Arabia

Paluu perusasioiden äärelle: astioiden keräämiseen ja joulun yksinkertaistamiseen

Kaupallinen yhteistyö, Arabia ja Asennemedia

Homevialaura, Arabia Mainio Sarastus, kattaus, joulu

Kattauksia on toivottu ja joulu tuntuu olevan monelle teistä lukijoista mieluinen aihe, joten ihana tunnelmoida tänään molempia. Postauksesta kannattaa kurkistaa myös ihana arvonta.

Paitsi kattauksia olette pyytäneet esittelykoostetta kotimme astioista. Sellainen on tulossa myöhemmin, mutta sen verran voin jo valottaa, että pääastiastomme on mitäs muutakaan kuin Arabiaa. Olin parikymmentä, kun aloin kerätä valkoista 24h-sarjaa. Siinä tunnistaa ajattomuuden ja laadun, että astiasto on minulle yhä tänä päivänä viisitoista vuotta myöhemmin aivan yhtä ajankohtainen, mieluisa ja rakas.

Homevialaura, Arabia Mainio Sarastus, kattaus, joulu

Yhtä ihanaa kuin se, että klassikot säilyvät, on se, että astioissakin voidaan reagoida tämän hetken henkeen. Vajaa vuosi sitten tammikuussa lanseerattu Arabia Mainio Sarastus -astiasto syntyi kaupungistumisen ja kompaktien kotien inspiroimana, mikä on tällaiselle asumisen ilmiöitä seuraavalle erityisen kiinnostavaa. Uskon itsekin, että juuri tilojen pienentymisen ja minimalismitrendin myötä siirrymme kohti yhä monikäyttöisempiä tuotteita.

Homevialaura, Arabia Mainio Sarastus, kattaus, joulu

Arabia Mainio Sarastus -sarjassa käytännöllisyys on huomioitu ihailtavan monella tapaa. Ensinnäkin astiat on muotoiltu siroiksi ja kevyiksi, minkä ansiosta ne solahtavat vain vähän tilaa vieviksi pinoiksi. Toiseksi lautaset on suunniteltu sopimaan kulhojen ja kuppien kansiksi, mikä auttaa sekä pitämään tarjoiltavan ruoan lämpimänä että säilömään syömättä jääneen ruoan jääkaapissa ilman kertakäyttökelmuja ja hävikkiä. Samoissa astioissa voi siis tarjoilla ja säilyttää ruokaa, mutta myös valmistaa aterioita. Arabia Mainio Sarastus kestää uunin, mikron ja pakkasen, ja arjen helpottamiseksi myös astiapesukoneen.

Homevialaura, Arabia Mainio Sarastus, kattaus, joulu

Pidän itse siitä, miten hienovarainen Arabia Mainio -sarjan mustavalkoinen Sarastus-kuviointi on. Ilmeestä ei tule levoton, vaikka koko pöytä olisi katettu samalla sarjalla, mutta yhtä luontevasti astiat solahtavat täydentämään jo olemassa olevaa yksiväristä sarjaa, kuten meidän valkoista 24h-klassikkoa. Sarastus-kuvion on tarkoitus asettaa ruoka visuaaliseen keskiöön ja sen se minusta tekee (tarjolle tähän kattaukseen tulivat riisipuuro sekä vuohenjuustolla, hunajalla, päärynällä ja timjamilla päällystetyt jouluiset maalaisleivät). Sarjan Sarastus-kuviointi on käsin piirretty ja se pohjautuu vanhaan, Raija Uosikkisen vuonna 1965 suunnittelemaan Ivalo-koristeeseen.

Homevialaura, Arabia Mainio Sarastus, kattaus, joulu

Jos jossain asiassa olen perinteinen niin nimenomaan laadukkaiden astioiden keräilemisessä. Sain omat ensimmäiset astiat ja aterimet – siis juuri ne, jotka meillä edelleen on käytössä – tähän aikaan joulun alla viisitoista vuotta sitten vuonna 2003 valmistuttuani ylioppilaaksi. Sittemmin jatkoin osien keräämistä jokaisesta palkasta, kun olin opiskellessa Iittalan liikkeessä töissä. Vieläkin äitini kysyy 34-vuotiaalta tyttäreltään, puuttuuko keräilemistäni sarjoista osia ennen kuin menee ostamaan lahjaksi jotain muuta.

Homevialaura, Arabia Mainio Sarastus, kattaus, joulu

Ihan samanlainen äiti ja kummitäti haluan olla seuraavalle sukupolvelle: tukea pitkäikäisiä järkihankintoja, jotka kauniina tuottavat iloa jokapäiväiseen arkeen ja yhdessä syömiseen. Arabia Mainio Sarastus -sarjan osat ovatkin mielestäni yksiä ihanampia joululahjoja ensimmäiseen omaan kotiin muuttavalle nuorelle ja tietysti ihan kenelle vain. Näin kauniita osia voi ihan hyvin antaa paitsi setteinä myös yksittäin. Ihana paketti tulee, kun kulhon täyttää vaikka makeisilla ja paketoi sellofaaniin.

Homevialaura, Arabia Mainio Sarastus, kattaus, joulu

Isompi teen haudutteluun ja alkukeittoihin sopiva muki (0,4 l) sekä pastalle erityisen hyvin käyvä syvä lautanen (23 cm) tulevat myyntiin tammikuun alussa, kaikkia muita osia saa jo nyt.

Saan ilokseni arpoa teille neljän hengen Arabia Mainio Sarastus -astiasetin Instagramin puolella, joten osallistuthan arvontaan kommentoimalla tätä Instagram-kuvaa viimeistään 9.12.2018. Palkintosetti sisältää neljä uutta 0,4 litran mukia, neljä uutta 23 cm syvää lautasta ja neljä 25 cm lautasta (arvo yhteensä 225 euroa).

Homevialaura, Arabia Mainio Sarastus, kattaus, joulu

Ajattomien astioiden myötä ajatukseni kulkeutuvat joulun perusasioiden äärelle muutenkin. Siihen, miten joulun lämpimänä juhlana pitäisi antaa enemmän kuin ottaa. Olenkin monta kertaa myöntänyt, että olen alkanut nauttia joulusta vasta, kun olen alkanut viettää sitä omalla tavallani: lisännyt niitä asioita, joista aidosti nautin, ja karsinut niitä asioita, jotka tuottavat stressiä.

Homevialaura, Arabia Mainio Sarastus, kattaus, joulu

Kirjoitan alle oman yksinkertaistuslistani, mutta nämä ovat hyvin henkilökohtaisia valintoja. Siinä, missä minua (muuten kyllä usein kokkaavaa) stressaisi laatikoiden tekeminen itse, tiedän juuri itse tekemisen rauhoittavan montaa muuta. Ketään ei siis kannata leimata stressaajaksi ja suorittajaksi siksi, että tekee paljon itse. Vähän niin kuin siistissä kodissa asuvaa ei kannata leimata neurootikoksikaan. Eri asiat tulevat eri ihmisiltä luonnostaan. Tärkeintä on tunnistaa omalla kohdalla, mikä jouluaskare tuntuu innostavalta, mikä taas kuormittavalta, ja yksinkertaistaa joulua sen mukaan.

Homevialaura, Arabia Mainio Sarastus, kattaus, joulu

1. Kysyn joululahjatoiveita arvailemisen sijaan ja ostan lahjat ajoissa ilman ruuhkia. Me kysymme aina tarvittaesssa perheen kesken toinen toisiltamme, mitä toivomme, sillä kukaan meistä ei halua mitään turhaa, mutta kaikki me ilahdumme pitkään haaveissa olleen toiveen toteuttamisesta. Minulle joulun irvikuva onkin ostaa paniikissa aatonaattona jotain turhaa ruuhkaisessa kauppakeskuksessa hiki toppatakin kuumentavaa selkää pitkin valuen.

2. Ulkoistan joulusiivouksen joulunalusviikolla. Jos on arkinen kuukausisiivous ihana, niin jouluviikon siivouspalvelu vasta mieltä huojentava ja ylellinen onkin. Yhdyn Marttojen sanoihin, että kaapissa ei kukaan (toivottavasti) jouluaan vietä, joten siivoamisen ei tarvitse tarkoittaa sairaalloista puunaamista, vaan tavallisen siistiä ja raikasta kotia pyhiksi tarvittaessa ulkoistettuna.

3. Jätän joulukortit lähettämättä ja muistan läheisiä soitoin ja viestein. Toinen irvikuvani joulusta on ruuhkainen posti viimeisenä joulukorttien lähetyspäivänä. Huomasin muutama vuosi sitten joulukorttien kuormittavan minua suhteettoman paljon, joten päätin lopettaa lähettämisen siihen paikkaan, sillä sellaisessa mielentilassa lähetettyä korttia kukaan tuskin haluaa edes vastaanottaa. Ilahdun valtavasti muiden korteista, mutta oman jaksamiseni nimissä oikaisen itse puhelinsoitoin ja kuvaviestein.

Homevialaura, Arabia Mainio Sarastus, kattaus, joulu

4. Ostan osan jouluruoista valmiina ja osan tilaan verkkokaupasta. Pyrin siihen, että hankin säilyvät jouluruoat ajoissa ennen ruuhkia ja vieläpä mahdollisesti ruoan verkkokaupasta suoraan kotiovelle. Näin haettavaksi jää vain ihanat fiilistelyruoat ja tuoreet kalat. Joululaatikot ostan aina valmiina, mutta salaisuus on esillepanossa: ne menevät ihan täydestä kauniissa keraamisissa uunivuoissa (esimerkiksi näissä!), kun mukaan lorauttaa hieman kermaa ja siirappia sekä päälle sirottelee korppujauhoja.

5. Rauhoitan kalenterin liiasta ohjelmasta. Niin paljon kun joulun alla olisikin markkinaa, myyjäistä ja menoa, pyrin pitämään kalenterin sopivan väljänä ja hyväksymään sen, että kaikkeen joulukivaan ei ole mahdollista osallistua. Se on vähän pakkokin, sillä joulukuu on minulle yrittäjänä vuoden kiireisin aika. Tämä on myös syy, miksi haluan koristella kodin jouluun aikaisin. Koska joudun loppuvuodesta tekemään paljon töitä viikonloppuisinkin, haluan ainakin työskennellä koristellun joulukuusen valossa.

6. Irtaannun pakkoperinteistä. Vaikka perinteet kuuluvat totta kai jouluun, perinteiden orjallista noudattamista pyrin välttämään. Minusta joulua voi viettää monella eri tavalla vuodesta ja elämänvaiheesta riippuen. Olemme aikaisempina vuosina rikkoneet pariskuntana perinteitä joulumatkailemalla ulkomaille: Lontooseen, Budapestiin ja Tukholmaan. Toisina vuosina ehditään joulukirkkoon, toisina ei. Toisina vuosina ollaan asuttu joulusaunallisissa kodeissa, toisina ei. On lasten kannalta ihanaa, että joulussa on pysyviä elementtejä, mutta hampaat irvessä -minuuttiaikataulusuorittamisen väärti ei minusta mikään perinne ole.

Onnea vielä jokaiselle tasapuolisesti Arabia Mainio Sarastus -arvontaan ja rauhaisaa ensimmäistä adventtia!

Astiateemaviikko: astiat tunteidemme tulkkeina

Yhteistyössä Asennemedia ja Arabia

Homevialaura, Arabia, Paratiisi, mustavalkoinen, Birger Kaipiainen

Olen innokas järjestelijä, kuten tiedätte, ja seurailen siksi sivusilmällä teemaan liittyä nettikeskusteluja ja -ryhmiä. Ihmiset painivat tavarapaljoutensa kanssa ja tarvitsevat vertaistukea elämän keventämiselle. Sovitellaan käyttämättömäksi jääneitä vaatteita, ihmetellään lasten ala-asteen veistotunneilla tekemien tuotosten kohtaloa ja punnitaan työkalujen tarpeellisuutta, mutta yksi tavarakategoria nousee keskusteluissa ylitse muiden – astiat.

Homevialaura, Arabia, Paratiisi, mustavalkoinen, Birger Kaipiainen

Astioihin kiteytyy valtavasti tunnetta, historiaa, hetkiä ja muistoja. Enemmän kuin mihinkään muuhun materiaan. On nautittu jouluillallisia, jätetty hyvästejä, juhlittu virstanpylväitä, keskusteltu yömyöhään, rakastuttu, syöty lapsuuden arkiaterioita. Kaikki tämä, astioiden äärellä.

Homevialaura, Arabia, Paratiisi, mustavalkoinen, Birger Kaipiainen

Minulle Arabian Paratiisista tulee ensimmäisenä mieleen rakas mummuni. Tosin hänellä sarjaa on tietysti alkuperäisenä kelta-sinisenä, niin kuin asiaan kuuluu. Muistan joku joulu käärineeni hänelle ison Paratiisi-mukin pakettiin toivoen, että siitä nautitut kuumat juomat lämmittävät mummua talvipakkasilla. Tai ehkä minulla olikin oma lehmä ojassa.

Homevialaura, Arabia, Paratiisi, mustavalkoinen, Birger Kaipiainen

Te muut, joilla aamukahvin mittayksikkö on enemmänkin gallona kuin kuppi, ymmärrätte, mitä tarkoitan. Mummulassa perinteisiä kahvikupillisia saa aina juoda seitsemänkertaisen määrän, sillä isoja mukeja suosivalle ne tuntuvat nukkekodin kupeilta. Mutta tietysti siinä on oma hurmaava charminsa, mikä melkein kannustaa aikamatkailemaan enemmänkin ja ryystämään kahvin tasseilta.

Homevialaura, Arabia, Paratiisi, mustavalkoinen, Birger Kaipiainen

Paratiisi on Birger Kaipiaisen Arabialle vuonna 1969 suunnittelema rakastettu klassikko, sukupolvelta toiselle siirtyvä keräilykohde, jossa näkyy suurenmoisen keramiikkataiteilijan mieltymys rohkeaan koristeellisuuteen ja tyyliteltyihin luontoaiheisiin. Muutamakin osa yhä tänä päivänä ajankohtaista sarjaa tuo kattaukseen kerroksellisuutta ja luonnetta, tai romanttisella kuosilla voi näyttävästi ottaa haltuun koko pöydän.

Homevialaura, Arabia, Paratiisi, mustavalkoinen, Birger Kaipiainen

Mummun jalanjäljissä tämä kattaus on oma moderni tulkintani Paratiisista, mustavalkoisena tietysti.  Kattaus, joka samaan aikaan tuntuu niin kotoisalta ja perinteiseltä sekä uudelta ja raikkaalta. Yhdistin mukaan meillä jo vuosia ollutta astiastoa, Arabian valkoista 24h-sarjaa. Mustavalkoinen Paratiisi on saatavana erikoistuotteena vuoden loppuun asti.

Homevialaura, Arabia, Paratiisi, mustavalkoinen, Birger Kaipiainen

En halunnut tällä kertaa pöydän notkuvan sekalaisesta brunssista, vaan sen sijaan toivotin ystävät tervetulleeksi yksinkertaisuutta ylistävälle aamiaiselle, joka valmistui melkein itsestään – ilman turhan aikaisia herätyksiä tai kiristeleviä hermoja.

Homevialaura, Arabia, Paratiisi, mustavalkoinen, Birger Kaipiainen

Isoissa 0,35 litran mukeissa oli tietysti tummapaahtoista maitokahvia. Hitusen pienempään kahvihampaan kolotukseen sopii sarjan uusi 0,24 litran muki. Pieniin kahvikuppeihin tein valmiit annokset kookos-chiavanukasta. Päällekkäin kootusta kuppitornista kattaus sai juuri sopivasti arvokasta nostetta. Lisäksi tarjoilin tuorejuustotäytetyt bagelit vaihteluksi kulhoista lautasten sijaan.

Homevialaura, Arabia, Paratiisi, mustavalkoinen, Birger Kaipiainen

En pysty sanomaan kenenkään puolesta, mistä perintöastioista kannattaa tai ei kannata päästää irti, mutta ennen kaikkea yhden ajatusmaailman haluaisin muuttaa. Elämä on liian lyhyt pölyttää pyhäastioita vitriinissä, kun aarteista voi nauttia ihan tavallisen aamiaisen ihan tavallisena päivänä. Pieniä paratiisin paloja – perinteinä pöydässä ja tärkeinä ihmisinä ympärillä.

Homevialaura, Arabia, Paratiisi, mustavalkoinen, Birger Kaipiainen

Jos sunnuntaiaamupäivän romantikko sinussakin heräsi, kannattaa käydä äänestämässä kauneinta kattausta ja osallistumassa neljän hengen Paratiisi-astiaston arvontaan Kodin Kuvalehden Pieni pala Paratiisia -sivuilla. Raukeaa päivää!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tarinoita ystävyydestä ja Arabia Piilopaikka Pakkanen -arvonta

Yhteistyössä Asennemedia ja Arabia

Homevialaura, Arabia Piilopaikka Pakkanen, astiat, kattaus, Piia Keto

Kirjoitan ikkunan äärellä ja palailen muistoissa tähän kahvihetkeen lämmin kuppi vieressä höyryten. Mietin, miten lokakuusta on kuin varkain tullut yksi lempikuukausistani. Sää on kuulas, ilma raikas ja illat tunnelmallisia. Samanlaisia ovat parhaat talvipäivät. Rapeaa pakkasta, hohtavia hankia, kirkasta valoa ja villasukkien lämpöä. Miten paljon hyvää on loppuvuodessa, kun sen vain osaa nähdä.

Homevialaura, Arabia Piilopaikka Pakkanen, astiat, kattaus, Piia Keto

Kodikas vuodenaika on kuin tehty ystävyydelle. Olen ilokseni mukana yhden lempimerkkini, Arabian, Piilopaikka Pakkanen -kampanjassa. Päätin, että en tällä kertaa kutsukaan ystävääni meille kotiin, vaan että vien kahvihetken hänen luoksensa. Kori herttaisia uutuusastioita kilisten soitin ovikelloa.

Homevialaura, Arabia Piilopaikka Pakkanen, astiat, kattaus, Piia Keto

Tapasimme ystäväni kanssa opiskellessa ja jo silloin, tenttien ja bileiden täyteisen elämän pyörteissä, koimme tärkeäksi löytää aikaa kiireettömille hetkille ja pitkille juttutuokioille. Vuodet ovat vierineet ja enää ystäväni kotona ei tärkeää ole enää vain hän, vaan myös pieni kummipoikamme. Silmät pyöreänä hän kuuntelee, kun puheensolinassamme vilisevät aiheet urasta vaippoihin ja matkaunelmista viimeisimpiin sisustushankintoihin.

Homevialaura, Arabia Piilopaikka Pakkanen, astiat, kattaus, Piia Keto

Arjen kiireessä pitäisi muistaa, että kahvihetki ei vaadi tuntitolkulla kohotettuja leivonnaisia tai päivien menusuunnittelua. Se vaatii pienen raon kalenterista ja valmiit pullat lähikaupasta. Parhaat asiat ovat usein yksinkertaisia, niin tämänkertainen yhdessäolokin. Meidän kahvihetkeämme ei siivittänyt taustamusiikki, ei puhelimen vilkuilu, vaan lämpimän kiireetön tunnelma ja ilmassa leijailevan kanelin tuoksu. Aika pysähtyi hetkeksi, ja niin mekin.

Homevialaura, Arabia Piilopaikka Pakkanen, astiat, kattaus, Piia Keto

Arabian Piilopaikka Pakkasen on suunnitellut Piia Keto ja se on jatkoa aikaisemmalle mustavalkoiselle Piilopaikalle. Pakkasen Piia luonnosteli Rovaniemellä metsää tarkkaillen. Hurmaava kuosi on juuri niin veikeä kuin satumaiseen tunnelmaan kuuluukin: aivan kuin luonnossamme asustelisi jääkarhu ja mitä kaikkea lumen alle vielä jääkään piiloon, sen tietää vain mielikuvitus.

Homevialaura, Arabia Piilopaikka Pakkanen, astiat, kattaus, Piia Keto

Teitä ystäviä haluan ilahduttaa arvonnalla, jossa yksi voittaa Arabialta kahden hengen Piilopaikka Pakkanen -kattauksen kahvihetkiä varten. Palkinto sisältää kaksi lautasta (20 cm), kaksi mukia (0,4 l) sekä tarjoiluvadin (29,5 cm), arvo yhteensä 133,10 euroa.

Homevialaura, Arabia Piilopaikka Pakkanen, astiat, kattaus, Piia Keto

Osallistu Piilopaikka Pakkanen -paketin arvontaan kommentoimalla tätä postausta ja kertomalla oma tarinasi, hauska tai tärkeä muisto ystävän kanssa, viimeistään 31.10.2015. Onnea jokaiselle!

Edit: Arvonta on päättynyt, kiitos kaikille osallistuneille koskettavista ystävyystarinoista! Voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

Instagram

Copyright © 2019 · Theme by 17th Avenue