Asumisen käänteispsykologiaa

Homevialaura-asuminen_6159

Asumiseen ja kotiin intohimoisesti suhtautuvat ihmiset tunnetusti harrastavat Oikotietä: huvin vuoksi surffailua, mielenkiinnosta tirkistämistä, ajatusleikkejä. Myönnän, että omakin katseeni viipyy joka sunnuntai Hesarin asuntoilmoituksissa, automaattisesti, ilman tarkoitusperiä. Niin vain olen tehnyt nuoresta lähtien, ollut kiinnostunut asuntomarkkinoista.

Myös joka ikinen kerta, kun olemme perheenä kävelyllä, keskustelumme ajautuu asumiseen. Emme osaa ulkoiluttaa koiraa tai työntää taaperoa ilman, ettemme katsoisi asuinaluettamme sillä silmällä. Kukakohan tuossa asuu. Ai tähän aletaan rakentaa uutta taloa. Tuohan on upea. Aika persoonallinen piha. Tuossa voisi olla potentiaalia. Ja niin edelleen.

Homevialaura-joulusisustus_6961

Jostain syystä tätä samaa en tee tällä hetkellä niin paljoa kalustamisen kanssa. Alitajuntani taitaa suojalla sisustajaa siltä, etten koko ajan näkisi muualla jotain parempaa. Teoriassa nimittäin kalusteen voisi vielä uusiakin, hinnaltaan kuusinumeroista kiinteistöä taas noin vain ei. Siksi on turvallista kohdistaa ajatusleikki asuntoihin.

Minulle asuntojen ajatusleikki ei kerro tyytymättömyydestä, vaan päin vastoin tyytyväisyydestä. Viihdymme niin hyvin tällä asuinalueella, tässä asumismuodossa, että ajatusleikkimme kohdistuu vain ja ainoastaan kävelyreittiemme varsille. Se on oikeastaan tosi ihana tunne, ettei halua lähteä kodistaan minnekään – korkeintaan joskus vuosien päästä naapuriin.

Homevialaura-joulusisustus_9015

Teen välillä mielenkiinnosta sitä, että syötän alueemme Oikotielle. Näin pääsen kurkistamaan sisälle taloihin, jotka ovat tulleet tutuksi kävelylenkkien varsilta. Vaan arvatkaa, miten yhdeksässä kymmenestä tapauksessa käy: todellisuus on tarua karumpaa. Talo, jonka ehdit kuvitella siistiksi ja hyväkuntoiseksi, onkin tuskin edes remontilla pelastettavissa oleva pommi. Asunto, jonka ajattelit olevan budjetissasi, onkin kohtuuttoman hintainen. Koti, jossa ajattelit olevan potentiaalia, onkin pohjaltaan täysin toimimaton.

Siinä missä moni nousee asuntoja surffatessa pilvilinnoihin, itse tipun vieläkin tukevammin maan kamaralle.

Homevialaura-asuminen_6212

Minulle asuntosurffailu toimii siis hyvänä käänteispsykologiana: useimmiten se muistuttaa siitä, miten järkyttävän hintaisiksi suurin osa Helsingin asunnoista tasoonsa nähden on noussut, ja miten tyytyväisiä saamme olla tästä tuiki tavallisesta, mutta kauniista, toimivasta, hyväkuntoisesta ja järkevänhintaisesta kodista.

Olisi kiinnostavaa kuulla, harrastatteko te samaa. Lähdettekö leijumaan pilvilinnoihin vai oletteko kaltaisiani realisteja, jotka melkein enemmän lannistuvat kuin innostuvat asuntoilmoituksia selatessa?