Siisti juttu!

Kierrätysmuovin uusi elämä siivousvälineinä (ja arvonta)

Kaupallinen yhteistyö, Sinituote

Homevialaura, Sinituote, SINI, Siisti juttu, kierrätysmuovista valmistetut siivousvälineet

Niin siistiä (heh), että siivoan tässä todennäköisesti jonkun vanhalla ketsuppipurkilla tai jäätelörasialla (tällä kulutuksella melko suurella todennäköisyydellä omalla).

Mikä huikea saavutus, että jo tänä vuonna Sinituotteen käyttämästä muovin raaka-aineesta 35 % on kierrätysmuovia – vaikka alunperin tavoite oli viisi prosenttia vähemmän ja vasta ensi vuoteen mennessä.

Homevialaura, Sinituote, SINI, Siisti juttu, kierrätysmuovista valmistetut siivousvälineet

Olen todella iloinen, että pääsen kertomaan näin positiivisesta saavutuksesta, etenkin, kun kyseessä on kotimainen yritys, mitä arvostan vastuullisesta ja työllistävästä näkökulmasta koko ajan enemmän ja enemmän. Valtaosa SINI-tuotteista valmistetaan Sinituotteen omalla tehtaalla Kokemäellä Satakunnassa – ja siis nykyään osin kierrätetystä muovista.

Henkilökohtaisesti en halua vastuullisuusasioissa koskaan syyllistää, eikä omalla epätäydellisyydellä siihen varaa olekaan, mutta yksi niistä arjen pienistä isoista hyvistä teoista, joihin haluan ehdottomasti inspiroida ja kannustaa, on nimenomaan muovin kierrättäminen.

Homevialaura, Sinituote, SINI, Siisti juttu, kierrätysmuovista valmistetut siivousvälineet

Muovi puoltaa monesti paikkansa esimerkiksi elintarvikkeissa siksi, että pakkauksen ansiosta ruoka säilyy paremmin, ja ruokahävikki on aina suurempi paha kuin muovipakkaus itsessään. (Toki maailmassa on valtavasti turhaakin muovia, se on sitten asia erikseen.)

Joka tapauksessa arjen pieni iso teko on kierrättää pakkausmuovi, josta siitä voidaan edelleen valmistaa esimerkiksi näitä SINI-siivousvälineitä. Kierrätysmuovia SINI käyttää vaihtopäätiskiharjaan ja vaihtopäihin, Piilo-wc-harjaan ja vaihtopäihin, rikkasettiin, kaakeliharjaan ja pikakuivaimeen.

Siisti juttu! -kampanjaan voi tutustua SINI-sivuilla.

Homevialaura, Sinituote, SINI, Siisti juttu, kierrätysmuovista valmistetut siivousvälineet

Helsingin Sanomat kirjoitti juuri ensimmäinen helmikuuta Elämä-osiossaan Muovi kiertoon -jutussa muovin kierrättämisestä ja Fortumin Riihimäellä sijaitsevasta, Suomen ainoasta, vasta vuonna 2016 perustetusta muovijalastamosta, josta SINI-kierrätysmuovikin tulee.

Ruotsalaiset kierrättävät kolminkertaisen määrän muovia meihin verrattuna, mutta heillä onkin siitä pidempi perinne. Artikkelissa Fortumin Viivi Leiviskä sanoo suomalaisista, että ”kehitys kolmessa vuodessa on ollut huikeaa”. Vielä tarvitaan vain lisää muoviroskiksia ja aluekeräyspisteitä – ja tietoisuutta, lisäisin itse.

Homevialaura, Sinituote, SINI, Siisti juttu, kierrätysmuovista valmistetut siivousvälineet

Helsingin Sanomien jutussa olikin mukavan kannustava ote joskus monimutkailselta tuntuvaan kierrättämiseen.

”Hyvä uutinen on tämä: älä stressaa, kunhan vain kierrätät muoviroskat.”

Muutamalla muistisäännöllä pääsee pitkälle:

  • Laita muovinkeräykseen vain pakkauksia.
  • Älä laita eri muovilaatuja sisäkkäin (älä esimerkiksi sullo leipäpussia jugurttipurkin sisään, mutta samanlaisia jugurttipurkkeja voit pinota).
  • Ota kannet, korkit ja etiketit irti, jos ne lähtevät.
Homevialaura, Sinituote, SINI, Siisti juttu, kierrätysmuovista valmistetut siivousvälineet

Paitsi kierrätysmuovia hyödyntäviä SINI-siivousvälineet ovat tietysti erittäin laadukkaita. Ja ulkonäöllisestikin ihan oman makuni mukaisia harmaina ja mustina, minkä vaikutusta siivousmotivaatioon ei sovi ainakaan omalla kohdalla vähätellä. Hyvät siivousvälineet ovat meille tärkeitä tietysti omaa siisteyden ylläpitämistä ajatellen mutta myös siksi, että kerran kuussa käyvä siivoojaamme siivoaa meidän välineillämme.

Homevialaura, Sinituote, SINI, Siisti juttu, kierrätysmuovista valmistetut siivousvälineet

Luin suurella mielenkiinnolla Sinituotteen ajatuksia tämänhetkisistä siivoustottumuksista: ne kuulemma ovat muuttuneet ja yhä useammin perinteisen viikkosiivouksen sijaan koti halutaan pitää puhtaana tarpeen mukaan tehtävällä nopealla pika- ja ylläpitosiivouksella.

Homevialaura, Sinituote, SINI, Siisti juttu, kierrätysmuovista valmistetut siivousvälineet

Olen juuri tästä elävä esimerkki. Vaikka voisi kuvitella, järjestelmällinen kun olen, että minulla on viikko-, kuukausi- ja vuosikello erilaisiin siivoustoimenpiteisiin, niin ei ole (paitsi se kuukausittainen siivooja). Olen hyvin spontaani siivoaja, juuri sellainen, että kun vessan taso alkaa näyttää likaiselta, pyyhkäisen sen siinä ohimennen.

Myönnettäköön, että tähän ohimennen siivoamiseen esimerkiksi kylpyhuoneen tasojen kohdalla, vaikka muuten meillä uudelleen pestäviä rättejä onkin, olen käyttänyt lasten wipeseja, koska ne ovat aina käsillä ja valmiiksi kosteita. Mutta eiväthän ne siivoustarkoitukseen suunniteltuja ole.

Homevialaura, Sinituote, SINI, Siisti juttu, kierrätysmuovista valmistetut siivousvälineet

Tämän tavan vuoksi innostuin heti SINI-uutuuksista: Pikasiivousliinoista ja etenkin Kosteista pikasiivousliinoista, jotka toimivat juuri kuten wipesit.

Kuivat pikasiivousliinat toimivat keittiössä, vessassa ja pölyihin: tiskirättinä, rasvan ja roiskeiden poistossa sekä hygieenisessä WC:n puhdistamisessa. Suosikkini Kosteat pikasiivousliinat sopivat niin ikään vessan, kylpyhuoneen ja keittiön hygieeniseen puhdistamiseen. Kosteat pikasiivousliinat ovat heti käyttövalmiita ja käteviä myös mökille ja autoon (etenkin, jos ei ole sen ikäisiä lapsia, että paketti niitä wipeseja kulkisi aina mukana).

Homevialaura, Sinituote, SINI, Siisti juttu, kierrätysmuovista valmistetut siivousvälineet

Kosteat pikasiivousliinat ovat hajusteettomia ja ihoystävällisiä – siis myös lapsille sopivia. Kuten juuri vähän aika sitten kirjoitin, pidän tärkeänä osallistaa lapset (pikkuhiljaa, ikätason mukaisesti) jälkien siivoamiseen ja yhteisistä tiloista huolehtimiseen. SINI on ajatellut samaa, ja siinä tällaiset käyttövalmiit Allergia- ja astmaliiton suosittelemat helpot liinat ovat oivia. Esimerkiksi koulun ja harrastuksen välissä itsekseen välipalaa tekevän lapsen on helppo ja turvallinen pyyhkäistä sotkut valmiiksi kostealla hellävaraisella liinalla.

Molemmat tuotteet, Pikasiivousliina ja Kostea Pikasiivousliina, ovat kompostoituvia. Kostea pikasiivousliina valmistetaan Suomessa Avainlippu-tuotteena.

Homevialaura, Sinituote, SINI, Siisti juttu, kierrätysmuovista valmistetut siivousvälineet

Itse olen sellainen, että rakastan yli kaiken siisteyttä, mutta vain valikoivasti siivoamista. Lopputuloksen arvon tietäen ja hyviä välineitä käyttäen siivous on minulle palkitsevaa, mutta sanotaanko näin, että mitä helpommin sen saa kahden pienen lapsen ja koiran kanssa tehtyä niin sitä parempi.

Jos on siellä on oikein intohimoisia siivoajia, haluan vinkata kollegastani. Muoti mielessä -Anne pitää Anne Melender -blogissaan ja Instagramissaan mainiota Siivouscorner-juttusarjaa käymällä läpi yksityiskohtaisia ohjeita eri pintojen ja tilojen siivoamiseen – usein nimenomaan SINI-siivousvälineillä. Edistyneille siivoojille suosittelen lämpimästi Annen Siivouscorneria.

Homevialaura, Sinituote, SINI, Siisti juttu, kierrätysmuovista valmistetut siivousvälineet

Kolmen SINI-tuotepaketin arvonta

Sain mahdollisuuden ilahduttaa teitä arvonnalla, jossa kolme teistä voittaa omakseen SINI-tuotepaketin. Jokainen paketti sisältää rikkasetin, kosteat pikasiivousliinat, pikasiivousliinat, Piilo-wc-harjan, tiskiharjan ja sekä tiskiharjan vaihtopäät (yhden tuotepaketin arvo on 50 euroa).

Osallistu arvontaan jättämällä kommentti tähän blogipostaukseen viimeistään 16.2.2020 kertoen, miten sinä olet saanut siivouksen tai muovin keräämisen sujumaan. Onnea arvontaan kaikille tasapuolisesti!

Edit: Arvonta on päättynyt, kiitos kaikille osallistujille! Tällä kertaa arpaonni suosi nimimerkkejä Sanna Seppälä, Kerttu ja AnnaHK. Laitan teille kaikille henkilökohtaisesti sähköpostia. Onnea!

Instagram

Copyright © 2020 · Theme by 17th Avenue