Suuri kylpyhuonekatsaus

homevialaura_9845 2

Ajattelin pitkästä käsitellä kylpyhuonetta ja tehdä kerralla kunnon katsauksen. Mihin ratkaisuihin olen ollut tyytyväinen, mitä tekisin nyt toisin?

homevialaura_9936

Remontoimme kylpyhuoneen kolme vuotta sitten, kun ostimme asunnon (ennen-kuvan voi tsekata täältä). Alkuperäinen 70-luvun tumma luola oli perusteltua päivittää nykyaikaan. Siten remontti oli simppeli, että pidimme kaikki toiminnot vanhoilla paikoillaan, mutta materiaalit uusittiin ja puolet tilasta vievän kylpyammeen korvasi kepeämpi suihkukaappi.

homevialaura_0006

Seinässä on laattana valkoinen 25×40 ja lattiassa tummanharmaa 10×10. Lattialaatta on alusta lähtien aiheuttanut päänvaivaa siisteydessä. Remontissa siihen jämähti saumalaasti, jota jynssäsimme vuoroin juuriharjalla ja höyrypesurilla. Edelleen tuntuu, että lattia on aina hieman epäsiisti. Ehkä lian ja pölyn tarttuminen johtuu epätasaisesta luonnonkivimäisesta pinnasta. Millaisia kokemuksia teillä on kylpyhuoneen lattian puhtaana pitämisestä?

homevialaura_9882 2

Tasoon emme tässä remontissa panostaneet, vaan valitsimme eläväpintaista laminaattia vaaleanharmaana. Budjettiratkaisu on palvellut mainiosti, mutta seuraavaan kylppäriin toivoisin mahdollisuuksien mukaan coriania tai kiveä, kenties marmoria. Tason päällä on alusta asti ollut Woodnotes Box Zone -paperinarukorit. Valkoinen tötsä kulmassa on ruukku, jonka piilossa (ruma) sähköhammasharja latautuu, kun peilikaappiin ei saa sisälle sähköä.

homevialaura_4271

Keskeistä kylppärissämme on virtaviivaisuus ja suorakulmaisuus. Tilassa ei ole yhtään pyöreää muotoa, vaan kaikki tason reunasta peilikaappiin ja altaasta suihkukaappiin on kulmikasta. Yksityiskohdat ovat kromia, ja vaikka messinkiin olenkin viehättynyt, kylpyhuoneessa kromi tuntuu edelleen varmemmalta ja ajattomammalta.

homevialaura_9970

Säilytystilaa on korkeakiiltoisessa allaskaapissa sekä IKEAn korkeassa Godmorgon-peilikaapissa. Aikaisemmin käytössä oli myös lisäsäilytysratkaisu, kunnes karsin turhat purnukat ja välineet pois. Tuli taas todettua, että ei ole liian pieniä tiloja, on vain liikaa tavaraa.

homevialaura_0098

Meillä on yhdet hiekanväriset kylpypyyhkeet, mutta vaihtopyyhkeistä on ollut iso pula. Sain blogin kautta Balmuirilta Lugano-pyyhkeet vaaleassa helmenharmaassa ja tummassa hiilenharmaassa sävyssä ja tuskin on paluuta muihin. Siinä, missä erään tunnetun kotimaisen tekstiilivalmistajan pyyhe päästi yhä monen pesun jälkeen mustaa nukkaa (ja toimii nykyään siivousrättinä), Balmurin Lugano on valmistettu laadukkaimmasta, maailman pitkäkuituisimmasta puuvillasta, supimasta.

homevialaura_0137

Puuvillaa kasvatetaan Jenkeissä ja valmistetaan pyyhkeeksi Portugalissa. Paras omistamani pyyhe painaakin paljon tavallista enemmän ja on pehmeydeltään ja laadultaan omaa luokkaansa. Myös blogin kautta saatu Balmuir Portofino -kylpytakki on osa kylpyhuoneen sisustusta ja odottelee vielä mahdollista omaa naulaansa.

homevialaura_9993

Miten remontoisin kylpyhuoneen nyt kolmen vuoden jälkeen? Väriskaalan pitäisin edelleen pintamateriaaleissa ajattoman harmaa-valkoisena tai musta-valkoisena. Kuitenkin vaihtelun vuoksi valitsisin todennäköisesti laatat eri koossa. Siivouskokemuksista viisastuneena valitsisin lattialaattaankin tasaista pintaa ja tummemman saumalaastin. Vähän toisenlainen ehdokas seuraavaksi lattialaataksi on mustavalkoinen, klassista charmia henkivä octagon.

homevialaura_7855

Lisäksi erikoisena yksityiskohtana valitsisin nyt pyykinpesukoneen, jossa on krominvärinen luukun rengas (olettaen, että tilaan sopisi paremmin edestä kuin päältä täytettävä). Tämä siksi, että valkoinen reunus on ikävästi kolmessa vuodessa kellastunut, kemikaaleista kaiketi.

homevialaura_2352

Homevialauran suosikit kylpyhuoneessa

  • Pääväreinä valkoinen, harmaa ja musta
  • Pehmentävänä lisävärinä ripaus hiekkaa
  • Kromiset ja lasiset yksityiskohdat
  • Kulmikkaat muodot ja suoraviivaiset linjat
  • Tasoksi kiveä, marmoria tai coriania, laminaattikin toimii
  • Lattiaan pinnaltaan tasainen laatta, helpompi pitää puhtaana
  • Pyykinpesukone kromisella luukun renkaalla
  • Purkit ja välineet siistiin järjestykseen, kaikki turha pois
  • Hotellimaisuutta ylellisillä pyyhkeillä, kuten Balmuir Lugano
  • Spa-henkisyyttä kynttilöillä, huonetuoksuilla ja kukilla

Lisää kylpyhuoneinspiraatiota löytyy Pinterestin Bathroom-taululta.

Haaste: meidän kodin Ikeat

homevialaura_5861
Plateful of love -blogin Maiju
ja Peltotien päässä -blogin Päivi toivoivat listaamaan oman kodin Ikeat. Käsittääkseni haaste on alunperin lähtenyt Projekti Verkaranta -blogin Jutalta. Kiitos kaikille!

En ole koskaan salaillut sitä, että meillä on paljon Ikeaa. Kotimme ei kuitenkaan mielestäni (toivottavasti) näytä katalogilta. Tämä johtuu siitä, että haemme Ikeasta kotiin perustavaraa, hyvin usein säilytysratkaisuja, joiden ei olekaan tarkoitus huutaa olemassaolostaan, vaan hoitaa tehtävä eleettömästi ja siististi. Sen sijaan kieltäydyn ostamasta Ikeasta esimerkiksi tauluja, joiden juuri on tarkoitus näyttää persoonallisilta.

En ole juuri koskaan pettynyt Ikean laatuun. Teoriani on, että kun taustalla on vuosikymmenten historia ja järkyttävän suuret volyymit, hinta-laatusuhde on väkisinkin saatu hyvälle tasolle. Toki on huomioitava, että en koskaan osta putiikin halvimpia tuotteita. Esimerkiksi 7,99 euron lattivalaisimen pitäisi soittaa jokaisessa hälytyskelloja: edes ruotsalaiset yli-ihmiset eivät tee siihen hintaan laatua.

Tässä listana meidän kodin Ikeat. Suurin osa ainakin, jotain ihan varmasti unohdin.

homevialaura_4609
Eteisen Bjärnum-koukut.

homevialaura_4361
Eteisen valkoiset Ribba-tauluhyllyt ja jonkin verran myös kehyksiä.

homevialaura_4328
Olohuoneen musta Bekväm-porrasjakkara.

homevialaura_3034
homevialaura_4286
Olohuoneen valkoiset Bestå-säilytysjärjestelmät.

homevialaura_4478
Olohuoneen ja vaatehuoneen valkoiset Kassett-laatikot ja -lehtikotelot (olen järjestyksen nainen).

homevialaura_0306
Avokeittiön Lerberg-pukkijalat ja Linnmon-pöytälevy, muutamat maljakot ja ikkunalaudan Rissla-laatikko.

homevialaura_4504
Jonkun verran peruskeittiötavaraa, kuten leikkuulautoja, pastalävikkö ja uusimpana Ädelsten-huhmare.

homevialaura_4388
Pikkuhuoneen Vittsjö-työpöytä ja lattiavalaisin kulmassa valkoisella varjostimella (ei löytynyt enää).

homevialaura_2072
Kaikki henkarit vaatekaapeissa, vaatehuoneessa ja rekillä ovat valkoisia Bumerang-vaateripustimia.

homevialaura_4140
Makuuhuoneen Sultan Songli -runkosänky (taisi olla testivoittaja tai muuten kehuttu, koska sänkyjen hinta-laatusuhteita vertailimme ostohetkellä huolellisesti) ja Forså-valaisimet.

homevialaura_4271
Kylpyhuoneen Godmorgon-peilikaappi ja lisäksi säilytystä hoitavat kuvan ulkopuolelle jäävät Kupol-laatikot.

Myös parvekkeella meillä on Ikeaa, mutta palaan niihin erikseen remontin jälkeen. Onko joku vielä haastetta vailla vai onko tämä kiertänyt jo kaikilla? Saa vapaasti poimia!

Kylpyhuone remontin jälkeen

Ennen/before:

P1030671
Jälkeen/after:

homevialaura_5772
homevialaura_5855
homevialaura_5890
homevialaura_5861
homevialaura_5780
homevialaura_5768
homevialaura_5871
Sain vihdosta viimein aikaiseksi ottaa kuvia spa-osastosta. Remontoimme kylpyhuoneen muuton yhteydessä noin 1,5 vuotta sitten. Edellisten asukkaiden aikana kylpyhuoneessa oli 70-luvun alkuperäiset tummat laatat ja Yrjönkadun uimahallin kokoinen kylpyamme vei puolet tilasta. Remonttipäätös oli siis helppo tehdä.

Mitään über-remonttia emme kuitenkaan lähteneet tekemään, kuten siirtämään vesipisteiden paikkaa, vaan pinnat ja kalusteet vaihdettiin. Ilmeestä halusimme modernin, ajattoman ja simppelin.

Laatat ja kalusteet ovat Starkista lukuun ottamatta Ikean Godmorgon-peilikaappia, joka on mielestäni kaunein ja nykyaikaisin peilikaappi (markkinoilla on edelleen yllättävän paljon 90-luvusta muistuttavia kauhistuksia). Taso on laminaattia, koska kivi olisi tuntunut tässä kohtaa turhalta panostukselta.

Yksityiskohtina kylppärissä on mm. Woodnotesin koreja ja niissä pieniä valkoisia pyyhkeitä rullalla samaan tapaan kuin hyvien ravintoloiden vessoissa. Täysin turha, mutta meitä huvittava ja ilahduttava yksityiskohta.