Viikonloppufiiliksiä

Homevialaura_7276

Vapaa-ajan uniformukseni on muodostunut farkut, t-paita, neuletakki ja Converset. Jo viime vuonna ostoslistallani ollut meleerattu vaaleanharmaa neuletakki löytyi onnekseni vihdoin tänä syksynä merkiltä Samsøe & Samsøe. Muuten raskaana ei tule shoppailtua itselle mitään pakollisia äitiysvaatteita ihmeellisempää, mutta ajaton aukinainen neuletakki oli loistava ostos paitsi tähän hetkeen myös jatkoa ajatellen.

Homevialaura_7328 2

Kahvin voimalla lähdimme viime viikonloppuna Ikeaan kehysosastolle. Tietysti kaikkien oppien vastaisesti ilman kunnon ostoslistaa mallaamaan ja miettimään paikan päälle. Pää ei ole pyörällä pelkästään olohuoneen taulukollaasista, vaan lisäksi meillä on vireillä pieni taulukollaasi lastenhuoneeseen. Maailmassa tosiaan olisi paikka tauluseinäkonsultille, on tämä sen verran hullun hommaa. Ja tietysti kotona huomasin, että edelleen osa kehyksistä puuttuu, joten ei muuta kun lähiaikoina uudestaan.

Homevialaura_4872 2

Onneksi sentään yksi meillä osaa ulkoistaa itsensä kotiprojekteista, mitä nyt korkeintaan toimii työnvalvojana valtaistuimellaan.

Homevialaura_3827

Olen niin viikonloppuisin kuin arkena yrittänyt päästä irti turhasta television tuijottelusta, eikä se kovin vaikeaa olekaan, niin kauan kuin ohjelmakartalla on Hottikset ja Kauppaneuvos Jethro. Sen sijaan Netflixiä on taas pakko syksyn tullen ylistää. Viimeisimmän leffasuosituksen saa Frances Ha, woodyallenmainen New Yorkiin perustuva draamakomedia. Sarjojen puolella parasta aikoihin on Pablo Escobarista kertova Narcos. Ahmimme ensimmäisen tuotantokauden yhtä nopeasti kuin tämän jäätelöannoksen. Leffassa leffassa en käy nykyään lähes ollenkaan, mutta Straight Outta Compton on nähtävä pian mahdollisimman isolta kankaalta mahdollisimman jykevillä taustabassoilla.

Homevialaura_3122

Syksyn leffailloista tuli mieleeni sohva ja tämä elo-syyskuinen kuva. Heikoimpina vihaan nykyistä harmaata sohvaamme -hetkinä kokeilin verhota sohvan valkoisilla pellavalakanoilla. Verhoilu olisi pysynyt paikoillaan varmaan minuutin, joten nielin epätoivoni ja purin virityksen, mutta joka päivä olen entistä varmempi, että sitten joku päivä tämänhenkinen seuraava sohvamme on: esimerkiksi Gervasoni Ghost, Hakola Filippa tai Junet Zipper. Valkoinen sohva, eikö juuri siitä kuulu lapsi- ja koiraperheessä haaveilla?

Kutsu Balmuir-lukijailtaan

Homevialaura_Balmuir_lukijailta1
Pimeää syksyä on suorastaan velvollisuus piristää kaikella mahdollisella kivalla. Siksi olen enemmän kuin iloinen, että saan kutsua teidät kaikkien aikojen ensimmäiseen lukijailtaani. Emännöimme iltaa yhdessä suloisen Jonnamaista Jonnan kanssa ja isäntänä on tietysti Balmuir. Tarkoitus on viettää mukava ja rentouttava ilta yhdessä sekä nauttia purtavaa ja juotavaa.

Homevialaura_Balmuir_lukijailta3

Tuotteista saa illan aikana 20 % alennuksen, eli samalla on hyvä tilaisuus hankkia Balmuirin syysuutuuksia tai muita suosikkeja itselle tai lahjaksi (ei nyt mennä asioiden edelle, mutta niin se vain joulukin lähestyy). Vähän jännitystä iltaan tuo paikallaolijoiden kesken järjestettävä arvonta.

Homevialaura_Balmuir_lukijailta2
Tervetuloa Homevialauran ja Jonnamaista Balmuir-lukijailtaan torstaina 22.10. klo 18-20 Balmuir-showroomille Helsingin Lauttasaareen (Itälahdenkatu 18 A).
Paikkoja on rajoitetusti ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittauduthan mailitse osoitteeseen homevialaura@hotmail.com ja mainitsethan ilmoittautumisen yhteydessä, tuletko yksin vai yhdessä avecin kanssa. Olisi tosi ihana tutustua ja nähdä teitä – lämpimästi tervetuloa!

Kiitoksia ja kahvia kotitoimistolla

Homevialaura_5275

Tuhannet kiitokset kaikista Onnellisia isoja pieniä uutisia -postaukseen tulleista kommenteista sekä some-onnitteluista! Ette tiedäkään, miten onnelliseksi tulin terveisistänne.

Homevialaura_5245 2

Samoin ilahduin kovasti siitä, miten hyvää ja aktiivista keskustelua Puheenaiheena nyt: blogit ja ostokäyttäytyminen -postaus herätti. Bloggaaminen ei olisi puoliksikaan niin mielekästä ilman vuorovaikutusta ja ajatusten vaihtamista. Onneksi olette siellä, en varmasti jaksaisi loputtomasti kirjoittaa kuuroille korville.

Homevialaura_6341

Olenkin ottanut periaatteeksi, että vastaan jokaiseen kommenttiin, aina. Pahoittelen, että joskus vastaamisessa kestää, kun hommia kasaantuu, mutta palaan aina asiaan enemmin tai myöhemmin. Nyt kun olen pitänyt viimeisiä kesälomapäiviä pois, keitin litran kahvia ja otin asiakseni naputella kaikenlaisia rästiviestejä ja -hommia kotitoimistolla. Silloin, kun pitää saada paljon asioita tehdyksi, eivätkä tunnit vuorokaudessa riitä, ulkoistamme kokkaamisen, usein suosikki Fafa’sille.

Homevialaura_3669

Kuluttamisesta vielä puheen ollen: onko mitään parempaa kuin onnistunut second hand -löytö? Näistä ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa, että toisen roska on toisen aarre, kun roskia nämä ei varmasti ole kenellekään, mutta joskus kivatkin asiat jäävät itselläkin käyttämättä. Mustat avokkaat edellisten rikkoutuneiden tilalle löysin Kauniista Veerasta (hyvä second hand -puoti Punavuoressa). Mulberryn kalenteri taas on ystäväni Char and the cityn perintöä Sisustusbloggaajien kirppikseltä. Haaveilin jo ajat sitten mulberrymummoilusta, mutta en ajattelut, että haave toteutuu 50 vuotta ennen vanhainkotia.

Homevialaura_5870

Laitetaan nyt vielä kiitos kiitosten perään, kun Pinterestissä tuli 20 000 seuraajaa täyteen. Tervetuloa inspiroitumaan sinnekin!