Tammikuun katsaus – tunteita ääripäästä toiseen

Homevialaura, tammikuun katsaus

Tammikuu on ohi, ja täytyy myöntää, että ehkä ensimmäistä kertaa se tuntui minustakin niin pitkältä kuin monista muista. Oikeastaan tammikuu tuntui kahdelta eri kuukaudelta.

Tämän vuoden alku oli ehkä ihanin, jonka muistan. Oloni oli hyvä, tasapainoinen, kirkas, levännyt ja inspiroitunut. Pääsin kaksi kertaa yhteen Helsingin ihanimpaan paikkaan, St. George Care -spahan, ensin syntymäpäiväyllätyksenä ja sen jälkeen meillä oli sovittuna vielä ystävän kanssa sinne, Ateneumin Helene Schjerfbeck -näyttelyyn ja Ravintola Espaan hyvän olon virkistäytymispäivä. Niin ikään kävin perheen kanssa syömässä, testaamassa ystävän kanssa vietnamilaista ja St. Georgessa iltapäiväteelläkin.

Homevialaura, tammikuun katsaus

Latauduin Asennemedian työhyvinvointipäivässä meditoiden, laitepilatesta testaten ja aarrekarttaa askarrellen (jonka yksi haaveeni jo toteutuikin). Aloitin kiitollisuuspäiväkirjan ja ostin Museokortin käydäkseni virkistäytymässä näyttelyissä useammin. Esikoiselle ja minulle varasin (viime tipassa) liput syksyiseen Tatu ja Patu -lastenteatteriin.

Niin ikään oli todella ilahduttavaa kuulla pitkästä aikaa mediassa positiivista perhepuhetta, josta esimerkiksi Yle kirjoitti jutussaan: Uusi tutkimus haastaa mielikuvan ankeasta lapsiperhearjesta: pikkulasten vanhemmat ovatkin muita aikuisia tyytyväisempiä elämäänsä.

Kunnes sitten. Kunnes sitten kuulin Kobe Bryantin onnettomuudesta. Maailmassa tapahtuu traagisia asioita koko ajan, mutta jostain syystä tämä tapaus meni minulla todella syvälle ihon alle. Todennäköisesti siksi, että vietin koripallon parissa koko nuoruuteni, mutta vielä todennäköisemmin siksi, että surma vei isän ja tyttären (ja yhtä surullisesti seitsemän muutakin).

Katsoin kuvia isästä ja tyttärestä, ja vain itkin, itkin ja itkin. Ja mietin puolisonsa ja tyttärensä menettänyttä vaimoa, ja taas itkin ja itkin ja itkin.

Homevialaura, tammikuun katsaus

Tapahtuma taisi laukaista minussa ihan uudella tasolla perheen menettämisen pelon. Alkuvuoden kepeys vaihtui raskaaseen oloon: tuntuu, että vatsassani on ollut viikon musta möykky. En aina eläydy oman elämäni ulkopuolisiin tapahtumiin, mutta kun eläydyn, tuntuu, että eläydyn joka solullani.

Tammikuu oli siis kuin elämä pienoiskoossa, se muistutti kaikesta hyvästä, kauniista ja hauraasta. Se ilahdutti, kosketti, herkisti ja pysähdytti. Tammikuu kuvasi hyvin myös sitä, millaista voimakkaasti tuntevan elämä on. Kun iloitsee paljon hyvästä ja järkyttyy syvästi pahasta, niin välillä sitä tuntee niin paljon, että lopussa olo on kertakaikkisen turta.

Homevialaura, tammikuun katsaus

Samoin tammikuu muistutti John Donnen sanoista: “Yksikään ihminen ei ole saari”. Kun joku meistä viedään, kun jollekin meistä tapahtuu jotain, se koskettaa meitä kaikkia.

Jos surullisuudesta yrittääkin jotain hyvää löytää, ainakin se tuo meitä ihmisiä yhteen. Silläkin uhalla, että kuulostan hourahtaneelta, koen, että tapahtuneen jälkeen tunnen taas vähän enemmän yhteyttä maailman kanssa.

Homevialaura, tammikuun katsaus

Minulle musta huumori on yksiä suurimpia selviytymiskeinoja, niin se oli tammikuussakin. Voisi ajatella, että minulle Instagramin tärkeimmät sisällöt ovat sisustuskuvia, mutta eivät ne ole, ne ovat päivittäin minua huvittavia, ajankohtaisia asioista parodisoivia memejä. Seuraan tilejä @tank.sinatra, @thefatjewish ja @shitheadsteve, joista viimeinen kuvasi asuvasti sen, miksi koko tammikuu 2020 pitäisi perua.

Helmikuu on toivon mukaan rakkauden ja jälleen vähän kevyemmän olotilan kuukausi. Luvassa on tyttären synttärihumua, juhlimista kollegojen kanssa, ystävänpäivää ja yksi kiva pieni perhematkakin.

Toivottavasti teille kuuluu hyvää!

Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Instagram

Copyright © 2020 · Theme by 17th Avenue