Balmuirin matkassa osa 3: Maison & Objet kokonaisuudessaan

homevialaura_2248

Balmuirin matkassa -juttusarjan kolmannessa ja viimeisessä osassa kerron, mitä tuntemuksia Maison & Objet yleisesti herätti – ja herättihän se. Olin henkisesti valmistautunut, että kyseessä on isot ja vaikutusvaltaiset sisustusmessut, mutta silti tapahtuma teki odotettua suuremman vaikutuksen. Niin suuren, että tammikuusta 2015 tuli jonkinlainen vedenjakaja. Tästä lähtien ajattelen ajanlaskuani sisustajana ennen ja jälkeen Maison & Objetin.

homevialaura_2190

Pariisilaismessut pidetään kaksi kertaa vuodessa, tammikuussa ja syyskuussa, Nord Villepinte -messukeskuksessa lähellä Charles de Gaulle -lentokenttää. Maison & Objet on Milanon huonekalumessujen ohella Euroopan merkittävimpiä sisustustapahtumia, ja kävijäluvut nousevat kymmeniintuhansiin. Messukeskuksessa itseään voi ruokkia esimerkiksi Laduréen herkuilla.

homevialaura_2320

Se, että yritysten on vaikea saada messuilta osasto, todella näkyy käytännössä. Jokaiseen messuosastoon oli panostettu, kaikilla oli kauniit esillepanot ja viimeistelty brändi-identiteetti. Osastoilla ei näkynyt merkitöntä Aasia-krääsää, eikä Habitaren tapaan Jyskin Eames-kopioita.

homevialaura_1957

Pitkän linjan messukävijän mukaan Maison & Objetissa näkyy tällä hetkellä heikko taloudellinen tilanne, mutta ensikertalaisen on vaikea ymmärtää, mitä tekemistä laskusuhdanteella ja yli tuhannen neliömetrin hulppeilla messuosastoilla on keskenään.

homevialaura_2086

Ylenpalttisimmat messuosastot olivat kuin kuninkaallisia asuntoja kristallikruunuineen, täytettyine leijonineen, paksuine silkkiverhoineen ja lukuisine huoneineen. Oli harpunsoittajaa ja kukkasista tehtyjä jättipupuja. Kuvat eivät missään määrin tee meiningille oikeutta. Seisoipa luksusosastojen edessä portsareitakin, Fendi Casan nyt ainakin.

homevialaura_2313

Vaikka hulppeudella ei ole mitään tekemistä oman sisustamisen kanssa, koin sen kaikista kiinnostavimpina. Mitä överimpi, sitä parempi. Peruskamaa näkee kotonakin, mutta Pariisissa halusin käyttää ainutlaatuisen mahdollisuuden huimien toteutusten ällistelyyn.

homevialaura_2182

Kahdeksaan halliin mahtui kaikkea maan ja taivaan väliltä, tietysti myös pienen pieniä osastoja. Ranskalaismessuilla kun oltiin, tyylillisesti pääroolia näytteli perinteinen klassisuus, sivuroolia skandinaaveille tuttu moderni keveys.

homevialaura_2308

Oli inspiroivaa pitkästä aikaa ruokkia nimenomaan oman modernin klassisen sisustustyylin klassista puolta. Kova graafisuus alkoi tuntua vieraalta ja kierrellessä muistin, miten paljon pidänkään Pariisi kohtaa Manhattanin -tyylisestä klassisuudesta.

homevialaura_1988

Erityisesti yhdestä asiasta messut avasivat silmät: nyt ymmärrän, mitä tarkoitetaan blogikodilla. En ole ennen ajattelut, että kotimme ovat samasta puusta veistettyjä, mutta maailman mittakaavassa, ovathan ne. Messujen valikoima konkretisoi sen, miten paljon markkinoilla on yksilöllisiä sisustustuotteita ja silti me pyörittelemme samoja Hayn sohvapöytiä ja IKEAn raitamattoja – minä mukaan lukien.

homevialaura_2232

Messuilla iski siis identiteettikriisi. Tarve tehdä kodista jatkossa vielä persoonallisempi ja kerroksellisempi. Metsästää joukkoon aarteita, joita kellään muulla ei ole. Löytää entistä vahvemmin oma, erottuva tyyli.

homevialaura_2168

Ilokseni törmäsin messuilla tuttuun ystävään, Iittalaan. Iittalalla oli kauniin raikas osasto heti kolmannen cook+design -hallin sisääntulossa. Harmikseni en mitenkään ehtinyt perimmäiseen kahdeksanteen now! design à vivre -halliin, jossa Suomea edustivat Johanna Gullichsen, Woodnotes ja Secto Design. Maison & Objet -kävijän onkin siinä mielessä alistuttava kohtaloonsa, että kaikkea ei vain mitenkään ehdi kerralla nähdä.

homevialaura_1914

Kysyttekö seuraavaksi, mikä on messujen mukaan seuraava sisustustrendi? Jos joku pystyy antamaan valtavasta kokonaisuudesta yhteenvedon, kyse on jo yliluonnollisista kyvyistä. Toki voisin itsekin viisastella, että ”messuilla näkyi pastelleja ja metalleja”, mutta se ei ole trendiennustus, vaan jo olemassa olevan toteamus, ja vain murto-osa totuutta. Voisin yhtä lailla sanoa, että jos messuihin on uskominen, nyt tulee siirtomaatyyli.

homevialaura_2205

Valtava kiitos vielä Balmuirille, että sain nähdä heidän matkassaan jokaisen sisustajan unelman, Maison & Objetin, ja iso kiitos teille, kun olette tykänneet lukea messukertomuksia. Juttusarjan ensimmäinen ja toinen osa on luettavissa erillisinä blogipostauksina.

Syyssunnuntai ja etu Balmuir-verkkokauppaan

Olen todellinen kotikissa sunnuntaisin, erityisesti syksyisin. Haahuilen liian isoissa villasukissa Frank Sinatra taustalla. Burgundinpata hautuu uunissa, tunti vaihtuu toiseen, akut latautuvat.

homevialaura_3658

Burgundinpadan kyytipoikana on espanjalainen biodynaamisesti tuotettu Matsu El Picaro -punkku. Oiva syysviini, maanläheinen ja lämmin. Sanoin juuri miehelle, että jos olisin graafikko, haluaisin suunnitella viinipullojen etikettejä. Tässä on mielestäni onnistuttu luomaan mieleenpainuva, tuotteen luonteeseen mainiosti sopiva ilme. Sain viinin maisteltavaksi blogin kautta.

homevialaura_3589

Iittalan Sarpaneva-pata tullut meille aikoinaan anoppilasta heidän lehtitilauksensa seurauksena – paras kylkiäinen ikinä. Pellavainen lautasliina sävyssä Linen on Balmuirin, samaista löytyy myös keittiöpyyhkeenä.

homevialaura_3621

Piti mainitsemani tästä myöhemmin, mutta mitä sitä pidättelemään, kun tuotteet ovat jo nyt herättäneet paljon kyselyjä ja kiinnostusta blogissa ja Instassa. homevialauran lukijoina saatte -20 % Balmuir-verkkokaupassa koodilla Laura20 vuoden loppuun asti. Hyvää shoppailua ja kertokaa sitten löydöistänne!

Iittala-blogihaaste: paras sisustuskuva

Tänään oli kalenterissa erityisen mieluisa sunnuntaiaamupäivä, kun kokoonnuimme pienellä porukalla Iittala-brunssille syksyn sisustusuutuuksia koskevan kampanjan päätteeksi.

homevialaura_2841

Kampanjan varsinaiset yhteistyöblogit Divaaniblogeista stailasivat kotiinsa kaikkia Iittalan tämän syksyn sisustusuutuuksia, me ystäväblogit Iittala Aitio -tuotetta.

homevialaura_2856

Herkuttelun päätteeksi brunssilla julistettiin kaksi kuvaa, jotka Aition suunnitellut tanskalainen muotoilija Cecilie Manz oli valinnut stailaushaasteesta suosikeikseen. Pääyhteistyöblogien kategoriassa voitti Kettukarkin tämä kuva ja ystäväblogien kategoriassa – no mää tällä kuvalla.

homevialaura_2897

Olen todella otettu, koska kaikki kuvat olivat hurjan hienoja. Tämä on tällainen iso hetki pienen sisustusbloggaajan elämässä. Toivottavasti ei mene ihan Oscar-puheeksi, mutta kiitos Iittala, Cecilie Manz ja ystäväblogiksi minut kutsunut Char and the city. Kiitos myös huippumukavasta seurasta Valkoinen Harmaja, Modernisti Kodikas, Cozy home ja Kettukarkki, jolle lisäksi onnittelut!

homevialaura_2834

Brunssi pidettiin Erottajalla Kontoret-tilassa, joka on sisustettu Iittala-tuotteilla. Haluan vinkata konseptista pääkaupunkiseudulla liikkuville työläisille: Kontoretista voi kuka vain varata tilan etätyö- tai kokoustarpeisiin – ja viihtyisän tilan voikin.

homevialaura_2862

Toinen vinkki: suosittelen Sandron safkaa, josta antimet brunssin notkuviin pöytiin oli tilattu. Kolmannen linjan ravintolan lisäksi Sandro avaa toisen pisteen Eiraan. Erinomaista kasvispainotteista ruokaa ja Helsingin parhaita brunsseja, sanoisin.