pariovet

Ihanin valkoinen laminaatti, Quick-Step Impressive IM1859

Yhteistyössä Orient Occident ja K-rauta Lanterna

Homevialaura, valkoinen laminaatti, Quick-Step, Impressive IM 1859, Orient Occident, K-rauta

Ajattelin vielä näin ennen joulua jakaa kuvia olohuoneesta niin kuin olette toivoneet. Tosin kuvaamisen jälkeen on tapahtunut sen verran muutosta, että televisio on porattu seinään uuden tason kanssa, eikä sohvapöytä ole enää nurkassa väliaikaisratkaisuna. Joka tapauksessa kuvista hahmottaa hieman sitä, minkälainen olohuone on, vaikka tila onkin vielä tässä kohtaa kolkon keskeneräinen. Olohuoneen päädyssä on avokeittiö ja pariovista avautuu makuuhuone.

Homevialaura, valkoinen laminaatti, Quick-Step, Impressive IM 1859, Orient Occident, K-rauta

Ennen kaikkea tänään aiheena on kuitenkin lattia, omasta mielestäni kodin tärkein yksittäinen elementti, jonka päälle sisustus – kirjaimellisesti – alkaa rakentua. Niin paljon kuin öljytyn puun näköisistä lattioista pidänkin, omaan sielunmaisemaani sopi tälläkin kertaa parhaiten valkoinen pohja. Valkoiseen päädyin myös siksi, että halusin maksimoida kaiken valon, sillä asunnossamme on ikkunoita vain talon päädyissä. Myöskään himoitsemani kalanruotoparketti ei olisi tähän asuntoon sopinut, sillä liian pienessä kodissa siksakmaisuus näyttää levottomalta.

Homevialaura, valkoinen laminaatti, Quick-Step, Impressive IM 1859, Orient Occident, K-rauta

Meille täydellinen valkoinen laminaatti löytyi Orient Occidentin maahantuoman Quick-Stepin mallistosta, valkoinen lankku Impressive IM1859. Tilasimme lattian K-rauta Lanternasta, eli pääkaupunkiseutulaisille lattianetsijöille vinkiksi, että ainakin siellä on tätä laminaattia valikoimassa ja esillä. Quick-Step Impressive IM1859 -laminaatissa on mukavan lyhyt toimistusaika, sen saa ihan muutamassa päivässä työmaalle.

Homevialaura, valkoinen laminaatti, Quick-Step, Impressive IM 1859, Orient Occident, K-rauta

Myös edellisessä kodissamme oli valkoinen lattia, joten minkään sellaisen kanssa en ole joutunut painimaan, että vaaleus olisi yllättänyt siivoojan. Puhtaanapidosta puheen ollen sain Instagramissa kysymyksen lattian mahdollisesta likaantumisesta. Lankkumaisessa laminaatissa on upeat, oikeasti todella aidonnäköiset ja -tuntuiset puunsyyt. Totta kai niihin jää hieman enemmän likaa kuin tasapaksuun lattiaan, mutta itse en koe puhdistettavuutta lainkaan ongelmallikseksi. Käytän mielelläni minuutin enemmän moppaamiseen kuin tingin lattian kauneudesta tai tunnelmasta.

Homevialaura, valkoinen laminaatti, Quick-Step, Impressive IM 1859, Orient Occident, K-rauta

Aidon tunnun lisäksi valitsimme juuri tämän laminaatin sen kestävyyden ja sävyn takia. Laminaatti  on varmasti laadultaan markkinoiden parhaita ja valovuoden edellä halvimpia laminaatteja, joiden pinta naarmuuntuu heti ensimmäisestä ulkoa kantautuneesta kivestä. Kova 32-käyttöluokka pitää huolen siitä, että lattia on varmasti uudenveroinen vielä vuosienkin päästä jopa lapsi- ja koiraperheessä. Sävyn puolesta monet muut laminaatit hylkäsin liian kylmän, jopa hopeisen harmahtavan sävyn takia, mutta Quick-Stepissä sävy on juuri oikea: puhtaan valkoinen, mutta pehmeän kodikkaalla tavalla.

Homevialaura, valkoinen laminaatti, Quick-Step, Impressive IM 1859, Orient Occident, K-rauta

Laminaatin kaveriksi valitsimme klassiset antiikkihenkiset listat, jotka viimeistelevät lattian ihan eri tavalla kuin edellisen kotimme tavalliset listat. Myös valkoinen kynnyslista naamioituu lattiaan mukavasti. Kolme viikkoa uudessa kodissa asuneena jaksan edelleen joka päivä ihastella lattiaa listoineen. Yhdessä pariovien kanssa lattia antaa asunnolle aivan eri hengen kuin mitä täällä oli ennen remonttia. Aikaisemman tekstin lattian valinnasta ja Orient Occident -showroomista voi lukea Uuden kodin lattia valittu -jutusta.

Homevialaura, valkoinen laminaatti, Quick-Step, Impressive IM 1859, Orient Occident, K-rauta

Olohuoneesta loppuun vielä muutama sana. Olen onnellinen, että edellisen kodin Boknäs Julia sopi mitoitukseltaan myös tähän kotiin, sillä sohvien kanssa niin ei aina käy. TON Chair 14 -wieniläistuoli saa todennäköisesti jäädä rennosti kulmaan ja sen kaveriksi metsästän jalkavalaisinta mustalla varjostimella. Tekstiilit ovat Balmuirilta saatua B Collection -mallistoa.

Homevialaura, valkoinen laminaatti, Quick-Step, Impressive IM 1859, Orient Occident, K-rauta

Sohvan tähän päätyyn olen tilannut ensi vuoden puolella saapuvan sivupöydän, sillä valitettavasti sohvapöytää meille ei voi tähän kotiin tulla. Se tukkisi liian pahasti olohuoneen kävelyreitin. Pariovien oikealle puolelle olen jo keksinyt kalusteen, siihen palaan ensi kerralla. Patterit koteloidaan kunhan ehditään, ja tauluja sulattelen vielä. Välillä valkoiset pellavaverhot tuntuvat tekevän kodista turhankin valkoisen, mutta uskon, että maton myötä tilasta tulee paljon kodikkaampi. Vaan minkä maton, no sanokaapa se! Ajatuksissa on väriltään vaaleahkon harmaa tai kitinsävyinen nukkamatto, jossa mahdollisesti olisi hieman eläväistä pintaa. Jotain tällaista, mutta miten voikin lattian valinta tuntua lastenleikiltä yhden tekstiilipalan rinnalla!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Perillä uudessa osoitteessa

Homevialaura, makuuhuone, pariovet, Hermes Avalon, Artemide Tolomeo, Kartell Jolly

Tulin nopeasti huikkaamaan muuttoviikonlopun jälkeiset terveiset, että täällä ollaan, uudessa osoitteessa! Tämän näkymän ei tosin kannata antaa huijata: loput 300 astetta on tietenkin vielä yhtä muuttokaaosta ja laatikkomerta. Tavallaan tekisi mieli askarrella silmälaput ja unohtaa purkamista odottavat nyssykät, mutta ihme kyllä, sekasotku täällä päässä ei stressaa yhtään niin paljoa kuin lähtiessä muuton kynnyksellä. Olo on ennen kaikkea huojentunut, että työläin osuus on nyt ohi, ja että remontti pysyi kuin pysyikin aikataulussa. Pääasia näin parin yön jälkeen on, että nukkumiselle on levollinen ympäristö, sauna lämpiää, netti pelittää ja reitti jääkaapille on selvä. Ja ennen kaikkea, että uusi koti tuntuu kodilta.

Homevialaura, Ton Chair 14, pöytäkuusi

Sunnuntain ensimmäinen adventti tuli muuttajille ihan puskista, enkä siihen hätään löytänyt sen enempää kruunukynttilöitä kuin niille sopivaa tasoakaan, mutta jotain jouluista onnistuin saamaan nurkkaan. Lisää kuvia uudesta kodista tulee pikkuhiljaa lisää. Keskeneräistä täällä on vielä pitkään, se kuuluu asiaan, mutta isoimmat laatikot puran ensin pois, koska muuten tarvitsisitte kuvien katselemiseen röntgenkatseen. Ensi kerralla kirjoitan tarkemmin muutosta ja siitä, mitä siinä mielestäni kannattaa huomioida.

PS. Kiitos kaikille eri kanavia pitkin tulleista onnea uuteen kotiin -toivotuksista!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Remontti etenee: pariovet paikoillaan

Homevialaura, remontti, pariovet, JELD-WEN, peiliovi

Kirjoitin tällä viikolla tasapainoilustani klassisen ja modernin sisustustyylin välillä (kiitos siitä syntyneestä hyvästä keskustelusta!). Tasapainoilun teemalla on luonteva jatkaa remonttikuulumisista. Suunnittelin alusta asti uutta kotia nimenomaan kaikki liittyy kaikkeen -ajatuksella. Jos yhteen paikkaan valitsen klassista, niin toiseen kohtaan on tultava modernia.

Homevialaura, remontti, pariovet, JELD-WEN, peiliovi

Ehdoton toiveemme, jonka kodin pohja luontevasti mahdollisti, oli saada makuuhuoneeseen luonnonvaloa ja tilantuntua lisäävät klassiset ruutuikkunalliset pariovet. Ne ovat nyt paikoillaan ja arvaatte, kuinka haltioissani olen. Myös kodin muut ovet noudattavat peiliovina samaa klassista henkeä valitsemiamme perinteisiä ovenkahvoja myöden. Kylpyhuoneessa ja vessassa peiliovet olivat valmiina, loppuihin karmeihin ne vaihdettiin remontin yhteydessä.

Homevialaura, remontti, pariovet, JELD-WEN, peiliovi

Näissä kuvissa näette myös pilkahduksen jo asennetusta valkoisesta laminaattilattiasta, Orient Occidentin Quick-Step Impressive IM1859 -lankusta (ei siis Karelia-parketista, mikäli remonttimiehen suojana käyttämä rulla hämää). Lattiaan ja valitsemiimme (myöskin klassisiin) antiikkisiin lattialistoihin palaan myöhemmin, kun työmaa siistiytyy ja kuvaaminen helpottuu. Jo tässä vaiheessa voin kuitenkin sanoa, että jos olen haltioissani ovista, niin kyllä olen myös lattiasta. On aina suuri huojennus nähdä valitut materiaalit paikan päällä vielä kuviteltua kauniimpina.

Homevialaura, remontti, pariovet, JELD-WEN, peiliovi

Koska ovet ovat klassista peiliovea, lattialistat antiikkiset ja katto paneelia (ei henkilökohtainen suosikkini, mutta jossain on aina tehtävä kompromissi), oli kontrastiksi valittava jotain hyvin yksinkertaista ja modernia. Tasapainon ylläpitämiseksi keittiöstämme tulee erittäin pelkistetty ja nykyaikainen vetimettömillä mattaovilla. Edes välitilaan emme halunneet lisää struktuuria laatoilla, vaan pelkkää valkoista maalia. Mutta keittiö onkin jo toinen tarina, siihen raksaraportoija palaa myöhemmin! PS. Jaan joskus sneak peek -otoksia Instagram Stories -kurkistuksina, joten sielläkin voi halutessaan seurailla remontin ja muuton edistymistä.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Instagram

Copyright © 2018 · Theme by 17th Avenue