Hotel F6 ja mitä tekemistä hotelleilla on huulipunien kanssa

Homevialaura, Hotel F6, Helsinki, hotelli, Fabianinkatu

Must on tullut urheiluhullu, laulaa Eput. Rion olympialaisia hädin tuskin vilkaisseena minusta ei voi sanoa samaa, mutta kohdalla sanan urheilu voi korvata hotellilla. Nimeni on Laura on olen tätä nykyä hotellihullu. Jopa Pinterestissäni on Hotel life -taulu. (No, mitäpä siellä ei olisi.)

Homevialaura, Hotel F6, Helsinki, hotelli, Fabianinkatu

Siinä missä hotelli oli ennen vain yöpymistä varten ja melkein mikä tahansa siistihkö majoitus meni, on hotelli näin aikuisiässä melkeinpä merkittävin osa lomaa. Viimeiselläkin ulkomaan matkalla huomasin, kuinka itse asiassa odotin kaikista eniten, en niinkään kohdetta sinänsä, vaan muhkeaa sänkyä, puhtaita valkoisia lakanoita, inspiroivasti sisustettuja tiloja ja jonkun muun tekemää aamiaista. Toisaalta on myönnettävä, että en ollenkaan aina nuku hotellissa hyvin. Syy: Can’t sleep, too excited about breakfast.

Homevialaura, Hotel F6, Helsinki, hotelli, Fabianinkatu

Jollain tavalla hotelli on samanlaista luksusta kuin huulipuna. Et ehkä voi ostaa Chanelin laukkua, mutta merkin huulipunan voit. Et ehkä voi ostaa viiden tähden all inclusive -pakettia kahdeksi viikoksi, mutta yhden paremman hotelliyön voit. Ymmärrättekö pointtini? Kun on tarvetta nousta jollain tasolla arjen yläpuolelle, tekee jo vuorokausi ihanassa hotellissa vaikka sitten kotikaupungissa ihmeitä.

Homevialaura, Hotel F6, Helsinki, hotelli, Fabianinkatu
Meidän matkustamisemme on mennyt suuntaan vähemmän ja parempaa, eli nipistän melkein mieluummin öiden määrästä kuin hotellin tasosta (toim. huom. en tällä silti mitään ökymeininkiä tarkoita, vaan keskihintaisia löytöjä).

Homevialaura, Hotel F6, Helsinki, hotelli, Fabianinkatu

Hotellitarjonta kertoo muuten kaupungin luonteesta melkein enemmän kuin mikään. Ne kohteet, joissa hotellihaku tarjoaa vain cumuluksia ja radissoneita, alkavat mietityttää muutenkin. Jos ei siistejä hotelleja, onko kaupunkiin rantautunut mitään muutakaan kiinnostavaa: kokemisen arvoisia ravintoloita, kahviloita ja putiikkeja?

Homevialaura, Hotel F6, Helsinki, hotelli, Fabianinkatu

Esimerkiksi Gdanskiin kesällä matkatessamme mahtavan Puro-hotellin löytyminen ei ratkaissut pelkästään majoittumista vaan myös sen, että kohteeseen kaiken kaikkiaan kannatti lähteä. Jos kohteessa kerran on hipsterihenkinen hotelli, täytyy siellä olla muutakin kivaa, ja siellähän oli.

Homevialaura, Hotel F6, Helsinki, hotelli, Fabianinkatu

Meitä helsinkiläisiä on hellitty jo jonkin aikaa hotellirintamalla, mikä todellakin kertoo virkistyneestä kaupunkikulttuurista. Uusin tulokas, Fabianinkadulla sijaitseva F6, kiri suoraan top-listalleni. Jo pelkkä maailman ihanin heksagonin muotoinen sisäpiha ja mustavalkoraidalliset markiisit saivat sydämeni hakkaamaan (vai oliko se aamiaisen viisi espressoa, en tiedä).

Homevialaura, Hotel F6, Helsinki, hotelli, Fabianinkatu

Aamiaisesta puheenolleen (hotelliaamiainen mainittu jo kolmesti) omaan makuuni F6-hotellin aamiainen oli täydellinen, sillä se nimenomaan oli aamiainen. Itse en kaipaa heti herätessäni sen enempää majoneesipohjaisia salaatteja kuin nakkeja tai suklaaleivoksiakaan, vaan vannon hyvän leivän, puuron, jugurtin, marjojen ja hedelmien nimeen. Jos tarjolla on vielä graavilohta (oli) on oma aamiaistaivaani toteutunut. Erityisen lempeän herätyksestä teki, että tarjonta oli lähiruokaa ja luomua.

Homevialaura, Hotel F6, Helsinki, hotelli, Fabianinkatu

Sisustuksellisesti pidän hotelleista, joissa on jotain samaa oman tyylini kanssa (well hello, tämän kylpyhuoneen ottaisin nanosekunnissa!), mutta jotka eivät missään nimessä ole toisintoja omasta kodistani – silloinhan voisin yhtä hyvin nukkua kotona. Siinä missä oma kotimme on valkoinen, hotelleissa pidän aavistuksen tummemmasta ja hämyisemmästä tunnelmasta. Sellaisesta, jossa voi kuvitella kohtalokkaita kohtaamisia ja erimaalaisia herrasmiehiä puvuissaan lukemassa painotuoreita sanomalehtiä.

Homevialaura, Hotel F6, Helsinki, hotelli, Fabianinkatu

Hotellisisustus saa myös olla aavistuksen överi ja pompöösi, itsevarma ja kantaaottava. Vihreäsamettinen sängynpääty ja viidakkotapetti – todellakin! Toinen asia, mitä vaikuttavimmissa hotelleissa ihailen, on erilaisten tyylien rohkea mutta hyvällä maulla tehty sekoittaminen. Jollain ihmeen kaupalla F6-hotelliinkin oli saatu mahdutettua art decoa, siirtomaatyyliä, japanilaisuutta, afrikkalaisuutta, viimeisten trendien mukaista tukholmalaisuutta sekä, uskokaa tai älkää, vielä Marimekon supisuomalaisia Sääpäiväkirja-kuosisia aamiaisastioita, ja sulatusuuni todella toimi.

Homevialaura, Hotel F6, Helsinki, hotelli, Fabianinkatu

Aamiaispöydän tabletit olivat muuten ihan erityisen hauskat (aamiainen mainittu 736. kerran). Ruoka-alustaan oli painettu teksti How to make your stay a true Helsinki experience? (mark when done).  Rastin saa esimerkiksi, jos lokki varastaa ruoan tai jos bongaa sauvakävelijän, sukkasandaalimiehen tai jääkarhun. Fantastista ironiaa ainakin tälle vierailijalle, jolla on aina kotikaupunkiaan kohtaan rakkautta sydämessä ja pilkettä silmäkulmassa.

Homevialaura, Hotel F6, Helsinki, hotelli, Fabianinkatu

Hotelli tarjosi yöpymisen.

Kohteena Gdansk – trendikkäin hotelli

Homevialaura, Gdansk, Gdańsk, hotelli, Puro Hotel Gdansk, Puola

Lupasin jatkaa Gdanskista vielä ravintola- ja hotellisuosituksen verran, aloitetaan jälkimmäisestä. Varasimme tälläkin kertaa hotellin itse Booking.comin kautta. Hakutuloksista pomppasi esiin välittömästi Puro Hotel Gdansk design-henkisellä sisustuksellaan ja hyvillä arvosteluillaan, mutta silti järkevällä hintatasollaan.

Homevialaura, Gdansk, Gdańsk, hotelli, Puro Hotel Gdansk, Puola

Puro Hotel sijaitsee pienen sillan päässä vanhasta kaupungista, aivan kivenheiton päässä siis, mutta kuitenkin sopivasti omassa rauhassaan. Hotelli on avattu viime vuonna, joten kaikki on viimeisten trendien mukaista.

Homevialaura, Gdansk, Gdańsk, hotelli, Puro Hotel Gdansk, Puola

Täällä voisi melkein pelata sisustustrendibingoa: on eri metallien sekoitusta, pyöreää peiliä, bistrohenkistä ravintolaa, marokkolaisia laattoja, kaakeleissa tiililadontaa, mustaa marmoria, urbaania betonia, roikkuvaa teollisuusvalaisinta, paneeliseinää, puuta ja nahkaa.

Homevialaura, Gdansk, Gdańsk, hotelli, Puro Hotel Gdansk, Puola

Loungetyylisen aulan pöydältä löytyy Cereal, Elle Decoration ja vino pino kahvipöytäkirjoja. Taustalla kuuluu MacBookin naputus ja vapaasti vieraiden käytössä olevan espressokoneen hurina. Paikalliset mainostoimistolaiset – ihmistyypistä ei voi erehtyä – huseeraavat kuvaustensa parissa.

Homevialaura, Gdansk, Gdańsk, hotelli, Puro Hotel Gdansk, Puola

Aula tekee vaikutuksen majesteettisella korkeudella: sisäpihan katto siintää kahdeksannessa kerroksessa. Seinillä on valokuvataidetta, totta kai. Sisustukseltaan samaa murretunväristä palettia noudattavat huoneet on viimeistelty lasiseinäisillä kylpyhuoneilla. Niin huoneissa kuin aulassa on tabletit vieraiden käytössä.

Homevialaura, Gdansk, Gdańsk, hotelli, Puro Hotel Gdansk, Puola

Puro Hotel ei ole lapsiperhehotelli, minkä me laskimme eduksi (nimimerkillä vielä Bamse Clubia vältellen), mutta lapsiystävällinen se on hyvän yleisen palvelutason ja mukavan henkilökunnan vuoksi. Bugabooille järjestyi parkki hipsteripyörien viereen ja vaikkei hotelli sitä tiedoissaan mainosta, matkasänky hoitui huoneeseen pyydettäessä.

Homevialaura, Gdansk, Gdańsk, hotelli, Puro Hotel Gdansk, Puola

Tämä reissu muistutti entisestään, miten valtavasti nautin hyvissä hotelleissa yöpymisestä. Vuosi vuodelta majoittuminen – viihtyisässä huoneessa oleskeleminen, hyvässä sängyssä nukkuminen ja valmiiksi katetulle aamiaiselle herääminen – on yhä oleellisempi osa rentouttavaa ja palauttavaa lomaa.

Homevialaura, Gdansk, Gdańsk, hotelli, Puro Hotel Gdansk, Puola

Ökyyn hotellibudjettimme ei kuitenkaan taivu, enkä tiedä, olisiko dollarien mukanaan tuoma muodollisuus meidän juttumme muutenkaan (tai ketä minä huijaan, ei kyllä tarvitsisi kahta kertaa pyytää Ritziin). Onneksi kivoja keskihintaisia hotelleja löytyy nykyään melkein kohteesta kuin kohteesta.

Homevialaura, Gdansk, Gdańsk, hotelli, Puro Hotel Gdansk, Puola

Airbnb on lähtökohtaisesti mielestäni loistava konsepti ja houkutteleva vaihtoehto varsinkin yhtään pidempään majoittuessa. Silti käytännössä olemme toistaiseksi joka kerta valinneet hotellin: jotenkin kai se tuntuu vähemmän stressaavalta kävellä suoraan tiskille ihmettelemättä, onnistuuko avainten luovuttaminen yksityishenkilön kanssa kaiken matkaväsymyksen päätteeksi vai ei.

Homevialaura, Gdansk, Gdańsk, hotelli, Puro Hotel Gdansk, Puola

Näitä Wallpaperinkin noteeraamia Puro-hotelleja löytyy muuten muistakin puolalaiskaupungeista, kuten Krakovasta. Helsingissäkin tapahtuu kiinnostavia hotellirintamalla ja seuraavaa yöpymistä ei onneksi tarvitse odottaa muutamaa viikkoa pidempään. Palataan jälleen silloin uusiin hotellikokemuksiin.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Ravintola Bro – tyylikäs uutuus tois puol siltaa

Yhteistyössä Asennemedia ja Ravintola Bro

Homevialaura, Ravintola Bro, Hilton Stand, hotelli, Hakaniemi, Helsinki

Olen jo kauan sitten heittänyt romukoppaan ajatuksen, että hotelliravintolat olisivat vain pakollisia syömälöitä majoitusliikkeen alakerrassa. Tylsään hotelliravintolaan ei jää syömään sen enempää hotellin asukkaat kuin muutkaan, kun tarjontaa on muutenkin paljon.

Homevialaura, Ravintola Bro, Hilton Stand, hotelli, Hakaniemi, Helsinki

Tuntuu, että usein hotelliravintolat jopa ylittävät odotukset panostamalla tyylikkyyteen ja tasoon tavallista enemmän kumotakseen loputkin ennakkoluulot.

Homevialaura, Ravintola Bro, Hilton Stand, hotelli, Hakaniemi, Helsinki

Sitä paitsi hotelleissa on aina kiehtova oma tunnelmansa, joka välittyy ravintolaan asti. Jopa omassa kotikaupungissa hotelli on se paikka, jossa voi hetken ajan kuvitella olevansa ulkomailla lomalla.

Homevialaura, Ravintola Bro, Hilton Stand, hotelli, Hakaniemi, Helsinki

Tämä kansainvälinen tunne tuli uuteen Bro-ravintolaan astuessa. Bro on tuore ravintola ja alueen ensimmäinen drinkkibaari uusitun Hilton Strand -hotellin alakerrassa meren rannalla Hakaniemessä.

Homevialaura, Ravintola Bro, Hilton Stand, hotelli, Hakaniemi, Helsinki

Valtavan korkuinen tila kokoaa yhteen tämän hetken kuumimmat sisustustrendit. Samettiset siniset yhdistyvät konjakinruskeaan, kupariin, kalanruotolattiaan ja kierrätetyn vihreään lasiin (juomalasit on tehty vanhoista olutpulloista!). Tunnelma on kiehtovan hämyinen ja loungemainen – tuoreella tavalla 70-lukulainen. Hauskana yksityiskohtana espressot tarjoillaan saman aikakauden Heikki Orvolan Festivo-kupeista, jotka löytyivät historiallisen hotellin arkistoista.

Homevialaura, Ravintola Bro, Hilton Stand, hotelli, Hakaniemi, Helsinki

Bron menussa näkyvät vaikutteet luonnosta sekä ajatus makupareista, kuten siika ja piparjuuri, poro ja kataja tai ternimaito ja sitrus. Listalta löytyy myös rennompia annoksia, kuten burgereita. Raikkaat drinkit alkoholillisina tai alkoholittomina sekoitetaan itse tehdyistä siirapeista ja pyreistä.

Homevialaura, Ravintola Bro, Hilton Stand, hotelli, Hakaniemi, Helsinki

Brolle kiitos viikon jokaisena päivänä auki olemisesta. Me kävimme testaamassa ravintolan loppiaisena, syntymäpäivänäni. Satun monen vuoden kokemuksella tietämään, että silloin ei hyvää ravintolaa noin vain löydykään. Mies raukka, pulassa asian kanssa joka vuosi. Ja synttärit tai ei, onhan se kiva päästä syömään myös erikoispäiviniä (en koskaan ole ymmäränyt suomalaista kulttuuria pitää ravintolat pyhäpäivisin ja sunnuntaisin kiinni – eikö juuri se ole paras mahdollinen aika ulkona syömiselle?).

Homevialaura, Ravintola Bro, Hilton Stand, hotelli, Hakaniemi, Helsinki

Pidän siitä, että Helsingissä tapahtuu. Bro on tervetullut uutuus tois puol siltaa ja inspiroiva paikka poiketa paitsi syömään myös drinkeille tammikuun pakkasesta takan lämpöön (huhu kertoo myös brunssissa ja terassista myöhemmin keväällä). Mieleen jäi lisäksi uutuusravintolan harvinaisen tyylikäs musiikki, täydellinen tausta olohuonemaiselle rentoutumiselle.