luonnonkosmetiikka lapsille

Luonnonkosmetiikkaa lapsille: esittelyssä 5 kivaa merkkiä

Tuotteet saatu blogin kautta testiin

Homevialaura, lasten luonnonkosmetiikka

Suosin mielelläni nykyään luonnonkosmetiikkaa paitsi itselläni myös lapsilla – olematta kuitenkaan liian ehdoton, myös apteekin ja marketin hajusteettomia perustuotteita on perheemme käytössä.

Yhtä kaikki luonnonkosmetiikka tuntuu, no luonnolliselta, pienille, joiden iho on erityisen ohut ja herkkä, ja joita ei haluaisi kuormittaa millään turhalla. Ei vauvaa tai sen koomin vanhempaakaan lasta ole toki tarkoitus kuormittaa turhalla luonnonkosmetiikallakaan, vaan antaa ihon olla mahdollisimman paljon. Mutta pestävä ihoa totta kai on ja tarvittaessa hoidettava vaippa- ja muuta ihottumaa. Isosisko on myös alkanut osoittaa kiinnostusta hoivaleikkeihin, ja mieluiten annankin hänen hoitaa näitä todellisia tai kuvitteellisia pipejä juuri turvallisella luonnonkosmetiikalla.

Homevialaura, lasten luonnonkosmetiikka

Lisäksi lasten luonnonkosmetiikassa on yksi ylivertainen puoli – kaikesta turhasta karsittuina ne ovat parhaita mahdollisia tuotteita myös herkkäihoisille aikuisille ja odottaville äideille, ja siksi minulla itsellänikin jatkuvassa käytössä. Esimerkiksi sheivauksen jälkeen rasvaan poikkeuksetta sääreni lasten hajusteettomalla luonnonkosmetiikalla, mikä minimoi ihoärsytyksen. Monikäyttöisyyden ansiosta tämäntyyppiset tuotteet ovat meillä usein myös matkalla mukana, samaa kun voi käyttää koko perhe.

Homevialaura, lasten luonnonkosmetiikka

Niin kuin aikuisten luonnonkosmetiikan puolella, lapsille ja odottaville äideille on nykyään tarjolla ihailtavan paljon vaihtoehtoja: ylellisiä luonnonkosmetiikkamerkkejä hemmotteluun ja baby shower -lahjoiksi sekä edullisia markettimerkkejä jokapäiväiseen käyttöön. Koska saan ilokseni työni puolesta tutustua tuotteisiin, esittelen nyt viisi mielestäni kivaa ja hyvin saatavilla olevaa merkkiä.

Homevialaura, lasten luonnonkosmetiikka

Weleda Baby Derma

Jo vuonna 1921 perustettu Weleda on todellinen luonnonkosmetiikan klassikko. Weleda Baby Derma -sarja on dermatologisesti testattu erittäin herkällä iholla, ja sitä voi käyttää vauvan ensimmäisestä päivästä lähtien. Hajusteettomaan sarjaan kuuluu vartalovoide, sinkkivoide ja kasvovoide. Lisäksi Weledalla on muitakin lastentuotteita.

Little Butterfly London

Sekä lapsille että äideille suunniteltu Little Butterly London on vuosien varrella testaamistani sarjoista ylellisin niin koostumuksen kuin yleisen kokemuksen puolesta. Hieman arvokkaammat palkitut tuotteet sopivatkin erityisen hyvin odottavan äidin hemmotteluun ja ihaniksi baby shower -lahjoiksi. Sarjasta löytyy muun muassa äideille vartalovoi raskausarpia ehkäisemään sekä vauvoille mainio Nappy Change Cream -vaippavoide, jota lainailen omiin rohtumiin tämän tästä.

Sophie La Girafe Baby

Rakastettu ranskalainen klassikkolelu, Sophie La Girafe, jatkaa elämäänsä luonnonkosmetiikkana, jonka valmistuttaja on ilahduttavasti suomalainen perheyritys Alva Organics Oy, vaikkakin tuotteet valmistetaan Latviassa. Ecocert-sertifioidun sarjan tuotteet eivät sisällä allergeeneja, ja ovat siksi hyvin siedettyjä. Olen pitänyt suloisen sarjan jokaisesta kokeilemastani tuotteesta. Tällä hetkellä lainaan vielä syntymättömän vauvan öljyä raskausmahaan – kuten myönsin, olen aika kova kähveltämään lasteni tuotteita. 

Madara Baby & Kids

Latvialainen Madara on yksi luottomerkeistäni aikuisten kosmetiikan puolelta, joten on kiva, että heillä on tarjolla tuotteita lapsillekin. Myös Ecocert-sertifioidussa Madara Baby & Kids -sarjassa on huomioitu se, että lapsille suunnatut hoitotuotteet ovat mahdollisimman yksinkertaisia ja puhtaita. Sarjaan kuuluu pesuaine, sampoo, kosteusvoide ja öljy. 

Urtekram No Perfume Baby

Samoin Urtekram on yksiä omia luottomerkkejäni, joten miksi se ei olisi sitä myös lasten puolella. Urtekramin ansioksi voi laskea laadun lisäksi sen, että tuotteita saa marketista ja vieläpä vain muutaman euron hintaan. Urtekram onkin sarja, josta luonnonkosmetiikkakokeilut voi hyvin matalalla kynnyksellä aloittaa niin lapsille kuin aikuisille. Hajusteettomien No perfume Baby -tuotteiden lisäksi Urtekram tarjoaa vähän vanhemmille vaahdottajille veikeän värikkään lastensampoon ja hiustenhoitosuihkeen.

Homevialaura, lasten luonnonkosmetiikka

Kuten sanottu, eivät nämä ainoat sarjat ole, mutta minulle toistaiseksi ne tutuimmat ja kovin mieluisat. Lisäksi lapsille luonnonkosmetiikkatuotteita tarjoaa ainakin Lavera, Attitude, Petit & Jolie ja Acorelle. Onko teillä näistä kokemuksia tai muita tuotesuosikkeja?

Instagram

Copyright © 2019 · Theme by 17th Avenue