Uuden keittiön esittely, osa 2

Homevialaura, keittiö, keittiöremontti, marmoritaso, välitila, hana Mora Cera K7, allas Blanco Subline 500-U Silgranit

Kerroin edellisessä keittiöremonttipostauksessa keittiön muutoksesta yleisesti sekä kaapeista, valaistuksesta, uunista ja keittotasosta. Tässä toisessa osassa kerron nyt altaasta, hanasta ja välitilasta ja marmoritasosta.

Homevialaura, keittiö, keittiöremontti, marmoritaso, välitila, hana Mora Cera K7, allas Blanco Subline 500-U Silgranit

Keittiöremontin alkuvaiheessa meillä kävi suunnitteluapuna Kataja Designin Tiina Lantto. Tiinasta oli korvaamaton apu muun muassa siinä, että ymmärsimme vaihtaa keittiössä välitilan. Toisin kuin ennen luulin, välitilan vaihtaminen ei ole iso työ. Erilaisista ratkaisuista kannattaa lukea Keittiön välitilan vaihtoehdot -postauksesta. Me päädyimme yksinkertaiseen maalattuun pintaan. Ensin remonttimiehet purkivat vanhat laatat ja tasoittivat välitilan. Sen jälkeen me itse pohjamaalasimme ja maalasimme välitilan. Maalina käytimme Tikkurilan märkätilaan sopivaa Luja-maalia valkoisessa sävyssä Paperi. Ainakin toistaiseksi seinästä on saanut hyvin pyyhittyä kaikki tahrat, vaikka moni pelotteli, että pintaan jää aina päivän ruokalista.

Homevialaura, keittiö, keittiöremontti, marmoritaso, välitila, hana Mora Cera K7, allas Blanco Subline 500-U Silgranit

Tiinan ansiosta ymmärsimme panostaa myös altaaseen. Olimme jo ostamassa tavallista allasta, kunnes Tiina ylipuhui meidät valitsemaan alta kiinnitettävän altaan, joka ikään kuin jatkuu tasosta. Päädyimme valkoiseen, kivikomposiitista valmistettuun Blanco Subline 500-U Silgranit -altaaseen, joka tilattiin ja asennettiin samassa yhteydessä tason kanssa. Juuri allas konkretisoi parhaiten, miten huikea vaikutus käytännöllisyyteen, ei vain kauneuteen, remontilla oli. Vanha allas oli kaksiosaisena todella ahdas sekä teräs oli vuosien saatossa likaantunut epäsiistiksi. Uusi allas on kuin unelma: huomaamattoman kaunis, tilava, hygieeninen, kestävä ja helposti puhdistettava.

Homevialaura, keittiö, keittiöremontti, marmoritaso, välitila, hana Mora Cera K7, allas Blanco Subline 500-U Silgranit

Keittiön hana on Mora Cera K7, jonka sain yhteistyönä blogin kautta. Kerroinkin aikoinaan, että asetimme hanan suhteen neljä kriteeriä:  ajattoman moderni muotoilu, kohtuullinen hinta, pesukoneliitäntä  ja STF-tyyppihyväksyntä (Suomalainen Tyyppihyväksyntä Finland). Tyyppihyväksyntä tarkoittaa, että hana on läpäissyt VTT:n testit ja että se sopii suomalaisiin olosuhteisiin. Mora Cera K7 on luonnossa todella kaunis ja olen erittäin tyytyväinen valintaan.

Homevialaura, keittiö, keittiöremontti, marmoritaso, välitila, hana Mora Cera K7, allas Blanco Subline 500-U Silgranit

Ja huipennuksena keittiön keskipiste ja ajatus, josta kaikki lähti – Bianco Carrara -marmoritaso. Tilasimme marmoritason Tiinan suosituksesta Loimaan Kivestä, jossa saimme Anne Paljakalta erinomaista palvelua. Nykyään moderneissa keittiöissä näkee todella ohuita tasoja ja niistä pidän itsekin. Me kuitenkin päätimme tilata tason 400-millisenä, sillä vanha taso oli saman korkuinen. Koska emme purkaneet vanhoja runkoja, solahti taso samankorkuisena parhaiten paikoilleen. Ilme pysyy kevyenä, kun keittiö on muuten simppeli ja valkoinen.

Homevialaura, keittiö, keittiöremontti, marmoritaso, välitila, hana Mora Cera K7, allas Blanco Subline 500-U Silgranit

Kysymysten kysymys varmasti kuuluu, millaista elämä huokoisen ja helposti likaantuvan marmoritason kanssa on. Onko se mahdotonta, niin kuin osa väittää? Vai onko pelottelu suomalaista liioittelua, kuten toiset sanovat? Se on selvää, että elämä marmorin kanssa on vaatinut asenne- ja tapamuutoksen. Siinä, missä kohtelimme vanhaa keittiötä miten sattuu, olemme nyt omaksuneet takaraivoon tarkkuuden. Pahimmat tahrojen aiheuttajat, kuten sitrushedelmät, leikataan ruokapöydällä ja kaikki tahrat pyyhitään heti. Koska Nespressosta ja tehosekoittimesta voi lentää kahvi- ja marjasmoothieroiskeita, on niiden alla suojana tarjotin.

Homevialaura, keittiö, keittiöremontti, marmoritaso, välitila, hana Mora Cera K7, allas Blanco Subline 500-U Silgranit

Muuten en ole kokenut tähän mennessä marmorin kanssa mitään ongelmaa. Se, että pinta on kirjava, antaa onneksi paljon anteeksi. Vaikka joskus joku tahra jäisikin pintaan, jää se harmaana laikkuna, joka maastoutuu marmorin kuvioon. Heikkohermoisille materiaali ei sovi, mutta ainakin tässä vaiheessa olen sitä mieltä, että pienellä huolellisuudella yhteiselo marmorin kanssa sujuu vallan mainiosti.

Homevialaura, keittiö, keittiöremontti, marmoritaso, välitila, hana Mora Cera K7, allas Blanco Subline 500-U Silgranit

Heti remontin valmistuttua olo oli todella väsynyt ja tyhjä. Vasta pienen sulattelun jälkeen tajusin, että siinä se nyt on, unelmakeittiö. Nykyään ihailen lopputulosta monta kertaa päivässä ja koen todella suurta onnellisuutta näin kauniista ja käytännöllisestä tilasta. Olo on tyytyväinen myös siksi, että en keksi mitään, mitä tekisin jälkikäteen toisin (paitsi remontoisin aikaisemmin, kärvistelimme turhan pitkään). Vastaan mielelläni kysymyksiin, jos jotain jäi kertomatta ja jos voin olla avuksi uuden keittiön suunnittelussa.