Marraskuun mielentila – miten koen myönteisyyden

Homevialaura, myönteisyys, positiivinen ajattelu

Hyvästi kaunis kuulas ruska, tervehdys pimeys ja räntä. Suomalaisten kovin koettelemus, marraskuu, on täällä. Miten selviytyä marraskuusta, googlannee yksi jos toinenkin.

Asennoituminen marraskuuhun antaa hyvän syyn pohtia asiaa, josta minun on pitänyt kirjoittaa jo pitkään: positiivisuudesta ja miten sen koen. Aihe on minusta nimittäin kaikkea muuta kuin yksiselitteinen, mutta arjessa sitäkin tärkeämpi.

Aina, jos joku kehoittaa suhtautumaan asiaan positiivisesti, muutun varaukselliseksi. Esimerkiksi työyhteisön rakenteelliset ongelmat eivät ratkea ajattelemalla positiivisesti, ne ratkeavat haasteet pöydälle nostamalla, tunnustamalla ja korjaamalla.

Homevialaura, myönteisyys, positiivinen ajattelu

Edustan myös sitä koulukuntaa, joka haluaa kannustaa itseään ja lapsiaan ilmaisemaan avoimesti kaikkia tunteitaan. Menetetty tilaisuus saa harmittaa, kurjaksi kääntynyt lomamatka saa harmittaa, hukkunut lempiponnari saa harmittaa.

Tunteiden vähetteleminen on ikään katsomatta loukkaavaa. Good vibes only -mentaliteetti on minusta suorastaan pelottava. Lupa puhua pelkästään positiivisista asioista saa ainakin minun happeni loppumaan.

Haluan olla kokonainen kaikkine tunteineni ja muihinkin ihmisiin saan yhteyden niin oikeassa elämässä kuin sosiaalisessa mediassa vasta, kun elämästä on päästy puhumaan koko sen kirjon kautta.

Edellä mainituista syistä, koska kannustan niin vahvasti myös kielteisten tunteiden tunnustamiseen ja ongelmien käsittelemiseen, minun on vaikea mieltää itseäni perinteiseksi positiiviseksi ajattelijaksi.

Homevialaura, myönteisyys, positiivinen ajattelu

Minulle on kuitenkin elämänkokemuksen myötä kehittynyt omanlainen myönteisyys: sellainen, joka ei kiellä minkään negatiivisen olemassaoloa, mutta joka pyrkii mahdollisuuksien mukaan laittamaan asiat aina perspektiiviin, löytämään haasteistakin jotain hyvää ja hakemaan ongelman tunnistamisen jälkeen ratkaisuja ongelmassa vellomisen sijaan.

Nyt en puhu yksiselitteisesti hirvittävistä asioista, kuten onnettomuudesta tai vakavasta sairastumisesta, vaan arkisista ei maailmanloppua tarkoittavista tilanteista. Se, että bussi menee nenän ohi, voi joko ottaa päähän – tai tarkoittaa kymmentä minuuttia lisää omaa aikaa äänikirjan kanssa.

Homevialaura, myönteisyys, positiivinen ajattelu

Olen viime aikoina tullut erityisen tietoiseksi siitä, miten monia tällaisia tilanteita, jotka eivät ole yksiselitteisesti huonoja tai hyviä, kohtaan päivässä, ja mikä vaikutus omalla päätökselläni suhtautua asiaan joko asenteella a tai asenteella b, on.

Nimenomaan tällaisessa elämänmyönteisyydessä ja näkökulman vaihtamisessa olen yrittänyt kehittyä, ja kehittynytkin. En sanoisi, että katsantokanta on minussa synnynnäinen, vaan nimenomaan kypsymisen, elämänkokemuksen ja jälleen kerran myös lasten myötä kehittynyt.

Lasten siksi, että elämä pienten ihmisten kanssa on jatkuvaa tilanteiden sanoittamista, ja sanoittamisella tulee vahingossa tsempattua omankin asenteen kanssa. Päästän kyllä toisinaan lasteni seurassa ärräpäitä, siitä ei tällä temperamentilla pääse mihinkään ja pidän sitä ihan normaalina osana inhimillistä elämää, mutta lähtökohtaisesti tuntuu hyvältä pystyä yhä useammin hymyilemään: hei ei se mitään.

Oma myönteisyyteni liittyy ennen kaikkea perspektiivin tajuun. Joka kerta, kun kuulen jonkun ikävästä kohtalosta, tulen entistä tietoisemmaksi siitä, millä asioilla on väliä. Aika harvalla oikeasti on, ei edes siinä hetkessä, saati viikon tai vuoden päästä. Niin kuin entinen työkaverini aina tokaisi kevyesti mistään hermostumatta ja kahvia kulauttamalla, c’est la vie.

Homevialaura, myönteisyys, positiivinen ajattelu

Se on elämää, että mielentilana on joskus suru, pettymys, ahdistus, ärsytys. Mokatkin kuuluvat elämään, ainakin elettyyn elämään, koska tekevälle sattuu.

Minua mokan sattuessa helpottaa katsoa asiaa ikään kuin etäältä ja ulkopuolelta. Hyvin usein oman elämän muka isosta mokasta tulee isommassa mittakaavassa mitätön, tai ainakin selvästi pienempi. Yksi pieni piste, joka ei vaikuta mitenkään tuonkaan ratikkaan juoksijan elämään, ja jota itsekään tuskin kuukauden päästä muistaa.

Yksi hyvin suuresti mittakaavaajatteluun vaikuttava asia on väsymys. Iso ongelma sattaa tuntua levänneeltä pienemmältä kuin pieni ongelma väsyneenä. Siten koen unen ja hyvinvoinnin liittyvän vahvasti myönteisyyteen. Esimerkiksi nyt, kun olen itse sairastellut ja ollut sitä myöden paitsi puolikuntoinen myös väsynyt, olen nähnyt monet asiat paljon niitä oikeasti tummemmissa sävyissä.

Homevialaura, myönteisyys, positiivinen ajattelu

Kaiken kaikkiaan oma myönteisyyteni on sitä, että jos on olemassa ongelma, se pitää voida sanoa ääneen, ja sen jälkeen ongelmaa voi alkaa ratkaista. Myönteisyyteni onkin pitkälti ratkaisuhalukkuutta. Motivaatiota ymmärtää ja kehittää itseä sekä vallitsevaa tilannetta.

Joskus ratkaisuhalukkuuteni saattaa mennä turhankin pitkälle. Jos puoliso sattuu mainitsemaan väsymyksen tai stressin, alan alta aikayksikön kaivaa kalenteria ja lastenvahdin puhelinnumeroa löytääkseni ratkaisun esimerkiksi aikapulaan tai liikkumismahdollisuuteen, kun – konkreettista apua väheksymättä – kaikista tärkeintä saattaisi olisi kuunnella ja jutella.

Ratkaisuhalukkuuden lisäksi olen huomannut, että myönteisyyteeni liittyy vahvasti huumori – tarvittaessa vain sopivan musta. Jos ei tilannetta voi muuksi muuttaa, voi sitä ainakin keventää mustalla huumorilla.

Homevialaura, myönteisyys, positiivinen ajattelu

Vaikka olen kaikkea muuta kuin kielteisten tunteiden maton alle lakaisija, niin yhden asian kanssa minun on vaikea elää: lähtökohtaisesti nihkeän suhtautumisen. Tiedättehän sellaisen elämänasenteen, jossa niistäkin asioista tehdään ongelma, joissa ei ongelmaa ole. Jossa kaikki on aina enemmän vain vähemmän hankalaa, vaikka ei oikeasti olisikaan. Se minua syö.

No mutku -selityksiin joka ikinen kerta takertuvalla voi kuitenkin olla taustalla paljon sellaista, josta ei ulkopuolinen tiedä. On huomattavasti vaikeampaa olla myönteinen, jos esimerkiksi kotona kasvoi kehuitta ja ilman luottamusta siihen, että kaikki järjestyy aina.

Homevialaura, myönteisyys, positiivinen ajattelu

Olenkin Emil Elon Kauppalehden-kolumnin, ”Kuka vain voi olla mitä vain” -keskustelu pohjaa valheeseen, kanssa täsmälleen samaa mieltä siitä, kuinka ylimielistä on ajatella, että jokainen olisi oman onnensa seppä. Se, millaiset kortit ihmiselle on jaettu, vaikuttaa ihan kaikkeen elämässä, eikä vähiten perusluottamukseen siitä, kuinka hyvin tai huonosti asiat tulevat menemään.

Toisaalta haluan, myönteisesti, uskoa siihen, että jossain määrin voimme omalla suhtautumisellamme vaikuttaa elämäämme. Selviytymiskykyä eli resilienssiä, johon optimismikin liittyy, on toisilla luontaisesti enemmän, mutta reselienssiä voi myös kehittää, mikä on hieno ja toivoa antava asia.

Kiitollisuuden harjoittamisen vaikutuksista elämään haluan itse vielä enemmän lukea, ja muutenkin harjoittaa enemmän kiitollisuutta – kiitollisuuspäiväkirja ei taitaisi olla yhtään hullumpi ajatus myönteisyyden kehittämisessä. Olen nimittäin huomannut, että negatiivisen kierteen lisäksi on olemassa positiivinen: hyvään keskittyminen usein lisää hyvää, kun pyörään vaan pääsee hyppäämään mukaan.

Homevialaura, myönteisyys, positiivinen ajattelu

Mitkä kaikki sitten elämässä ovat asennekysymyksiä? Onko marraskuu?

Marraskuu ei Suomessa muuksi muutu. Marraskuuta ei siis voi muuttaa, mutta omaa kokemusta marraskuusta ainakin jossain määrin voi.

Meillä oli tässä taannoin yksi arki-ilta, jolloin sekä minun että mieheni fiilis kaiken suhteen oli niin plaaah kuin ikinä olla ja voi. Jouduimme hoitamaan yhden asian ja kun piipahdin samalla pikakaupassa en ostanutkaan sitä perus valmisruokaa, mitä arjen pelastamiseksi piti, vaan herkullisinta ruokaa, mitä kaupasta löysin. Illasta, jonka piti olla arkinen ja tylsä, tulikin erityinen, kuin pieni viikonloppu keskellä viikkoa.

Masennus ei parannu kanelintuoksuisia kynttilöitä sytyttämällä ja joululehtiä selaamalla, mutta uskon, että marraskuun alakuloisuuteen moni meistä pystynee erilaisilla hyvinvointia edistävillä asioilla ja itselle mieluisilla teoilla vaikuttamaan, jos on motivoitunut yrittämään.

Sekin voi olla myönteisyyttä hyväksyä marraskuu elämänlaatua heikentävänä ajanjaksona, koska epämieluisat kaudet kuuluvat elämään siinä missä mieluisatkin. Kenties silloinkin voi kuitenkin päättää inhokkikuukauden kestävän vain, ei jopa 30 päivää.

Kuvat: Lilli Salminen

Comments

    • Heippa Mia! Sateenvarjo on vuosia vanha, olisiko ollut silloisesta Anttilasta. Luulisin, että merkki on Lasessor tai ainakin Lasessorilla on ollut vastaavia. Yrittäisin googlata sillä ja sitten katsoa ainakin sen tyyppiset kaupat kuin Stokka, Sokos ja Aleksi 13. :)

  1. Hyvä kirjoitus! Mun isä muistuttaa aina tuosta asioiden perspektiiviin laitosta: jos asian, joka harmittaa nyt, laittaa muutaman vuoden aikajanalle, niin kuinka merkityksellinen se siinä ajanjaksossa olisi? Toki tuo asia saa siinä hetkessä harmittaa, mutta jos se ei tuolla aikajanalla ole mikään iso juttu, niin ei kannata jäädä vellomaan. Olen vähän sellainen, että saatan jotain juttua harmitella valtavasti hetken, mutta onneksi yleensä osaan aika äkkiä siirtyä eteen päin. Yritän myös tsempata siinä, mitä muille puhun. Aivan turha tuoda ekana negatiivisia juttuja esille! Jos puhuu vain huonoista jutuista, on aika vaikea nähdä kaikkea hyvää ympärillä!
    P.s. Mä olen taas niitä, joiden mielestä syksy hurahtaa hetkessä ja joulu tulee aina super äkkiä! Tykkään siis tästä ajasta, jopa marraskuusta (jatkossa vielä enemmän, kun tässä odotellaan esikoisen syntymää lähipäivinä eli marraskuusta tulee hänen synttärikuukautensa!). Mulla maaliskuu sen sijaan ottaa vähän koville, hehe.

    • Kiitos Kata! Ja ihana isä. Eikö perspektiivinen laittaminen autakin paljon ja heti. Siltikin todennäköisesti harmittaa, mutta yleensä heti edes jonkin verran vähemmän. Will it matter in five years, on pitkään jo pyörinyt mielessäni. Aikakäsite voi olla paljon lyhyempikin – harva asiaa tosiaan harmittaa enää vuoden, puolen vuoden tai kuukaudenkaan päästä.

      Minusta tapahtumahetken harmittelu tekee oikein hyvää. Höyryt pihalle niin sanotusti, niin ei jää mikään ainakaan sisälle kytemään, mutta tosiaan se on tärkeä taito, että pääsee sitten harmittelujen jälkeen eteenpäin. :)

      Samaa mieltä, minustakin syksy hurahtaa hetkessä. Oikeastaan alan ajatella, että on viisi vuodenaikaa: talvi, kevät, kesä, syksy ja joulu marraskuusta joulukuuhun. Samaistun myös maaliskuukokemukseen, minullekin se on usein rankempi, kun on jo niiiin väsynyt pitkästä talvesta ja pitäisi vielä jaksaa katsoa sitä kevään edestä sulavaa loskaa. :D

      Voi miten ihanaa, teillä on tosi jännät hetket siellä. Valtavasti onnea koko perheelle jo etukäteen, saatte maailman parhaan joululahjan. <3

  2. Meillä on mieheni kanssa omanlaisemme “kiitollisuuspäiväkirja”: Olemme jo vuosien ajan joka päivä nukkumaan mennessä kertoneet toisillemme kolme kivaa asiaa omasta päivästämme. Usein kivoja asioita tulee mieleen enemmänkin! Tässä tavassa on paljon kivaa: kurjimpanakin päivänä se virittää mielen positiiviseksi ennen unia ja toisaalta tulee varmasti pysyttyä mukana myös siinä, mikä kumppanille on kivaa ja tärkeää.

    En kyllä tiedä, onko tapa muuttanut mun luonnetta positiivisempaan suuntaan… Oon useissa asioissa tyyppiä “pessimesti ei pety” :P Mutta toisaalta arjen pienet vastoinkäymiset kuten vaikka bussista myöhästyminen ei mua paljon hetkauta. Niihin suhtaudun asenteella “meni jo” eli turha itkeä läikkäytynyttä maitoa. Ehkä oon sopiva kompromissi epäilevää tuomasta ja huoletonta hellua!

    • Loistava kirjoitus! Tämän tekstin pariin aion varmasti palata ajoittain. Arkea kannattaa värittää hyvillä aisti-kokemuksilla, herkulliset raaka-aineet pöytään päivällisellä tai iltapalaksi – toimii aina! Upean rehellistä ja realistista tekstiä, johon on helppo samaistua. Keep the spirit!

      • Moi u! Aivan ihana tapa, kiitos kun jaoit! Vähän samanlaista tapaa olen yrittänyt ylläpitää lapsen kanssa. Me tosin juttelemme usein kuulumiset jo ruokapöydässä, mutta entistä enemmän voisi vielä illan rutiiniksi lisätä sen, että kysyy ja kertoo, mikä oli omassa päivässä parasta. Se on todellakin kuin kiitollisuuspäiväkirja. :)

        Mutta hei, totta se onkin. että pessimisti ei pety. Yksi minuun TED Talkissa erittäin paljon kolahtanut lause on “The secret to happiness is low expectations”. Ja eilen luin loppuun Rolf Dobellin Paremman elämän taito – 52 reittiä onnellisuuteen. Siinäkin kirjassa todettiin, että “epärealistiset odotukset kuuluvat tehokkaimpiin onnen tärvelijöihin”. Eli oikeasti odotusten pitäminen minimissä voi olla erittäinkin hyvä työkalu onnellisuuteen ja kiitollisuuteen. Varmasti sinussa on molemmat puolet hyvässä tasapainossa. :)

        Outille myös iso kiitos todella ilahduttavasta palautteesta! Olen todella iloinen, että teksti ja aihe kolahti teihin. Kiitos, kun olette olemassa, linjoilla lukemassa ja keskustelemassa. :)

  3. Minä pidän marraskuusta :-). Sen sijaan joulu-, tammi-, helmi- ja maaliskuu ovat turhia kuukausia! Joulukuu siksi, että minä ei-jouluihminen joudun pakkojouluttamisen kohteeksi aina ja kaikkialla. Tammikuu siksi, että on talvi, kerran vuodessa tulevat suuret laskut erääntyvät ja muutenkin se kestää pidempään kuin muut 31-päiväiset kuukaudet. Halmikuussa pitäisi olla innoissaan talvesta, ja minä en vain pysty.Maaliskuusta en juuri välitä, koska sen pitäisi mielesätni jo olla kevättä, mutta eipä se vain osaa. Onneksi silloin ja helmikuussakin alkaa jo olla valoa. Mutta ne ovat kuitenkin vain neljä kuukautta vuodesta, ja arkea katkaisemaan on silloin tulossa kaikkea pientä mukavaa. Joten niistäkin selviää :-).

    • Ymmärrän! Jos ei joulu tunnu omalta, niin joulukuu on kyllä varmasti epämieluisa. Se on oikein ymmärrettävää, että kaikki eivät muutenkaan talvesta perusta. Itse rakastan sitä, että on selvät vuodenajat, mutta toki niitä kauniin aurinkoisia, valkoisen lumisia, täydellisiä talvipäiviä on suhteessa harmaaseen epämääräisyyteen turhan vähän. Toisaalta juuri ehkä talven ansiosta osaamme arvostaa valoa niin paljon kuin osaamme. Eihän mikään voita sitä, kun maailma alkaa taas keväällä pitkän pimeän kauden jälkeen kirkastua. :)

  4. Ihana kirjoitus, joka sattui itselleni hyvään saumaan. En tietenkään tunne sinua mutta olen lukenut blogiasi jo pitkään ja yhä enemmän vakuutun siitä että sinulla on sellaista luontaista sydämen viisautta jota ei opiskelemalla saa. Tekstistäsi bongaan kyllä juuri tuon ajatuksen että itseään voi kehittää, jos alunalkaen onkin tietty tapa ajatella, voi sitä muuttaa jos jaksaa panostaa itseensä ja muutokseen.

    Eilen satuin menemään joogaan, jossa oli minulle uusi ohjaaja. Hän oli aivan ihana, ja sanoi mm. että “yritä olla arvostelematta tunteitasi, joita tulee ja menee, älä laita niitä hyvä-huono akselille vaan katso niitä ikään kuin ulkopuolelta, että tällainen tunne jaahas”. Itselleni se oli hyvin lohdullinen ja jollain tapaa uusi ajatus. Vapauttavaa sillä hetkellä, koska eilinen päiväni oli niin raskas erään ikävän tapahtuman takia.

    Mitä marraskuuhun tulee, inhoan sitä ja koko tulevaa pimeää talvea ja talvea ylipäänsä. Mutta yritän keskittyä siihen että teen asioita joista pidän, yritän saada ilon ihan pienistä jutuista.

    Jos muuten koskaan mietit alanvaihtoa, miten olisi joku terapeutti tai sellainen? :)

    • Voi että Lilja, miten ihanan kommentin kirjoitit! Kiitos sydämeni pohjasta, niin nätisti sanottu, että ihan liikutuin. <3

      Olipa osuvat sanat joogaohjaajaltasi. Juuri niin! Minäkin yritän koko ajan oppia lisää sitä, että ajatukset ovat vain ajatuksia, että antaa niiden vain tulla ja mennä ilman, että ne tarkoittavat mitään suurta tai ilman, että niihin tarvitsee tarkertua. Voin muutenkin kuvitella, miten tarpeeseen tuollainen tunti raskaan päivän jälkeen tuli. Todella hyvä, että pidät itsestäsi huolta noin, etenkin, jos pimeä talvi ottaa voimille. Jooga on yksi sellainen asia, mitä minullakin on tarkoitus lisätä. Vielä aivan liikaa rauhoittuminen kaatuu siihen, etten muka ehdi, mutta juuri kiireessä rauhoittumista eniten kaipaisisi.

      Olen otettu ehdotuksestasi, kiitos. :) Arvaa mitä, olen ihan oikeasti miettinyt! En sillä lailla tosissani, koska pidän nykyisestä viestinnän ja markkinoinnin alastani eikä minusta ole enää opiskelemaan montaa vuotta psykologiaa, mutta joku palo auttaa ihmisiä minulla on. Siksi varmasti kirjoitan niin paljon arjen helpottamisestakin, kun haluaisin kovasti pystyä vaikuttamaan ihmisten ja perheiden elämänhallintaan ja jaksamiseen. Jotain tällaista elämään liittyvää konsultointia näkisin joskus tekeväni enemmänkin. :)

  5. Hyvä postaus, antaa paljon ajattelemisen aihetta.
    On jännä juttu, miten vuodenajat; valoisa/pimeä, viikonpäivät; maanantai/perjantai, sää; sateinen/aurinkoinen vaikuttavat meihin. Vai juuri senkö vuoksi, että niitä emme voi muuttaa?
    Asennetta onneksi voi. Mieluummin puoliksi täynnä, kuin puoliksi tyhjä.

    Ihana tuo viimeinen kuva, sopivasti asennetta ja maijapoppasta :)

    • Kiitos, tosi kivasti sanottu!

      Älä muuta sano, eikö olekin jännä. Mietin tuota usein sen kautta, millaisen kuvan jostain matkakohteesta saamme. Kokemus voi olla täysin erilainen ihan säästä riippuen, vaikka itse kohde pysyy täysin samanlaisena. Jos olemme valmiiksi harmistuneessa mielentilassa, uskon, että näemme loputkin asiat huonommassa valossa ja päinvastoin.

      Maija Poppanen kiittää! ;)

  6. Hieno ja osuva kirjoitus, jaan kanssasi samoja ajatuksia. Etenkin tunteiden näyttäminen on minusta äärettömän tärkeä taito. Työskentelin varhaiskasvattajana reilut 12 vuotta, ja yksi tärkeimmistä teemoista ja tavoitteista kasvattajana työssäni oli se, että jokainen kokisi tulleensa hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on ja kaikki tunteet ovat sallittuja näyttää. Se, miten erilaisissa tilanteissa sitten toimitaan on merkittävämpää. Aina voi oppia ja kehittyä.

    Kollegani sanoi usein lapsille “Itke vaan, se helpottaa”, se oli minusta ihanaa. Kuten lasten kanssa sanoitetaan paljon tunteita ja otetaan syliin, se sama pätee mielestäni hyvin myös aikuisiin. Omia fiiliksiään ja tunteitaan voi sanoittaa ja kuinka ihanaa on, kun joku halaa tiukasti silloin, kun itsellä on paha mieli.

    Pointtini siis on tai ajattelen niin, että kun tunnistaa omia tunteitaan ja sallii ne itselleen niine hyvineen, niin osaa pikku hiljaa suhteuttaa niitä ja opetella juuri esimerkiksi katsomaan asioita eri kulmista. Uskon myös, että elämänkokemuksella sekä kuten sinäkin kirjoitit, sillä “mitä on jaettu” on tässä iso rooli.

    Lempeää marraskuuta! ☕

    • Kiitos Katri sanoistasi ja tärkeistä ajatuksista! <3

      Arvostan todella paljon varhaiskasvatuksen ammattilaisen ajatuksia aiheesta, ja on ilo kuulla, miten oma tuntuma menee yksin sen kanssa, mitä suositellaankin tehtävän. Tänä vihapuheen aikana en voi kuvitella tärkempää asiaa kuin se, että jokainen kokisi tulleensa hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on pienestä pitäen. Teit varmasti aikanasi valtavan hyvää työtä pienten kanssa. Olen joka päivä kiitollinen siitä, miten upeaa kasvatusta tytärkin omassa päiväkodissaan saa.

      Niin tärkeä huomio! Myös meidän aikuisten pitää välillä saada vain itkeä ja päästä kainaloon. Meidänkään ei aina tarvitse olla reippaita. Olen ihan samaa mieltä siitä, miten tärkeää tunteiden käsittelyä on harjoittaa. Kukapa tässäkään asiassa olisi seppä syntyessään, vaan pikkuhiljaa tunteiden ääreen pysähtymällä ja elämänkokemusta kartuttamalla tätäkin taitoa oppii.

      Kiitos samoin, lempeää tunnelmointia sinne!

Trackbacks

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram

Copyright © 2019 · Theme by 17th Avenue