naistenpäivä

Naistenpäivä, jonka piti vapauttaa naiset, laittaakin meidät muottiin

Hyvää naistenpäivää, siskot! Eiku.

Naistenpäivä on minusta äärimmäisen ristiriitainen päivä. Jos tasa-arvo olisi sillä tasolla, jolla sen kuuluisi olla, ei tällaista päivää tarvitsisi erikseen viettää. Toisaalta naiset, joita on kautta aikojen sorrettu, ovat nimenomaan oman päivänsä parrasvaloissa ansainneet.

Onko työmatkalla jaettu ruusu kaunis kunnianosoitus vai irvokas symboli sille, ettei euromme edelleenkään ole euro? Minulle se on molempia. Toisaalta on imartelevaa tuntea itsensä erityiseksi, mutta samaan aikaan tekisi mieli tokaista, että pidä ruususi ja tule uudestaan jakamaan sitä sitten, kun olemme kaikkien mittareiden mukaan samalla viivalla.

Jos naistenpäivän tarkoitus on todella muistuttaa naisten oikeuksista ja puhua epätasa-arvosta, miksi päivä on lipsunut siihen, että itse asiassa naiset esiintyvät naistenpäivänä passiivisina ruusujen ja suklaarasioiden vastaanottajina?

Samanaikaisesti naistenpäivänä käynnistyi kaksi hyvin samankaltaista kampanjaa: Stockmann muuttui Stockwomanniksi ja Lumene lanseerasi Light the way -kampanjansa. Molempien naiskuvasto on hyvin samanlainen: kummassakin mukana on tämän hetken IT-tyttö Janita Autio. Molemmissa kampanjoissa korostetaan erottautumisen ja rohkeuden tärkeyttä.

En valitettavasti voi sanoa voimaantuneeni kampanjoista, vaan päinvastoin minulla on sellainen olo, että jos en samantien vedä fuksianpunaista kissarajausta ja pue räikeää printtihaalaria päälle, en ole sellainen nainen kuin nyt pitäisi olla.

Homevialaura

Vaikka en haluaisi ajatella näin, niin valitettavasti ajattelen kuitenkin: minusta naistenpäivä, jonka piti vapauttaa naiset, osaltaan laittaakin meitä kahta kauheampaan muottiin. Enkö riitäkään valkoisessa puserossani, olenko vasta shokkiväreissä rohkea ja vahva?

Huomasin myös Tiian kirjoittaneen Lumene-suhteen rappeutumisesta, kun markkinointia alettiin suunnata ainoastaan alle 40-vuotiaille. Vaikka itse edustan ikäluokaltani Lumene-kampanjan naisia, koen silti, ettei brändi ole muutoksensa jälkeen enää puhutellut minuakaan. Ennen kaikkea olen vieraantunut Lumenesta naiivin tekopyyhyyden takia, josta Anu Silfverbergkin kolumninsa puolivälissä kirjoittaa.

Ei saa käsittää väärin: minusta brändit eivät saa jämähtää paikoilleen – niiden on uudistuttava ja mentävä eteenpäin silläkin uhalla, ettei muutos miellytä kaikkia. Varmin tappio syntyy siitä, että jää hajuttomaksi ja mauttomaksi. Kampanjan naiset ovat upeita esikuvia, mutta viesti ei vain uuden brändilanseerauksen jälkeen ole osunut omaan naiseuteeni.

Mitä naistenpäivä minulle on, niin kai sitten tätä: vaikka minun lifestyle-bloggaajana pitäisi vain kepeästi toivotella kimpun kanssa ihanaa naistenpäivää eikä koskaan kritisoida mitään, avaan suuni asioista, jotka minua puhututtavat.

Vaikka en koe olevani tämän hetken Lumene-nainen, se ei poista meikkipussistani muutamaa merkin luottotuotetta. Taas Stockmann – korjaan Stockwomann – on minulle aina yhtä rakas kuin ennenkin. Toivon vain, että voin edelleen käydä Aleksanterinkadun ovista sisään helmikorvakoruissani ja mennä ostamaan taas yhden klassisen valkoisen puseron ilman, että minun pitäisi väkisin ulkopuolisen käskystä rohkaistua ravistelemaan omia pukeutumistottumuksiani.

Siitä ilahduin, että Stockwomann Magazinen kannessa käytetään Olivia-lehden lanseeraamaa tai ainakin tunnetuksi tekemää termiä pokkanainen. Se kun on edelleen yksiä parhaita ilmaisuja, ja termi, joka ehkä sittenkin saa minut vähintään tyttäreni takia uskomaan naistenpäivään. Pokkanaistenpäivään, joka ei mittaa naisen rohkeutta tai omaperäisyyttä millään ulkoisilla mittareilla.

Instagram

Copyright © 2018 · Theme by 17th Avenue