perhe-elämä

Kannattiko sisaruksen hankkiminen, tai ensimmäisenkään lapsen?

Homevialaura, lapsen saaminen, syntyvyys, perhe-elämä

Nyt kun vauvalla alkaa kohta puolen vuoden virstanpylväs häämöttää, ja keskustelu syntyvyydestä käy kiihkeänä, pysähdyin oikein miettimään, miten meillä on mennyt. Mennyt yleensä ja verrattuna esikoiseen. Kannattiko sisaruksen saaminen?

Tavallaan kaikki on pikkusiskon kanssa niin kuin esikoisenkin. Ovathan he melkein samaan vuodenaikaan syntyneet, ulkoisesti paljonkin toisiaan muistuttava kaksikko. Mutta sitten kuitenkin kaikki on tuntunut hyvin erilaiselta – hyvin paljon helpommalta.

Homevialaura, lapsen saaminen, syntyvyys, perhe-elämä

Muistan, miten pirstaleisia yöt esikoisemme kanssa olivat. Hän huusi pitkiä pätkiä, kävin monta kertaa vaihtamassa vaippaa, mies nukkui – korjaan, yritti nukkua – olohuoneen sohvalla, ja heräsi aamuisin niin väsyneenä, että löysin kurkun aamiaisen jäljiltä aterinlokerosta.

Kuukauden isyysloma tuntui menevän silmänräpäyksessä ja pärjääväksi itsenäiseksi naiseksi löysin itseni anelemasta: älä lähde töihin, tai jos lähdetkin, teethän edes leivät valmiiksi.

Homevialaura, lapsen saaminen, syntyvyys, perhe-elämä

Eikä leipäpyyntö turha ollutkaan. Esikoinen saattoi syödä päivällä jopa kuusi tuntia putkeen. Toistan: kuusi (6). Toki välissä juuri sen leivänmittaisen tauon pitäen, mutta taas heti sen jälkeen jatkaen. Esikoisemme ei myöskään suostunut syömään pullosta, minkä takia olin hänessä entistä enemmän kiinni. Eikä hän koskaan, siis koskaan, nukkunut pidempiä kuin vartin päiväunia kotona kahden viikon alkuajan jälkeen.

Näin jälkikäteen ajateltuna, uudesta vauvasta erilaista perspektiiviä saatuani, ihmettelen, miten kaikesta huolimatta saatoin ajatella esikoistamme helppona. Pärjäämme hienosti, sanoin aina neuvolassakin, kai, koska kuitenkin pärjäsimmekin, tai koska ajattelin, että aina voisi olla huonommin, kuten koliikin kanssa tai yksinhuoltajana. Olihan hän terve, aivan ihana lapsi. Eikö terveiden, aivan ihanien lasten kanssa kuulu pärjätä.

Homevialaura, lapsen saaminen, syntyvyys, perhe-elämä

Näiden toisaalta sumuisten mutta kuitenkin syvälle sisimpään piirtyneiden muistojen myötä on helppo verrata, miten erilaista tämä vauva-aika on ollut. Pitkiä päiväunia ei pikkusiskokaan paikoillaan nuku, mutta nukkuu sentään myöhään aamupäivään (mikä on minulle parasta kirjoitusaikaa) ja hyvin yönsä, ja on muutenkin omaksunut vuorokausirytmin ihmeen aikaisin. Hän ei huuda yöllä ja on isosiskoaan huomattavasti tehokkaampi syöjä: kuuden tunnin maratonit ovat historiaa ja tilalla on tehokkaat kymmenen minuutin syötöt.

Homevialaura, lapsen saaminen, syntyvyys, perhe-elämä

Jos esikoisen kohdalla jäin kauhusta kankeana yksin kuukauden isyysloman jälkeen, tällä kertaa aloin potkia miestä töihin ja isosiskoa päiväkotiin jo miltei ennen kahden viikon täyttymistä. (Samasta syystä, josta puhuin kesälomalla eli siitä, miten intensiivistä introvertille/ambivertille on olla tiiviisti yhdessä ilman hiljaisuutta tai omaa tilaa.)

Homevialaura, lapsen saaminen, syntyvyys, perhe-elämä

Kokemusten erilaisuudesta huolimatta äärimmäisen luontevaksi olen kokenut molemmat vauvani ja heidän hoitamisensa alusta asti. Itse asiassa mikään tässä maailmassa ei ole ollut niin luontevaa ja tarkoituksenmukaista kuin heidän syntymänsä.

Jo esikoisen kohdalla olin myös jo omaksunut tietynlaisen ranskalaisen ja rempseän ajattelumallin: kävin kyllä suihkussa, vaikka en muka vauvan protestien perusteella olisi voinut käydä, koska ajattelin, että puhtaus kuuluu minulle siinä missä vauvallekin.

Homevialaura, lapsen saaminen, syntyvyys, perhe-elämä

En edelleenkään täysin osaa sanoa, kuinka paljon siihen, että koen nämä kaksi vauva-aikaa niin erilaisina, on vaikuttanut tyttöjen synnynnäiset temperamentit ja taas toisaalta meidän vanhempien lisääntynyt kokemus, itsevarmuus ja rentous. Se on minusta kiinnostava kysymys, johon on mahdotonta antaa vastausta.

Yhtälailla olisi voinut käydä toisinpäin. Että esikoinen olisi ollut helppo ja seurava yllättänyt kaikella haastavuudellaan. Naistenklinikalta ei saa mukaansa takuukuittia mihinkään, ja sehän se varmasti pelottavinta lasta harkitseville on.

Homevialaura, lapsen saaminen, syntyvyys, perhe-elämä

Nyt on tietysti helppo sanoa, kun pikkusisko on niin paljon helpompi kuin on, että sisaruksen saaminen kannatti, mutta uskallan väittää, että ajattelisin näin joka tapauksessa. Minulle lasten saaminen ei ole koskaan liittynyt niinkään lyhyen tähtäimen vauvakuumeeseen, vaan enemmänkin pitkän tähtäimen toiveeseen elämän sisällöstä: siihen, kuinka monta tuolia haluaisin nähdä joulupöytämme äärellä vuosien ja vuosikymmenten päästä.

Koska ajattelen lapsia niin vahvasti koko elämänmittaisena sisältönä – vaikka lapset meillä vain lainassa ovatkin – koen yksittäisten hetkien haasteet ehkä pienemmiksi. Väsyneitä viikkoja ja vaikeita hetkiä on helpompi jaksaa, kun ne laittaa mittakaavaan. Vaikka haasteet tapahtumahetkellä tuntuvat elämää suurimmilta, etäämmältä katsottuna ne ovat vain pieniä pisteitä aikajanalla.

Homevialaura, lapsen saaminen, syntyvyys, perhe-elämä

Etenkin meille, itse ainoita lapsia oleville vanhemmille, on ollut todella ainutlaatuista päästä seuraamaan sisarussuhteen kehittymistä. Toisaalta ikuisena ainoana lapsena en koskaan halua ajatella, etteikö perhe voisi olla täysi yhdelläkin lapsella. Tai totta kai, elämä täyttä ilman lapsia. Tämä onkin aihe, jota en koskaan lähtisi toiselle ihmiselle tyrkyttämään, en varsinkaan, kun tiedän myös oman keskenmenon myötä, miten vaikea lapsia voi olla saada. Voin vain kertoa oman tarinani ja kuunnella myötätuntoisesti muiden.

Lapset antavat ja ottavat, mutta mitä? Tällä hetkellä minäkin tietysti pelkään, miten maailman käy, pystyvätkö lapseni ja lastenlapseni asumaan täällä samanlailla kuin me olemme pystyneet. Toiseksi ymmärrän hyvin lasten elättämiseen liittyvät realiteetit, koska myönnän miettiväni niitä, etenkin epävakaiden tulojen yrittäjänä, itsekin.

Homevialaura, lapsen saaminen, syntyvyys, perhe-elämä

Paradoksi on, että mitä enemmän lapsia perheessä on, sitä vähemmän resursseja jää käyttöön, mutta sitä enemmän niitä resursseja tarvitsisi. Jo yhden lisähuoneen ostaminen Helsingistä on iso taloudellinen satsaus, puhumattakaan siihen päälle auton vaihtamisesta, päiväkotimaksuista (jotka ovat suhteessa erittäin edullisia, mutta silti satoja euroja), vaatettamisesta, harrastuksista, ruokalaskusta.

Lasten myötä olemme jo nyt sopeutuneet elämään, jossa esimerkiksi matkustetaan harvemmin, edullisemmin ja lähemmäs – mutta jossa kuitenkin matkustetaan. Rehellisyyden nimissä kaikista saavutetuista eduista tuntuisi hirveän vaikealta luopua, vaikka kompromisseja saa olla tekemässä koko ajan.

En kuitenkaan koskaan ajattelisi, että jotain todella suurta voi saada ilman, että sen eteen tekee uhrauksia.

Homevialaura, lapsen saaminen, syntyvyys, perhe-elämä

Lapset siis ottavat osansa jaksamisesta, ajasta ja rahasta. Mutta mitä koen, että lapset antavat?

Merkityksellisyyden elämään.

Se on jotain, mitä en voi rahassa ja ajassa mitata. Merkityksellisyys ei myöskään ole sama asia kuin onnellisuus, mistä voi tarkemmin lukea vaikka Emily Esfahani Smithin kirjasta Merkityksellisyyden voima.

Onnellisuutta koen niinä hetkinä, kun lapseni tapittavat minuun suurilla silmillään, antavat hyvänyönpusun tai juoksevat pihalla vastaan, mutta en silloin, kun rämmin räntäsateen läpi päiväkotiin tai nousen puoli kolmelta yöllä vaihtamaan vaippaa.

Silloinkin koen kuitenkin merkityksellisyyttä. Lapseni ovat oman elämäni suurin syy herätä – aamulla töihin ja keskellä yötä kylpyhuoneeseen.

Instagram

Copyright © 2019 · Theme by 17th Avenue