Uuden keittiön esittely, osa 1

Homevialaura, keittiö, keittiöremontti, Domus, Ikea

Vihdoinkin pääsen kertomaan teille tarkemmin keittiöremontistamme. (Olen ollut ja olen edelleen rajussa flunssassa kotona, mutta onneksi kuvat ja luonnos olivat valmiina,  niin sairastuvalla ei tarvitse muuta kuin julkaista postaus, ettei blogitauko venähdä liian pitkäksi). Tässä ensimmäisessä osassa kerron muutoksesta yleisesti sekä kaapeista, valaistuksesta, uunista ja keittotasosta. Toisessa osassa pureudun tasoon, altaaseen, välitilaan ja hanaan.

Homevialaura, keittiö, keittiöremontti, Domus, Ikea

Ajatus keittiön uudistamisesta ehti kyteä meillä pitkään. Ei ollut helppoa päätös investoida remppaan – olihan aikaisempi keittiö ”ihan kiva”, väritykseltäänkin sentään neutraali. Edellisten asukkaiden kahdeksan vuotta sitten asentama keittiö alkoi kuitenkin häiritä elämää päivä päivältä enemmän sekä kauneuden että käytännöllisyyden suhteen, joten eräs keväinen päivä vihelsimme pelin poikki ja teimme päätöksen pienestä pintaremontista. Kuten remonteilla on tapana, myös tämä projekti paisui ja nälkä kasvoi syödessä.

Homevialaura, keittiö, keittiöremontti, Domus, Ikea

Lopulta keittiössä vaihdettiin taso, allas, hana, valaistus, pistorasiat, välitila, uuni, liesi, kaappien ovet sekä kahden kaapin rungot. Keittiön sokkeli maalattiin harmaasta valkoiseksi. Keittiössä ennalleen jäivät jääkaappi, mikro ja kaapistojen rungot kahta mainittua lukuun ottamatta.

Homevialaura, keittiö, keittiöremontti, Domus, Ikea

Vanhoissa kaapinovissa alkoi olla kellastunut pinta, vetimet tuntuivat vanhahtavilta ja vetolaatikot tekivät ilmeestä levottoman. Koska Domuksen rungot olivat edelleen hyvässä kunnossa, ei niitä ollut mitään syytä vaihtaa. Lähdimme selvittämään Domukselta, saisiko runkoihin helposti vaihdettua uudet ovet. Löysimme valikoimasta meitä täydellisesti miellyttävän tyylin: puhtaanvalkoiset perusovet eleettömillä valkoisilla profiilivetimillä.

Homevialaura, keittiö, keittiöremontti, Domus, Ikea

Ilmeen rauhoittamiseksi kuitenkin kaksi alakaapiston rungoista vaihdettiin, jotta vetolaatikot saatiin siististi ovien taakse piiloon. Muutoksessa vetolaatikoiden määrä tippui yhdellä, eli entisen neljän vetolaatikon sijaan oven takaa avautuu nyt kolme vetolaatikkoa. Ei mikään ongelma ihmiselle, joka on muutenkin tavaroiden suhteen himokarsija ja -järjestelijä.

Homevialaura, keittiö, keittiöremontti, Domus, Ikea

Domuksen kautta tilasimme myös uuden jätevaunun, valkoiset pistorasiat sekä eleettömän valonauhan kulkemaan koko matkan pituudelta. Olen todella tyytyväinen jokaiseen yksityiskohtaan ja kiitän päivittäin meitä siitä, että ymmärsimme uudistaa samaan konkurssiin keittiössä muutakin kuin vain tason.

Homevialaura, keittiö, keittiöremontti, Domus, Ikea

Vanha uuni oli edelleen ok, mutta miehellä oli remontin suhteen yksi toive, joten se taisi olla kohtuullista toteuttaa. Hän halusi induktiolieden ja samalla oli pakko vaihtaa uuni. Tällaisissa asioissa ylistän IKEAa: eniten silmäämme miellyttävä tyyli oli samalla markkinoiden edullisin. Tjänlig-uuni tummanharmaana tuo moderniin valkoiseen keittiöön ryhtiä ja sopivasti klassista bistrohenkeä. Tosin on pakko sanoa, että paistojäljeltään IKEA ei aivan yllä edellisen uunin tasolle, mutta todennäköisesti syytä on vielä säätöjä opettelevissa kokeissakin. Keittotasona on IKEAn Folklig-induktio. Vaikka pastaa keittäessä harvoin on kiire – ei ainakaan pitäisi olla, kun on italialaisesta ruoasta kyse – olemme molemmat haltioissamme induktiolieden nopeudesta.

Homevialaura, keittiö, keittiöremontti, Domus, Ikea

Aikaisemmassa postauksessa Keittiövalintoja Domus Centerissä on lisää keittiöasiaa ja seuraavalla kerralla käyn tosiaan läpi tarkemmin uuden keittiön marmoritason, altaan, välitilan ja hanan.

Domus-keittiökalusteista saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.

Keittiössä tapahtuu

homevialaura_6453 2

Kuulkaa, nyt tapahtuu keittiörintamalla. Kun muutimme asuntoon syksyllä 2011, olin riemuissani, että edelliset asukkaat jättivät meille vuonna 2008 remontoidun neutraalinvärisen laadukkaan keittiön, jonka kanssa tulisimme toimeen, ja johon ei heti tarvitsisi hassata remonttibudjettia. Kuitenkin pikkuhiljaa, kun asetuimme taloksi, toisten valitsemat materiaalit alkoivat yhä enemmän pistää silmään, vaikka järki yritti kuinka harata vastaan. (Jokainen tietää, kumpi esteetikon maailmassa lopulta voittaa, järki vai tunteet. Niinpä tarina jatkuu.)

homevialaura_keittiö_4

Erityisesti meitä molempia häiritsee keittiön punertavan kirjava laminaattitaso. Tasossa itsessään ei ole mitään vikaa, se ei vain yksinkertaisesti tunnu meidän tyyliimme ja kotiimme omalta. Olemme puineet keittiön kohtaloa nyt 3,5 vuotta ja käyneet läpi kaikki vaihtoehdot jokaisesta näkökulmasta koko keittiön uusimisesta keittiön osittaiseen remontoimiseen ja jopa asunnon vaihtamiseen remonttikuumeen kourissa.

homevialaura_6409

Todennäköisesti missä vain äänestetään paremmin kuin eilisissä vaaleissa, mutta ainakin perheemme hallitusta voin onnitella tuoreesta, hyvästä ja yksimielisestä päätöksestä: olemme päättäneet päivittää keittiön pienellä pintaremontilla. Kustannukset pysyvät kurissa, kun keittiön edelleen hyväkuntoiset rungot, välitila ja kodinkoneet säilyvät samoina, vain liesi vaihdetaan monestakin syystä induktioon. Tason vaihdon lisäksi selvitämme mahdollisuutta vaihtaa ovet valkoisiin vetimettömiin ja piilottaa vetolaatikot yhden oven taakse ilmeen rauhoittamiseksi.

homevialaura_6457

Taso, josta koko ajatus lähti, on valittu ja valintamme on valkoinen Carrara-marmori. Kuulen piuhoja pitkin huolestuneet huokauksenne marmorin vaikeahoitoisuudesta, mutta pelottelusta huolimatta olemme päätymässä aitoon, samaan aikaan trendikkääseen ja klassiseen italialaismateriaaliin. Jos eteläeurooppalaiset voivat elää marmorin kanssa punkkuineen, tomaatteineen ja sitrushedelmineen, niin voimme mekin. Saimme kotiin testipalan, enkä saanut siihen koekeittiössäni jäämään yhtään tahraa. Toki sitrukset ja muu hapan voi jättää pintaan vaaleita laikkuja ja kyllä, nämä laikut huomaa, kun aurinko osuu oikein akselilleen ja kun itse on millilleen oikeassa kyyryasennossa suurennuslasin kanssa, mutta ainakaan tässä huushollissa ei eletä niin.

homevialaura_6469

Olen muutenkin sitä mieltä, että elämä saa näkyä ja marmorin kirjava pinta antaa mahdollista pientä laikukkuutta hyvin anteeksi. Kesämökin marmorinen pikkupöytä ei ole mennyt vuosissa (vai vuosikymmenissä?) miksikään ja saman rohkaisun sain arvostamaltani sisustajalta, myös marmoria keittiöönsä valinneelta Alexalta. Carrara-marmorin puolesta puhuu myös yhteensopivuus harmaan välitilan kanssa. Tällaisilla suunnitelmilla tervetuloa seuraamaan tätäkin prokkista!