Kesätarjoilut – viime hetken juhannusvinkit pöytään

Homevialaura, Kuistin kautta, kesäjuhlat, tarjoilut, koristelu

Olette mahdollisesti jo törmänneet blogisiskojen postauksissa Kukkivaan kesäpäivään, jonka Kuistin kautta Heidi järjesti meille sisustusbloggaajille kotonaan. Päivä oli kokonaisvaltaisesti niin inspiroiva, että palaan Heidin huikeaan taloon ja sisustukseen vielä erikseen. Kanssani huokailemassa ja kotikateudesta pyörtyilemässä olivat Lisbet e. (jolle kiitos ryhmäkuvasta), Sisustus Coco, Design wash, White feather dream, Muotoseikka, Coffee table diary ja Inspired by love.

Kukkiva kesäpäivä, sisustusbloggaajat, Kuistin kautta

Aloitan kuitenkin terveiset Heidiltä jakamalla emännän tarjoilut juhannusnaposteltavia vielä pohtiville. Nämä ideat kerään omaankin kansioon, koska juuri tällaisia, helppoja mutta kivoja tarjoiluja mieluiten suosin, mutta miksi sitä pää lyökin aina tyhjää, kun on kaupassakäynnin aika.

Homevialaura, Kuistin kautta, kesäjuhlat, tarjoilut, koristelu

Heidin kattaus oli hyvä muistutus siitä, miten kertakäyttöastiat eivät suinkaan aina tarkoita rumaa, muovista ja tylsää. Osan somisteista Heidi sanoi hankkineensa Nicolas Vahelta. Lisäksi omasta kokemuksestani tiedän, että tämäntyyppisiä ihania kertakäyttöastioita (ja muutakin juhlakamaa!) löytyy ainakin Pop up kemuilta. Herkkä harsokukka on omiaan viimeistelemään kesäkattauksen.

Homevialaura, Kuistin kautta, kesäjuhlat, tarjoilut, koristelu

Kuohuviinilaseihin Heidi oli laittanut nimilaput kultaisella klemmarityyppisellä nipsulla. Toinen helppo ja kaunis vaihtoehto on kirjoittaa nimet suoraan astiaan lasille tarkoitetulla valkoisella tussilla.

Homevialaura, Kuistin kautta, kesäjuhlat, tarjoilut, koristelu

Oliiveista ja fetasta Heidi oli tehnyt pieniä kulhoja ja huomatkaa leipäjuusto, jonka heksagonimuoto jatkaa paperilautasten tyyliä. Tässä vaiheessa voi olla hyvä ohjeistaa, että jos haluatte mennä itse Heidillä käymään, kirjoittakaa naviin Pinterest.

Homevialaura, Kuistin kautta, kesäjuhlat, tarjoilut, koristelu

Cocktail-tikuista löytyi mozzarella-kirsikkatomaatti-basilikasuupaloja. Mukeissa tarjoiltiin vihersalaatit pensasmustikoilla.

Homevialaura, Kuistin kautta, kesäjuhlat, tarjoilut, koristelu

Varma kesäklassikko on saaristolaisleivät lohitahnalla ja tillillä.

Homevialaura, Kuistin kautta, kesäjuhlat, tarjoilut, koristelu

Myös kirsikat oli aseteltu söpösti jokaiselle omaksi annokseksi.

Homevialaura, Kuistin kautta, kesäjuhlat, tarjoilut, koristelu

Raikkaana versiona jäätelöstä toimi pakastetut vesimelonit – on kuulemma myös lasten ehdoton suosikki. Toinen hyvä idea on pakastaa viinirypäleitä ja käyttää niitä jääkuutioiden sijaan. Koska rypäleet eivät sula, ei juomakaan vetisty, ja kylmät rypäleet ovat raikastavia hellepäivän naposteltavia nekin.

Homevialaura, Kuistin kautta, kesäjuhlat, tarjoilut, koristelu

Minimuffinssit ovat kirjaimellisesti syötävän suloisia ja varsinkin runsaammaassa buffeepöydässä näppärämmän kokoisia makupaloja kuin isot kuppikakut.

Homevialaura, Kuistin kautta, kesäjuhlat, tarjoilut, koristelu

Mansikoilla koristellun lime-valkosuklaakakun kohdalla aloin jo epäillä, että Heidi pyörittää oikealta ammatiltaan catering-firmaa. Hyvä muistutus meille onnettomille leipureille on se, että melkein saman illuusion voi yrittää luoda pakastemutakakulla tai muulla valmiskakulla, kun sen koristelee marjoin ja mintuin sekä tarjoilee jalalliselta vadilta.

Homevialaura, Kuistin kautta, kesäjuhlat, tarjoilut, koristelu

Aikuiseen makuun sopiva holiton kesäjuoma syntyy seljankukkamehusta (jota Heidi vinkkasi hakemaan Ikeasta), kuplavedestä, limestä ja yrteistä. Hana-astiasta haaveilen meillekin, mutta keittiökaappien tila on toistaiseksi hidastanut hankintaa.

Homevialaura, Kuistin kautta, kesäjuhlat, tarjoilut, koristelu

Olen vieläkin haltioissani kyläilystä ja toivon, että saitte koosteesta vinkkejä omiin juhannus- ja kesäjuhliin. Kiitos ja kunnia kaikista ideoista menee Heidille, itse toimin vain sanansaattajana (tai kenties tietämättäni Heidin salaisen catering-yrityksen tiedottajana).

Homevialaura, Kuistin kautta, kesäjuhlat, tarjoilut, koristelu

Rentouttavaa ja toivottavasti kesäistä juhannusta jokaiselle!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Soda Bar -parvekejuhlat ja kesäinen arvonta

Yhteistyössä SodaStream

Homevialaura, Soda Stream, Soda Bar, hiilihapotuslaite, kesäjuhlat

Kerroin keväällä, että olen mukana SodaStreamin yhteistyössä, ja että perustan kesällä oman Soda Barin parvekejuhlia varten. Tässä sitä ollaan, tervetuloa baarin avajaisiin! Kesä antaa vielä odotuttaa itseään ja parvekekin on remontin takia hujan hajan, mutta se ei estä valmistautumasta ystävien kanssa vietettäviin hellepäiviin, jolloin juomaa ja virvoketta kuluu moninkertaisesti.

Homevialaura, Soda Stream, Soda Bar, hiilihapotuslaite, kesäjuhlat

Meillä juodaan ympäri vuoden kuplavettä jano- ja ruokajuomana tuoreen sitruunan ja limen kanssa. Halusin tuoda Soda Bariin molemmat sitrussuosikit, mutta myös muita kesäisiä makuja, jotta jokainen vieras voi valmistaa mieluisan juomansa erilaisista lisukkeista.

Homevialaura, Soda Stream, Soda Bar, hiilihapotuslaite, kesäjuhlat

Koska kaikki eivät välttämättä viihdy baarimikon housuissa omia cocktaileja sekoitellen, tein lisäksi valmiiksi tarjolle SodaStream-sangrian hiilihapotetusta vedestä, kurkusta, omenasta, limestä ja mintusta.

Homevialaura, Soda Stream, Soda Bar, hiilihapotuslaite, kesäjuhlat

Homevialauran Soda Bar -muistilista kesän juhliin

  • sivupöytä tai muu tarjoilupiste
  • jalallisia ja jalattomia laseja
  • karahvi
  • lautasliinoja, pillejä
  • jääkuutioita (joiden sisälle voi pakastaa marjoja tai yrttejä)
  • yrttejä, esimerkiksi minttua ja sitruunamelissaa
  • marjoja, esimerkiksi pensasmustikoita ja karhunvatukoita
  • hedelmäviipaleita, esimerkiksi sitruunaa ja appelsiinia
  • makuvesi- ja virvoitusjuomatiivisteitä (oma suosikkini on Ginger Ale)
  • valmiiksi jokin juomasekoitus tai sangria ja resepti-ideoita esille
  • kukkia koristeeksi (syötävät kukat sopivat myös juomiin)

Homevialaura, Soda Stream, Soda Bar, hiilihapotuslaite, kesäjuhlat

Parasta on, että yhdellä hiilihapotuspatruunalla valmistaa jopa 60 litraa juomaa, joten näissä järjestelyissä selviää vähällä kantovaivalla ennen ja jälkeen juhlien, mikä sopii erityisen hyvin hissittömän kerrostalon ylimmässä kerroksessa asuvalle.

Homevialaura, Soda Stream, Soda Bar, hiilihapotuslaite, kesäjuhlat

Näkisin Soda Barin erityisen toimivana konseptina myös helteisissä kesähäissä tai puutarhajuhlissa, kun on tärkeää pitää tyylikkäästi huolta vierasväen virkeydestä myös holittomilla kuplilla. Nestehukkaan pyörtyvä mummo kun ei ole se toivottu ohjelmanumero.

Homevialaura, Soda Stream, Soda Bar, hiilihapotuslaite, kesäjuhlat

Koska en halua, että sielläkään ollaan kuivin suin, arvon yhdelle teistä SodaStream-palkinnon, johon kuuluu Play-laite, hiilidioksidipullo ja kolme pakettia Caps-juomakapseleita (palkinnon arvo 145 euroa). Osallistu arvontaan viimeistään 21.6.2015 kommentoimalla tähän postaukseen, minkävärisen Play-laitteen haluaisit. Saa mieluusti jakaa myös vinkkejä omiin kesäjuomiin!

Homevialaura, Soda Stream, Soda Bar, hiilihapotuslaite, kesäjuhlat

Onnea jokaiselle tasapuolisesti, toivottavasti pian päästään kippistelemään kesälle!

Edit: Arvonta on päättynyt.