Kun Onni tuli taloon

Meillä asuu höperö karvakuono, Onni, tammikuussa kaksi vee. Onnilla on valikoiva kuulo, kleptomania, virtsanpidätysongelmia ja paha tapa kuorsata. Kaikesta huolimatta Onni on elämäni nelijalkainen rakkaus.

Lemmikki on vaikuttanut yllättävän moneen asiaan kodissamme. Lattiaksi valitsimme laminaattia kovalla kulutusluokalla parketin sijaan. Ainakaan toistaiseksi Pergon Saarni ei ole ollut tassuista moksiskaan.

Koska Tena for Dogsia ei ole kehitetty, myös mattovalinnoissa on jouduttu ottamaan lurauttelija huomioon. Pappelinan pestävät Svea-muovimatot ovat osoittautuneet kullanarvoisiksi. Olohuoneeseen toivoisin pehmeämpää ja kodikkaampaa mattoa, mutta toistaiseksi en ole uskaltanut satsata luonnonmateriaaleihin.

Valkoinen sohva, haaveeni, ei koiran kanssa tulisi kuuloonkaan. Bo Conceptin Indivi 2 keskiharmaana antaa kuratassuja sopivasti anteeksi. Myös Onnin oma peti, simppeli punkka Askosta, on käytännöllisen harmaa.

Nappulansa ja vetensä Onni hotkii Stokkan Casa-sarjan valkoisista, ihmisten osastolta ostetuista kipoista.

Portfoliopakertamista

Sammahdin lauantai-iltana kymmenen jälkeen ja nukuin pitkät unet, pylly hommees, niin kuin mummu sanoisi. Ja hyvä niin, sillä jaksoin pureutua tänään sisustuskurssin työhön heti aamusta.

Kurssilla jokaisella on yksi suunnittelukohde. Moni suunnittelee omaa kotiaan, mutta itse olen tyytyväinen, että saan suunnitella toiselle. Suunnittelen miespuoliselle kaverilleni poikamiesboksin sisustuksen, enkä voisi kuvitella hauskempaa kohdetta. Oman kotimme sisustusta pähkäilen joka tapauksessa aina muutenkin, joten on sangen virkistävää miettiä välillä muiden sivupöytiä ja kylpyhuoneen kaappeja.

Suunnitelmasta tehdään vapaamuotoinen portfolio, mikä tarkoittaa sitä, että pöydällä lojuvat silput pitää koota kokonaisuudeksi kuukauden sisään. Visiosta ei onneksi ole pulaa, vähempikin määrä ideoita riittäisi. Sen sijaan haasteena on aika ja päässä mylläävien ajatusten siirtäminen paperille järkevään esitysmuotoon.

Tähän mennessä suunnitelman tekemiseen on kuulunut mittaamista, pohjapiirustusten piirtämistä, luonnostelua, valokuvaamista, kuvien keräämistä, opettajan konsultoimista ja vaihtoehtojen selvittelyä – sekä leikkaamista ja liimaamista. Tämän päivän suosikkihomma oli moodboardin tekeminen. Ah, miksei kollaasintekijä voi olla ammatti?

Millimetripaperi, mittatikku, kuultopaperi ja muut apuvälineet on hankittu Rakennustiedosta Kampista. Putiikissa on muuten myynnissä komeita arkkitehtuuri-, design- ja sisustuskirjoja hyvänä vaihtoehtona Akateemiselle kirjakaupalle.

Kirjoista ja viineistä

Kävin tänään Messukeskuksessa, jossa oli neljä tapahtumaa saman katon alla: Kirjamessut, Viini, Ruoka & Hyvä elämä, Musiikkimessut ja Art Forum. Kävin, koska sain ilmaislipun. Muuten olen sitä mieltä, että messut ovat usein yhtä tyhjän kanssa.

Ruoka- ja viinipuolella vesi herahti kielelle tuoksuista, mutta sanoisin, että samat messut voi kokea joka viikonloppu Stokkan Herkussa. Viinien ja juustojen keskellä myytiin Black Horsen kalsareita ja TV-Shop-henkisiä kapistuksia niin kuin messuilla kai kuuluu.

Kirjamessut palvelevat varmasti himolukijoita, sillä romaaneita riitti ständi tolkulla ja joka suunnasta kuului kirjailijahaastatteluita. Vaikka rakastan kirjojen maailmaan uppoutumista, olen tällä hetkellä valitettavan huono lukija – siis kirjojen lukija, lehtiä plärään sitäkin enemmän. Yölaatikossa odottaa kaksi kirjaa, David Nichollsin Sinä Päivänä ja Paul Austerin Näkymätön. Ensimmäisen kanssa olen päässyt sivulle 21.

Romaanien rinnalle olisin kaivannut messuilla tieto- ja harrastekirjoja. Keittokirjoja oli sentään jonkin verran, mutta sisustus- ja muiden tyylikirjojen anti oli kerrassaan surkea.

Yhden tärkeän ostoksen tein, Juha Berglundin ja Antti Rinta-Huhmon kirjan Viinistä viiniin 2013. Opus on jokavuotinen must, joka erottelee Alkon helmet hutiostoksista.

Kirjanmerkki on kotoisin Artekin Espan myymälästä, jossa vierailee tällä hetkellä berliiniläinen do you read me?! -kirjakauppa.