Sisustusbloggaajan arkirealismia – vai sittenkin muka sotkua?

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

Tässä tulee sisustusbloggaajaporukamme maaliskuun haaste. Char and the city haastoi meidät julkaisemaan postauksen seuraavasta näkökulmasta:

”Sisustusblogeja selaillessa usein unohtuu se, että sisustusbloggaajan(kaan) kotona ei aina ole super siistiä, vaan ihan tavallista elämää siellä vietetään. Koska blogit ovat nykyään niin viimeisen päälle viilattuja, tuodaan sekaan pientä arkirealiteettia”.

Aihe on samalla myös lukijani toivepostaus.

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

Kun aloin kuvata ja kirjoittaa haastetta, huomasin, etten pysty toteuttamaan postausta käsittelemättä teemaa syvällisemmin. Suhtautumiseni sisustusblogikotien todellisuus -teemaan on nimittäin jälleen kaksipiippuinen.

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

Se, että myös me sisustusbloggaajat olemme aika-ajoin sotkevia ja pyykkääviä ihmisiä, on minusta niin itsestäänselvä asia, että sitä ei tarvitse erikseen alleviivata. Totta kai jokaisella meistä on oma arki kotonaan, mutta inhorealismi ei ole se, mitä blogeista tullaan hakemaan – sitähän tullaan blogeihin pakenemaan.

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

Toisaalta en pidä siitä näkökulmasta, että me sisustusbloggaajat ylläpitäisimme suurta salaliittoa ja kulissia – että todellisuus olisi jotain aivan muuta kuin julkisesti jaetuissa kuvissa. Ei se ole. En minä blogin ulkopuolellakaan pysty katsomaan monen päivän tiskejä tai jätä sänkyä petaamatta.

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

Kollegani No home without you -blogin Kaisa kirjoitti hyvin osallistuvansa haasteeseen puolivälin kädenlämpöisillä raapaisuilla. Liityn samaan joukkoon. Minusta tuntuu vähän kornilta väittää hitusen vinossa olevaa sohvatyynyä, yhtä sohvan alla olevaa Dubloa tai näennäisesti tuolin kulmalla roikkuvaa mutta sisustukseen sopivaa neuletakkia suureksi behind the scenes -paljastukseksi. Kaikki tämä tuntuu sellaiselta muka sotkulta. Totta kai meillä on sohvatyynyt vinossa ennen kuin taas jaksan ne pöyhiä. Vaan pöyhimistä teen itse asiassa paljon useammin itseni kuin kuvaamisen takia.

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

Taas sitä todellista inhorealismia en rehellisesti sanottuna blogiini halua, vaikka meillä sellaisiakin väliaikaisia kausia on. Oli juuri hetki sitten henkilökohtaisesti vaikeista syistä. Silti en pystynyt kuvaamaan blogiini sitä ihan oikeaa todellisuutta, sitä kun makasin lamaantuneena itkien sohvalla, sitä kun sillä hetkellä jopa sukkien vieminen pyykkikoriin tuntui saavutukselta. Sitä, kun meillä ei hetkeen näkynyt keittiöntasoa laskujen, talouspaperirullien ja ruokakaukaloiden alta. Sitä, kun kameraan tarttuminen oli tasan tarkkaan viimeinen asia, jonka olisin jaksanut tehdä.

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

Olkoonkin panokseni arkirealismihaasteeseen rehellisyys siitä, että sisustusblogissa jopa sotkuiset kuvat ovat harkittuja palasia ja kuvakulmia. Samalla tämä postaus on muistutus siitä, että osan kodin tilanteista koen niin henkilökohtaisiksi hetkiksi, etten halua niitä perheemme ulkopuolelle jakaa.

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

Mitä sitten kädenlämpöisissä arkikuvissani näette?

  • Petaamattoman sängyn, jonka kuitenkin aina petaan heti aamiaisen jälkeen.
  • Syöttötuolin suoja-alustalla, jonka kerään aina kuvista pois. Keskeneräisen Hesarin ja taaperon päivällisen, josta tomaatit kelpasivat sillä kertaa vain ketsupin muodossa.

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

  • Keittiön tason lääkkeineen, kynttilöineen, tiskeineen, maitopurkkeineen ja valmismakaronilaatikkorasioineen.
  • Suihkukaapissa kuivattelevan Onnin, jonka jouduin pesemään kaksi kertaa kurasta lenkin jälkeen – sen jälkeen, kun nyt ylipäätään mahduimme suihkukaappiin pyykkitelineen ohi (mikä se sellainen joka lapsiperheen kodinhoitohuone on?).

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

  • Eteisen tason, joka on edelleen Akilleen kantapääni, johon edelleen kertyy tavaraa, vaikka tarkoitukseni on oppia laittamaan tavara kaapin sisään.
  • Television tason, joka on toinen Akilleen kantapääni, johon taas kertyy aina kalenteri, muistilaput, laturit, lukemattomat artikkelit sun muut. Ja josta rehellisyyden nimissä keräsin henkilökohtaiset dokumentit, joiden en halunnut näkyvän, ennen kuvaamista pois.

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

  • Sohvapöydän arki-ilmeessä. Kaukosäätimillä avataan yleensä kolme ohjelmaa päivässä: Aamu-TV, Pikku Kakkonen ja illalla Netflix tai HBO. Illan jakson aikana työnnän lehtipinon teekuppini ja juustoleipieni tieltä pois ja joskus se jää katselun jälkeen rempalleen.
  • Eteisen, jossa seilaa sekaisin kaikkien meidän kenkiä sekä Onnin hihna ja kakkapussit, päiväkotihaalarikin hetken ennen kuin se viedään kaappiin.

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

  • No ne rytyssä olevat sohvatyynyt, trimmaamista kaipaavan Onnin ja läppärini, jonka sormenjälkiä täynnä oleva näyttö ei ole mikään ylpeydenaihe.
  • Päiväuniajan ja blogikuvasensuurista kärsivän Tjäreborg-hahmo Lollon oranssissa tunikassaan.

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

  • Piirustelua ja pankkiasioiden hoitamista, sulassa sovussa samalla ruokapöydällä.
  • Lastenhuoneen lelut, kylläkin juuri järjestettyine hyllyineen. Lelukaaosta kodissamme on vähän, sillä yksi kaksivuotias ei vielä isoja leikkejä rakenna ja on oppinut mukavan oma-aloitteisesti korjaamaan jälkiään. Mitä kuitenkin näette ensimmäistä kertaa, on lelut kokonaisuudessaan: kuten olen monta kertaa halunnut painottaa, leluissa meillä on ihan kaikki sateenkaaren värit edustettuina, ja nyt näette lelukaapin ja -korin sisällön omin silmin: edes värikynät eivät ole taupeja!

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

Ehkä näistä kuvista jonkun käsityksen saa kahden ääripään välistä: niistä todellisista hetkistä, kun meillä oikeasti on tosi siistiä sekä niistä todellista hetkistä, kun elämämme on hetkellisesti oikeasti tosi levällään. Kaikkea sitä ja kaikkea siltä väliltä on meidän perheemme elämä.

Lukijani toivoi minun käsittelevän erityisesti sitä, mikä merkitys niin sanotulla värikoodatulla arkitavaralla on – suuri. Koska kotimme kaikki tavara on neutraalinväristä, en miellä väärällä paikalla olevia tavaroita ollenkaan niin pahaksi sotkuksi. Kodinhoitotilan puutteen takia esimerkiksi kuivaamme pyykkipäivänä kauluspaitoja olohuoneen verhotangolla. Minulla saattaa mennä koko aamu ennen kuin edes huomaan katonrajassa roikkuvat valkoiset paidat – ne kun oikeasti verhoutuvat valkoisiin pellavaverhoihin. Se onkin ollut minulle yksiä parhaita arjen päätöksiä, että olen antanut itselleni luvan olla arkitavarassa turhamainen. Kun kaikki – leluja, yksittäisiä siivousaineita ja tietysti elintarvikkeita lukuun ottamatta – on neutraalinväristä ja rauhallista, ei mikään pistä pahasti silmään.

Homevialaura, sisustusblogien arkihaaste

Yhteenvetona voisin sanoa sen, minkä olen sanonut ennenkin: olemme valmismakaronilaatikkoa pellavaserviettien ja kynttilöiden kanssa syövä perhe. Tavallinen mutta tavallista enemmän estetiikkaa ja harmoniaa arvostava lapsiperhe.

Ajatuksia pelkääjän paikalta: Miksi en uskalla tarttua rattiin, mutta pidän autosta ja turvallisuudesta kynsin hampain kiinni?

Kaupallinen yhteistyö, Liikenneturva

Homevialaura, Liikenneturva

Kuskin viereistä paikkaa ei omassa tapauksessani turhaan pelkääjän paikaksi kutsuta. Hei, olen Laura, ja suhtaudun liikenteeseen äärimmäisellä kunnioituksella. Saatat jopa nähdä huppuni seassa kukkahatun, sillä liikenneturvallisuus on minulle asia, jonka kanssa ei leikitä, ja jonka tärkeydestä lähdin sekuntiakaan miettimättä muistuttamaan tärkeän kampanjan tiimoilta teitäkin.

Oma suhteeni autoiluun on tosi jännä. Olen mahdollisesti Suomen eniten autoonsa kiintynyt yksityisautoilija – joka ei kuitenkaan itse aja. Minulla on se perinteinen, 18-vuotiaana tavan vuoksi hankittu ajokortti, mutta koska asuin aikuisuuteni ensimmäiset kymmenen vuotta vuotta erinomaisten yhteyksien kantakaupungissa omistamatta omaa autoa, ajaminen jäi – ja kynnys alkaa ajaa uudestaan sen kun kasvoi.

Homevialaura, Liikenneturva

Odotusvaiheessa moni tokaisi minulle, että nyt alat totta kai ajaa uudestaan, että pääset vauvan kanssa liikkumaan, mutta itse näin asian juuri toisin päin: lapsen kanssa en ainakaan uskaltaisi tarttua pitkän tauon jälkeen rattiin. Jo pelkkä ensikyyti vastasyntyneen kanssa sairaalasta kotiin muutti pysyvästi suhtautumiseni autossa istumiseen: kun takapenkillä on koko elämä, ei turvallisuuden kanssa halua ottaa yhtäkään riskiä.

En sano, etten tule koskaan elämässäni enää ajamaan, mutta tällä hetkellä rattiin tarttuminen jännittää minua liikaa. Onneksi mieheni on tässäkin asiassa ymmärtäväinen ja suostuu naisten hovikuskin rooliin. Se, että mieheni ajaa vastuullisesti ja rauhallisesti, merkitsee minulle valtavasti. En nimittäin kestäisi olla se vieressä nalkuttava mutta ei kuitenkaan itse ajava vaimo, mutta sehän minä olisin, jos tarve vaatisi, sillä ottaisin perheriidatkin mieluummin kuin turvallisuuden vaarantamisen. Onneksi nalkuttaa ja riidellä ei tarvitse, vaan olemme molemmat kaikenlaista road ragea ja kaahailua vastaan. Yhtä mieltä olemme myös autossa soitettavasta musiikista: päällä on totta kai Bassoradio.

Homevialaura, Liikenneturva, lapsen turvallinen kuljettaminen autossa, turvaistuin

Jotain suhtautumisestamme liikenneturvallisuuteen kertoo myös se, että käytimme taaperon turvaistuimen valintaan varmasti enemmän aikaa kuin muihin tarvikkeisiin yhteensä. Vauvan ensimmäinen turvakaukalo oli vielä helppo, koska sen määritti turvallisuuden lisäksi sopivuus lastenvaunuihin, mutta tämä seuraava turvaistuin olikin sitten kinkkisempi. Näin jälkikäteen mietittynä olisi ehdottomasti pitänyt kääntyä Liikenneturvan ennemmin kuin Googlen puoleen, sillä puolueeton ja virallinen asiantuntija Liikenneturva on juuri oikea taho neuvomaan näissä kysymyksissä.

Homevialaura, Liikenneturva, lapsen turvallinen kuljettaminen autossa, turvaistuin

Oleellisinta on muistaa, että lapsi tarvitsee turvaistuimen niin pitkään, kun hän on alle 135 cm pitkä, ja että lapsen paikka on takapenkillä. Toiseksi on tärkeää kuljettaa lasta selkä menosuuntaan ainakin kolmivuotiaaksi asti, koska lapsella on aikuista herkempi niska ja painavampi pää.

Meille oli tärkeää noudattaa juuri tätä Liikenneturvan suositusta, että lapsi matkustaa selkä menosuuntaan mahdollisimman pitkään, nykyisestä kaksivuotiaasta aina tämän kyseisen istuimen mahdollistamaksi 18 kilon painoiseksi asti, eli todennäköisesti tyttäremme tapauksessa jopa nelivuotiaaksi asti. Vaikka lapsen asento saattaa vanhemman silmään näyttää epämukavalta, koukussa olevat jalat eivät ole turvallisuusriski.

Homevialaura, Liikenneturva, lapsen turvallinen kuljettaminen autossa, turvaistuin

Suosittelen lämpimästi Liikenneturvan kokoamaa Liikenteessä –Turvaistuimet -ohjesivua, jossa neuvotaan selkeästi sekä tekstinä että havainnollistavin videoin, miten vauvaa, taaperoa, leikki-ikäistä sekä esi- ja alakoululaista autossa turvallisimmin kuljetetaan.

Itse valitsimme kääntyvän turvaistuimen, koska meillä oli vielä turvaistuimen ostovaiheessa takaoveton (autokielellä kai kolmiovinen) kauppakassikokoinen auto, jonka kanssa tarvitsimme mahdollisimman käytännöllisen istuimen. Valitettavasti päivittäinen matkustaminen pikkuauton kanssa kävi siltikin liian hankalaksi ja jouduimme päivittämään menopelin varsinaiseen joka perheen järkivalintaan, farmariin – tulihan se lapsiperhekliseebingon viimeinenkin rivi sieltä täyteen. Auton vaihdossa meille oli tärkeää kokeilla, että turvaistuin mahtuu varmasti oikein myös uuteen autoon.

Homevialaura, Liikenneturva, lapsen turvallinen kuljettaminen autossa, turvaistuin

Syy, miksi olen halunnut pitää autosta kiinni kustannuksista (ja valitettavasti päästöistäkin) huolimatta on se, että koen auton mahdollistavan meille paljon sujuvamman ja sosiaalisemman elämän, etenkin nyt, kun asumme pientaloalueella. Keskustaan täältä kyllä pääsee, mutta arvatkaa vain, kuinka monta kertaa meidän tulisi lähettyä taaperon kanssa vaikka ystäväperheen lapsisynttäreille kolmilla julkisilla toiselle puolelle pääkaupunkiseutua. Ystävämme ja läheisemme kun on ripoteltu ihan ympäriinsä Helsinkiä, Espoota ja Vantaata. Taas pääkaupunkiseudun ulkopuolelle ajamme harvoin, kun meillä ei ole omaa kesämökkiä.

Autoon kiintyminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin amerikkalaisittain vieraantunut julkisista. Helsingin kantakaupungissa syntyneenä, siellä täällä harrastaneena ja ympäri pääkaupunkiseutua asuvia ystäviä treffanneena tuskin löytyy linjaa, jota en olisi elämässäni käyttänyt (aikaisemmin osasin jopa linjat ulkoa, mutta nyt olen auttamattoman tipahtanut uusien ratikkalinjojen logiikasta).

Ulkomaan kaupunkilomilla rakastan kävelemistä ja vietän niin vähän aikaa kulkuneuvoissa kuin suinkaan mahdollista. Tosin siinä mielessä liikkuminen liittyy nykyään vahvastikin lomailuun, että suunnittelemme matkatkin turvaistuinkulma edellä. En halua kuljettaa taaperoa metriäkään epämääräisesti taksissa (turvaistuinten huono saatavuus takseihin on muuten yksiä lapsiperheen elämää todella hankaloittavia asioita!), vaan nytkin tulevana kesälomana vuokraamme koko ajaksi turvaistuimellisen auton.

Homevialaura, lounas

Tällä kertaa puimme paremmat turkikset päälle ja lähdimme ajamaan minnekäs muualle kuin Espooseen. Ensimmäiseksi söimme lounaan, kylläkin Helsingin puolella, sillä Espoossa (jota kutsun kaikella rakkaudella epäkaupungiksi) on edelleenkin aika suppea tarjonta kauppakeskusten ulkopuolisia ravintoloita. Kauppakeskuksissakin lounastamme mielellään, jos on asioita hoidettavana, mutta muuten suosimme mieluummin vähän vähemmän hälyisiä paikkoja.

Homevialaura, Lasten Museofestarit, WeeGee, EMMA, Espoo

Ensimmäiseksi suuntasimme Tapiolaan WeeGeen museoiden Lasten Museofestareille, mikä olikin hurjan hyväntuulinen, eloisa ja suositeltava tapahtuma (festarit pidetään varmasti maaliskuussa ensi vuonnakin). Yhteistapahtumassa mukana olivat kaikki Espoon modernin taiteen museo EMMA, Espoon kaupunginmuseo KAMU, Helinä Rautavaaran museo, Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä ja Suomen Kellomuseo. En ollut itse käynyt ennen keskittymässä, joten jo oli korkea aikakin. Taapero ei näemmä tule äitiinsä, vaan pikku kuski otti heti luulot pois valitsemalla oikeanpuoleisen liikenteen ja taskuparkkeeraamalla muina kuskeina.

Homevialaura, Espoo Loft, Monday To Sunday Home

Iltapäivällä huristimme vielä Mankkaalle, josta löytyy kolmen liikkeen sisustuskokonaisuus, Espoo Loft. Samassa rakennuksessa on upea vaalean boheemi Monday To Sunday Home (kuvassa), muun muassa Riviera Maisonia, Linumia ja Lexingtonia myyvä Country White sekä viherstudio Garden Living. Kiva, että tämäkin listalla pitkään ollut kohde tuli vihdoin nähtyä.

Homevialaura, Liikenneturva, lapsen turvallinen kuljettaminen autossa, turvaistuin

Tällä matkalla Onni ei ollut mukana, vaikka paljon Sisustuskoira mukanamme kulkeekin – aina totta kai omissa turvavöissään. Olisi kiva kuulla, löytyykö muista pelkääjän paikalla istuvista kohtalontovereita, jotka eivät ole tauon jälkeen uskaltautuneet rattiin. Kiitos, kun olit mukanamme roadtripillä ja turvallista matkaa jokaiselle perheelle!

#kestäväreissu: Näin kompensoit lentopäästöt

Homevialaura, lentomatkojen kompensoiminen, #kestäväreissu

Oletteko jo huomanneet blogimaailman tämänhetkisen kuuman aiheen: keskustelun lentomatkustamisen epäekologisuudesta?

Moni kollega on kirjoittanut pitkiä ja pohdiskelevia postauksia siitä, miksi matkustaa, miten matkustaa ja mitä tunteita ristiriita huonosta omastatunnosta ja halusta nähdä maailmaa herättää. Itse en lähesty aihetta tästä näkökulmasta, vaikka se tärkeä onkin, sillä matkustamiseni on kollegoihin nähden pientä. En lennä työni puolesta enkä kirjoita matkablogia, vaan teen korkeintaan pari ulkomaan reissua vuodessa, useimmin Euroopan-sisäisiä. Paljon se on tässä maailmantilanteessa sekin, mutta näissä matkoissa ei ole mitään analysoitavaa: lennän ulkomaille itsekkäistä syistä nauttimaan lomasta.

Päätin jo viikkoja sitten kesäistä Italian-matkaa varatessa ja ennen keskustelun puhkeamista, että se, mitä alan tehdä, on kompensoida lentoni.

Tästä vuodesta eteenpäin kompensoin kaikki lentoni ja haastan jokaisen lukijani ja kollegani samaan.

Homevialaura, lentomatkojen kompensoiminen, #kestäväreissu

En syventynyt kollegoideni pitkiin juttuihin, mutta sivusilmällä huomasin, että lentojen kompensoimisesta puhuttiin vähän, eikä yhdessäkään jutussa ollut ohjeita siihen, miten kompensoiminen käytännössä tapahtuu. Koska tutustuin asiaan omaa kompensaatiota tehdessä, jaan oppini nyt teillekin.

Jos ei lentoyhtiö tarjoa mahdollisuutta, lennot voi kompensoida erillisen palvelun kautta ja kompensoimisen voi tehdä myös jälkikäteen. Kompensoin jälkikäteen alkuvuoden lentomatkamme Espanjaan, jotta olen kompensoinut molemmat tämänvuotiset matkamme vuoden 2018 vastuullisuusteemaa sivuten.

Homevialaura, lentomatkojen kompensoiminen, #kestäväreissu

Suosittelen lentopäästöjen kompensoimiseen kahta tahoa vertailtuani kaikkia löytämiäni palveluita. Näistä molemmat ovat Maailman luonnonsäätiö WWF:n suosittelemia Gold Standard -sertifioituja päästövähennysyksiköitä. Molemmissa kompensaation hinta on samaa luokkaa, kun summa osassa palveluista jäi aivan liian matalaksi, noin viidesosaan. Näitä kahta suosittelen myös käyttöliittymän takia: kompensoiminen on todella helppoa ja nopeaa, hinta näkyy euroissa ja summan pääsee välittömästi maksamaan luottokortilla ilman ylimääräisiä välivaiheita. Hommaan menee vähemmän aikaa ja vaivaa kuin nettishoppailuun, joten en tiedä tai osaa tai ehdi ei ainakaan ole enää syy.

Näiden palveluiden kautta kompensoit hetkessä lentopäästösi:

Kolmen hengen suoran lennon kompensaatio Helsingistä Roomaan ja takaisin maksoi 63 euroa Myclimaten kautta, jota tällä kertaa käytin. Atmosfairin hinta olisi ollut hyvin sama 64 euroa.

Mielestäni summa on niin kohtuullinen, että jos on varaa matkustaa, on varaa kompensoidakin.

Homevialaura, lentomatkojen kompensoiminen, #kestäväreissu

Sen totta kai ymmärrän, ettei lentojen kompensoiminen ole riittävä ratkaisu kestämättömään tilanteeseen. Moni kritisoi sitä, että lentojen kompensoiminen ei ole mitään muuta kuin helppo tapa ostaa puhdas omatunto jatkaa suhaamista entiseen tapaan. Totta kai keskustelussa on edelleen oltava keskiössä matkustamisen tarpeellisuus itsessään: onko esimerkiksi PR-tilaisuuteen perusteltua lentää päiväksi, voisimmeko pitää entistä enemmän palavereja etäyhteyksien kautta, kuinka itsekkäitä saamme elämyshakuisuuksinemme olla ja niin edelleen.

Homevialaura, lentomatkojen kompensoiminen, #kestäväreissu

Minusta joka tapauksessa lentojen kompensoiminen on vähintä, mitä matkustaja voi tehdä, huolimatta siitä, millainen hiilijalanjälki matkustajalla muuten on esimerkiksi lihansyömisen, asumisen tai lisääntymisen suhteen tai huolimatta siitä, miten hän kohteessa paikan päällä elää. Itselläni on ekologisuudessa pitkä lista miinuksia auton omistamisesta sekasyömiseen ja lapsen synnyttämiseen, mutta silti – tai oikeastaan juuri siksi – teen lentämisen suhteen edes tämän pienen teon. Tekniikka & Talous kirjoitti 9.3. näin:

Päästöhyvitys on toistaiseksi merkittävin yksittäinen tulevaisuuden toimenpide lentoliikenteen ilmastotalkoissa. Kompensaatiolla kuitataan lähes puolet lentoliikenteen CO 2 -päästöistä vuoteen 2040 mennessä. Lisäksi lentoyhtiöt ja -teollisuus pyrkivät ratkaisemaan päästöjen kasvun toisen puolikkaan omilla toimilla, kuten lisäämällä uusiutuvien polttoaineiden käyttöä, parantamalla polttoainetehokkuutta ja operoimalla lentoja nykyistä tehokkaammin.

Homevialaura, lentomatkojen kompensoiminen, #kestäväreissu

Sen lisäksi, että minusta meidän pitäisi kompensoida itse omat vapaa-ajanmatkamme, voisimme vaatia työnantajia kompensoimaan työmatkamme. Kaikki tämä edesauttaa ympäristöä ja antaa lentoyhtiöille, päättäjille ja yrityksille viestin ja sysäyksen muutokseen. Olen sitä mieltä, että lentäminen on nykyisellään liian edullista, ja että kompensaatio saisi tulla lentolipun hintaan pakolliseksi päälle. Lisäksi lentoyhtiöillä itsellään pitäisi olla vastuu lentopäästöjen kompensoimisesta, eikä pelkästään kuluttajalla.

Kompensaation lisäksi matkustamisessa olisi hyvä suosia suoria lentoja. Kuten Finnairin kestävän kehityksen johtaja Kati Ihamäki Helsingin Sanomien (27.1.) jutussa ristiriidasta toteaa: ”Ihmiset ovat valmiita vaikka tuplaamaan päästöt ja lentämään välilaskun kautta, koska se on suoria lentoja halvempaa. Samalla kysytään, voiko päästöjä kompensoida”.

Homevialaura, lentomatkojen kompensoiminen, #kestäväreissu

Suorien lentojen suosiminen päästöjen takia oli ainakin minulle tervetullut näkökulma: taaperon kanssa välilaskut eivät muutenkaan houkuttele, joten voin nyt perustella kalliimpaa hintaa itselleni mukavuuden lisäksi vielä tärkeämmällä näkökulmalla, ympäristöllä.

Tässä vielä lopuksi viesti, jonka Myclimatelta kompensoimisen jälkeen sain:

Thank you for your commitment to climate protection! You contribution goes into myclimate climate protection projects in developing and newly industrialising countries. The projects fullfil the highest standards (CDM, Gold Standard, Plan Vivo) and contribute to the UN’s SDGs. Myclimate projects not only reduce greenhouse gas emissions, but also contribute to the social, ecological and economic development of the region.

Kiitos erityisesti Asennemedia-kollegalleni Aamukahvilla-Henriikalle #kestäväreissu-keskustelun avaamisesta!

Otatteko haasteen lentojen kompensoimisesta vastaan?

Instagram

Copyright © 2018 · Theme by 17th Avenue