Frantsila

Parempi sisäilma kotona: aroma diffuser ja ilmankostutin

*merkitty tuote saatu blogin kautta

Homevialaura, Muji, aroma diffuser

Se oli vajaa vuosi sitten, kun tutustuin Asennemedia-kollegani Ida 365 -blogissa Mujin aroma diffuseriin. Muji toki oli itselleni tuttu ainakin, mitä uskaltaisin sanoa, vähintään kymmenen jos ei viidentoista vuoden takaa, mutta jostain syystä en koskaan ollut kummemmin noteerannut kyseistä tuotetta. Valitettavasti heräsin hankintaan siinä mielessä liian myöhään, että Mujin viime vuoden Suomen -pop-up oli juuri ehtinyt kerätä kimpsunsa ja kampsunsa. Mujin verkkokaupassa taas on korkeat monen kympin postikulut, joten päätin, että maltan odottaa ja luottaa siihen, että Muji palaa myös tänä vuonna Suomeen. Ja palasihan se, nyt ensin Kampin kauppakeskuksen pop-up -myymälänä ja ensi vuoden marraskuussa pysyvästi.

Homevialaura, Muji, aroma diffuser

Näin ollen nyt vihdoin meillä hurisee oma aroma diffuser, eikä suinkaan vain meillä. Minua huvittaa, miten pienestä vekottimesta on tullut tänä syksynä oikea somehitti. Aroma diffuser toimii niin, että sisälle kaadetaan vettä ja muutama tippa aromaattista öljyä, minkä laite tupruttaa hyväntuoksuisena kosteana ilmana ympärilleen. Oma ensimmäinen valintani Mujin eteerisistä öljyistä oli raikas greippi, mutta myös kotimaisen Frantsilan eteeriset öljyt kannattaa katsoa. Frantsilalla on ollut Joulun ilo -niminen, männylle, mandariinille, kanelille ja neilikalle tuoksuva eteerinen öljy, mutta harmillisesti se taitaa olla poistunut valikoimasta. Ensi jouluksi täytyy joka tapauksessa ostaa joku oikein jouluntuoksuinen eteerinen öljy (mielellään kinkku, huikkaa Sisustuskoira vierestä).

Homevialaura, Muji, aroma diffuser

Kun laitteen käynnistää, siitä tulee samanlainen huumaava ja ylellinen tuoksu kuin parempien hotellien auloissa, niin kuin Noorat Perjantain parhaat -podcastissa osuvasti totesivat. Sen verran minun on kuitenkin oltava ilonpilaaja, että minusta tehokkuus ei ole aivan hypetyksen arvoinen. Ostin vielä tarkoituksella laitteesta isomman koon, jotta aroma diffuser tuoksuttaisi koko olohuoneen, mutta silti minusta tuntuu, että huumaavien ensituoksujen jälkeen laite ei enää kovin paljoa tuoksua ympärilleen levitä. Kyse voi toki olla minustakin, sillä hajuaistini ei ole tarkin. Lähempänä istuessa tuoksusta kyllä saa nauttia ja olenkin käyttänyt aroma diffuseria paljon sohvan viereisellä pöydällä sarjaa sohvalla katsoessani.

Homevialaura, Muji, aroma diffuser

Kaiken kaikkiaan hyväntuoksuinen ja kostea sisäilma on kiinnostanut minua erityisen paljon tänä syksynä. Sekin oli jo vuosi sitten, kun Inspired by loven Sanna suositteli minulle, paljon sairastavalle, ilmankosteuttajaa makuuhuoneeseen. Sekin projekti otti vuoden toteuakseen, mutta nyt makuuhuoneessamme on blogin kautta saatu kauniisti muotoiltu Wilfa Moist L -ultraääni-ilmankostutin*.

Siinä missä Mujin aroma diffuserin ostin ennen kaikkea tuoksunautinnon takia, Wilfan ilmankosteuttajassa minulle tärkeintä on ilman kosteuttaminen nimenomaan terveyden näkökulmasta, vaikka myös Wilfaan voi eteerisiä öljytippoja tiputtaa. Olen valmis kokeilemaan kaikkea, mikä edesauttaa sitä, etten sairastuisi niin usein ja rankasti flunssaan. Voisin myöhemmin koota yhteen, millä kaikilla eri tavoilla flunssaa ennaltaehkäisen, mutta ilmankosteudesta sanottakoon sen verran, että kosteampi ilma tekee hyvää etenkin talven kuivattamille limakalvoille, sillä kuivat limakalvot ovat alttiimpia bakteereille ja viruksille.

Kooltaan 15-20 m² kokoisiin huoneisiin riittävä Wilfa Moist L on hiljainen, mutta minun kaltaiselleni todella ääniherkälle nukkujalle on silti osoittautunut paremmaksi tavaksi se, että ilmankostutin ei ole päällä yöllä, vaan että makuuhuoneen ilma saa kosteutta iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Laite on todella helppokäyttöinen, mutta silti useimmin sen käy napsauttamassa päälle mieheni. Mikä lie tekniikassa onkin, että se saa miehetkin kiinnostumaan asioista – jopa kodin sisäilmasta ja tuoksuista.

Hellivää luonnonkosmetiikkaa talven kuivattamalle iholle

Homevialaura, luonnonkosmetikka, vartalonhoito, ihon hoito talvella

Talvi kuivattaa monen ihon ja nyt paukkupakkaset sen kun kiristyvät. Haluankin jakaa teille omat tämänhetkiset luonnonkosmetiikkasuosikit vartalon hoitoon. Osan kuvista nappasin jo Kanarian-matkalla, sillä sielläkin mukanani oli juuri näitä tuotteita: ei erikseen after sun -voiteita, vaan kaikista mieluiten käytän aina mahdollisuuksien mukaan luonnonkosmetiikkaa ihon kosteuttamiseen tai sitten hellävaraisia perusvoiteita. Pakkanen ei ole ainoa, joka ihoa kuivattaa, vaan myös lämpötilan vaihtelut ja kuiva sisäilma laittavat ihon koville.

Homevialaura, luonnonkosmetikka, vartalonhoito, ihon hoito talvella

Tässä tämän talven luonnonkosmetiikkasuosikkini kuivan ihon hoitamiseen.

  • Sophie La Giraffe Body Lotion. Tätä suomalaisen perheyrityksen kehittämää ekosertifioitua ihonhoitosarjaa en voi tarpeeksi kehua. Sarja on kehitetty vauvojen ihonhoitoon, mutta sopii kaikille herkkäihoisille. Niin siinä meilläkin kävi, että äiti on saattanut muutaman purkin “lainata” tyttärensä tuotteita. Erityisesti suosikkini Body Lotion on sellainen tuote, joka ei koskaan ärsytä edes vasta-ajeltujen säärien ihoa, mikä on ongelma monen tuotteen kohdalla. Tein nimittäin teininä sen virheen, että poltin sääreni Veet-myrkyillä, eikä iho ole sitä unohtanut. Tämä tuotetta olen sekä ostanut itse että saanut testiin Sugarilta ja PikkuVaniljasta.
  • Estelle & Thild Fresh Water Lily Body Butter. Ruotsalaisen luonnonkosmetiikkasarjan vartalovoide on harvoja käyttämiäni tuoksuvia tuotteita, ja siten ihan erityisesti hemmottelua varten. Estelle & Thildin vartalovoiteessa tuoksuu lumpeenkukka, persikka, ruusu ja mustaherukka.
  • Mia Höytö Silkki Vartalovoide. Mia Höytö oli se, joka muutti suhtautumiseni luonnonkosmetiikkaan: yhtäkkiä se ei enää ollutkaan viherhippeilyä, vaan ylellistä ja tyylikästä. Erityisen ylpeä olen siitä, että meillä Suomessa on näin korkeatasoisia luonnonkosmetiikkamerkkejä. Miellyttävän miedon tuoksuinen Silkki-vartalovoide sisältää karitevoita, e-vitamiinipitoista auringonkukansiemenöljyä, pehmentävää oliivi- ja manteliöljyä, tyrninmarjansiemenöljyä sekä rauhoittavaa rosmariiniuutetta. Tämä voidetta käytänkin erityisen mielelläni nukkumaan mennessä. Olen saanut vartalovoiteen Mia Höydöltä.
  • Frantsila Rose Body Butter. Käytin ennen enemmänkin Frantsilan tuotteita, kunnes merkki jäi vähän unholaan. Muistin sen uudestaan, kun olin Frantsilan uuden parfyymikonseptiin Scent Labin tapahtumassa ja sain mukaani Rose Shea Butter -vartalovoin. Tuhtia vartalovoita käytän etenkin talven kuivattamien (ja siitä Veetistä traumatisoituneiden) säärien kosteuttamiseen. Karitevoi, vanilja, ruusu ja eteeriset öljyt tekevät taikoja hilseilevälle iholle.

Homevialaura, luonnonkosmetikka, Little Butterfly London, Jolie

  • Little Butterfly London -sarja. Toinen aivan ihana pienille ja äideille suunnattu sarja on Little Butterfly London, johon sain tutustua Jolien lähettämän tuotepakkauksen myötä. Tuotteet ovat ekosertifioituja, allergiatestattuja ja ihotautilääkäreiden hyväksymiä, täysin turvallisia myös raskauden ja imetyksen aikana, sillä tuotteet eivät sisällä haitallisia ainesosia tai yhdisteitä. Tällä hetkellä käytössämme on erityisesti suojaava tehovoide Nappy Change Cream kuiviin kohtiin. Kauniin herkästi paketoitu Little Butterfly on minusta täydellinen sarja antaa baby shower -lahjaksi: joku tuote äidille ja toinen tulevalle vauvalle.

Homevialaura, luonnonkosmetikka, Little Butterfly London, Jolie

Vaikka lapsen ihoa ei tietysti tule turhaan rasvata, niin ainakin meillä hoitamisesta on tullut tosi tärkeä rutiini nukkumaan mennessä. Pipipipi, tytär sanoo ja osoittaa milloin minnekin jäseneen – usein kyllä kuivuneeseen kohtaan, mutta joskus diagnoosi taitaa hieman olla mielikuvituksen tuotetta. Mutta niin saa ollakin, ei kosketukseen ja hellimiseen tarvita mitään sen suurempaa syytä. Pidän muutenkin siitä ajatuksesta, että sama tuote sopii äidille ja tyttärelle. Näin reissatessakin pääsee helpommalla, eivätkä kylpyhuoneen kaapit ratkea liitoksistaan.

Kylpyhuoneessa on juttusarja, joka keskittyy kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja rentoutumiseen kotona. Esittelen tyyliini sopivia kauneudenhoidon suosikkituotteita ja etsin spa-tunnelmaa ensimmäisessä omassa saunassa.

Instagram

Copyright © 2019 · Theme by 17th Avenue