joulukuusi

Joulun odottamisesta

Homevialaura, joulu, joulun odotus, joulukuusi, tekokuusi, kestokuusi

Terveisiä tunnelmoinneista! Throwback-kuvista ei ole kyse, vaan tällainen on näky meillä marraskuussa. Sisältöä ei suositella herkimmille katsojille: meillä on jo joulukuusi.

Laitoin kuusen tavallistakin aikaisemmin töiden takia, mutta rehellisesti sanottuna käytin tekosyyn enemmän kuin mielelläni hyväkseni. Viime vuonna laitoimme kuusen epäsuomalaiseen tapaan jo joulukuun alussa, emmekä kyllästyneet näkyyn lainkaan – päin vastoin.

Aika näyttää, mikä fiilis tänä vuonna miltei kahden kuukauden jälkeen on, mutta uskallan ennustaa, ettemme kyllästy nytkään. Mikään ei ole ihanampaa kuin herätä muuten niin ankeassa ja pimeässä marraskuussa siihen, että kuusi loistaa. Minulle joulukuusi onkin yksi tapa taistella marraskuun mielentilaa vastaan.

Kuusen laittaminen antaa hyvän syyn pohtia ja kirjoittaa joulun odottamisesta ylipäätään. Nimittäin joulun odottamisesta ja joulunalusajasta on tullut minulle entistä tärkeämpää.

Homevialaura, joulu, joulun odotus, joulukuusi, tekokuusi, kestokuusi, havukranssi, joulusukka

Joku sanoisi marraskuussa kuusta koristelevaa jouluhulluksi, mutta minun mielikuvissani jouluhullu on loputtomasti touhottava tonttukappaverhoja ripustava marthastewart, kun itse yritän tehdä kaikki nimenomaan mahdollisimman vähällä touhotuksella rentoutumiseen ja tunnelmointiin keskittyen. Jouluintoilija kyllä olen, jouluttaja, niin kuin sanotaan.

Vaikka ajattelisi, että mitä aikaisemmin joulua laittaa esille, sitä enemmän on hössötystäkin, minun kokemukseni on täysin päinvastoin: mitä aikaisemmin olen alkanut nauttia jouluun liittyvistä asioista, sitä rauhallisempi joulun ajasta on tullut, kun minkään kanssa ei tule kiireen tuntua.

Homevialaura, joulu

Siis: mitä pidemmälle ajanjaksolle jouluruoista, -musiikista, -lahjoista, -tapahtumista ja muusta nauttimisen jakaa, sitä rauhallisemmin mielin kaikkeen pystyy keskittymään.

Tämä ei kehoitus tai käännytys muille aloittaa joulua ennenaikaisesti. Jos minulla yksi kehotus on niin tämä: vietä joulua ja sen alusaikaa juuri niin kuin haluat (tai ole viettämättä). Se voi tarkoittaa kuusen laittamista aattona tai sitten kahta kuukautta ennen, kunhan teet niin kuin itsestäsi hyvältä tuntuu ulkopuolisten odotuksista piittaamatta. (Ja mihin nyt saatkin kanssa-asujat suostumaan, meillä kaikki on miestä myöten aikaisesta kuusesta innoissaan.)

Homevialaura, joulu, joulun odotus, joulukuusi, tekokuusi, kestokuusi, havukranssi

Odottamiseen liittyy myös pohdintani lapsen joulukalenterista. Viime vuonna ostin Muumien kirjajoulukalenterin, mutta jäin pohtimaan, joko tänä vuonna kokoaisin lapselle kalenterin itse.

Lopulta päätin ottaa haasteen vastaan: joulukalenteri on joululahjani lapselle. Sen sijaan, että ostaisin paketin pari aatoksi, joka on jo valmiiksi muuta ohjelmaa ja annettavaa täynnä, panostan kolmevuotiaan kanssa (siis nimenomaan kolmevuotiaan, tämä kaurissukkahousuinen pyllerö ei vielä kalenterista piittaa) joulun odottamisen pieniin iloihin pitkin kuukautta.

Homevialaura, joulu

Tähän väliin tekee mieli sanoa, että mikään ei ole sen oikeutetumpaa kuin olla valmiskalenterimutsi – ehkä olen taas sellainen ensi vuonna itsekin.

Oikaisija olen joka tapauksessa. Itse itseäni Glorian kodin Kauneimmat joulukodit -lehden jutussa lainaakseni: “Paras vinkkini jouluun on höllätä hieman. On ihan sallittua oikaista ruoassa, ulkoistaa siivous, valita kestokuusi ja olla jonottamatta postin joulukorttiruuhkassa”.

Marraskuussa kuusen esille ottavaksi jouluintoilijaksi olenkin aikamoinen jouluhöllääjä. Minulla joulun filosofia piileekin nimenomaan siinä, että karsin kaiken itselleni epämieluisan ja turhan, mutta mieluisista asioista nautin sitäkin pidempään ja sitäkin suuremmalla hartaudella.

Homevialaura, joulu, joulun odotus, havukranssi, joulusukka

Jos joku pohtii samaa, lapselle joulukalenterin toteuttamista, listaan seuraavassa postauskessa sisältöideani. Kalenteriksi hankin joulusukan, jonne uusi yllätys joka joulukuun aamu ilmestyy.

Toinen vinkki liittyy havukransseihin. Kysytte todella usein, mistä simppeleitä havukransseja ilman koristeita saa. Vastaus: meidän vanhoja paksuja vihreitä ei enää mistään, mutta nyt minulla on vinkata toisesta.

Nämä ohuen modernit ja lumisennäköiset kranssit löytyivät Søstrene Grene -liikkeestä Tapiolan Ainoasta kympillä! Kransseissa on vieläpä valot, mutta itse kieputin ne pois. Toimii kauniisti sekä että.

Ilmeisesti tänä vuonna kranssitarjonta on muutenkin aikaisempaa vuosia parempaa. Katsoa kannattaa tarvittaessa ainakin myös Clas Ohlson, Ikea ja Tokmanni. Koristellumpia pitäisi löytyä myös Pentikiltä ja Etolasta.

Nyt jouluvinkkien kuumalta linjalta hyvää päivän jatkoa!

Mistä löytää kestokuusi ja havukranssit?

Homevialaura, kestokuusi, tekokuusi, muovikuusi, havukranssi

Saan jatkuvasti kyselyitä siitä, mistä olen hankkinut meille kestokuusen ja havukranssit, joten tänään ajattelin yrittää olla avuksenne ja pureutua aiheeseen omana postauksena. Tässä kohtaa lienee syytä tunnustaa, että nämä kuvat eivät enää ole viimevuotisia, vaan kuusi todella on jo meillä esillä koristeltuna.

Homevialaura, kestokuusi, tekokuusi, muovikuusi, havukranssi

Ymmärrän täysin, että moni pitää rajana joulukuun alkua ja että vielä useampi hakee aidon kuusen vasta joulun alla. Minulle tärkein periaate on se, että joulun vietossa ei ole yhtä oikeaa tapaa, vaan että jokainen saa tehdä juuri niin kuin parhaaksi kokee. Me laitamme kuusen aikaisin, taas osan jouluperinteistä jätämme kokonaan väliin. Vain niin, ettei mitään ole pakko tehdä, mutta kaikkea saa tehdä, olen oppinut nauttimaan joulusta.

Homevialaura, kestokuusi, tekokuusi, muovikuusi, havukranssi

En henkilökohtaisesti pidä tässäkään asiassa vastakkainasettelusta, vaan koen, että sekä aidoilla kuusilla että kestokuusilla on aikansa ja paikkansa – jokaisen tilanteesta ja tarpeesta riippuen. Aidon kuusen tunnelmaa ei voita mikään, mutta kestokuusi voi palvella muita tarkoituksia: jos kuusta haluaa pitää pitkään, jos on kissoja tai pieniä lapsia, jos on allerginen, jos on vaihtelevasti kastelemassa kotona tai jos haluaa vaikka julkiseen tilaan huoltamisesta vapaata joulutunnelmaa.

Homevialaura, kestokuusi, tekokuusi, muovikuusi, havukranssi

Meidän kuusemme on Stockmannilta viime vuonna ostettu Triumph Tree -merkin Forest Frosted -malli. Kuusi oli arvokas, mutta halusin panostaa kerralla kunnolliseen, kun se kuitenkin maksaa itsensä muutamassa vuodessa takaisin. Tässä kohtaa voisinkin sanoa, että on kestokuusia ja on kestokuusia. Eli jos moneksi vuodeksi tarkoitetun kestokuusen ostaa, kannattaa kerralla ostaa niin hyvä kuin omalla budjetilla saa. Valikoimaa kannattaa hipelöidä tarkasti, sillä markkinoilla on paitsi hyvin aidon oloisia kuusia myös jo kaukaa muovisiksi ja huteriksi erottuvia. Neuvoni on kiinnittää huomiota kuusen tuuheuteen, väriin ja neulasiin: ovatko ne ohuen muovipaperisilpun tuntuisia, vai ohuita ja kovia.

Homevialaura, kestokuusi, tekokuusi, muovikuusi, havukranssi

Muista kaupoista en osaa antaa täsmäsuosituksia mallista, mutta listaan alle kaupat, joissa kestokuusia ainakin on myynnissä:

Homevialaura, kestokuusi, tekokuusi, muovikuusi, havukranssi

Suojus joulukuusen jalkaan minulla itselläni on vielä hankkimatta, sillä halkaisijaltaan tarpeeksi isoa suojusta on vaikea löytää ja viime vuonna osa ehti loppua. Joulukuusenkin kanssa kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Ainakin meidän kuusemme myytiin ennen joulua loppuun. Voi hyvin kyllä olla, että en enää edes yritä etsiä suojusta. Se vie kuitenkin säilytettävänä paljon tilaa ja ilmankin pärjää: pitää vain laittaa vielä enemmän paketteja ja paperikasseja jalan eteen. Pakettien ei tietenkään tarvitse olla oikeita joululahjoja, vaan mitkä vain kauniit laatikot ja paperikassit kelpaavat.

Homevialaura, kestokuusi, tekokuusi, muovikuusi, havukranssi

Havukranssin löytäminen onkin sitten kestokuusta ihmeen paljon vaikeampi. Tilasin meidän kranssit viime vuonna verkkokaupasta, jota en enää muista enkä ole jälkikäteen löytänyt. Kyseessä ei ollut mikään tuttu sisustusverkkokauppa, vaan jokin enemmänkin sekatavarahenkinen verkkokauppa, jossa taisi olla kaiken maailman toimistotavaraakin. Tismalleen näihin meidän havukransseihin en siis valitettavasti osaa antaa vinkkiä, mutta yritin etsiä edes muutaman muun jälleenmyyjän. Hankalaa kranssien etsimisestä tekee sekin, että haulla “havukranssi” tulee enemmän osumia DIY-ohjeisiin kuin valmiisiin kestokransseihin. Monessa kranssissa on myös kiinni koristeita, mutta mikäli tavoittelee pelkistetympää ilmettä, saattaa ne toki saada pois.

Homevialaura, kestokuusi, tekokuusi, muovikuusi, havukranssi

Toivottavasti näistä vinkeistä on teille apua joulujärjestelyissä!

Itsenäisyyspäivän kunniaksi ensiesittelyssä joulukuusi

Homevialaura, joulukuusi, joulu, sisustus, tekokuusi, kestokuusi

Minun ei pitänyt tänään itsenäisyyspäivänä julkaista mitään, mutta hellyin toisiin aatoksiin, kun saimme kerran kuusen esille, ja kun olette odottaneet siitä kuvia. Tässä siis ensimmäinen katsaus joulukuuseemme, joka aikaisemmista vuosista poiketen on iso ja koristelultaan runsas, työnimenä kun enemmän on enemmän.

Homevialaura, joulukuusi, joulu, sisustus, tekokuusi, kestokuusi

Osasin ihmeen hyvin arvioida tarvittavan koristemäärän siihen nähden, että en ole vuosiin koristellut näin isoa kuusta. Laihialaisittain kuusi on aika tyhjä takapuolelta, mutta onneksi se ei näy. Joku tinkelitankeli saattaa vielä eksyä mukaan, mutta yleisesti ottaen kokonaisuus alkaa olla toivotunlainen. Vaihdoin sitten kuitenkin mustat samettiset rusetit valkoisiin ja beigeihin, sillä musta ei erottunut kuusesta tarpeeksi ja näytti vähän synkältä.

Homevialaura, joulukuusi, joulu, sisustus, tekokuusi, kestokuusi

Kuten jo aikasemmin myönsin, kuusi ei ole aito, vaan Stockmannilta ostettu kestokuusi Triumph Tree Forest Frosted. Ainakaan Helsingin keskustassa en enää nähnyt tätä meidän kuusta, mutta muita siellä kyllä oli jäljellä. En tiedä, tekevätkö kuvat kuuselle oikeutta, mutta kuusi on ohuine ja tuuheine neulasineen todella aidonnäköinen verrattuna osaan muovisista serkuista. Minulle joulukuusen on kestoversionakin oltava tummanvihreä. Edes valkoinen ei käy päinsä, muista väreistä puhumattakaan.

Homevialaura, joulukuusi, joulu, sisustus, tekokuusi, kestokuusi

Tekokuusen jalka ei ole mikään kaunokainen, mutta ennen kuin saan aikaiseksi hommata siihen suojan, peittelin kuusen alustan kauniilla laatikoilla ja paperikasseilla. Suomessa en ole juurikaan nähnyt myytävän kuusenjalansuojia, mutta Briteistä tilaamalla saa ainakin kauniita rottinkisia.

Homevialaura, joulukuusi, joulu, sisustus, tekokuusi, kestokuusi, koiran joulukalenteri

Taaperokaan ei ihan joka sekunti muista mennä näpräämään koristeita, eli toistaiseksi yhteiselo on sujunut kohtuullisen mukavasti. Silti oikean kuusen kanssa havuja olisi tippunut jo tässä vaiheessa yksi jos toinenkin. Alaoksien muovisia ja paperisia koristeita tytär saa toki siirrelläkin, kunhan meininki ei ylly sen villimmäksi. On täällä kuudennen päivän joulukalenterikin muistettu avata Sisustuskoiraa myöden totta kai.

Homevialaura, joulukuusi, joulu, sisustus, tekokuusi, kestokuusi, itsenäisyyspäivä

Kuusikuvia tulee myöhemmin vielä lisää, mutta ensimmäisten tunnelmien myötä rauhaisaa itsenäisyyspäivää jokaiselle!

Joulukuusen koristelu – kun enemmän on enemmän

Homevialaura, joulukuusen koristeet, joulu, joulukoristelu

Kiitos ihanista kommenteistanne joulusisustusspesiaaliin! Pyrin vastaamaan niihin mahdollisimman pian. Tosi kiva kuulla, että joulupostaukset ovat toivottuja, sillä niitä onkin vielä tulossa monta.

Homevialaura, joulukuusen koristeet, joulu, joulukoristelu

Tänään aiheena on joulukodin the juttu, joulukuusi. Viime vuonna meillä ei ollut lainkaan isoa (tai edes keskikokoista) kuusta, mitä harmittelin valtavasti. Toisaalta viime jouluna koko kotimme oli vielä varsin kolkko tuoreen muuton jäljiltä, joten tuskin kuusi olisi tehnyt tyhjästä ja matottomasta tilasta juurikaan sen kodikkaampaa. Voisinkin sanoa, että tämä se ihan oikea ensimmäinen tämän kodin joulu on.

Homevialaura, joulukuusen koristeet, joulu, joulukoristelu

Varsinainen syy, miksi kuusi viime vuonna jätettiin ostamatta, oli vuoden ikää lähestyvä utelias ja vikkeläsorminen vipeltäjä. Onko tilanne nyt sitten tänä vuonna yhtään sen parempi. Vajaa kaksivuotias rakastaa killuttimia kahta kauheammin. Nyt olen kuitenkin päättänyt ottaa joulukuusi taaperoperheessä -haasteen vastaan. Mukaudun vain olosuhteisiin: aidon kuusen sijaan meille tulee kestokuusi.

Homevialaura, joulukuusen koristeet, joulu, joulukoristelu

Ihanneminäni ei tietenkään koskaan ostaisi muovikuusta, vaan hakisi perheensä kanssa aidon tuoksuvan kuusen idyllisesti hankia pitkin. Mutta koska ihanneminä ei joudu imuroimaan koristeiden tutkimisesta tippuvia havuja, eikä miettimään puun kaatumisia, kasteluja ja pistäviä neulasia, hän saa ainakin muutaman vuoden joustaa elämän realiteettien edessä.

Homevialaura, joulukuusen koristeet, joulu, joulukoristelu

Myös tässä asiassa pätee sama mantra, jonka olen sanonut usein: on jäljitelmiä ja on jäljitelmiä.

Halvan ja muovisen näköistä harvaa kuusta en olisi koskaan kelpuuttanut, mutta Stockmannilta löysin niin aidonnäköisen, tuuhean ja tummanvihreän kuusen, että tein samantien kaupat. Kuusi oli arvokas investointi, mutta muutamalle vuodelle jaettuna ei yhtään sen kalliimpi kuin aitokaan. Meidän kuusi on Triumph Tree Forest Frosted, josta laitan toki kuvia myöhemmin. Aattoon asti ei tarvitse odottaa, sillä nautin kestokuusen ominaisuuksista myös laittamalla sen esille paljon tavallista aikaisemmin.

Homevialaura, joulukuusen koristeet, joulu, joulukoristelu

Ja sitten itse koristeisiin. Kuuntelin aikani suuria joulufilosofeja, Noora K.:ta ja Sophie Patersonia ja tulin siihen tulokseen, että joulukuusen koristelussa todellakin enemmän on enemmän. Vaikka olen monessa asiassa skandinaavisen minimalistinen, joulutunnelmassa minua puhuttelee enemmän anglosaksinen kodikkuus. Silti jokaista kodin nurkkaa en halua täyteen koristeita, vaan mieluummin keskityn yhteen katseenvangitsijaan – siis kaikki paukut joulukuuseen.

Homevialaura, joulukuusen koristeet, joulu, joulukoristelu

Joulukoristeiden värimaailma noudattaa samaa tyyliä kuin meillä kotikin: valkoista, mustaa, hiekkaa, hopeaa ja kultaa. Olen hankkinut sekä useamman samanlaisen joulupallon paketteja että yksittäisiä koristeita, jotta kokonaisuudesta tulisi samanaikaisesti edes jossain määrin yhtenäinen, mutta runsas ja hauska. Toistaiseksi koristepallojen kokoelmassa on vähän kaikkea: raitaa, säihkettä, siksakkia, tekstejä, helmiä, ja apua mitä vielä. Paksusta mustasta samettinauhasta sidon kuuseen rusetteja. Ajatus pienistä verhotupsuista kuusessa on minusta tosi hauska, mutta katsotaan, päädynkö sitten kuitenkaan hankkimaan tasseleita.

Homevialaura, joulukuusen koristeet, joulu, joulukoristelu

Oikeasti minulla ei vielä ole harmainta hajuakaan, onko koristeita tarpeeksi, onko kaikkea liikaa vai mitä tästä tulee, mutta senkin takia koristelen kuusen ajoissa, jotta ehdin reagoimaan joko glittervajeeseen tai pelastamaan itseni vuoden kitschein joulukuusi -palkinnolta.

Säihkyvää joulukuun ensimmäistä!

Instagram

Copyright © 2019 · Theme by 17th Avenue