By Lassen Frame 28 lehtikorina

Homevialaura, by Lassen, Frame 28, lehtikori, lehtiteline

Terveisiä sohvan nurkasta, kirjaimellisesti! Siellä sulattelen testikappalettani jäätelökakusta (leipomista kammoksuvan äidin ainoa toivo 1-vuotissynttäreiden lähestyessä), ja sohvan nurkkaa koskee myös postaus.

Homevialaura, by Lassen, Frame 28, lehtikori, lehtiteline

Sohvan ja pihan oven väliin jää nurkka, jonne wieniläistuoli TON Chair 14 on kotiutunut. Valaistuksen hoitaa vielä toistaiseksi Kartell Take (kotimme vauvavetonaula numero 372), mutta ajatukseni on löytää nurkkaan kunnollinen lattiavalaisin. Design by Frandsenin Nice tuntuu nyt todennäköisimmältä.

Homevialaura, by Lassen, Frame 28, lehtikori, lehtiteline

Jalkavalaisimen lisäksi pian kävi selväksi, että nurkkaan tarvitaan lehtikori. Koska mustaa olohuoneessamme alkaa olla paljon, halusin korin joko vaaleana tai läpinäkyvänä. Mikään ei oikein tuntunut sopivalta, kunnes yhtäkkiä mieleen juolahti jo pitkään ihailemani by Lassenin Frame-sarja (myy minulle mitä vain valkoisena mustilla kanttauksilla, niin ostan). Yleensä vain näitä kuutioita näkee seinälle kiinnitettyinä, mutta ajattelin, että miksei niitä ilman muuta voisi hyödyntää lattialla olevana korinakin.

Homevialaura, by Lassen, Frame 28, lehtikori, lehtiteline

Koko on juuri passeli aikakauslehdille. Passeli siinäkin mielessä, että siihen mahtuu juuri muutaman kuukauden luvussa olevat lehdet, mutta ei sen enempää. Edellisen kodin aikaista vuosien sisustuslehtikirjastoa en voi enää pitää tilan puolesta, ja sanotaanko nyt näin: kaikenlainen yksinkertaistaminen on tehnyt hyvää muutenkin. Kun aina ennen kesken oli viisitoista aviisia, siitä oli hallinnantunne kaukana. Nyt kun meille ilmaantuu uutta luettavaa, käyn vanhimmasta päästä paria lehteä läpi, ja revin inspiroivat kuvat talteen niille omistettuun erilliseen pieneen laatikkoon, ja loput pääsevät kiertoon.

Mielessä juuri nyt

homevialaura_christmas_wishes1
Kokosin kollaasiin materiaa, joka pyörii mielessäni juuri nyt: joululahjatoiveina, ostoslistalla tai haaveissa. Svenskt Tennin Vänskapsknuten messinkisenä olisi unelmien kynttelikkö. Stokiksessa täytyy käydä myös Byredon liikkeessä nuuhkimassa tuoksukynttilöitä. By Lassen Frame-laatikossa viehättää kantatut reunat. Joka joulu pintaan nousee sisustushaave Mulberryn klassikkokuosista (syypää on Valkoinen Harmaja). Valkoinen amaryllis on joulukukista suosikki.

Pukautumispuolella puhuttelevat messinkiset sirot korut, lukulistalla oleva How to be Parisian wherever you are -kirja sekä musta tikkilaukku, jonka aion lähiaikoina päivittää tekonahkaisesta halpisversiosta kunnolliseen. Rebecca Minkoff on vahva ehdokas.

Sitten tulee pahimmanluokan elämää häiritsevä first world problem: mistä löytää paljettihame? Kaikki toistaiseksi kohtaamani yksilöt ovat olleet liian kynähamemaisia tai lyhyitä (ja siis todella tarkoitan lyhyitä). En muutenkaan hae tyylillä mitään Anita Hirvonen -lookia, vaan yhdistäisin hameeseen rentoutta ja yksinkertaisuutta: t-paidan tai kasmirneuleen ja paksut mustat sukkikset.

#myFramebyLassen

ByLassen02

ByLassen03

ByLassen04

ByLassen05

ByLassen_Frame_homevialaura

Yksi itseäni tällä hetkellä inspiroivista merkeistä on modernia muotoilua edustava tanskalainen by Lassen. Eritoten omaan makuuni kolahtaa suunnittelu, jossa tuote on yhtä kuin sen ääriviivat, kuten Kubus-kynttelikössä ja Twin-pöydässä. Niin ilmavaa ja kevyttä. Frame-laatikkosarjassa on samaa ideaa: valkoista laatikkoa kehystää mustat ääriviivat. Olen näkyyn todella tykästynyt, myös sarjan mattamusta ihastuttaa.

Yllä näette, millaisen 3D-kuvan itse loin Frame-sarjan lukuisista eri vaihtoehdoista, kun by Lassen kutsui bloggaajia mukaan suunnittelemaan oman kokonaisuutensa Frame-applikaatiolla. Olen sairastanut tällä viikolla, joten sohvalla makuuasennossa iPadillä leikkiminen tuli kuin tilauksesta. Suunnitelmassa käytin Frame-sarjaa tilanjakajana/sivupöytänä sekä seinähyllynä. Lisäksi halusin pinota Frame-laatikoita rennosti lattialle.

Kuvat/photos: by Lassen.