Viisivuotiaan sisustusbloggaajan kultainen kausi

Homevialaura, olohuone, sisustus, Balmuir, Lucca-torkkupeitto, Stirling-tarjotin, kultainen peili, Finnmirror Amanda

Viimekertaisessa sisustuspostauksessa kirjoitin lastenhuoneen uudesta, kultaisin kehyksin toteutetusta tauluseinäistä. Kuten tiedätte, siinä käy usein niin, että kun jostain innostuu, innostuu sitä sitten oikein kunnolla – valaistuu. Näin on tainnut nyt minulle käydä kullan kanssa.

Homevialaura, olohuone, sisustus, Balmuir, Lucca-torkkupeitto, Stirling-tarjotin

Olen tähän asti välttänyt kodissamme kultaa, glamourin pelossa kai. Puhun paljon mieltymyksestäni klassisen ylellisiin ja perinteisiin koteihin, mutta samanaikaisesti vierastan kaikenlaista bling blingiä, glamouria ja nokka pystyssä -hienostelua. Kullalla sisustamisessa ero voi olla hiuksenhieno, enkä ole ollut varma, osaisinko pysyä rajan oikealla puolen. Toki meillä aikaisemminkin on ollut pientavarassa kultaa, Skultunan ruukussa ja Svensk Tenn Vänskapsknuten -kynttelikössä, mutta ei yhtään sen isompina pintoina.

Homevialaura, olohuone, sisustus, Balmuir, Lucca-torkkupeitto, Stirling-tarjotin, kultainen peili, Finnmirror Amanda

Kuitenkin kun ripustin kultaiset kehykset lastenhuoneeseen, koin, että jokin loksahti kohdilleen. Koin, että kotimme sai lisää juuri sitä lämpöä ja kodikkuutta, joka meiltä vielä on puuttunut, ja jota niin kovasti kaipaan kovan mustavalkoisen kauden jälkeen. (Tiedättekö, kun kaikilla taidemaalareilla on aina kausia? Picasson kubistinen kausi, Homevialauran graafinen sekä kultainen kausi, ja mitä näitä nyt on.)

Homevialaura, olohuone, sisustus, Balmuir, Lucca-torkkupeitto, Stirling-tarjotin, kultainen peili, Finnmirror Amanda

Taisin oivaltaa vasta kantapään kautta, että kullalla sisustamisessa on kyse paljon muustakin kuin väristä itsestään: siitä, mitä muuta tilassa on, ja miten tuote on muotoiltu. Krumeluuri ei meille sopisi vieläkään, mutta selkeälinjaisena ja modernin parina kulta onkin maltillinen mauste. Ei käynyt mitä pelkäsin, tullut fiilistä Hotelli Onnen Tähden sviitistä.

Homevialaura, olohuone, sisustus, Balmuir, Lucca-torkkupeitto, Stirling-tarjotin, kultainen peili, Finnmirror Amanda

Pitkän alustuksen jälkeen totean, että meillä on siis vihdoin kehyspeili, kultainen sellainen. Olen pitkään toivonut meille peiliä ja sellaista olette te lukijatkin monesti ehdottaneet (kiitos!), mutta paikkaa ei vain ole löytynyt. Eteisen peiliovet hallitsevat puolta kotia, enkä ole halunnut niitä vasten enää lisää heijastuspintoja. Nyt se paikka kuitenkin löytyi, tai mikä parasta tai pahinta, oikeastaan paikkoja löytyi kaksi.

Homevialaura, olohuone, sisustus, Balmuir, kultainen peili, Finnmirror Amanda

Alunperin tilasin peilin, joka on kotimainen mutta ikeahintainen löytö Finnmirror Amanda, makuuhuoneen sivuun. Kävi kuitenkin niin, että kokeilin peiliä myös olohuoneen kulmaan ja tykkäsin näystä sielläkin. Olin jo aikaisemmin siirtänyt Gervasoni Ghost -tuolin lukunurkkaushenkeen kulmaan, ja peili toi kokonaisuuteen tunnelmaa entisestään.

Homevialaura, olohuone, sisustus, Balmuir, Lucca-torkkupeitto, Stirling-tarjotin, kultainen peili, Finnmirror Amanda

Nojatuolilla on blogin kautta saatu vaaleanharmaa Balmuir Lucca -torkkupeitto, jossa on minusta täydellisen neutraali, ei mihinkään taittava harmaan sävy, ja materiaalina silkkisen pehmeä baby alpakka. Arvon saman torkkupeiton vapaavalintaisessa värissä teidän lukijoiden kesken Instagramin puolella. Havahduin nimittäin siihen, että Homevialaura täytti tänä syksynä viisi vuotta, ja kun kakkua en osaa leipoa, haluan muistaa teitä vähän ylellisemmällä kiitoksella. Pääset osallistumaan Balmiur Lucca -torkkupeiton arvontaan tässä Instagram-kuvassa.

Homevialaura, olohuone, sisustus, Balmuir Stirling -tarjotin

Samalta suosikilta saatu on myös Balmuir Stirling -tarjotin, jossa yhdistyy kauniisti musta nahka ja kromi. Ehkä yksi syy tähän kultakauteen on myös siinä, että minusta hopea ja kulta eivät sulje toisiaan pois, vaan päinvastoin ne ovat melkein kahta kauniimmat yhdessä. Jos pidän metallien sekoittamisesta ranteessani, niin miksi en pitäisi siitä kodissani.

Homevialaura, olohuone, sisustus, Balmuir, Lucca-torkkupeitto, Stirling-tarjotin, kultainen peili, Finnmirror Amanda

Peilin lopullista sijoituspaikkaa en vieläkään osaa valita: kumpi teistä olisi parempi? Muuten voisin tilata toisen peilin, mutta sama peili tuplana taitaisi näyttää hassulta näin pienessä kodissa, jossa olohuone ja makuuhuone ovat pariovien kautta yhtä. Jos peili jää olohuoneeseen, haluaisin keksiä jotain muuta makuuhuoneen sivuun tuomaan, tämän te jo arvaattekin, lämpöä ja kodikkuutta. En vain tiedä, mitä se muu olisi.

Tunnelmallista sunnuntaita pitsan ja Netflixin uusien Narcos-jaksojen ääreltä!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Viikonloppufiiliksiä

Homevialaura_7276

Vapaa-ajan uniformukseni on muodostunut farkut, t-paita, neuletakki ja Converset. Jo viime vuonna ostoslistallani ollut meleerattu vaaleanharmaa neuletakki löytyi onnekseni vihdoin tänä syksynä merkiltä Samsøe & Samsøe. Muuten raskaana ei tule shoppailtua itselle mitään pakollisia äitiysvaatteita ihmeellisempää, mutta ajaton aukinainen neuletakki oli loistava ostos paitsi tähän hetkeen myös jatkoa ajatellen.

Homevialaura_7328 2

Kahvin voimalla lähdimme viime viikonloppuna Ikeaan kehysosastolle. Tietysti kaikkien oppien vastaisesti ilman kunnon ostoslistaa mallaamaan ja miettimään paikan päälle. Pää ei ole pyörällä pelkästään olohuoneen taulukollaasista, vaan lisäksi meillä on vireillä pieni taulukollaasi lastenhuoneeseen. Maailmassa tosiaan olisi paikka tauluseinäkonsultille, on tämä sen verran hullun hommaa. Ja tietysti kotona huomasin, että edelleen osa kehyksistä puuttuu, joten ei muuta kun lähiaikoina uudestaan.

Homevialaura_4872 2

Onneksi sentään yksi meillä osaa ulkoistaa itsensä kotiprojekteista, mitä nyt korkeintaan toimii työnvalvojana valtaistuimellaan.

Homevialaura_3827

Olen niin viikonloppuisin kuin arkena yrittänyt päästä irti turhasta television tuijottelusta, eikä se kovin vaikeaa olekaan, niin kauan kuin ohjelmakartalla on Hottikset ja Kauppaneuvos Jethro. Sen sijaan Netflixiä on taas pakko syksyn tullen ylistää. Viimeisimmän leffasuosituksen saa Frances Ha, woodyallenmainen New Yorkiin perustuva draamakomedia. Sarjojen puolella parasta aikoihin on Pablo Escobarista kertova Narcos. Ahmimme ensimmäisen tuotantokauden yhtä nopeasti kuin tämän jäätelöannoksen. Leffassa leffassa en käy nykyään lähes ollenkaan, mutta Straight Outta Compton on nähtävä pian mahdollisimman isolta kankaalta mahdollisimman jykevillä taustabassoilla.

Homevialaura_3122

Syksyn leffailloista tuli mieleeni sohva ja tämä elo-syyskuinen kuva. Heikoimpina vihaan nykyistä harmaata sohvaamme -hetkinä kokeilin verhota sohvan valkoisilla pellavalakanoilla. Verhoilu olisi pysynyt paikoillaan varmaan minuutin, joten nielin epätoivoni ja purin virityksen, mutta joka päivä olen entistä varmempi, että sitten joku päivä tämänhenkinen seuraava sohvamme on: esimerkiksi Gervasoni Ghost, Hakola Filippa tai Junet Zipper. Valkoinen sohva, eikö juuri siitä kuulu lapsi- ja koiraperheessä haaveilla?

Viikon kysymys: mistä palasista lähtisit nyt rakentamaan sisustusta?

slettvoll

Mistä palasista lähtisit rakentamaan sisustusta, jos se pitäisi aloittaa lähes tyhjästä?

Ah, tämä on todella herkullinen lukijakysymys, jota pohdin kroonisen sisustus- ja remonttikuumeen kourissa usein. En sanoisi, että sisustus pitäisi aloittaa alusta, vaan että niin saisi tehdä. Näin 3,5 vuoden jälkeen sormet jo syyhyäisivät kovasti. Olen löytänyt tyylini, joten sisustuksen perusta säilyisi samana. Kuitenkin vuosien aikana maku väistämättä vähän muuttuu, tarkoitan jalostuu, joten pieniä viilauksia tulisi luonnollisesti tehtyä.

interior1

Aloitetaan lattiasta, mielestäni asunnon tärkeimmästä määrittäjästä. Olen todella tyytyväinen nykyiseen valkoiseen lattiaamme (Pergon valkoinen saarni-sävyinen laminaatti), mutta seuraavaksi valintani olisi vaihtelun vuoksi asteen lämpimämpi sävy. Vaalean puunsävyisestä lattiasta valkoiset huonekalut, joita meillä on paljon, nousisivat kauniimmin esille. Haaveilen erityisesti kalanruotoparketista.

slettvoll1

Seinät pitäisin raikkaan valkoisina. Päävärit olisivat edelleen valkoinen, musta, hiekka ja harmaa. Sisustuksen osalta makuni on yksinkertaistumassa entisestään. Lisäisin uuteen sisustukseen klassisuutta sekä lämpöä ja vähentäisin kuoseja ja skandinaavikodeille tyypillistä kovaa graafisuutta. Olen alkanut kokea useat kuviolliset tyynynpäälliset ja matot samassa tilassa liian levottomaksi. Lähtisin hakemaan rauhaa ja harmoniaa yksivärisillä tekstiileillä suosien entistä enemmän pehmeitä murrettuja sävyjä ja ylellisiä luonnonmateriaaleja pellavasta kasmiriin.

interior2

Keittiöstä haluaisin todella minimalistisen, silti tunnelmaltaan rennon bistromaisen. Sohvaksi valitsisin pellavaisen Hakolan Filipan kaveriksi Gervasonin Ghost-tuolille – myös muut nykyiset design-tuolit saisivat paraatipaikat. Marmoria toivoisin johonkin tilaan lattiaan tai tasoksi. Sisustus, jota lähtisin nyt puhtaalta pöydältä rakentamaan, olisi siis yhdistelmä modernia raikkautta, rentoa klassisuutta, yksinkertaista harmoniaa, ripaus eksoottisuutta ja pariisilaisia tuulahduksia.

Kuvat/photos: 1. & 3. Slettvoll 2. Rishi Sæther, Norm Architects Copenhagen 4. BOSTHLM.