Niin siinä sitten kävi, että parvekkeen oliivipuu kuivui ja kuolla kupsahti hyvin lyhyen elon jälkeen. Lepää rauhassa välimerellisessä taivaassa (tai helsinkiläisen kerrostalopihan biojäteastiassa).

Kävimme eilen uudella kasvienhakureissulla Plantagenissa, josta oliivipuu oli ostettu. Korviini kantautui äänimainos, jossa hehkutettiin oliivipuun helppohoitoisuutta ja sopivuutta Suomen kesään. Tämän jälkeen en voinut muuta kuin kysyä myyjältä, että teinköhän jotain väärin, kun meillä oliivipuu kuoli lasitetulla parvekkeella noin kuukauden jälkeen. Hän ei osannut sanoa syytä, mutta kysyi, oliko meillä kuitti. Ei ollut. Kuulemma jos olisi ollut kuitti, kasvissa olisi ollut takuu. Vallan hieno tällainen kasvitakuu, mutta jatkossa toivoisin asiakkaana, että palvelusta kerrotaan osto- eikä reklamaatiohetkellä jälkiviisastellen. Kuka säilyttää kukkien, kasvien ja puiden kuitteja? En ainakaan minä.

Uutta oliivipuuta en viitsinyt tämän jälkeen ostaa, vaan yritän imeä itseeni riittävän määrän Välimeren fiiliksiä yrteistä. Yrtit on tarkoitus istuttaa Lechuzan Trend Balconera -ruukkuun, joka vaikuttaa altakastelutoimintoineen sopivan edistykselliseltä avuttomalle kaupunkilaispuutarhurille.

Oliivipuun tilalle kokeiluun lähti hortensia, ihana muhkea mummokukka. Peukut pystyyn, että tätä kasvia ei tarvitsisi ihan huomenna uusia. Ruukku on tämän kevään ostos Bauhausista.

Nuorena harkitsin muuten hetken ihan tosissani puutarhurin ja maisemasuunnittelijan uraa, mutta välillemme tuli yksi ikävä asia, luonnontieteet. Että biologiaa ja kemiaakin pitäisi opiskella? Ei riitä, että osaa nähdä mikä valkoinen kukka sopisi parhaiten toisen valkoisen viereen? Haaveissani olen myös floristi, joka pitäisi kukkia, kahvipöytäkirjoja, tuoksukynttilöitä ja kahvia myyvää konseptiliikettä jonkin jugend-talon kivijalassa.