanasti sanottu! Onpa kiva, jos käytännöstä heräsi noin positiivisia ajatuksia. Ja olen niin samaa mieltä, että hetken jakamaton huomio, hellyys, läheisyys ja läsnäolo eivät katso ikää. <3

      Läheisyyshetki päiväkodin jälkeen ei varmastikaan tee hyvää pelkästään lapselle, vaan ihan yhtä lailla aikuiselle. Se on varmasti juuri sopivaa mindfulnessia laskeutua työpäivästä toisenlaiseen todellisuuteen: vain olla hetki läheikkäin, silitellä ja rupatella. Tankkauksen jälkeen on paljon luontevampi jatkaa itse kunkin askareita.

      Siitä tässä nykyisessä kodissa pidän, vaikka isomman jossain vaiheessa tarvitsemmekin, että tässä kodissa ollaan koko ajan yhdessä – vaikka ei oltaisi yhdessä. Kun laitan ruokaa, niin ihan tuossa vieressä lastenhuoneessa tai olkkarin matolla lapsetkin hääräävät. Ja ehdottomasti läheisyyttä kaipaavat ja tarvitsevat isommatkin lapset ja nuoret. Toinen ihana läheisyydenhetki on meillä nukkumaan mennessä. Silloin vielä paitsi rupattelemme päivästä myös piirrän lapsen selkään mitä hän toivookin: Muumeja, taivaankappaleita ja eilen sadun meistä perheenä menemässä hotelliin ja uimaan. :) Selkään piirtäminen on todella rauhoittavaa koskettamista ja sopii ihanasti nukkumaanmenon hetkeen.

Trackbacks

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram

Copyright © 2019 · Theme by 17th Avenue