Vuosi asumista takana – miten koti on muovautunut

Homevialaura-kotitoimisto_8145

Tänään ajattelin hypätä joulutunnelmista hetkeksi kodin vuosikatsaukseen. Meillä tuli nimittäin juuri vuosi asumista täyteen tässä 70-neliöisessä rivitalokolmiossa. Miten tyhjästä asunnosta on vuoden aikana muovautunut yhä valmiimpi koti?

Aloitetaan kodin vuosikatsaus ihan alusta. Saimme avaimet uuteen kotiin viime vuoden marraskuussa, jolloin meillä jäi kuukausi aika remontoida ennen joulukuun alun muuttoa. Alkuperäinen 80-luvun keittiö purettiin pois, samoin keittiön sivuseinä. Lisäksi remontissa vanhat ovet uusittiin klassisentyylisiksi peilioviksi, ruskeat ikkunankarmit maalattiin valkoisiksi, lattia vaihdettiin valkoiseksi laminaattilankuksi ja listat päivitettiin korkeammiksi antiikkityylisiksi.

Homevialaura, uusi koti, remontti

Homevialaura, uusi koti, remontti

Homevialaura, uusi koti, remontti

Vaikka ei keittiön nykyaikaistaminenkaan mikään pieni muutokseltaan ollut, kaikista tärkein remonttiratkaisu meille oli pariovet. Kustannus ei asunnon ostamisen mittakaavassa ollut paljoakaan, mutta juuri pariovet herättivät tämän asunnon henkiin ja tekivät siitä meille kodikkaan kodin.

Homevialaura, uusi koti, remontti, pariovet

Homevialaura, uusi koti, remontti, pariovet

Kaikki makuuhuoneen huonekalut – Ikean sängyn, Kartellin yöpöydät, Artemide Tolomeo -valaisimet, Hermès Avalon -tyynyn ja nahkajakkarat – toimme mukanamme edellisestä kodista. Makuuhuonekuvista näkee myös ensimmäistä kertaa lattia Quick-Step Impressive IM1859 -laminaattilankun* asennettuna.

Homevialaura, uusi koti, remontti, pariovet, valkoinen laminaatti

Homevialaura, uusi koti, remontti, pariovet, valkoinen laminaatti

Edellisen kodin sohva löysi hyvin paikkansa uudestakin kodista koon ja tyylinsä puolesta ja asettui makuuhuoneen vastapäätä. Ensihätään televisiotason virkaa toimitti sohvapöytä olohuoneen kulmassa.

Homevialaura, uusi koti, remontti, valkoinen laminaatti, Quick-Step Impressive IM1859

Valmiista HTH-keittiöstä* tuli virtaviivainen, moderni ja kokovalkoinen. Koska kotimme on kompakti, halusin naamioida ja sulauttaa avokeittiön muuhun kotiin enkä korostaa keittiömäisyyttä. Tosin nyt olen alkanut kaivata eloa välitilaan, joten voi olla, että laatoitamme sen ensi vuoden puolella. Ensin alkuun keittiön ruokapöytänä oli edellisen kodin Ikea pukkijaloilla. Myös Eames DSR -tuolit ovat edellisestä kodista lähtien palvelleet.

Homevialaura, keittiöremontti, valkoinen moderni keittiö, HTH VH7

Homevialaura, keittiöremontti, valkoinen moderni keittiö, HTH VH7

Homevialaura, keittiöremontti, valkoinen moderni keittiö, HTH VH7

Vajaa yksivuotias pisti vauhtia televisiotason hankkimiseen, sillä televisio oli pakko saada mahdollisimman pian ylös seinälle pois pienten käsien ulottumattomista. Taso on Ikean Bestå Hanviken-ovilla, joita ei käsittääkseni enää saa. Ikeasta hankimme pariovien viereen myös Vittsjö-sivupöydän.

Homevialaura, tv-taso, Ikea Bestå Hanviken

Kolkon joulukuun jälkeen oli ihana saada alkuvuodesta ensimmäiset matot paikoilleen. Teetimme VM-Carpetin harmaat Hattara-matot mittojen mukaan olohuoneeseen ja sängyn alle.

Homevialaura, tv-taso, Ikea Bestå Hanviken, VM-Carpet Hattara, harmaa nukkamatto

Helmikuussa mattojen ja pientavaran myötä koti alkoi jo näyttää ja tuntua enemmän kodilta.

Homevialaura, tv-taso, Ikea Bestå Hanviken, VM-Carpet Hattara, harmaa nukkamatto

Muutonjälkeisenä varastona toiminut lastenhuone alkoi pikkuhiljaaa helmikuussa siistiytyä sekin, kun hankimme huoneeseen Ikeasta Pax-vaatekaapin ja oviksi A.S.Helsingön Feather Grey -sävyiset Ensiö-ovet*. Tässä vaiheessa syöttötuoli oli vielä puunvärinen, kun myöhemmin keväällä maalasimme sen jalat valkoisiksi, sillä vaalea puu tuntui niin yksinäiseltä kotimme värimaailmassa.

Homevialaura, A.s.Helsingö, Ensiö, Feather Grey, Ikea Pax, vaatekaappi, lastenhuone

Homevialaura, A.s.Helsingö, Ensiö, Feather Grey, Ikea Pax, vaatekaappi, lastenhuone

Eteisen liukuovikaapit olivat värimaailmamme mukaisesti harmaareunaiset, mutta hieman huonosti kulkevat ja levottomannäköiset, joten päätimme vaihtaa tilalle kaksi selkeää valkokarmista liukuovea. Muutos oli vielä paljon isoimpi kuin uskalsimme toivoa. Eteisestä tuli kertaheitolla rauhallisemman ja viimeistellymmän näköinen.

Homevialaura, eteinen, liukuovet, liukuovikaapisto, vanha

Homevialaura, eteinen, liukuovet, liukuovikaapisto, Mirrorline, uusi

Patterisuojat ovat meidän kodin lattialistat – projekti, joka ei koskaan näytä tulevan valmiiksi. Makuuhuoneessa ja lastenhuoneessa suojat odottavat edelleen kiinnittämistään ja olohuoneeseen meidän pitäisi tilata samanlainen suoja mittojen mukaan.

Homevialaura, lastenhuone, patterinsuoja

Ikean hyvin palvelleen, mutta tiensä päähän tulleen ruokapöydän tilalle teetimme itse suunnitellun ruokapöydän.

Homevialaura, marmoripoyta, teetetty ruokapöytä, Eames DSR

Keväällä siirsin valkoisen pellavahuppuisen Gervasoni Ghost -tuolin lastenhuoneesta olohuoneeseen.

Homevialaura, olohuoneen sisustus, Gervasoni Ghost

Pitkän harkinnan päätteeksi päätin investoida Flos 2097/30 -kattovalaisimeen, jotta simppeli keittiö saisi näyttävän katseenvangitsijan.

Homevialaura, Flos 209730, moderni kattokruunu

Homevialaura, Flos 209730, moderni kattokruunu, olohuoneen sisustus

Toukokuussa porasimme sohvan päälle tauluhyllyn. Kokeilin hyllylle ensihätään vain sekalaista taulukokoelmaa.

Homevialaura, olohuone, tauluhylly

Alkukesästä saimme valmiiksi UMP ProFi -komposiitista valmistetun terassin. Sopivia kalusteita metsästimme pitkin kesää. Kartell Victoria Chost -tuolit ostin käytettyinä meillä jo olleiden käsinojallisten Kartell Louis Ghost -tuolien jatkoksi.

Homevialaura, piha, terassi, puutarha, ulkokalusteet, UPM Profi, komposiitti

Homevialaura, piha, terassi, puutarha, ulkokalusteet, UPM Profi, komposiitti

Homevialaura, piha, terassi, puutarha, ulkokalusteet, UPM Profi, komposiitti

Kesäkuussa täydensimme olohuoneen tyhjää ikkunanedustaa Boknäsin Howard-rahilla. Samalla rahi on myös antanut toivottua lisäistuintilaa.

Homevialaura, olohuoneen sisustus, Boknäs Howard-rahi

Muutaman kuukauden asumisen jälkeen aloin kaivata makuuhuoneeseen lisää kodikkuutta. Onneksi löysin tarpeeksi ohuen mallin Matri Slim -sängynpäädystä*, sillä syvempää tilaan ei olisi mahtunutkaan. Sängynpäädyn kankaaksi valitsin saman Caleidon kuin sohvassammekin on.

Homevialaura, sängynpääty, Matri by Fennobed, Slim

Myöhemmin kesällä sain viimeisteltyä tauluhyllyn omien mustavalkoisten valokuvien kokoelmalla.

Homevialaura, olohuoneen sisustus, tauluhylly

Loppukesästä kokosimme ruokailutilaan klassisen symmetrisen ja ison tauluseinän New Yorkin -hääkuvistamme, sillä valkoinen tila tuntui tarvitsevan kahta taulua jämäkämmän taustan. Myös eteiseen saimme hankittua Ikea Billy -kaapiston ja nyt kysyn joka päivä itseltäni: miten elimmekään yhdeksän kuukautta ilman.

Homevialaura, eteinen, Ikea Billy, tauluseinä

Homevialaura, tauluseina, Flos 209730, kattokruunu, kattovalaisin

Syyskuussa toteutui tärkeistä tärkein projekti, keittiöremontti 2.0, kun tuunasimme Ikea Duktig -leikkikeittiöstä taaperolle newyorkilaista deliä mukailevan Dean & DeLittle -kahvilan.

Homevialaura, Ikea Duktig, DIY, hack, leikkikeittiö

Syksyllä olohuoneeseemme valmistui Marianna Raikkalan abstrakti maalaus Silver Cities. Pellavahupullisen Gervasoni Ghost -tuolin siirsin olohuoneen nurkkaan ja otin terassilta kaksi Kartell Victoria Ghost -tuolia talvehtimaan olohuoneeseen.

Homevialaura, abstrakti taulu, maalaus, taide, olohuone

Tässä vaiheessa olimme jo saaneet aikaiseksi porata keittiössä ensin alkuun olleet David Ehrenstråhlen My Guide To -julisteet makuuhuoneeseen yöpöytien ylle. Kultainen peili odottaa edelleen kiinnitystään makuuhuoneen sivuseinälle.

Homevialaura, olohuone, makuuhuone, kultainen peili

Lastenhuoneen seinälle saimme poratuksi kultaisen eläingallerian lämmittämään valko-harmaata yleisilmettä.

Homevialaura, lastenhuone, kultainen tauluseinä

Välissä viimeistelimme talon edustan myös sisäänkäynnin osalta hankkimalla oven viereen mustan Lechuza-ruukun ja pallotuijan, joka ihme kyllä sinnittelee vielä hengissä. Ruukku oli muuten sinänsä poikkeava ostos, että en yleensä ikinä osta mustaa kuin mattana. Kuitenkin ulkoruukkuun halusin todella modernin ja skarpin ilmeen kontrastiksi puiselle julkisivulle, joten ruukun kiiltävän musta pinta oli tällä kertaa plussa.

Homevialaura, sisäänkäynti, Lechuza, ruukku, pallotuija

Vielä on to do -listalla ainakin eteisen sisustuksen viimeisteleminen, keittiön välitilan päättäminen ja laatoittaminen, Flos-valaisimeen himmentimen asennuttaminen sekä patterinsuojien kiinnittäminen ja tilaaminen. Koska pienen lapsen kanssa ei juurikaan ylimääräistä aikaa ole, olen oikein tyytyväinen, miten paljon olemme ehtineet tässä elämäntilanteessa vuoden aikana. Vaikka koti ei ole valmis, se tuntuu riittävän valmiilta siinä mielessä, että enää keskeneräiset työt eivät koko aikaa muistuta itsestään.

Muistan jo vuodentakaisen muuttopäivän iltana ajatelleeni pitsa- ja muuttolaatikoiden keskellä, miten kodilta uusi osoite samantien tuntui. Edelleen, kun avaan ulko-oven, tunne on sama: tähän kotiin on aina lämmin tulla, eikä vähiten joulukuussa.

* Tähdellä merkatut remontit ja kalusteet on vuoden aikana toteutettu blogiyhteistyönä.

Keittiön muodonmuutos modernin valkoiseksi

Yhteistyössä HTH-keittiö

Homevialaura, valkoinen, moderni, vetimetön, keittiö, HTH, VH7

Viimeinkin pääsen kanssanne uuden keittiön kimppuun, kiitos pitkästä aikaa koittaneen päivänvalon ja ohjelmattoman vapaapäivän. Suunnitteluvaiheen havainnekuvat olettekin nähneet, mutta nyt on aika katsoa oikean elämän lopputulosta.

Homevialaura, valkoinen, moderni, vetimetön, keittiö, HTH, VH7

Olen puhunut paljon sisustuksen tasapainoilusta ja siitä, miten kaikki liittyy kaikkeen. Koska uuden kotimme ilme on muun muassa pariovien myötä hivuttautunut kohti klassisempaa tyyliä, halusin modernin virtaviivaisella keittiöllä varmistaa, ettei kokonaisuudesta tule meidän makuumme liian raskas tai yksityiskohtainen. Näin ollen unohdin niin peiliovet, vetimet kuin välitilan tiililadonnankin, ja lähdin hakemaan keittiöön rauhallista ja raikasta ilmettä.

Homevialaura, valkoinen, moderni, vetimetön, keittiö, HTH, VH7

Koska HTH sai teiltä Instagramissa kovasti suosituksia, ja koska tanskalaisilta löytyi juuri toivomamme tyyli, en käyttänyt vaihtoehtojen kartoittamiseen sen enempää aikaa. Keittiösuunnittelijaksi saimme Sisustus Coco -blogistakin tutun Sannan, kiitos vielä ja terkkuja tyytyväisiltä asiakkailta! Ennen kuin jatketaan pidemmälle, teitä varmasti kiinnostaa nähdä, miltä keittiö näytti ennen remonttia. Alkuperäisen kasarikeittiön voi kurkistaa täältä.

Homevialaura, valkoinen, moderni, vetimetön, keittiö, HTH, VH7

HTH-keittiömallimme on vetimetön VH-7. Vetolaatikot halusimme piilottaa etusarjojen taakse niin kuin edellisessäkin kodissa. Säilytystilaa saimme keittiöön yllättävän paljon muun muassa kulmakaapin käytännöllisellä mekanismilla. Muutenkin on sanottava, että olen todella tyytyväinen keittiön toimivuuteen vajaan kahden kuukauden asumisen jälkeen.

Homevialaura, valkoinen, moderni, vetimetön, keittiö, HTH, VH7

Kahden kahvinkeittimen, hiilihapotuslaitteen, leivänpaahtimen ja radion kanssa alan ymmärtää aamiaiskaappitrendiä, mutta meillä piiloratkaisulle ei ollut tilaa. Sentään kaikki kodinkoneet ovat valkoisia ja koottuna yhteen nurkkaan. Kodinkoneiden sijoittelun ehdoilla valitsimme tasoihin upotettavat valkoiset Twist-pistorasiat. Siirsin kuvaushetkeksi laitteita pois, jotta näette ratkaisun tarkemmin alla.

Homevialaura, valkoinen, moderni, vetimetön, keittiö, HTH, VH7

Tasoksi valitsimme ohutta valkoista täyslaminaattia. Materiaali on todella skarpin näköinen ja muistuttaa ulkonäöltään enemmänkin coriania kuin kökköä puujäljitelmää. Jälleen kerran totean, miten pitkälle parhaat laminaatit ovat kehittyneet. Rakastin edellisen kotimme marmoritasoa, mutta tällä kertaa halusin suosikkimateriaalia vaihtelun vuoksi paraatipaikalle ruokapöytään. Mustajalkainen ja marmorikuvioinen kvartsipöytä onkin nyt laitettu tilaukseen.

Homevialaura, valkoinen, moderni, vetimetön, keittiö, HTH, VH7

Valkoinen tasoon upotettu komposiittiallas on Stalan ja hana Tapwell Lea 884, molemmat HTH:n kautta tilattuja nekin. Keittiön yksityiskohdista hana taitaa olla yllättäen suosikkini. Kromisen kulmikas muotoilu tuo muuten niin yksinkertaiseen ilmeeseen kaunista arvokkuutta.

Homevialaura, valkoinen, moderni, vetimetön, keittiö, HTH, VH7

Myös kodinkoneet halusimme piiloon, joten jääkaappi ja astianpesukone integroitiin sekä mikro piilotettiin kaappiin. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen yläkaappiin sopivaa mikroa ei löytynytkään markkinoilta, sillä kaikki vaihtoehdot olivat mitoiltaan liian syviä. Lopulta mikro löysi paikkansa korkeasta kaapista. Mikron ostimme erikseen, mutta kaikki muut kodinkoneet tilasimme HTH:n kautta AEG-merkkisinä.

Homevialaura, valkoinen, moderni, vetimetön, keittiö, HTH, VH7

Kokovalkoisen ilmeen lisäksi tilantuntua lisäsi valtavasti sivuseinän purkaminen. Näin avokeittiö yhdistyy vielä luontevammin olohuoneeseen ja muuhun kotiin. Vielä keittiön ilme on vähän liiankin kolkko, mutta se lämpenee sisustamisen myötä. David Ehrenstråhlen My Guide To -taulut löysivät paikkansa seinältä ja seuraavaksi pitäisi ripustaa kattovalaisin – varmaankin ainakin ensin alkuun sama läpinäkyvä Kartell Gé kuin edellisessäkin kodissa. Lisäksi ajattelin pehmentää ilmettä pellavanvärisellä laskosverholla.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna