Kun silmäni mä auki saan

Yhteistyössä Asennemedia ja Finlayson

Homevialaura, James Finlayson, J.F., pellavalakanat

Sunnuntaihuomenta, toivottavasti levännyttä sellaista! Kun on jännät paikat meneillään, niin kuin nyt kodin vaihdon kanssa on ollut, tuntuu se ensimmäisenä unissa. Ainakin oma pääni on kuin ylikuumentunut tietokone, jossa on vähän liikaa välilehtiä auki. Voi kunpa ajatukset, ideat, suunnitelmat, huolet ja intoilut voisikin klikata yöksi off-asentoon.

Homevialaura, James Finlayson, J.F., pellavalakanat

Erityisesti beben syntymän jälkeen minulle on jäänyt yksi paha tapa päälle: häntä sängyssä syöttäessä olen puhelimella milloin mitäkin suunnitellen ja selvitellen, ja kaikki tietävät, mitä sininen valo tekee ennen nukkumaan menoa. Olen oikeasti joutunut asettamaan itselleni rajoitteita puhelimen iltakäyttöön ja tietoisesti opetellut kanavoimaan päivän päätöksen muuhun.

Homevialaura, James Finlayson, J.F., pellavalakanat

Pienen ison elämänmuutoksen olen tehnyt omaksumalla elämääni sisäisesti lämmittävän ja henkisesti rauhoittavan rutiinin, iltateen. Joka ilta toistuva riitti rentouttaa mielen ja viestii kropallekin, että on aika ottaa lepotila käyttöön. (Tosin myönnän, että kuvista poiketen juon teen sängyn sijaan useimmiten keittiön pöydän tai olohuoneen sohvapäydän ääressä, koska näkkärimurut.)

Homevialaura, James Finlayson, J.F., pellavalakanat

Miellyttävään nukkumaan menemiseen liittyy itsestäänselvästi myös puhtaan raikas peti. Hernettä en varmasti tuntisi selkäni alla, mutta luonnonmateriaaleja tämä prinsessa ihoaan vasten vaatii.

Homevialaura, James Finlayson, J.F., pellavalakanat

Minulle jo entuudestaan tutut Finlaysonin pellavalakanat löytyvät tänä syksynä uudistettuna James Finlayson -mallistosta. Finlaysonin perustajan mukaan nimettyä mallistoa on ollut uudistamassa kansainvälisesti tunnettu vaatesuunnittelija, Pariisissa vaikuttava Anna Ruohonen. Valkoisen ja harmaan lisäksi mallistosta löytyy nyt hyvin ajankohtaista burgundia ja sinistä.

Homevialaura, James Finlayson, J.F., pellavalakanat

J.F.-malliston tuotteet tuovat terveisiä ajalta, jolloin laatu oli itsestäänselvyys. Jolloin ei yksinkertaisesti ollut varaa ostaa huonoa. Tämän ajatusmaailman toivonkin kovasti palaavan nykyaikaan, sillä jos väsyttää huonosti nukutut yöt, niin väsyttää kyllä jatkuva trendien perässä juokseminenkin. Niitä ei voi kiinni saada kuitenkaan, kun jo taas olet askeleen jäljessä seuraavasta kertakäyttöisestä hetkellisestä hitistä.

Homevialaura, James Finlayson, J.F., pellavalakanat

J.F.-mallistoon on etsitty värejä ja kuvioita Finlaysonin lähes kaksi vuosisataa vanhasta arkistosta eli aina 1800-luvun alkupuolelta. Tällainen ajattomuus modernisti tähän päivään tuotuna on minusta ihailtavaa ja kunnioitettavaa.

Homevialaura, James Finlayson, J.F., pellavalakanat

Samaa klassisuutta ja seesteisyyttä aion tyylillisesti vaalia seuraavankin kodin makuuhuoneessa. Tosin seuraavalla kertaa sänky tulee todennäköisesti sijoittumaan sivusuuntaisesti eikä ikkunaa vasten, ja näin olleen pääsen pehmentämään petausta entisestään sängynpäädyllä. Päiväpeitoton elämä jatkuu myös uudessa kodissa. Näin on helpompaa, rennompaa ja silti omaan makuuni tarpeeksi pedatun näköistä.

Homevialaura, James Finlayson, J.F., pellavalakanat, Aleksandra-pyyhe

Teen lisäksi rauhoittavaan rutiiniini kuuluu lämmin iltasuihku – tämä osuus on ehdoton – himmennetyillä kylpyhuoneen valoilla ja kynttilällä. On monella tapaa puhdistavaa valuttaa joskus enemmän, joskus vähemmän onnistunut päivä pisaroina pois ennen kuin vuorokausi keskiyöllä vaihtuu toiseen. J.F.-malliston Egyptin kampapuuvillasta ja puuvillasta valmistettu Aleksandra-pyyhe on brodeeraukseltaan upea ja tunnultaan iltarutiineihin juuri oikean pehmeä.

Homevialaura, James Finlayson, J.F., pellavalakanat, Aleksandra-pyyhe

Uskon, että teistä moni saattaisi hyvinkin haaveilla unissaan Finnairin lahjakortista tai James Finlayson -tuotepaketista, joten haluan vielä lopuksi vinkata Finlaysonin kivasta Unelmien petaus -some-kilpailusta.

Homevialaura, James Finlayson, J.F., pellavalakanat

Onko teillä hyväksi havaittuja ja rauhoittavia iltarutiineja? Iltateen ja -suihkun lisäksi yritän itse entistä enemmän lukea, sekin kun on jäänyt puhelimen räpläämisen jalkoihin. Tällä hetkellä yöpöydällä on Garance Doren Love Style Life sekä vino pino sisustuslehtiä, jotka odottavat läpikäymistä, kun ei viidessä vuodessa kertyneille lehdille viitsisi sentään omaa muuttorekkaa tilata. Siinä on muuten vielä yksi asia, jonka koen todella terapeuttisena ja rauhoittavana: aikakauslehdistä kauniiden kuvien kollaasiksi kerääminen.

Homevialaura, James Finlayson, J.F., pellavalakanat, Aleksandra-pyyhe

Yhtä asiaa en kuitenkaan voi koskaan sängyssä lukea: ruokalehtiä. Siinä käy nimittäin niin, että nousen joka kerta jääkaapille napostelemaan, kun ruokakuvista herahtaa vesi välittömästi kielelle.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Pellavainen petaus

homevialaura_5669
homevialaura_5699
homevialaura_5685
homevialaura_5710
homevialaura_5708
homevialaura_5693
homevialaura_5690
homevialaura_5648
Lupasin eilen J.F. by Finlayson -pellavalakanapostauksen yhteydessä kuvia koko petauksesta. Vaikka vannon valkoisten lakanoiden nimeen, olen tällä hetkellä todella ihastunut uuteen beigeen ilmeeseen.

Petivaatteina sängyssä ovat siis Pinterest-kilpailussa voitetut J.F. by Finlayson -malliston Emilie-pellavalakanat. Takana olevat isot tyynyt valkoisissa pellavatyynyliinoissa ovat H&M Homen ja edustalla olevat valkoiset tyynyt Zizin. Siinä muuten ihana virolainen pellavatekstiilejä valmistava yritys.

Makuuhuone on tarkoituksella sisustettu hyvin vaaleaksi ja rauhaisaksi, ja olen kokonaisuuteen tyytyväinen. Ainoa asia, joka pistää hitusen silmääni, on runkopatjan reuna. Harkitsen jossain vaiheessa viimeisteleväni sängyn valkoisella suoralla pellavahelmalakanalla.

Yhtä kaikki, pellavaiset tekstiilit ovat täysin vieneet sydämeni. J.F. by Finlaysonin pellavalakanat tuntuvat ylellisen pehmeiltä ja laadukkailta, ja edullisemmasta kategoriasta voin lämpimästi suositella H&M Homen vastaavia. Rennon ryppyinen petaus ei edes vaadi päiväpeittoa, mikä on arkiaamujen pelastus.

Onnellisen voittajan J.F. by Finlayson -pellavalakanat

homevialaura_5522
homevialaura_5512
homevialaura_5542
homevialaura_5608
homevialaura_5571
Koin hetki sitten elämäni tähtihetken: voitin kilpailun lempilajissani pinnaamisessa! Pin it to win it -kilpailun idiksenä oli loihtia boordi Finlaysonin uuden J.F. by Finlayson -malliston ympärille.

Finlayson kuuluu Marimekon ohella niihin brändeihin, joita kunnioitan, mutta joiden tuotteet kaikessa värikkyydessään eivät istu ollenkaan omaan kotiini. Siksi inspiroiduin kovasti merkin uudesta premium-mallistosta ja sen klassisen hillitystä tyylistä.

Palkinnoksi sain valita tuotteita. Vaikka olisin voinut kelpuuttaa mallistosta melkein mitä vain, valinta oli lopulta helppo. Yksiväristen pellavalakanoiden suurkuluttajana valitsin Emilie-pellavapussilakanasettejä värissä beige ja valkoinen.

Ihan heti ei siis tarvitse lähteä lakanakaupoille. Kiitos paljon Finlayson ja terveisiä Olympiakomitealle: otaksun, että pinnaamisesta tulee pian olympialaji. Laitan myöhemmin vielä kuvia koko petauksesta.